Näkymä kirkolle ja kaupungintalolle Mikkelissä

Kaikki muut kojut saivat jäädä, vain yksi poistetaan. Se, mikä ei millään lailla
härinnyt näkymää kaupungintalolle, muut, näkymää häiritsevät, rumat kojut saavat jäädä. Ei se, korkeus, vaan kojun yleisilme. Nämä elykeskuksen ja kaupungin virkahenkilöt, voisivat käydä mm Turussa katsomassa, kuinka näkymä Turun Tuomiokirkolle, Turun kauppatorin laidalta on aikojen saatossa lähes tyystin uudisrakentamisen myötä kaventunut. Vain pieni osa mahtavaa kirkkoa on
enää näkyvissä.
10168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Syö lääkkeesi ja mene hoitoon.

Äänestä
  • Kiitos huolenpidosta, matolääkkeet otettu, huomenna menen ensin trimmattavaksi
    sitten kynsien leikkuu ja häntänikin pitää vielä huoltaa. Ohjelmaa miltei viikonloppuun
    saakka. Ja siihen vielä mact-show! Ai, ai kun minua jännittää kissojen, koirien ja muiden
    karvapallojen tapaaminen. Onneksi hännän pääni on paksu ja voin käyttää sitä tiukan paikan tullen ikäänkuin pamppuna. Ai, niin! Korvani pitää vielä kammata erikseen. Sitten treenattava
    hihnassa, valjaissa kulkemista.

    Äänestä

  • Ai, hyvä kun muistutit! Matolääke on otettu, mitähän vielä? Puutiais/kirppulääke.
    Rasvaa, kengät, sadetakki. huh huh! Paljon muistettavaa. Wc, kuljetuskoppa, kuljetuskopin kiinnitys autoon, kuljetuskopan huolto&hoito&korjausvälineitä. Asianmukaiset valjaat
    autoon, lenkille, retkeilyyn. Minulla on jopa pienet satulalaukut. Onkohan vielä muuta?
    Satulaukkujen hoito/huolto ja korjaus-setti.
    Kiitos, vielä kerran kun muistutit!

    Äänestä

Eikö siinä ole katua ja toria tarpeeksi missä kaupungintaloa pällistellä. Mitä nähtävää ja katottavaa siinä on, joku savupiippu varmaan.

Äänestä
  • Minkä hemmetin takia Mikkelissä aletaan kitisemään jostakin niin turhasta
    kuin, jokin (muka) peittää näkymän jonnekkin historiallisesti ja arkkitehtoonisesti
    arvokkaalle rakennukselle, joka kyllä näkyy aivan hyvin muutenkin, jos isossa kaupungissa ei pelkästää Suomen, vaan Pohjoismaiden mittakaavalla erittäin merkittävä kirkkorakennus saa peittyä uudisrakennusten taakse.

    Äänestä

Tämän poisto johtuu vain siitä, että eräät, eräs, hyvä veli yrittäjä ei kestä kilpailua. Jokainen voi miettiä kenestä kyse, vähänkii järkee, tajuaa kyllä mistä kyse.

1Äänestä
  • Niinhän siellä taitaa ns samat ketjut kilistä useammalla kadunpätkällä ja -kulmassa sekä yksi yrittäjä haisevassa asemarakennuksessa, liekkö laajentanut muualle. Ahneus on ilkeää sekä kavala tauti.

    Äänestä

  • Koko jupakkahan alkoi siitä, että elykeskus "keksi" että lasikontti estää näkymän
    kaupungintalolle, miten se voi estää, jos se kerta on lasia?

    Äänestä

  • Eikö tämä intilaisravintolan poistokehoitus täysin keksityllä ja naurettavalla tekosyyllä
    ole jo mainehaitta Mikkelille.

    Äänestä

Jo on rotilla huolet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki muut kojut saivat jäädä, vain yksi poistetaan. Se, mikä ei millään lailla
härinnyt näkymää kaupungintalolle, muut, näkymää häiritsevät, rumat kojut saavat jäädä. Ei se, korkeus, vaan kojun yleisilme. Nämä elykeskuksen ja kaupungin virkahenkilöt, voisivat käydä mm Turussa katsomassa, kuinka näkymä Turun Tuomiokirkolle, Turun kauppatorin laidalta on aikojen saatossa lähes tyystin uudisrakentamisen myötä kaventunut. Vain pieni osa mahtavaa kirkkoa on
enää näkyvissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu