HIENOA!
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus on uusinut päätöksensä itärajan rajanylityspaikkojen kiinni pitämisestä, tiedottaa sisäministeriö.
Valtioneuvosto päätti torstaina jatkaa rajanylityspaikkojen kiinni pitämistä sekä kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämistä. Päätös on voimassa toistaiseksi, tiedotteessa kerrotaan.
Valtioneuvoston päätös rajasulusta on ollut voimassa reilut kaksi vuotta. Uudella päätöksellä kumotaan vastaavan sisältöinen, reilu vuosi sitten tehty valtioneuvoston päätös.
Suomen ja Venäjän maarajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuja 15.12.2023 alkaen valtioneuvoston päätöksillä. Kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty Suomen ulkorajoilla avoinna oleville lentoliikenteen ja vesiliikenteen rajanylityspaikoille.
– Edellä mainituilla valtioneuvoston päätöksillä on saavutettu tavoiteltu vaikutus eli välineellistetty maahantulo Suomen itärajalla on toistaiseksi keskeytynyt. Välineellistetty maahantulo on yksi Venäjän keinoista painostaa ja vaikuttaa Suomen ja EU:n turvallisuuteen ja yhteiskunnalliseen vakauteen, tiedotteessa sanotaan.
Suomen viranomaisten tietojen perusteella uhka ilmiön uudelleen käynnistymisestä ja laajentumisesta on edelleen todennäköinen, jos rajanylityspaikkoja avattaisiin.
– Ilmiön jatkuessa se uhkaisi vakavasti Suomen kansallista turvallisuutta sekä yleistä järjestystä Suomessa.
Tiedotteen mukaan valtioneuvosto arvioi päätöksen sisältöä ja laajuutta säännöllisesti yhteistyössä Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten kanssa.
– Päätös kumotaan tai sitä muutetaan, jos se ei ole enää välttämätön kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi.
Hallitus: Itäraja pysyy kiinni
68
345
Vastaukset
- Anonyymi00001
Joukko -SDP:n ja ViherVasemmiston PUNIKKI-Kommunisteja -VAATII- Raja Auki -
- Anonyymi00002
Orpo ilmoitti sen, mitä on muualla päätetty rajan suhteen.
Suomen itsenäisyys on mennyttä....ei näin tyhmää päätöstä tee yksikään vastuullinen hallinto.
Suomi menettää vuositasolla miljardeja ja muutenkin talous sakkaa.- Anonyymi00003
Suomi pitää kiinni Ukrainan pakolaisista, jos raja olisi auki niin ne siirtyisi Venäjälle.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Suomi pitää kiinni Ukrainan pakolaisista, jos raja olisi auki niin ne siirtyisi Venäjälle.
Just näin. Siksi sauvat Imatran ja LPR seudulla.
Ei ole aikomustakaan opetella Suomen kieltä tai palata Ukrainaan. - Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Suomi pitää kiinni Ukrainan pakolaisista, jos raja olisi auki niin ne siirtyisi Venäjälle.
Pääsevät sinne jos haluavat Eestin, Narvan kautta jos haluavat aivoinva rusnya
- Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
Pääsevät sinne jos haluavat Eestin, Narvan kautta jos haluavat aivoinva rusnya
Sinähän kuljet rajojen yli kuin Kimmo Kiljusen linnut. Viro ei laske maaperälleen Ukrainan pakolaisia ja myös rajan ylittäminen Venäjälle vaatii viisumin.
- Anonyymi00014
Anonyymi00008 kirjoitti:
Sinähän kuljet rajojen yli kuin Kimmo Kiljusen linnut. Viro ei laske maaperälleen Ukrainan pakolaisia ja myös rajan ylittäminen Venäjälle vaatii viisumin.
Nuoria ukrainalaisia miehiä siirtyi myös Suomen rajan kautta Venäjälle tuhansittain välttääkseen rintamalle joutumisen. Nostin heille hattua. Yleinen kokoontumispaikka ennen Nuijamaan raja-asema oli Disasin pihalla.
- Anonyymi00019
Anonyymi00008 kirjoitti:
Sinähän kuljet rajojen yli kuin Kimmo Kiljusen linnut. Viro ei laske maaperälleen Ukrainan pakolaisia ja myös rajan ylittäminen Venäjälle vaatii viisumin.
Oli kyse rusnyajista aivoinva. Ne voi mennä Eestin kautta takas.. Eivät tarvitse sinne kotilättiinsä viisumia aivoinva
- Anonyymi00021
Anonyymi00014 kirjoitti:
Nuoria ukrainalaisia miehiä siirtyi myös Suomen rajan kautta Venäjälle tuhansittain välttääkseen rintamalle joutumisen. Nostin heille hattua. Yleinen kokoontumispaikka ennen Nuijamaan raja-asema oli Disasin pihalla.
Eipäs mennyt. Heillä olisi pitänyt olla viisumi sinne rusnya maahan. Ja Suomesta ei päästetä yli rajan rusnyalaan ilman viisumia. . Et toi juttusi Igori ei pidä paikkaansa. Luulex aivoinva et toi juttu niinku Suomessa Suomalaisiin tehoaa vatnikki
- Anonyymi00034
No rusnyat ette ole oikein perillä mitä PM Orpo oikein sanoi. Tyhmänä et ymmärtänyt tai vääristelet ja Olet katkera Pietarissa ku ette pääse tänne ostaa wc paperia ja saippuaa ja shampoota. Mut ei ne auta. Teillä pitää olla vielä lämmintä vettä pesuun. Mutku ei ne auta ku perus rusnya haju ei lähde pois. Poliittisen syiden lisäxi on ku te haisette
- Anonyymi00035
Anonyymi00003 kirjoitti:
Suomi pitää kiinni Ukrainan pakolaisista, jos raja olisi auki niin ne siirtyisi Venäjälle.
Hellan lettas sentään aivoinva rusnya. Sinne hajuun. Täälä on raitis ilman.
- Anonyymi00042
Anonyymi00021 kirjoitti:
Eipäs mennyt. Heillä olisi pitänyt olla viisumi sinne rusnya maahan. Ja Suomesta ei päästetä yli rajan rusnyalaan ilman viisumia. . Et toi juttusi Igori ei pidä paikkaansa. Luulex aivoinva et toi juttu niinku Suomessa Suomalaisiin tehoaa vatnikki
Olen jo aiemmin todennut sinun olevan täyden typeryksen. Et pysty esittämään mitään faktoja vaan osaat pelkästään öyhöttää. Eikö sinua oma typeryytensä vaivaa lainkaan? Minä tunsin jonkinlaista myötähäpeää alkuun lukiessani noita aivopierujasi mutta ymmärrän nyt, että olet vain pelkkä oppimaton vajakki. Sori siitä.
Ukrainalaiset pääsevät edelleen viisumeita Venäjälle kolmeksi kuukaudeksi. Nykyisessä tilanteessa heidän taustansa tutkitaan tarkoin. Venäjän kieli on Ukrainan puhutuin kieli ja noin 95% Ukrainan väestöstä hallitsee Venäjän kielen. Nykyisten lakien aikana Venäjän kielen käyttöä on rajoitettu ja siitä jopa sakotetaan. Radan kansanedustaja sai toukokuussa potkut parlamentista sanottuaan jotain Venäjäksi.
Mitäs jos harrastaisit historiaa ja tukeutuisit jutuissasi faktoihin etkä pelkästää öyhöttäisi omia mutu-totuuksiasi joita kukaan itseään kunnioittava ei halua lukea? - Anonyymi00043
Anonyymi00034 kirjoitti:
No rusnyat ette ole oikein perillä mitä PM Orpo oikein sanoi. Tyhmänä et ymmärtänyt tai vääristelet ja Olet katkera Pietarissa ku ette pääse tänne ostaa wc paperia ja saippuaa ja shampoota. Mut ei ne auta. Teillä pitää olla vielä lämmintä vettä pesuun. Mutku ei ne auta ku perus rusnya haju ei lähde pois. Poliittisen syiden lisäxi on ku te haisette
Tiedätkö tolvana (anteeksi tuo titteli), että EU on kieltänyt WC-paperin ja pesuaineiden tuonnin Venäjältä EU-alueelle. Et saa tuoda edes saippuapalaa, shampoota tai hammastahnaa ja syyksi perusteltiin se, että niiden tuonnilla romahdutetaan EU-alueen pesuainemarkkinat. Aiemmin niitä tuotiin suuret määrät Venäjältä.
Olen edelleen sitä mieltä, että olet oppimaton tolvana joka osaa vain öyhöttää. Olet kunniaksi Natokuppaa potevien seurassa.
- Anonyymi00006
Huono päätös, onneksi vaalit on tulossa.
- Anonyymi00023
Ei vaikuta siihen rusnya. Rajat on kiinni ja pysyy samana mikä halitus tulee ja on. Ja tämä vielä rusnya : EUN hygienia ja tartunta ja jäte ja haju lakien mukaan missään nimessä ei onnistu. Ja siinä edes ole Suomessa mitään sanomista. Te rusnyat olette juuri minkä ja mitä tämä tarkoittaa. Menee satoja vuosia ennenku se kumotaan ..lämmintä vettä pesuun ja saippuaa ja shampoota ja wc pyttyjä ja wc paperia ja pesukoneita ym pitäis teillä olla ja vielä sivistys ja valisstus miten niitä käytetään
- Anonyymi00044
Anonyymi00023 kirjoitti:

Sinuna katsoisin peiliin ja miettisin hiukan ketä pitäisi sivistää. Pelkällä järjettömällä öyhöttämisellä kun ei pitkälle pötki. Oletko ajatellut joskus ottaa asioista selvää ennen kuin aloitan öyhöttämisesi? Ainakin suosittelisin sitä.
- Anonyymi00007
Hallituslähde:
Itäraja pysyy kiinni mutta etelä- ja länsirajat vuotavat kuin helge fregatti.- Anonyymi00009
Suomi onkin uppoava laiva, ellei suuntaa muuteta nopeasti.
- Anonyymi00015
Kun raja suljettiin 2023 niin maahamme oli tulvinut pakolaisia jo yli 70 tuhatta. Niistä Venäjän kautta 1,3 tuhatta elikkä joku 1,5% matujen koko määrästä.
Tätä faktaa vastaan asiaa tarkastellessa kyse oli pelkästä poliittisesta valinnasta matkalla kohti Natoa.
Miksi muita rajoja joita kautta pakolaisista tuli yli 98% ei suljettu?
Poliitikkomme puhuvat muunneltua totuutta.
Valitettavasti poliittinen eliittimme vaaransi maamme tulevaisuuden, turvallisuuden ja taloutemme. He eivät kykene tunnustamaan typeryyttään koska menettäisivät kasvonsa. Sen vuoksi me tavalliset suomalaiset veronmaksajat joudumme kärsimään tästä.
Olimme kylmän sodan voittajia, maamme vaurastui ja rakensimme hyvinvointivaltion. Nyt poliittinen eliittimme tuhoaa sen
Saatanan tunarit. Anonyymi00015 kirjoitti:

Saatanan tunarit.Kuten hyvin tiedät, Venäjä yritti lähettää Suomeen kymmeniä tuhansia siirtolaisiaan ja Lähi-Idästä ja Afrikasta haalimiaan turisteja Suomeen muka pakolaisiksi. Ukrainasta tulleet ihmiset olivat oikeasti Venäjän rikollisen sodan pakolaisia.
- Anonyymi00017
moloch_horridus kirjoitti:
Kuten hyvin tiedät, Venäjä yritti lähettää Suomeen kymmeniä tuhansia siirtolaisiaan ja Lähi-Idästä ja Afrikasta haalimiaan turisteja Suomeen muka pakolaisiksi. Ukrainasta tulleet ihmiset olivat oikeasti Venäjän rikollisen sodan pakolaisia.
Normaalia paskapuhetta, joka sinulta on hyvin normaalia.
Raja on suljettu ja tuskin nukkehallinnolla on edes valtaa avata sitä....tähän on tultu.
Veteraanit taistelivat 5-vuotta, menettivät nuoruutena, terveytensä ja nyt nämä hulikaanit raiskaavat kaiken.
Mitä siellä hallinnossa oikeasti ajatellaan? - Anonyymi00022
moloch_horridus kirjoitti:
Kuten hyvin tiedät, Venäjä yritti lähettää Suomeen kymmeniä tuhansia siirtolaisiaan ja Lähi-Idästä ja Afrikasta haalimiaan turisteja Suomeen muka pakolaisiksi. Ukrainasta tulleet ihmiset olivat oikeasti Venäjän rikollisen sodan pakolaisia.
Samaan aikaan hölmölandiassa yritys Wolt uittaa 10 000 sri lankalaista, intialaista, bangladeshiläistä perheineen Suomeen naittimaan Kela avusteisista työehdoista?
Mitä järkevää nähdään siinä jos joku matu kuskaa pitsaa kelan maksamana? - Anonyymi00024
EU estää kaikkialla teidän rusnyat. Ja teidät haistaa 2km vastatuuleen
- Anonyymi00025
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kun raja suljettiin 2023 niin maahamme oli tulvinut pakolaisia jo yli 70 tuhatta. Niistä Venäjän kautta 1,3 tuhatta elikkä joku 1,5% matujen koko määrästä.
Tätä faktaa vastaan asiaa tarkastellessa kyse oli pelkästä poliittisesta valinnasta matkalla kohti Natoa.
Miksi muita rajoja joita kautta pakolaisista tuli yli 98% ei suljettu?
Poliitikkomme puhuvat muunneltua totuutta.
Valitettavasti poliittinen eliittimme vaaransi maamme tulevaisuuden, turvallisuuden ja taloutemme. He eivät kykene tunnustamaan typeryyttään koska menettäisivät kasvonsa. Sen vuoksi me tavalliset suomalaiset veronmaksajat joudumme kärsimään tästä.
Olimme kylmän sodan voittajia, maamme vaurastui ja rakensimme hyvinvointivaltion. Nyt poliittinen eliittimme tuhoaa sen
Saatanan tunarit.Hellan lettas sentään rusnya Pietarista vauhdissa ollaan ja muutellaan juttuja..ollaan .uks Suomessa Suomalainen . Mutku Suomessa Suomalaiset eivät noin kirjoitat vain rusnyat. Eli paljastui Igor Pietarista
- Anonyymi00026
Anonyymi00017 kirjoitti:
Normaalia paskapuhetta, joka sinulta on hyvin normaalia.
Raja on suljettu ja tuskin nukkehallinnolla on edes valtaa avata sitä....tähän on tultu.
Veteraanit taistelivat 5-vuotta, menettivät nuoruutena, terveytensä ja nyt nämä hulikaanit raiskaavat kaiken.
Mitä siellä hallinnossa oikeasti ajatellaan?No no Igori rusnya
- Anonyymi00028
Anonyymi00025 kirjoitti:
Hellan lettas sentään rusnya Pietarista vauhdissa ollaan ja muutellaan juttuja..ollaan .uks Suomessa Suomalainen . Mutku Suomessa Suomalaiset eivät noin kirjoitat vain rusnyat. Eli paljastui Igor Pietarista
Jokaisen suomalaisen närmaalin kävelemisen esteenä alkavat olla nämä woltin mamut. Esteettömyys liikkumiseen tulisi kai nyt ainakin taata?
Suomi on mennyt persujen aikakaudella ehkä jo Ruotsin tuohuja pidemmälle? Persut ovat kyllä outo puolue, julistaa jotain toista ja tekee itse juurikin päinvastoin. Sitä se raha kai teettää? Anonyymi00017 kirjoitti:
Normaalia paskapuhetta, joka sinulta on hyvin normaalia.
Raja on suljettu ja tuskin nukkehallinnolla on edes valtaa avata sitä....tähän on tultu.
Veteraanit taistelivat 5-vuotta, menettivät nuoruutena, terveytensä ja nyt nämä hulikaanit raiskaavat kaiken.
Mitä siellä hallinnossa oikeasti ajatellaan?Hevonpaskaa, tiltu.
Anonyymi00022 kirjoitti:
Samaan aikaan hölmölandiassa yritys Wolt uittaa 10 000 sri lankalaista, intialaista, bangladeshiläistä perheineen Suomeen naittimaan Kela avusteisista työehdoista?
Mitä järkevää nähdään siinä jos joku matu kuskaa pitsaa kelan maksamana?Meinaatko, että suomalaiset kuskaisovat Woltille pizzaa?
- Anonyymi00045
Anonyymi00024 kirjoitti:
EU estää kaikkialla teidän rusnyat. Ja teidät haistaa 2km vastatuuleen
Ja öyhöttäjä taas vauhdissa vailla minkäänlaista järkeä.
- Anonyymi00050
Anonyymi00017 kirjoitti:
Normaalia paskapuhetta, joka sinulta on hyvin normaalia.
Raja on suljettu ja tuskin nukkehallinnolla on edes valtaa avata sitä....tähän on tultu.
Veteraanit taistelivat 5-vuotta, menettivät nuoruutena, terveytensä ja nyt nämä hulikaanit raiskaavat kaiken.
Mitä siellä hallinnossa oikeasti ajatellaan?Ei ne ajattele mitään. Globalistien ohjeilla menevät sokeasti. Tuloksena Suomen talouden romahduttaminen, suurtyöttömyys ja ennätyksellinen velkaantuminen.
Näitä poliittisia johtajiamme voi hyvällä syyllä nimittää saatanan tunareiksi. - Anonyymi00053
moloch_horridus kirjoitti:
Kuten hyvin tiedät, Venäjä yritti lähettää Suomeen kymmeniä tuhansia siirtolaisiaan ja Lähi-Idästä ja Afrikasta haalimiaan turisteja Suomeen muka pakolaisiksi. Ukrainasta tulleet ihmiset olivat oikeasti Venäjän rikollisen sodan pakolaisia.
Niin. Tietysti yritti, aikoi, halusi ja ehkä - pelkkiä syytöksiä ja olettamuksia. Kummalliseksi tuon kaiken tekee se, että muissa EU -maissa ei tarvittu mitään rajalakia ja tulijat saatiin käännytetyiksi ilman mitään ongelmia. Viron rajavartiosto sanoi yksiselitteisesti, että he eivät laske maahan pakolaisia Venäjän kautta. Ne jotka saapuivat muuta kautta ohjattiin tyynesti laivoilla Suomeen. Terminaaleissa ja myös Tallinnan linja-autoasemalla oli suomalaisen tamperelaisen yrityksen antamat yksityiskohtaiset ohjeet kuinka pääsee Suomeen lihapatojen ääreen. Tämä firma sai avustuksia Suomen valtiolta.
Miksi Suomi toimi näin oudosti? Ilmeisesti tarkoitus oli luoda kansan keskuuteen uhkakuva osaksi yleistä uhkakuvaa maan saamiseksi Natoon.
Poliittiset päättäjämme ovat epäisänmaallisia ja epärehellisiä toimissaan. Niillä on syvästi vahingoitettu maamme ja kansamme etuja. Jokainen näkee ja ymmärtää sen. - Anonyymi00054
Anonyymi00025 kirjoitti:
Hellan lettas sentään rusnya Pietarista vauhdissa ollaan ja muutellaan juttuja..ollaan .uks Suomessa Suomalainen . Mutku Suomessa Suomalaiset eivät noin kirjoitat vain rusnyat. Eli paljastui Igor Pietarista
Jos minä olen venäläinen niin sitä olet apina.
Jokainen voi tarkastella kirjoittamiamme viestejä ja tehdä johtopäätöksen siitä kuka on suomalainen ja kuka ei. Minulla ainakin on ongelmia ymmärtää noita sinun tuherruksiasi. Ehkä kuningas alkoholi sotkee ajatuksiasi koska ne ovat epäloogisia ja pääsääntöisesti vailla mitään järkevää viestiä. Pelkällä öyhöttämisellä näytät pärjäävän jotenka lienet ihan ehta suomalainen natokuppainen persu. - Anonyymi00057
Anonyymi00045 kirjoitti:
Ja öyhöttäjä taas vauhdissa vailla minkäänlaista järkeä.
Se on joku evakon jälkeläinen, luuseri joka ei osaa, ja mikä vielä pahempi, ei kehtaa tehdä mitään.
Anonyymi00053 kirjoitti:
Niin. Tietysti yritti, aikoi, halusi ja ehkä - pelkkiä syytöksiä ja olettamuksia. Kummalliseksi tuon kaiken tekee se, että muissa EU -maissa ei tarvittu mitään rajalakia ja tulijat saatiin käännytetyiksi ilman mitään ongelmia. Viron rajavartiosto sanoi yksiselitteisesti, että he eivät laske maahan pakolaisia Venäjän kautta. Ne jotka saapuivat muuta kautta ohjattiin tyynesti laivoilla Suomeen. Terminaaleissa ja myös Tallinnan linja-autoasemalla oli suomalaisen tamperelaisen yrityksen antamat yksityiskohtaiset ohjeet kuinka pääsee Suomeen lihapatojen ääreen. Tämä firma sai avustuksia Suomen valtiolta.
Miksi Suomi toimi näin oudosti? Ilmeisesti tarkoitus oli luoda kansan keskuuteen uhkakuva osaksi yleistä uhkakuvaa maan saamiseksi Natoon.
Poliittiset päättäjämme ovat epäisänmaallisia ja epärehellisiä toimissaan. Niillä on syvästi vahingoitettu maamme ja kansamme etuja. Jokainen näkee ja ymmärtää sen."Niin. Tietysti yritti, aikoi, halusi ja ehkä - pelkkiä syytöksiä ja olettamuksia."
Olisit sinäkin seurannut uutisia, niin tietäisit, mistä oli kysymys.
"Kummalliseksi tuon kaiken tekee se, että muissa EU -maissa ei tarvittu mitään rajalakia ja tulijat saatiin käännytetyiksi ilman mitään ongelmia."
Venäjällä on EU-maarajaa Suomen ja Baltian maiden kanssa Kaliningradia lukuunottamatta, eivätkä nuo pakolaisiksi tekeytyneet halunneet mennä Baltiaan, koska siellä ei ole niin hyvä sosiaaliturva kuin Suomessa.
"Viron rajavartiosto sanoi yksiselitteisesti, että he eivät laske maahan pakolaisia Venäjän kautta."
Ei sano noin jyrkästi, vaan että Viron rajakiertolaki sallii turvapaikkahakemusten epäämisen ja ihmisten välittömän käännyttämisen vain silloin, kun kyseessä on Venäjän masinoima hybridihyökkäys ja kansalliseen turvallisuuteen kohdistuva uhka.
"Ne jotka saapuivat muuta kautta ohjattiin tyynesti laivoilla Suomeen. Terminaaleissa ja myös Tallinnan linja-autoasemalla oli suomalaisen tamperelaisen yrityksen antamat yksityiskohtaiset ohjeet kuinka pääsee Suomeen lihapatojen ääreen. Tämä firma sai avustuksia Suomen valtiolta.
Miksi Suomi toimi näin oudosti? Ilmeisesti tarkoitus oli luoda kansan keskuuteen uhkakuva osaksi yleistä uhkakuvaa maan saamiseksi Natoon."
LOL. Ei ollut. Suomeen tuli Virosta Venäjän rikollista sotaa Ukrainasta pakoon joutuneet aidot pakolaiset.
"Poliittiset päättäjämme ovat epäisänmaallisia ja epärehellisiä toimissaan. Niillä on syvästi vahingoitettu maamme ja kansamme etuja. Jokainen näkee ja ymmärtää sen."
Sinä itse olet epäisänmaallinen ja epärehellinen.- Anonyymi00064
Anonyymi00015 kirjoitti:
Kun raja suljettiin 2023 niin maahamme oli tulvinut pakolaisia jo yli 70 tuhatta. Niistä Venäjän kautta 1,3 tuhatta elikkä joku 1,5% matujen koko määrästä.
Tätä faktaa vastaan asiaa tarkastellessa kyse oli pelkästä poliittisesta valinnasta matkalla kohti Natoa.
Miksi muita rajoja joita kautta pakolaisista tuli yli 98% ei suljettu?
Poliitikkomme puhuvat muunneltua totuutta.
Valitettavasti poliittinen eliittimme vaaransi maamme tulevaisuuden, turvallisuuden ja taloutemme. He eivät kykene tunnustamaan typeryyttään koska menettäisivät kasvonsa. Sen vuoksi me tavalliset suomalaiset veronmaksajat joudumme kärsimään tästä.
Olimme kylmän sodan voittajia, maamme vaurastui ja rakensimme hyvinvointivaltion. Nyt poliittinen eliittimme tuhoaa sen
Saatanan tunarit.Katso peiliin, siellä se typerys luuraa.
- Anonyymi00010
Nyt kun Venäjä ei saa värvättyä ulkomailta pakolaisia rintamalleen on käyttöön otettu karhut.
Itärajan kiinni pitämiselle on entistä enemmän perusteita. Venäjän hybridivaikkuttaminen itärajalla on muuttunut aggressiiviseksi . Pelastustoimi antoi vaaratiedotteen Kiteen keskustan alueella liikkuvasta karhusta. - Anonyymi00012
Raja aukeaa heti kun natokuppa saadaan parannettua. Jos sairastuneen järki ei juokse normaalilla tavalla niin lääkitystäkään ei tautiin ole.
Saatanan tunarit.- Anonyymi00027
Teiltä rusnya on rajat kiinni. Ja näköjään on kova hinku ostaa juustoa ja wc pyttyjä ja wc paperia ja shampoota ja saippuaa ja kananmunia ym mitä siellä rusnya maasa rusnyat ei saa ostaa. Me teitä kaivata ja haluta. Ja hajunki vuoxi. Rusnya on vaan rusnya
- Anonyymi00046
Anonyymi00027 kirjoitti:

Nuo luettelemasi tavarat ovat vapaasti myynnissä ja EU on kieltänyt noista luettelemistasi kaiken paitsi kananmunien tuonnin Venäjältä EU-alueelle. Tänä vuonna esim. Tšekki on tuonut kananmunia Venäjältä. Kaupassa vähittäishinta 10 kananmunan kennolle alkaa 0,5 eurosta.
EUn asettamien tuontikieltojen perusteena on suojella omaa tuotantoa.
Jos tuo rusnyana itsensä tunnetuksi tehnyt älykääpiö ymmärtäisi jotain niin se alkaisi ottamaan asioista selvää ennen kuin jatkaa päätöntä öyhöttämistään. - Anonyymi00051
Anonyymi00027 kirjoitti:
Teiltä rusnya on rajat kiinni. Ja näköjään on kova hinku ostaa juustoa ja wc pyttyjä ja wc paperia ja shampoota ja saippuaa ja kananmunia ym mitä siellä rusnya maasa rusnyat ei saa ostaa. Me teitä kaivata ja haluta. Ja hajunki vuoxi. Rusnya on vaan rusnya
Ja keskiverto venäläinen on sinuun verrattuna lähinnä Einsteinin tasoa. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että keskiverto venäläinen olisi huippuälykäs, mutta sinuun verrattuna he ovat ihan omassa luokassaan.
- Anonyymi00065
Anonyymi00051 kirjoitti:
Ja keskiverto venäläinen on sinuun verrattuna lähinnä Einsteinin tasoa. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että keskiverto venäläinen olisi huippuälykäs, mutta sinuun verrattuna he ovat ihan omassa luokassaan.
😂😂😂
- Anonyymi00013
zekebsub maailman valloitus lopuu siihen kun joku CIA leikka Vodolimieilra pippelin poikki "vahingossa" oekjrusajeukka'
- Anonyymi00029
Hellan lettas ku oikein suuri juttu ja järjenkäyttöä vaativa välähdys.. oikein rusnya huippua.. kerropas nyt tänne päin rusnya Pietarista saatossa tosta ylimääräistä rehua kaukalosta palkaxi??
- Anonyymi00016
Ei ollut yllätys, yllätys oli se miten vähän rajamiehiä ja naisia irtisanottiin.
500 on tekemättä mitään järkevää työtä.- Anonyymi00031
Niinkö teillä tehtiin siellä rusnya?? Että 500 potkittiin pois töistä rajoittaa.. No sehän on teidän rusnyan asiota. Ei koske meitä huilo Pietarista. Mee muualle valittaa.
- Anonyymi00047
Ne keittää kahvia ja odottavat.
Vanhimmat kertovat uusille kuinka ennen venäläisiä autoja oli pitkät jonot ennen tullia ja mitenkä ne ajoivat tullitarkastukseen. Tuolta ne tulivat ja me niitä sitten tässä tarkastettiin.
Sellaiset työtehtävät niillä on nykyään. - Anonyymi00055
Anonyymi00047 kirjoitti:
Ne keittää kahvia ja odottavat.
Vanhimmat kertovat uusille kuinka ennen venäläisiä autoja oli pitkät jonot ennen tullia ja mitenkä ne ajoivat tullitarkastukseen. Tuolta ne tulivat ja me niitä sitten tässä tarkastettiin.
Sellaiset työtehtävät niillä on nykyään.Olet pelkä rusnya ja haiset ..s on teidän ansiota palkaxi ylimääräisen annoksen. Rusnya on vaan pelkkä rusnya ja vessapaperi on teiltä loppu etkä saa tulla hakee. Itke siellä Pietarissa rehukaukalossa riittää haju. Mistä saat vessanpötöm huilo Pietarissa?
Suomen tulli pitää tiedät siellä
- Anonyymi00020
tämä raja on auki ,, kaikki jotka haluu turvapaikkoja saa tulla yli,,
- Anonyymi00030
Perussuomalaisten aikakautena ulkomaalaisten maahanmuutto on räjähdysmäisesti lisääntynyt. Muistatteko miksi ja millä aiheella he pääsivät eduskuntapuolueeksi?
- Anonyymi00032
Onko teiltä rusnot rehut loppu ku noin tulee ikävä päästä tänne?? Vai onko juustot lopu?? Vai mixi itkette että on rajat kiinni?? Me e Suomessa Suomalaiset eivät sitä tee . Vaan on hyvä että on kiinni.. raitiimpi ilma ja vähemmän syöpäläisiä .. eikä haise rusnyat kerropas nyt tänne päin siitä rusnya ku kysytään
- Anonyymi00033
Mitä väliä on 1000 turvapaikanhakijalla, jos samaan aikaan kuskataan 60 000 ulkomaalaista nauttimaan kelan tukijärjestelmästä?
- Anonyymi00036
§Mietitään miksi maata jonka nimi on Suomi nyt kannattaisi ensisijaisesti puolustaa.
Laittakaahan ajatuksia alapuolelle.
Se totuus missä 75 % jossain Helsingin koulussa opiskelevista lapsista ovat ulkomaalaistaustaisia, tarkoittaa kai sitä ettei maanvalloitus ole enää puolustusvoimista kiinni? - Anonyymi00037
Se on pelkästään Venäjän vika että ukrainalaisia on paennut maastaan.
Mene tiltu kertomaan se venäläisille.- Anonyymi00038
Tummaihoisia nuo ukrainalaiset:)
- Anonyymi00052
No me suomalaaset olemma semmoisia ylisuorittajia että kun otetaan näitä matuja niin otetahan niitä sitten oikein kunnolla ettei kesken lopu. 2015 oikein sokerilla houkuteltiin tänne Sipilä-Orpo-Soini- hallituksen toimesta. Nyt sama peli jatkuu ja maksumiehenä on suomalainen veronmaksaja.
- Anonyymi00039
Kuka puolustaa Suomea silloin kun 51 % ovat matuja?
Skenaario, Suomea ei enää edes ole? - Anonyymi00040
Mitäs hienoa tuosta nyt olisi seurannut?
- Anonyymi00041
Onneksi on rajat kiinni. Ryssän aiheuttamia o gelmia ei kaivata Suomessa. ValheVenäjä pysyköön poissa . On parempi meille.
- Anonyymi00049
Suomi aukaisee rajansa ja oikein toivoo kaupankäynnin viriävän maittemme välillä. Jokainen vähänkään taloutta tunteva ihminen ymmärtää kuinka suuri merkitys Suomelle oli loppujen lopuksi Venäjän-kaupalla.
Itä-Suomi odottaa myös turisteja. Ilman niitä maamme itäosat autioituvat nuorison muuttaessa muualle työn perässä. Suomi ei heitä tarvitse.
- Anonyymi00056
Mitä hienoa siinä on? Kurjuus jatkuu Suomessa, sähkön hinta tapissa, kaikki kustannukset nousee, työttömiä eniten koskaan, konkurssien määrä vain lisääntyy. Herrat kehuu kuinka hyvin talous jaksaa (heidän taloutensa). Kansa kärsii, terveydenhoitoa ei ole, mikään ei toimi, kansalta menee laskut ulosottoon suoraan suomi.fi:n takia, maaseutu on kuollut, nuoriso sekaisin kaduilla, huumehörhöjä kaikki kaupungit täynnä jne. Ei tämä maa ole enää asumisen arvoinen paikka.
Sinun kannattaakin sitten muuttaa tuonne itärajan taakse. Sieltä löydät oman arvoyhteisösi.
- Anonyymi00058
Toivottavasti itäraja pysyy maailmantappiin kiinni. Idästä ei tule mitään muuta edes siedettävää kuin auringon nousu.
- Anonyymi00059
Suomen talous on pitkältikin tuhoutunut tai vähintäänkin vammautunut ja näivettynyt juuri sen takia, että me laitoimme Itärajamme kiinni.
Myös se muurin rakentaminen oli totaalista hulluutta. Nyt meille nauretaan maailmalla sen(kin) takia.
Natoon piti toki liittyä mutta siinäkin me teimme sen raukkamaisesti eli liian myöhään, kuten tämä itsetunnoton kansa nimeltä Suomi yleensä aina tekee. Kysytään aina ensin muilta mitä ne ajattelevat meistä ja suapiko nyt tehä ees jottain? :)
Ruotsi on aina ollut tässä kaikessa edellä meitä.- Anonyymi00060
Lisäys vielä, että kun Ruotsi keksii ja perustaa jonkun yrityksen niin se pitää sen itsellään. Mutta mitää tekee Suomi. Se myy sen ulkomaille.
- Anonyymi00061
Anonyymi00060 kirjoitti:
Lisäys vielä, että kun Ruotsi keksii ja perustaa jonkun yrityksen niin se pitää sen itsellään. Mutta mitää tekee Suomi. Se myy sen ulkomaille.
Natoon liittyminen ei ollut Suomen kaltaiselle maalle lainkaan järkevää.
Vielä kun se tehtiin laittomasti, kaikkia demokratian sääntöjä rikkoen. - Anonyymi00062
Anonyymi00061 kirjoitti:
Natoon liittyminen ei ollut Suomen kaltaiselle maalle lainkaan järkevää.
Vielä kun se tehtiin laittomasti, kaikkia demokratian sääntöjä rikkoen.Suomalaisten on otettava hattu käteen ja uskottava että elintilamme on pysyvästi kaventunut.
Maahanmuutto ja pieni syntyvyys on syönyt sosiaaliturvamme. Sitä ei edes perussuomalaiset saati kokoomus uskalla suoraan kertoa. Selityksiä kyllä on tälle ongelmalle lähes kaikilla kansanedustajilla ja ministereillä täällä Suomessa.
- Anonyymi00063
Petteri tekee Suomesta pohjois Korean
- Anonyymi00066
Suomi on maailmalla arvostettu Natomaa joka on valittu maailman onnellisimmaksi paikaksi asua jo vuosia peräkkäin ja on juuri nostanut sijoitustaan maailman turvallisimpien maiden joukossa listauksessa ollen nyt sijalla 9 .
Kiitos Nato
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011581
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581001Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61886
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10760Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266756Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339704Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74696Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk59686