Uusi rikos: kiskonta työelämässä
Vanha kiskonnantapaista työsyrjintää koskeva säännös korvattiin uudella, selkeämmällä rikoksella: ”kiskonta työelämässä” ja sen törkeällä tekomuodolla. Työnantaja, joka käyttää hyväkseen työntekijän taloudellista ahdinkoa, riippuvaista asemaa tai tietämättömyyttä hankkiakseen itselleen selvästi epäsuhtaisen taloudellisen edun, tuomitaan enintään kahden vuoden vankeuteen.
Törkeästä kiskonnasta työelämässä seuraisi vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Myös oikeushenkilö eli yritys, voidaan jatkossa tuomita rangaistukseen ja liiketoimintakieltoon voidaan määrätä kiskontaan syyllistynyt työnantaja. Rangaistussäännökset soveltuisivat siis myös alipalkkausta laajempaan hyväksikäyttöön, kuten esimerkiksi kynnysrahojen perintään.
Ajovälitykset eli välitysyhtiöiden henkilökunta voi aloittaa hammasarjojen ja saippuoiden pakkaamisen. Vankilassa niitä tarvitaan.
Vankeutta tulossa monelle välitysyhtiön työntekijälle
4
228
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Vankilaan ne kuuluukin.
- Anonyymi00002
Onko ajovälityksen työntekijät sinun työnantajia. Samalla logiikalla voisit laittaa asiakkaat pakkaamaan hammasharjoja ja saippuakoteloita valmiiksi vankilareissua varten. Maksavathan ne liian vähän kyydistä. Kelakin taitaa sulkea ovet kun työntekijät joutuvat vankilaan samoin kuin hyvinvointialueiden työntekijät ,kun sote kyydit ovat liian halpoja.
- Anonyymi00003
Taidat olla hieman tyhmä, kun et ymmärrä mistä on kyse. Valeyrittäjyys ei ole keino paeta vastuuta. Se on jo KHO:n toimesta todettu.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Taidat olla hieman tyhmä, kun et ymmärrä mistä on kyse. Valeyrittäjyys ei ole keino paeta vastuuta. Se on jo KHO:n toimesta todettu.
Tuollaisia mamut ovat. Ei ne mitään ymmärrä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571