Suomi köyhtyy, eliitti juhlii - ahneuden aikakausi ja "Things Are Getting Disgusting, Peter"

Oikeistohallituksen sosiaaliturva- ja työttömyysturvaleikkaukset ovat syventäneet köyhyyttä Suomessa. Sosiaaliturvan, asumistuen ja työttömyysturvan heikennykset ovat ajaneet kymmeniä tuhansia ihmisiä entistä syvempään ahdinkoon ja lisänneet köyhyyttä aikana, jolloin työttömyys on jo valmiiksi korkealla tasolla.

Kun hallitus leikkaa asumistukea ja työttömyysturvaa, yhä useampi joutuu turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen. Sekään ei kuitenkaan monissa tapauksissa riitä kattamaan välttämättömiä asumismenoja tai takaamaan ihmisarvoista elämää. Politiikan ristiriita on ilmeinen: samaan aikaan kun työpaikkoja katoaa ja työttömyys kasvaa, ihmisiä patistetaan töihin ikään kuin työpaikkoja syntyisi pelkästään käskemällä. Kun töitä ei ole, tarjolla on lähinnä keppiä, sanktioita ja moraalisaarnoja.

Monen kriitikon mielestä hallituksen talouspolitiikka on myös heikentänyt kotimaista kysyntää. Kun pienituloisten ostovoimaa leikataan, kulutus vähenee, yritysten myynti hiipuu ja talouskasvu kärsii. Silti lääkkeeksi tarjotaan lisää samaa politiikkaa, joka on jo valmiiksi syventänyt ongelmia. Lopputulos näkyy kasvavana työttömyytenä, lisääntyvänä köyhyytenä ja yhä synkempinä tulevaisuudennäkyminä.

Samaan aikaan pääministeri ja hänen oikeistolainen hovinsa vaikuttavat monien silmissä elävän omassa kuplatodellisuudessaan. Siellä uskotaan, että käskyttäminen ratkaisee rakenteelliset ongelmat ja että köyhyyttä voidaan poistaa tekemällä köyhistä entistä köyhempiä. Arjen todellisuus näyttää kuitenkin aivan toisenlaiselta niille ihmisille, jotka joutuvat laskemaan jokaisen euron selviytyäkseen kuukaudesta toiseen.

Kokoomuslainen politiikka nähdään usein ennen kaikkea varakkaiden etujen ajamisena. Samalla kun pienituloisilta, työttömiltä, opiskelijoilta, sairailta ja eläkeläisiltä leikataan, kaikkein varakkaimmille tarjotaan verohelpotuksia ja erilaisia etuja. Kansalaisille puhutaan vastuusta, säästöistä ja sopeutumisesta, mutta yhteiskunnan vauraimmille kerrotaan, että heidän etunsa hyödyttävät muka lopulta kaikkia.

Jos politiikka vuodesta toiseen kasvattaa varakkaimpien varallisuutta samalla, kun talouskasvu sakkaa, työttömyys kasvaa ja köyhyys syvenee, herää väistämättä kysymys: ketä varten järjestelmä oikeastaan toimii?

Monen suomalaisen silmissä kyse ei enää ole terveestä markkinataloudesta vaan järjestelmästä, jossa taloudellinen ja poliittinen valta keskittyvät yhä harvempien käsiin. Siksi todellinen kysymys ei ole, onko meillä varaa tukea tavallisia ihmisiä, vaan onko meillä enää varaa ylläpitää kokoomuslaista ryöstökapitalismia, jossa voitot yksityistetään harvoille ja kustannukset sosialisoidaan enemmistölle.

Kun varallisuus, valta ja poliittinen vaikutusvalta keskittyvät yhä pienemmälle eliitille, järjestelmä alkaa palvella ennen kaikkea itseään. Seurauksena ovat kasvava eriarvoisuus, luottamuksen mureneminen ja demokratian perustan rapautuminen. Samalla kun ihmisille tarjotaan lisää keppiä ja kehotuksia "sopeutua", yhä useampi vajoaa köyhyyteen ja eliitin saatanalliset samppanjajuhlat näyttävät jatkuvan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siinä missä tavalliset kansalaiset laskevat senttejä ruokakaupassa ja miettivät, miten seuraava vuokra maksetaan, vallanpitäjät juhlivat omia "onnistumisiaan" kultareunaisissa kabineteissaan.

"Things Are Getting Disgusting, Peter."

Historia on armoton opettaja. Yksikään järjestelmä ei ole säilynyt ikuisesti rakentamalla vaurautta harvoille ja kurjuutta enemmistölle. Kun superrikkaita ruokitaan yhä suuremmilla etuoikeuksilla samalla kun tavalliset ihmiset sysätään yhä syvemmälle ahdinkoon, kylvetään samalla oman romahduksen siemenet. Ahneudella on taipumus niellä lopulta myös itsensä. Silloin ei kaadu ainoastaan taloudellinen malli, vaan myös usko sen oikeudenmukaisuuteen. Ja kun kansalaisten luottamus kerran murtuu, sitä ei osteta takaisin veronalennuksilla eikä juhlapuheilla.
Kuvottavaa, kyllä Petteri. Historiassa on aina ollut järjestelmiä puhdistava voima: kun ahneus ja eriarvoisuus kasvavat liian suuriksi, järjestelmä alkaa syödä itseään ja luhistuu lopulta omien ristiriitojensa ja mahdottomuutensa painoon.