Kukkalähetit ja vanhusten kunnioitus vauhdissa taas

”Kukkalähetit” ilmestyvät ihmisten oville – vievät pankki­kortit
Varkaat ilmestyvät ovelle yllättäen.

"Kukkalähetyksiä ihmisten oville tuoneet henkilöt ovat anastaneet pankkikortteja.

Lounais-Suomen poliisi varoittaa kukkaläheteiksi tekeytyvistä varkaista. Pankkikortti­varkauksia on tähän mennessä tullut poliisin tietoon Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä kuusi kappaletta. Ne ovat sattuneet touko- ja kesäkuun aikana.

Varkauksissa lähetit tuovat kukkia yllättäen. Varkaat ovat vastaanottaneet lähetyksestä kuljetusmaksun erillisellä maksulaitteella tai omalla puhelimellaan.

Useissa tapauksissa maksu ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä ja pin-koodi on näppäiltävä useaan otteeseen, poliisi kuvailee varkauksia tiedotteessaan.

Kukkalähetyksen saaja on pian tapahtuman jälkeen havainnut pankkikorttinsa kadonneen. Joissain tapauksissa korteilla on jo ehditty tekemään ostoja tai tileiltä on nostettu rahaa.

– Yhdessä tapauksessa kukkalähetti yritti palauttaa lähetyksen saajalle väärän kortin, mutta kortin vaihto huomattiin. Myöhemmin havaittiin, että asunnossa olleet kultakorut olivat kadonneet, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisi tutkii tapauksia varkauksina ja maksuväline­petoksina tai niiden yrityksinä ja maksuväline­rikoksina.

Suurin osa varkauksista on tapahtunut iltapäivä- tai ilta-aikaan.

Poliisi kehottaa ihmisiä erityiseen varovaisuuteen tilanteissa, joissa yllättäen ovelle ilmestyy henkilö joko tuomaan tai kaupittelemaan jotakin.

Jos oman pankkikortin epäilee joutuneen varkaiden käsiin, on asiasta ilmoitettava viipymättä pankkikortin sulkupalveluun. Tapahtuneesta on syytä tehdä myös rikosilmoitus."

Lähde:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012060181.html

On taas "se" aika vuodesta, kun rikkaus ja kivat pelihetket lisääntyvät. Vanhusten koteihin ilmestyy "kukkalähettejä" ja sitten tavaraa katoaa ja kortit viedään.
Aistin etnistä värinää asian tiimoilta, mutta katsotaan nyt oliko se sittenkin matti ja pena jotka ovat olleet asialla.

Onko teillä kokemuksia kivojen peli ja kahvihetkien tarjoajista?
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu