Wassilaisuus
Wassilaisuudesta on herännyt viime aikoina paljon kysymyksiä, mutta vain kovin vähän vastauksia. Tässä on joitain tiedonrippeitä, jotka olen saanut kerättyä useista eri lähteistä. Yritän koostaa näistä jonkinlaisen järkevän kokonaisuuden. Suokaa anteeksi jos en ole aivan tässä tehtävässäni onnistunut, koska tämä on yksinkertaisuudessaan vaikeaa. Aiemmin en ole löytänyt näin suoraviivaista ja yksinkertaista oppia, vaan ehkä ajattelen tämän liian vaikeasti. Yritän kuitenkin parhaani.
Mitä Wassilaisuus on?
Wassilaisuus on uusaatteellinen liike, jonka tarkoituksena on saavuttaa lähinnä seuraavassa elämässä parempi osa vaeltavalle sielulle. Tässä elämässä runsas mammona ja sen kerääminen, jonka turvin voi keskittyä henkiseen kehittymiseen, on välttämätöntä. Wassilaisuudessa uskotaankin, että mitä paremmat alukset (Vessel) meillä on käytössämme, sitä nopeammin pääsemme päämääräämme.
Wassilaisuus eroaa muista NewAge- ja uskonnollisista aatteista siten, että siinä ei pidetä alkujaankaan pahana, että elää itse päinvastoin kuin opettaa. Mitään rajoitteita ei ole esimerkiksi ruuassa tai alkoholin käytössä, koska ne ovat kaikki tasa-arvoisessa asemassa ja niitä näin ollen voi sekoittaa vapaasti keskenään – ”älköön mikään, mikä menee suusta sisään saastuttako, vaan se mikä tulee sieltä ulos.” Kaikkea voi siis syödä ja juoda, kunhan kohtuullisuus säilyy ja ruumis tulee ravituksi hyvin. Eläminen Wassilaisuudessa on melko vapaata. Kaikki ponnistelut tulee kuitenkin käydä, jotta mammonaa saa kerättyä niin runsaasti, ettei sen tai minkään maallisen puute häiritse henkistä kehitystä: ”Mistään ei pidä luopuman, jotta saat kaiken.” Monissa muissa uskonnoissa sinun pitääkin aina luopua jostain, mutta Wassilaisuudessa voit saada kaiken luopumatta mistään!
Historiaa
Joidenkin lähteiden mukaan nuori Fritz ei ollut kovinkaan lahjakas koulussa, koska häneltä puuttui täysin tarkkaavaisuuden kyky. Hän kävi koulunsa sisäoppilaitoksessa, jossa vallitsi piinallinen preussilainen kuri. Nuori Fritz koki olevansa jotain erikoista. Hän oli nähnyt unen siitä, että kaikki elollinen yhtyy universumissa hänen viitoittamaansa tietä. Aivan kuten asiat ovat suuressa tietoisuudessa, jota säätelee suunnaton universaali rauha ja harmonia, niin näillä on vaikutus kaikkeen elolliseen maallisen kautta.
Perustajan valaistumiskokemus
Perustajamme valaistumiskokemus sijoittuu 90-luvun loppuun jolloin hän oli purjehtimassa. Aluksen puomi iski häntä voimalla päähän ja aiheutti mereen putoamisen. Veden alle vajotessaan Fritz koki lähestyvän kuoleman aikana voimakkaan valaistumiskokemuksen ja näki universaalin valon osuvan silmiinsä. Kuin ihmeen kaupalla Fritz selvisi tästä koettelemuksesta, joka tuli viitoittamaan hänen tulevaisuuttaan ja Wassilaisuuden aatteen syntyä.
Selviydyttyään rannalle pyhä Fritz koki suuren ruumista irtautumiskokemuksen, joka oli toinen ihme. Näiden kahden kokemuksen perusteella opetukset muokkaantuivat lopulliseen muotoonsa.
Opetukset ja pyhät kirjoitukset
Wassilaisuudessa ei ole varsinaisia pyhiä kirjoituksia (tai ainakaan sellaisia en etsinnöistäni huolimatta löytänyt), koska tämän filosofian leviäminen tapahtuu suorassa opettaja – oppilassuhteessa. Kirjoitetussa tekstissä oppia ei voi koskaan välittää kaikissa sen ulottuvuuksissa. Joidenkin löytämieni hänen oppilaittensa internetkeskustelujen perusteella Fritzin keskustelee usein ilman maallisia sanoja ja hänen pyhyytensä vastaa jo ennen kuin kysymykset piirtyvät huulilla sanoiksi. ”Hän näytti minulle ne kaikki ihanat asiat, joita en osannut etsiä, vaikka ne olivat eteeni katetut kuin valon puutarhan kypsät antimet.”
Jotkut tämän opin kannattajat ovat kuitenkin kirjoittaneet joitain aihetta käsitteleviä esseitä.
Oppi
Kaikkien Wassilaisuuden opetuksen ydin on mammonan muokkaaman aluksen aikaansaamassa henkisen kasvun alustassa. ”Mammona on se kantava voima, joka pyörittää koko universumia. Ihminen joka keskittyy työtä tekemään ahkerasti ja tavoittelee taivaita sekä on osa maata ja seuraa maallisia tavoitteita tulee yhdeksi koko maailmankaikkeuden kanssa ja ylivoimainen voima ja valta manifestoituu hänestä.”
Katkeamatonta käsien tärinää voidaan pitää merkkinä lähestyvästä valaistumisesta ”kukaan ei saanut tamburiinia värisemään niin heleästi kuin Pyhä Fritz. Silloin linnutkin nousivat taivaalle tanssimaan kilpaa kuun ja auringon kanssa ja Fritzin edessä maassa olevaan hattuun alkoi sataa rahaa, kuin taivaallisesta tuutasta.”
Neljä ydinoppia
Perusperiaate suuressa suunnitelmassa (sielun kehittymisessä kohti parempaa seuraavaa elämää), mikä soveltuu myös kaikkeen elämään ihmiskunnassa on, että kaiken elollisen tulee elää merkityksellinen elämä.
- harmonia universumin ja elämän välillä
- ei konfliktia henkisen ja maallisen välillä
- opin ja totuuden tunnustaminen kaikessa toiminnassa
- pyrkimyksellinen käyttäytyminen yksilönä ja yhteiskunnan osana sekä kosmoksessa
Neljä periaatetta
- mielen ja ruumiin puhtaus teoissa, mielessä ja vartalossa
- optimismi, usko maalliseen mammonaan
- progressiivinen kasvutavoitteellisuus yhteiskunnallisen aseman pönkittämisessä
- Ykseys universumin kanssa
Nämä perusperiaatteet on nähtävissä koko universumissa. Ne ovat universumin sääntöjä ja kaikki luonnossa kasvaa ja elää näiden ohjauksessa. Jos ihminen rikkoo näitä periaatteita vastaan hän kohtaa suuren surun. Harjoittaessaan näitä periaatteita hän elää harmoniassa yhteiskunnassa ja universumissa, mikä tulee johtamaan taivaalliseen elämään sekä hengessä että lihassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös Wassilaisuuteen kuulu julkisuuden välttely? Meinaan netistäkään ei löydy kuin ihan pieniä viittauksia asiasta ja nekin löytyvät vain jos osaa hakea oikeilla sanoilla.
Tervehdys
Tekstit löytyivät lähinnä "alaviitteiden alaviitteistä". Ei tästä mitään kunnollista tekstiä internetissä ollut, vaan tapasin muutaman Wassilaisuuden kannattajan Länsi-Suomessa käydessäni, jotka antoivat minulle ystävällisesti jotain tekstejä tarkasteltavakseni. Sieltä nämä tekstit löytyivät: kirjoitetusta sanasta!
puomi päähän. Se selittääkin aika paljon :)
Kuuluuko Wassilaisuuteen myös tamburiinin soitto ja tanssi?