Keskustan vaalikeskustelussa on ennustettu, että työttömyyden hoidossa on palattava 1950 ja 1960 lukujen järjestelmään. Tuohon aikaan, jos jäit työttömäksi, sinut määrättiin työllisyystyöhön, jotta oli rahaa elämiseen. Kotisohvalla makaamalla ei saanut rahaa. Maailma on nyt erilainen, kun 70 vuotta sitten. Nykyään vaaditaan vaikka minkälaista pätevyyttä. On tulityökortti koulutuksia, keittiöalalla hygieniapassi. Serkku palkattiin pätkätyöhön vuosia sitten kunnalle tiealueiden kunnossapitoon. Kyse ei ollut konetyöstä. Hänellä ei ole edes ajokorttia. Hänen työnkuva oli viimeistellä lumityöt lumikolalla. Työnantaja vaati, että hänellä pitää olla tietyön turvallisuus tutkinto suoritettuna. Hän suoritti tuon tutkinnon. Jotta asiat ei olisi ollut liian helppoja tutkinnon suorittaminen vaati matkustamista toiselle paikkakunnalle. Sitten ihmetellään miksi suomessa on ennätystyöttömyys.
Kepu pettää aina
Anonyymi-ap
057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.