Tästä on tehty oikein tutkimuksiakin.
Enää päätöksentekoon ei juurikaan voi vaikuttaa millään keinoilla. Äänestämisestä on muodostumassa kulissi jolla ei ole enää vaikutusta suurissa asiakysymyksissä. Riippumatta siitä, mitä puoluetta kansa äänestää, niin päätökset tehdään virkamieskoneistossa ja valtion "taustahallinnoissa" kuitenkin omalla painollaan ja näihin päätöksiin ei kansalla ole minkäänlaista pääsyä. Tämä vie edustukselliselta parlsmentarismiltä pohjan pois ja siitä muodostuu pelkkä kulissi joka suojaa diktatuuria.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Pankit ja vakuutuslaitokset, teollisuus, Nato, ja EU muofostavat sellaisen muurin kansan ympärille josta ei ääni kuulu mihinkään.
Pääasia ettei suomi muutu Proletariaatin diktatuuriksi.
Tämä on kyllä huomattu.
Ei äänestämällä voi vaikuttaa todellisuudessa mihinkään. Natosta ja EUsta ja Amnesty Internationalista ja YKsta ne ohjeistukset tulevat. Meidän eduskunta ei lopulta päätä juuri mistää vähääkään suuremmasta asiasta.
Ja Orpon talousosaaminen on sitä että kaikkea pyöritetään vain velkarahalla.
Joku esimerkiksi olisi hyvä.
Eu ja nato päättää lähes kaikesta. Jos äänestämällä voisi vaikuttaa se olisi kiellettyä.
Bilderberg-ryhmä on vuosittain järjestettävä, ulkopuolisilta suljettu epävirallinen kokous, joka kokoaa yhteen 130–150 vaikutusvaltaista päättäjää, yritysjohtajaa, tutkijaa ja media-alan vaikuttajaa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Ensimmäinen kokous järjestettiin vuonna 1954, ja sen alkuperäisenä tavoitteena on edistää Yhdysvaltojen ja Euroopan välistä yhteistyötä.Kokouksien ympärillä vellovat salaliittoteoriat, mutta todellisuudessa kyseessä on vapaamuotoinen keskustelufoorumi ilman päätöslauselmia tai äänestyksiä. Tapahtuman luonteeseen kuuluu useita
erityispiirteitä:Salamyhkäisyys ja säännöt: Osallistujalista ja käsiteltävät aiheet julkaistaan yleensä etukäteen, mutta itse kokoukset ovat suljettuja. Keskusteluissa noudatetaan niin sanottua Chatham House -sääntöä: osallistujat saavat vapaasti hyödyntää saamiaan tietoja, mutta he eivät saa paljastaa puhujien henkilöllisyyttä tai edustamaa tahoa ulkopuolisille.
Osallistujat: Mukana on perinteisesti merkittäviä poliitikkoja (kuten pääministereitä ja ministereitä) sekä talouselämän ja järjestöjen ylintä johtoa. Myös Suomesta on säännöllisesti mukana edustajia.Keskusteluaiheet: Aiheet vaihtelevat maailmanpoliittisista kriiseistä ja taloudesta teknologian kehitykseen, ilmastonmuutokseen ja kyberturvallisuuteen.