Hallitus alkoi maata nostaa. Keskusta kiittää

Anonyymi-ap

Suomen bruttokansantuote kasvoi temmi-maaliskuussa 0,9. % edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilestokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuotteen kasvu kääntyi positiiviseksi vuoden 2025 lopulle ja kasvuvauhti on kiihtynyt sen jälkeen. Bruttokansantuotteen tasos ovat nostaneet myös puolustusinvestoinnit.

Julkiset investoinnit ovat kasvaneet 30,8%, kun valtion hankkimien hävittäjien toimitukset alkoivat.

Viennin volyymi kasvoi 3,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Myös yksityinen kulutus kasvoi 0,9 %.

11

238

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      Hyvä! . Nyt e päästää hurvattomia punavihritä hallitukseen, keskusta paikkaa vajeen tulemalla hallitukseen lisänä.

      • Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Talouskasvu on edelleen erittäin huteralla pohjalla. Erityisesti Trumpin politiikka ja sen myötä Lähi-idän tilanne muodostaa äärimmäisen vakavan riskin myös Suomen taloudelle.


      • Anonyymi00003
        mielipidepankki kirjoitti:

        Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Talouskasvu on edelleen erittäin huteralla pohjalla. Erityisesti Trumpin politiikka ja sen myötä Lähi-idän tilanne muodostaa äärimmäisen vakavan riskin myös Suomen taloudelle.

        Nollalukemista ei paljoa kannata mölähdellä


    • Anonyymi00004

      Tuo tulos osoittaa vain, että tilastoja voidaan lukea, miten kenellekin sopii. Todellista talousnousua tuo ei osoita.

      • Kyllä tieto osoittaa sen, että talous on kasvanut yhden kvartaalin osalta verrattuna edelliseen kvartaaliin. Tietysti kun talous mataa pitkään alamaissa ja sitten tulee lyhytkin nousu, se näyttää dramaattiselta. Syvälle taantuneesta taloudesta on aina helpompi nousta kuin taisesesti jylläävästä. Suomen talouskasvu on poikkeuksellisen syklistä, mikä johtuu vientituotteidemme syklisyydestä. Eli kuopat ovat syviä, mutta niin voivat olla sitten kukkulatkin korkeita.

        BKT kuvaa talouskasvua siltä osin, miten paljon tavaroita ja palveluja tuotetaan jollain aikavälillä. BKT ei kerro, miten tuotannon tulokset jakautuvat. Sen vuoksi BKT:n nousu ei ole sama asia kuin työllisyyden nousu. Tulevaisuudessa BKT saattaa nousta huimastikin ja työtuntien määrä samanaikaisesti laskea. Tämä voi olla seurausta älyteknologiasta ja sen mahdollistamasta robotiikasta. Samaan tapaan talous kasvaa, jos kotimaiset yritykset investoivat pääosin ulkomaille ja käyttävät ulkomaiista työvoimaa. BKT voi nousta myös sellaisen tuotannon avulla, joka ammutaan saman tien savuna ilmaan. Venäjän talous on tällaista sotataloutta, joka on nostaa BKT:ta, vaikka on kaikin puolin tuhoavaa. Se voi omalla kierolla tavallaan nostaa myös Ukrainan BKT:ta, koska ukrainalaisten on pakko korjata Venäjän aiheuttamia tuhoja. BKT on kaikin tavoin täysin moraalisista pidäkkeistä vapaa mittari.


    • Anonyymi00005

      Talous mataa vielä pitkään suuressa kuvassa, mutta nyt saatu jotain nousua aikaan on meille kaikille hyvää vain. Luen ja katselen päivittäin ulkomaitten mediaa, ja mm Ruotsissa nyt menee heikommasti, heillä pohjat meitä parempia mm velan suhteen.
      Velan knssa tultava toimeen, kai joskus Venäjä ja iran rauhoittuu, heillä komppa päällä.
      Venäjä juuri teki sopimuksia talibanin kanssa (AFGANISTAN). Alas mennyt terroristien kanssa. Iran terroristien tukija.

    • Anonyymi00006

      Talous kasvoi hitusen, mutta samalla myös työttömyys kasvoi ja kasvaa yhä edelleen. Mikähän kyseisen pikku hypähdyksen sai aikaan? Mistään kestävästä kehityksestä ei voi olla kysymys, koska todellinen talouskasvu vähentää työttömyyttä.

      • Anonyymi00009

        Todellisen talouskasvun merkki eii ole työttömyyden laskeminen ensi vaiheessa. Kun talouskasvu alkaa, se tarkoittaa, että yritysten tuotteet menevät paremmin kaupaksi. Tehtaan ovat voineet olla vähän vajaakäytöllä ja tavaraa on varastossa. Ensin talouskasvu korjaa nämä asiat. Sitten kun kasvu alkaa kiihtyä enemmän, yritykset alkavat tehdä investointeja eli laajentamaan toiimintaansa. Siinä vaiheessa se sitten alkaa vaikuttamaan työllisyyteen. Yleensä tässä on noin puolen vuoden viive siitä, kun talouskasvu alkaa. Jos sen alkupisteenä siis nähdään vuoden ensimmäinen kvartaali, työllisyyden pitäisi alkaa kohentua viimeistään syksyllä.

        Epävarmuus tässä on kuitenkin se, jatkuuko alkanut talouskasvu toisellakin kvartaalilla vai hyytyykö se nyt tai kesän aikana. Tässä Lähi-idän tilanne on varsin ratkaiseva. Trump ja Netanjahu ovat äärimmäisiä riskejä globaalille taloudelle.


    • Anonyymi00007

      Keskusta kiittää niin, että eduskuntasalin raikaa. Vaalikampanjassa 2027 tulemme kuulemaan keskustan kiitoksen enkelikuoron äänin.

      • Anonyymi00008

        Kurvinen ei ainakaan kiittänyt, joten höpö höpö-puhetta.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Kurvinen ei ainakaan kiittänyt, joten höpö höpö-puhetta.

        Kurvisen mukaan väärin noustu ja ensin pitää palauttaa ay-maksun verovapaus! Eihän maalaisetkaan tienaa ilman tukia ja veronsiirtoja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1197
    2. 71
      1132
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      70
      953
    4. 95
      859
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      760
    6. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      757
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      25
      659
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      659
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      656
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      590
    Aihe