Antifasistien kokoontumisessa oli myös suomalaisia. Kyseinen puoluetyöntekijä haukkui Suomen, ja kehui Kekkosen aikoja, ja tietysi, kun Putinin maassa olivat, niin Suoman päättäjät saivat kuraa niskaansa. Ukrainasta ja heidän kärsimyksistä eivät maininneet, vaikka Taskinen piti puheen.
Ketä muita mahtoi olla mukana. Tuskin ainakaan tunnettu ystävyysmies, ja Kekkosen ajan "kuningas" Paavo oli mukana.
SKP:n Taskinen kävi Venäjällä mollaamassa Suomea.
39
370
Vastaukset
- Anonyymi00001
Fasisti Putin onnitteli kommunistifasisteja, mutta ei itse uskaltanut tulla paikalle. Turvallisuusriskit olivat ehkä liian suuret, olihan siellä vihollisuuskansan edustajia. Suomalaisedustaja oli lehtitietojen mukaan pitänyt maltillisen puheen, johon kuului tietenkin Naton vastustaminen, mutta ei hyökkäyssodan vastustaminen.
- Anonyymi00002
Kehumaanko olisi pitänyt alkaa?
Noh, jos ei ole kanttia arvostella maailman suurimpia pahiksia, ei ole siveellisesti oikein haukkua pienempiäkään.
- Anonyymi00003
Kommunistit menivät ennen sinne kehumaan oloja ja järjestelmää. Putinhan on imenyt kommunismin jo äidin maidossa. Ilmankos suhtautuu heihin myötämielisesti vieläkin, kuten KGB:n vakoojan kuuluukin.
- Anonyymi00004
Sama kommari maa venäjä on kuten aina ennenkin. Sama sorto, sotiminen, varastelu, stasimainen ihmisten kyttäys ja väärät sanat väärässä paikassa vie siperiaan jne. Sitten joku vassari täällä yrittää epätoivoisesti väittää venäjää kapitaali maaksi
- Anonyymi00008
Kysymys: onko venäjä kommunistinen maa
AI-yhteenveto
Ei ole. Nyky-Venäjä ei ole kommunistinen maa, vaan se on siirtynyt Neuvostoliiton romahdettua markkinatalouteen ja kapitalismiin.Valtion piirteet ja luonne poikkeavat merkittävästi kommunismista:
Taloudellinen järjestelmä: Venäjällä on käytössä markkinatalous. Suuri osa yrityksistä on yksityisomistuksessa, ja maassa on myös rikkaita oligarkkeja ja yksityistä varallisuutta.Poliittinen järjestelmä: Vuoden 1993 perustuslain mukaan Venäjä on liittovaltio ja puolipresidentiaalinen tasavalta. Valta on keskittynyt vahvasti presidentille ja häntä tukevalle hallinnolle, ja maata pidetään nykyisin autoritaarisena valtiona.
Ideologia: Kommunismin sijaan nyky-Venäjän politiikkaa leimaavat vahva nationalismi, konservatiiviset arvot ja suurvalta-ajattelu. Vaikka maassa toimii edelleen vanhoillinen kommunistinen puolue, sillä ei ole todellista poliittista valtaa.Kommunistinen valtio Venäjä oli viimeksi Neuvostoliiton aikana, joka lakkasi olemassaolonsa vuonna 199 Nuohan on yleisiä diktatuurin tunnusmerkkejä laidasta laitaan. Pätivät esimerkiksi myös Etelä-Amerikan äärioikeistolaisissa sotilasdiktatuureissa silloin kun niitä oli.
- Anonyymi00005
Suomen nykyinen tie on sosialismiin johtava, tai vieläkin enemmän diktatuuriin.
EU liittovaltio takaa tuloksen, sitäkö tässä nyt pitäisi mennä kehumaan?
Venäjä on sentään vapaa demokratia.Haha, miten harhaista hevonpaskaa. tiltu. Venäjä on natsi-Saksan kaltainen fasistinen ja imperialistinen diktatuuri.
- Anonyymi00007
moloch_horridus kirjoitti:
Haha, miten harhaista hevonpaskaa. tiltu. Venäjä on natsi-Saksan kaltainen fasistinen ja imperialistinen diktatuuri.
Venäjä on Suomen rinnalla demokratia....hävettää se minuakin, mutta olen realisti ja näen asiat sellaisina kun ne ovat.
Globalisteja voidaan osoittaa, kun syy'yhteyksiä punnitaan. - Anonyymi00009
Edes Tiltu ei tosissaan tuollaista väittäisi. Kotoperäinen trolli.
Sairasmielisyytesi on erittäin viihdyttävää! Mitään vastaavaa ei tuolla ulkona koskaan tapaa. 🍿
Anonyymi00007 kirjoitti:
Venäjä on Suomen rinnalla demokratia....hävettää se minuakin, mutta olen realisti ja näen asiat sellaisina kun ne ovat.
Globalisteja voidaan osoittaa, kun syy'yhteyksiä punnitaan.Mitäs minä sanoin siitä passiivista? Teitä uZkisfaZisteja on aivan mitätön joukko täällä koto-Suomessa.
- Anonyymi00012
Anonyymi00007 kirjoitti:
Venäjä on Suomen rinnalla demokratia....hävettää se minuakin, mutta olen realisti ja näen asiat sellaisina kun ne ovat.
Globalisteja voidaan osoittaa, kun syy'yhteyksiä punnitaan.Hehehheeee.... mikä vitsi.
Anonyymi00007 kirjoitti:
Venäjä on Suomen rinnalla demokratia....hävettää se minuakin, mutta olen realisti ja näen asiat sellaisina kun ne ovat.
Globalisteja voidaan osoittaa, kun syy'yhteyksiä punnitaan.Sinä et ole realisti vaan täysin harhainen valehtelija, tiltunen.
moloch_horridus kirjoitti:
Sinä et ole realisti vaan täysin harhainen valehtelija, tiltunen.
Voipi olla, että hänen "realismiinsa" kuuluu myös 6000-vuotias Maa. 😏
- Anonyymi00017
EU on ollut olemassa jo kymmeniä vuosia täysin ilman diktatuuria!😅😂🤣🤪😀👏
Anonyymi00007 kirjoitti:
Venäjä on Suomen rinnalla demokratia....hävettää se minuakin, mutta olen realisti ja näen asiat sellaisina kun ne ovat.
Globalisteja voidaan osoittaa, kun syy'yhteyksiä punnitaan.Voi tiltu parka, että sinä olet sekaisin. Suomi on yksimaailman demokraattisimmista maista ja Venäjä on pelkkä fasistinen ja imperialistinen diktatuuri, jossa kansalaisialla ei ole oikeuksia ja sananvapautta.
- Anonyymi00026
Medvedev
”EU-maiden kansalaiset. Teidän tulee ymmärtää, että viranomaisenne ovat yksipuolisesti astuneet sotaan Venäjää vastaan. Joten olkaa valppaita älkääkä yllättykö mistään. Rauhalliset yöunet ovat ohitse. Mutta tiedätte keneltä kysyä miksi!”, kirjoittaa Dmitry Medvedev X-alustalla.
- Anonyymi00006
Siksi maailmassa on venäjä, ettei muiden tarvitsisi kärsiä.
- Anonyymi00010
Keskusta kävi liennyttämässä Venäjällä.
Kekkosen aikaan Cock'oomuksella ei ollut hallitukkseen asiaa. Palataanpaa siihen käytäntöön nyt ja pian.- Anonyymi00018
Ei palata! Me olemme demokraattinen maa, jossa kansa päättää vaaleilla kuka kulloinkin johtaa!
Onneton ja tyhmä Tiltu saa aina näppylöitä demokratiasta vaikka hänen omaa maataan johtaa todella tyhmä Putte yksinään! Sekös on parempi?
- Anonyymi00011
27.5.2026
Liisa Taskinen
”Ihmisten tappaminen ei voi ratkaista mitään ongelmaa”
SKP:n keskuskomitean jäsen Liisa Taskinen piti puheen Kansainvälisessä antifasistisessa foorumissa Moskovassa 24.5.2026.
Paitsi Venäjän ongelmat ratkeaa sillä mutta Liisa ei tiedä että Venäjä se hyökkäsi Ukrainaan.
Liisakin on jo sen verran iäkäs että muistisairaudet voivat vaikuttaa asiaan?- Anonyymi00014
SKP on suuri vaikuttaja Suomessa kannattaja määrillään 🤣
- Anonyymi00019
Anonyymi00014 kirjoitti:
SKP on suuri vaikuttaja Suomessa kannattaja määrillään 🤣
Molemmat kannattajat olivat mukana Moskovassa?
- Anonyymi00013
Nato, Stubi ja Ukraina on jo sotansa hävinnyt.
- Anonyymi00015
Kylläpä tiltu saa monta eri asiaa sekoitettua keskenään ja kaiken huipuksi valehtelee vielä lopputuloksen 🤣
- Anonyymi00020
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kylläpä tiltu saa monta eri asiaa sekoitettua keskenään ja kaiken huipuksi valehtelee vielä lopputuloksen 🤣
MIKSI VALEHTELET AINA?
Vain Ukraina sotii! Ei Suomi, Stubb tai nato! Näin loivia ja huomaamattomia häviöitä, joissa voittaja heikkenee koko ajan ja jopa enemmän kuin häviäjä, on sotahistoriassa harvoin nähty. Ehkä Kalsarinmyrkyttäjä on vain perin vaatimaton eikä halua elvistellä murskavoitollaan.
- Anonyymi00025
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Näin loivia ja huomaamattomia häviöitä, joissa voittaja heikkenee koko ajan ja jopa enemmän kuin häviäjä, on sotahistoriassa harvoin nähty. Ehkä Kalsarinmyrkyttäjä on vain perin vaatimaton eikä halua elvistellä murskavoitollaan.
Venäjä ei ole vielä edes aloittanut sotimaan. Mitäs sitten ku sota alkaa, jos länsi ei tule järkiinsä.
- Anonyymi00016
Siinä minä kyllä nostan SKP:n Taskiselle salonkikelvotonta lippistäni, kun hän vastustaa fasismia.
- Anonyymi00021
Vastustaako Putinin Venäjän fasismia? Vai mikä se järjestelmä nyt onkaan. Voiko pesunkestävästä KGB-koulun läpikäyneestä tulla muuta kuin fasisti, jos ei enää ole kommunisti.
Markkinatalos sanotaan olevan Venäjällä, mutta mielestäni se on sekoitus riistokapitalismia, valtiojohtoisuutta, ja itsevaltaista markkinataloutta. Kiina on kommunistinen, mutta sielläkin talous perustuu vielä enemmän riistoon, kuin Venäjällä, ja ammattiliittojen tehtävä on toinen kuin demokratioissa. - Anonyymi00027
Vastustaa fasismia ja matkustaa fasismin suurvaltaan haukkumaan Suomea.
Ei siinä järki paljon päätä pakota.
- Anonyymi00022
"TÄLLAISTA PERSREIKÄÄ PITÄÄKIN HAUKKUA"!!!
- Anonyymi00023
Venäjä vaihtoi kommunismista natsismiin. Siksi meno näyttää niin samanlaiselta.
- Anonyymi00029
Neuvostoliiton romahdettua myötä siirtyi venäjä markkinatalouteen ja kapitalismiin. Samalla vahvistui myös diktatuuri siellä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570