Tässä Suomen omat dokumentit mitä se sai sotasaalista jatkosodassa 1941-44.
-116 100 kivääriä
-1900 konekivääriä
-4700 pikakivääriä
-2400 konepistoolia
-150 panssaritorjubtakivääriä
-1580 erityyppistä tykkiä (mutta onko mukana Saksalta saadut?)
-2700 kranaatinheitintä
Ainakin kevytaselajeissa menetykset 1944 kesällä olivat suurinpiirtein samaa kokoluokkaa kuin mitä 3 vuoden ja 3 kuukauden aikana suomalaiset saivat saaliiksi.
Raskasaselajeissa tilanne oli tietenkin toinen sillä eihän Suomella ollut omia panssareita kovinkaan montaa. Saaliiksi saatiin 545 panssaria, 71 panssaria uros ja 2153 kuorma-auto, 134 henkilöautoa, 274 erikoisautoja, 1100 traktoria, 128 lentokonetta.
Kenttätykkien osalta on muistettava että varsin huomattava osa sotasaaliskalustosya tulikin Saksasta. Kaikkiaan sotasaalistykkejä Saksa toimitti Suomeen 607.
-116 100 kivääriä
-1900 konekivääriä
-4700 pikakivääriä
-2400 konepistoolia
-150 panssaritorjubtakivääriä
-1580 erityyppistä tykkiä (mutta onko mukana Saksalta saadut?)
-2700 kranaatinheitintä
Ainakin kevytaselajeissa menetykset 1944 kesällä olivat suurinpiirtein samaa kokoluokkaa kuin mitä 3 vuoden ja 3 kuukauden aikana suomalaiset saivat saaliiksi.
Raskasaselajeissa tilanne oli tietenkin toinen sillä eihän Suomella ollut omia panssareita kovinkaan montaa. Saaliiksi saatiin 545 panssaria, 71 panssaria uros ja 2153 kuorma-auto, 134 henkilöautoa, 274 erikoisautoja, 1100 traktoria, 128 lentokonetta.
Kenttätykkien osalta on muistettava että varsin huomattava osa sotasaaliskalustosya tulikin Saksasta. Kaikkiaan sotasaalistykkejä Saksa toimitti Suomeen 607.
Vastaukset 12
Vanhimmat
"Kaikkiaan sotasaalistykkejä Saksa toimitti Suomeen 607."
Nämä kaikki 607 olivat kenttätykkejä.
Mitä tulee suomalaisten sotasaalistykkeihin niistä 841 oli kenttätykkejä tai jalkaväkitykkejä.
Suomalaisten saamista sotasaaliskenttätykeistä (607+841) siis 42% oli Saksan kautta tulleita. Suomi joutui niistä maksamaan myös aika paljon. Suomen oma sotasaalismäärä ei olisi siten riittänyt sille kenttätykistölle joka sillä oli jatkosodan lopulla. Muutamaa talvella 1942 menetettyä kenttötykkiä lukuunottamatta kaikki kenttätykit menetettiin kesällä 1944.
Suomi kärsi aika raskaat pst-tykkitappiot kesällä 1944. Kun 1.kesäkuuta 1944 oli Suomella 1483 pst-tykkiä oli määrä pudonnut 1.elokuuta 1944 lukemaan 1130. Siis pudotusta 353 pst-tykin verran. Suomalaiset menettivät siis lähes 1/4 pst-tykeistään 2 kuukaudessa. Esim Saksasta saaduista 50 mm pst-tykeistään menetettiin puolet (Panssaridivisioona).
50-millisellä ei enää ollut kykyä torjua vuoden 44 panssareita. Niinpä niitä oli turha raahata mukana peräännyttäessä. Tehokkaasti panssareita tuhottiin kauhuilla ja nyrkeillä, joista ei ollut pulaa.
Ei ollu kauhuista ja nyrkeistä pulaa, koska niitä säilytettiin varastoissa. Käyttöohjeetkin oli saksaksi. Käyttökoulutus aloitettiin liian myöhään.
Turhan myöhään, mutta ei onneksi aivan liian myöhään. Aseet tekivät oivaa jälkeä osaavien pst-miesten käytössä.
Koulutusmateriaali, käännökset ja uusi suomalainen sanasto saatiin valmiiksi toukokuun loppupuolella, jonka jälkeen sen levitys aloitettiin.
2.D ehdittiin ensimmäinen koulutus antaa vähän ennen suurhyökkäystä ja IV D koulutus piti aloitta 12.6.
Ja saksalaisten toimittanilla uudemmilla 75 mm:n pst-tykeillä, joka kyllä kykenivät Sotkan tuhoamaan!
Mutta kun nyrkkien ja kauhujen käyttö kerran opittiin niin osa käyttäjistä omaksui niiden hyödyt varsin nopeasti ja esim. Tali-Ihantalassa moni niiden käyttäjistä ansaitsi teoillaan Mannerheim- ristin. Joukossa oli Suomen nuorin ristin saaja Eski Seppänen.
Mannerheim-ristin saaja "Seppänen" viittaa Eero Seppäseen (ritari numero 138). Hän oli yksi koko sodan legendaarisimmista panssarintuhoajista ja kuului Lauri Skytän ohella ritarijoukon nuorimpiin: Seppänen nimitettiin ritariksi vasta 19-vuotiaana sotamiehenä heinäkuussa 1944.
Seppänen ansaitsi ritariristinsä uskomattomilla uroteoillaan kesän 1944 raskaissa torjuntataisteluissa Karjalankannaksella, jossa hän sai lisänimen ”Siiranmäen kauhu”.
Eero Seppäsen sankariteot
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti massiivisen suurhyökkäyksen. Suomalaiset olivat juuri saaneet Saksasta uusia lähitorjunta-aseita, panssarikauhuja (saks. Panzerschreck), joiden tehokas käyttö vaati kylmät hermot, sillä raskaat vihollisvaunut oli päästettävä aivan lähietäisyydelle ennen laukausta. Punkaharjulta kotoisin oleva Seppänen sai aseeseen pikakoulutuksen ja osoittautui kylmäpäiseksi mestariksi:
Kuusi tankkia vuorokaudessa: Siiranmäen taistelussa kesäkuun 14. ja 15. päivän välisenä yönä 1944 sotamies Seppänen tuhosi yksinään panssarikauhulla kuusi vihollisen panssarivaunua yhden vuorokauden aikana.
Kiertoliike liekeissä: Erään vaunun kohdalla tilanne oli niin tiukka, että Seppäsen oli pakko hiipiä ja kiertää tankin taakse ampujaksi asti, jotta hän sai tähdättyä suoraan sen polttoainesäiliöön ja sytytettyä vaunun tuleen.
Taistelun jatkaminen haavoittuneena: Vaikka Seppänen haavoittui taistelussa lievästi, hän kieltäytyi jättämästä paikkaansa ja tuhosi vielä seuraavien päivien aikana kaksi vihollisen panssarivaunua lisää. Yhteensä hänen tililleen merkittiin Siiranmäessä seitsemän tai kahdeksan tuhottua vaunua – eli yli kolmannes koko rykmentin alueella eliminoiduista tankeista.
Päättäväisellä toiminnallaan Seppänen esti omalta osaltaan suomalaisten rintamalinjan murtumisen ratkaisevalla hetkellä.
Sotamies Seppäselle Mannerheim-ristiä esitti legendaarinen Jalkaväkirykmentti 7:n komentaja, everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth, vaikka Seppänen kuului virallisesti naapurirykmenttiin (JR 49). Ylipäällikkö Mannerheim nimitti Seppäsen ritariksi 4. heinäkuuta 1944.
Erityinen kunnia sodan jälkeen:
Seppänen ja eversti Ehrnrooth ystävystyivät sodan jälkeen syvästi. Tämän poikkeuksellisen aseveljeyden seurauksena sotamies Seppänen valittiin yhdeksi niistä arvostetuista ritareista, jotka saivat kantaa Suomen marsalkka Mannerheimin arkkua hautaan helmikuussa 1951.
Ilman lähteitä lukemasi ovat yhtä tyhjän kanssa.
Samat tiedot löytyy helposti googlella kenelle vaan!
” Suomi ei saanut jatkosodassa kovinkaan paljon enemmän sotasaaliaseistusta kuin menetti 1944 kesällä”
Mutta eikös se ole vain mukavaa! Ei tule kenellekään ’paha mieli’!
Aikoinaan ’Agit Prop’ lauloi: ”On jotain mikä yhdistää ja hymyyn vetää suun”!
”Muutamaa talvella 1942 menetettyä kenttötykkiä lukuunottamatta kaikki kenttätykit menetettiin kesällä 1944.”
Ei nyt sentään ja osa hylättiin täysin ilmeisistä syistä!
Suomella oli yhä Jatkosodan lopussakin käytössä joukko Talvisodan aikana ilmaiseksi saatuja ranskalaisia jäykkälavettisia 90 mm:n ja 120 mm:n kenttätykkejä ammuksineen valmistusvuodeltaan 1870-hujakoilla! Kun lähtö tuli niin sen kaltaiset hylättiin ilman muuta eikä edes ne haltuunsa saanut neukkukaan löytänyt niille enää järkevää käyttöä!
Kenttätykkien joukossa oli myös melkoisesti kevyitä venäläisiä 76 mm:n kenttätykkejä vuosimallia 1902, joita pidettiin jo tuolloin liian kevyinä aseina tykistökäytössä. Niitä oli yli 200 kpl. Niidenkään mukaan saanti ei tainnut olla prioriteetissa korkealla!