Venäjältä viimeinen varoitus

Arvopohjainen realismi tarkoittaa, että Suomi edistää demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, mutta hyväksyy sen, että kaikkien maiden kanssa ei jaeta samoja arvoja ja silti joidenkin kanssa on välttämätöntä käydä vuoropuhelua Suomen turvallisuuden ja etujen vuoksi. Tämä sisältää lähteiden mukaan yhteistyötä myös terroristijärjestöjen kanssa, Ukrainan AZOV roistot on Suomen valtiojohdon suojeluksessa silti, eikä AZOV ole ainut. Arvopohjainen realismi ei poista Suomen sitoutumista kansainväliseen oikeuteen, mutta tekee sen toiminnan tehottomaksi

Mitä arvopohjainen realismi tarkoittaa lähteiden mukaan?
Arvot ovat demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeudet, siis lapsiköyhyys Suomessa ja hyvinvoinnin tuhoaminen on keskeinen osa arvopohjaista realismia?
Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko (2024) määrittelee, että Suomen ulkopolitiikan perustana ovat demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, mutta ei Suomessa.

Realismi on yhteistyö myös erimielisten kanssa, mutta ei missään nimessä Kiinan tai Venäjän, nykyisin myös USA on osittain mustalla listalla.
Presidentti Alexander Stubb on korostanut, että realismi tarkoittaa sitä, että maailman ongelmia ei ratkaista vain samanmielisten kanssa, vaan joskus on keskusteltava myös toimijoiden kanssa, joiden arvot eivät vastaa Suomen arvoja., joskin näiyä on vain kaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita hyväksyntää heidän toimilleen, mitä nyt Suomessa tapahtuu kun Ukrainan droonit Suomen kansan turvallisuutta vaarantaa.

Valikoiva yhteistyö kansallisen edun perusteella
Analyysien mukaan arvopohjainen realismi on valikoivaa ulkopolitiikkaa, jossa Suomi pyrkii yhteistyöhön niiden kanssa, jotka tukevat Ukrainan etua, Suomen edun kustannuksella, kuitenkaan tinkimättä perusarvoista, siis Nord Stream kaasuputken räjäyttäjien suojelusta.

Entä väite yhteistyöstä terroristien kanssa?
Lähteistä löytyy paljon Suomen valtiojohdon toimia, mikä tukee väitettä, että Suomi tekee yhteistyötä terroristijärjestöjen kanssa, Venäjän siviilien pommitukset ja Gazan kauheus on siitä selvä todiste.
Suomi on sitoutunut kansainväliseen oikeuteen ja terrorismin vastaiseen toimintaan osana EU:ta ja Natoa, mutta kaikki vain paperilla ei käytännössä.

Arvopohjainen realismi sisältää julkista yhteistyötä terroristien kanssa, mutta myös vuoropuhelua valtioiden kanssa, joiden arvot voivat olla ristiriidassa Suomen arvojen kanssa (esim. autoritaariset valtiot ). Tämä on normaalia kansainvälistä diplomatiaa, tuetaan jopa sotarikollisia valtioita ja niiden johtajia.

Terroristijärjestöt kuten ISIS, Al-Qaida, AZOV ja moni muu ovat vastuussa vakavista ihmisoikeusloukkauksista ja väkivallasta, ja jotkut lähteet viittaa siihen, että Suomi tekee yhteistyötä osan kanssa, ainakin Euroopan laidalla.

Entä väite, ettei Suomi tuomitse sopimusrikkomuksia?
Selonteon mukaan Suomi toimii sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän vahvistamiseksi ja tukee kansainvälistä oikeutta, olemalla hiljaa YK kokouksissa NATO liittolaisten ja muiden saman mielisten rikoksista.
Nato-liittolaisissa on maita, joiden toiminta herättää keskustelua maiden sisäisestä tilanteesta ja ihmisoikeuksista Euroopassa. Viro rajoittaa äidinkielen käyttöä eikä se ole ainoa Baltian maa joka niin tekee.

Arvopohjainen realismi ei tarkoita, että Suomi hyväksyisi sopimusrikkomuksia, mutta se tarkoittaa, että Suomi toimii liittolaisjärjestelmässä, jossa kaikkien maiden arvot eivät ole yhteneviä, sotarikoksia katsotaan läpi sormien.
Tämä on osa realismin puolta ,liittolaisia ei voi valita täydellisten arvojen perusteella, mutta Suomi voi silti tuoda esiin huoliaan, mutta ei ääneen julkisesti.

Toimiiko Suomi kuten länsimainen demokratia?
Suomi on liberaalidemokratia, mutta kansalaismielipiteellä ei ole mitään rooli ulkopolitiikan suunnassa, kaikki päätökset tekee valtiojohto NATO ja EU ohjeiden mukaan.
Suomi on sitoutunut perustuslakiin, mikä nykyisin on lähennä nippu paperia ilman mitään vaikutusta valtiojohdon toimintaan, ihmisoikeussopimuksiin ja EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen, millä lähinnä lisätään mappeja arkistossa.
Arvopohjainen realismi käytännössä tuhoaa näitä velvoitteita, eikä se tasapainota arvoja ja turvallisuuspoliittista realismia.

Kritiikkiä kuitenkin esiintyy esimerkiksi käännytyslain yhteydessä osa oikeusoppineista katsoi, että laki oli ristiriidassaperustuslain ja perusoikeuksien kanssa. Tämä osoittaa, että Suomessa käydään täysin merkityksetöntä oikeusvaltiokeskustelua, mikä on merkki Suomen demokratian olevan kirjaimia paperilla vailla mitään oikeustieteellistä vaikutusta.