Todistatko uskostasi?

Anonyymi-ap

Todistatko siitä, mitä Jeesus on saanut elämässäsi aikaan? Onko sinulla kiitosaiheita? Oletko uskossasi palava, kylmä vai haalea?

39

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Saa se aikaan samat iänikuiset herjat ilman todistamistakin.

    • Anonyymi00002

      >>>>>>Todistatko siitä, mitä Jeesus on saanut elämässäsi aikaan?<<<<
      ------------------
      Todistaminen on kertomista Kirjoitusten pohjalta siitä mitä Jumala on tehnyt Jeesuksessa Kristuksessa.
      Se ei ole omista entisistä synti retkistä puhumista.

      ”Ja hän sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa". Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset. Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.”
      ‭‭Luukas‬ ‭24‬:‭44‬-‭48‬ ‭FB38‬‬

      ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
      ‭‭Roomalaiskirje‬ ‭10‬:‭17‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi00003

      Olen liikuntavammainen rampa. Ateistit eivät voi ymmärtää, miksi minä rampa, ylistän palvomaani Jumalaa, joka ei paranna minua, vaikka olen kolmekertaa sitä pyytänyt. Jumalani vastaa, kuten Paavalille," Minun armossani on sinulle kylliksi, koska armoni tulee täydelliseksi heikkoudessasi". Olen ymmärtänyt, miksi Hyvä Jumalani otti minut irti entisestä hirvittävän syntisestä elämästäni. En voi kyllin kiittää Raamatun Jumalaa. Olen uudestisyntynyt Jumalan valtakunnan rakas lapsi, jo nyt täällä maanpäällä. En pelkää fyysistä kuolemaa, en elämää, en mitään, sillä hyvän Jumalan armollinen tahto, on kanssani. AMEN.

    • Anonyymi00004

      En minä ymmärrä sitä miksi uskovaisen ihmisen pitäisi seurakunnan edessä mennä todistamaan omasta uskoon tulosta tai muutenkaan, kyseessä on kuitenkin henkilökohtainen usko Jumalaan. Ei se tietysti mikään syntikään ole mikäli niin päätyy tekemään, mutta...

      • Anonyymi00010

        Tälläiset henkilökohtaiset kokemukset , ovat ilmentymiä Jumalan teoista ihmisille. Ne ovat virkistäviä ja hyödyllisiä kaikille. Ne tuovat esille, valmiiksi kristityn käytännön kokemuksia. Kristityllehän on rippikoulussa julistettu uskon perusteet ja teologiaa. Ihmettelen joidenkin närkästystä, avointa Jumala suhteen kertomista vastaan.

      • Anonyymi00019

        Saarnamiehet puhuvat muut kuuntelee hiljaa tuolissaan.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Tälläiset henkilökohtaiset kokemukset , ovat ilmentymiä Jumalan teoista ihmisille. Ne ovat virkistäviä ja hyödyllisiä kaikille. Ne tuovat esille, valmiiksi kristityn käytännön kokemuksia. Kristityllehän on rippikoulussa julistettu uskon perusteet ja teologiaa. Ihmettelen joidenkin närkästystä, avointa Jumala suhteen kertomista vastaan.

        En minä siitä ole närkästynyt, tiedän vain tapauksia missä joitakin henkilöitä on painostettu tiettyjen henkilöiden toimesta kertomaan uskoon tulosta seurakunnan edessä vaikka he eivät olisi tahtoneet tehdä sitä julkisesti.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Saarnamiehet puhuvat muut kuuntelee hiljaa tuolissaan.

        Näin on pakkovauvakastetuilla!

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Näin on pakkovauvakastetuilla!

        Ei se kielillä puhuminenkaan terveeltä toiminnalta vaikuta kesken toisen puheen huomioiden vielä sen, että sitä pidetään joissakin piireissä pakollisena merkkinä uskoon tulosta ja sitä kaiken lisäksi vielä opetetaan. Eikös kielillä puhuminen ollut jopa pakollista jossakin vaiheessa hulluntalaisilla.

    • Anonyymi00005

      Kiitän, että saan palvoa Israelia ja juutalaisia, Kiitos Israel !

      Israel on ylivertainen kansa...lähes Jumalan vertaisia yli-ihmisiä - joissa ei ole tahraa ei ryppyä. Niin viisas ja täydellinen kansa, eniten noopeleitakin maailmassa. En keksi mitään pahaa sanottavaa Israelista ja jos sellainen ihme tapahtuisi, että mieleeni juolahtaisi jokin paha ajatus valitusta Jumalan silmäterästä, niin heitän heti pois mielestäni sellaiset syntiset ajatukset, etten joudu helvettiin kärvennettäväksi ikuisiksi ajoiksi ja ainoastaan SIUNAAN Israelia !

      TULE ISRAEL PIAN, AAMEN !

      • Anonyymi00008

        Juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Israel on syyllistynyt ja syyllistyy parhaillaan kansanmurhaan ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Eipä siinä paljon siunattavaa ja ylistettävää ole.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Israel on syyllistynyt ja syyllistyy parhaillaan kansanmurhaan ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Eipä siinä paljon siunattavaa ja ylistettävää ole.

        Sinä et ymmärrä mistään yhtään mitään, kun sinulla ei ole Pyhää Henkeä. Ainoastaan hengelliset ymmärtävät näitä asioita.

        Messiaamme Trump aloitti suuren johtajamme Bibin toiveesta Harmageddonin sodan Iranissa, joten loppu on aivan lähellä ja pian Israelista tulee koko maailman valtias.

        Siunattu olet sinä Israel, tule pian ! Amen.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        Sinä et ymmärrä mistään yhtään mitään, kun sinulla ei ole Pyhää Henkeä. Ainoastaan hengelliset ymmärtävät näitä asioita.

        Messiaamme Trump aloitti suuren johtajamme Bibin toiveesta Harmageddonin sodan Iranissa, joten loppu on aivan lähellä ja pian Israelista tulee koko maailman valtias.

        Siunattu olet sinä Israel, tule pian ! Amen.

        Se tässä vielä puuttuisi, että Israelista tulisi maailman valtias. Kusiset paikat olisi muilla, kun juutalaiset olisi vallan kahvassa. Minä en nyt oikein tahdo uskoa tuohon ennustukseen.

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Juutalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen. Israel on syyllistynyt ja syyllistyy parhaillaan kansanmurhaan ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Eipä siinä paljon siunattavaa ja ylistettävää ole.

        Ateistina et selvästi ymmärrä Jumalan valtavaa viisautta Golgatan tapahtumista, Suuret asiat olivat tekeillä. Uusiliitto Isän ja Poika Jeesuksen välillä toteutui. Tämä liitto palautti yhteyden ihmisten ja Isän välille, välimies Jeesuksen kautta. Juutalaisilla ja uskonnollisilla johtajilla oli merkitys näissä tapahtumissa. Myös saatanalla, joka nolasi itsensä, kun järjesti ihmiskunnalle pelastuksen saatanasta, luullessaan voittavansa Jumalan Pojan.

      • Anonyymi00024 kirjoitti:

        Paha juttu kristinuskonharhaisten kannalta on ettei tuota koskaan tapahtunut, jeesushan on kokonaan fiktiivinen hahmo.

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ateistina et selvästi ymmärrä Jumalan valtavaa viisautta Golgatan tapahtumista, Suuret asiat olivat tekeillä. Uusiliitto Isän ja Poika Jeesuksen välillä toteutui. Tämä liitto palautti yhteyden ihmisten ja Isän välille, välimies Jeesuksen kautta. Juutalaisilla ja uskonnollisilla johtajilla oli merkitys näissä tapahtumissa. Myös saatanalla, joka nolasi itsensä, kun järjesti ihmiskunnalle pelastuksen saatanasta, luullessaan voittavansa Jumalan Pojan.

        Tämä kommentti todistaa, kuinka aivopestyjä nuo Israelia palvovat hörhöt on.

        Kirjoitin tuon Israeli-ylistykseni nähdäkseni, uskaltaisiko kukaan Israelia palvova esittää minkäänlaista kritiikkiä sitä kohtaan, sillä tuo Israel-ylistykseni on aivan antikristillistä soopaa, mutta noin nuo hörhöt tosiasiassa uskovat.

        Jeesuksen tilalle on vaihtunut Israel ja Israeliin he oikeasti uskovat ja Israelia he odottavat.

        Yksikään hörhö ei uskalla riskeerata joutuvansa kirkkoisien keksimään jumaltarustojen ikuiseen piinahelvettiin kritisoimalla kirjoitustani, sillä silloin olisi pakko myös vähentää Israelin merkitystä ja sen arvoa eli laskea sitä alemmaksi jalustallaan ja sehän voidaan katsoa vaikka "Israelin kiroamiseksi"...

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Se tässä vielä puuttuisi, että Israelista tulisi maailman valtias. Kusiset paikat olisi muilla, kun juutalaiset olisi vallan kahvassa. Minä en nyt oikein tahdo uskoa tuohon ennustukseen.

        >>>>>>>juutalaiset olisi vallan kahvassa<<<<
        -----------------
        On jo ! Jeesus on ihmisyyteensä puolesta juutalainen.

        ”Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista.”
        ‭‭Johannes‬ ‭4‬:‭21‬-‭22‬ ‭FB38‬‬
        -------------------------
        ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.”
        ‭‭Galatalaiskirje‬ ‭4‬:‭4‬-‭5‬ ‭FB38‬‬
        ------------------------------
        ”Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."”
        ‭‭Matteus‬ ‭28‬:‭18‬-‭20‬ ‭FB38‬‬
        -------------------------------
        ”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.”
        ‭‭Heprealaiskirje‬ ‭1‬:‭1‬-‭4‬ ‭FB38‬‬
        ---------------------------

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        >>>>>>>>>>>>>>juutalaiset olisi vallan kahvassa<<<<
        -----------------
        On jo ! Jeesus on ihmisyyteensä puolesta juutalainen<<<<
        ---------------------
        ”Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.”
        ‭‭Kolossalaiskirje‬ ‭2‬:‭13‬-‭15‬ ‭FB38‬‬
        -----------------------
        ”Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.”
        ‭‭Heprealaiskirje‬ ‭9‬:‭11‬-‭12‬ ‭FB38‬‬
        --------------------
        ”Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.

        Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, ja he veisasivat uutta virttä,

        sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".”
        ‭‭Ilmestyskirja‬ ‭5‬:‭6‬-‭10‬ ‭FB38‬‬
        -----------------
        ”Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.

        Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä". Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika, tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,

        vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan, hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.”
        ‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭1‬:‭14‬-‭21‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ateistina et selvästi ymmärrä Jumalan valtavaa viisautta Golgatan tapahtumista, Suuret asiat olivat tekeillä. Uusiliitto Isän ja Poika Jeesuksen välillä toteutui. Tämä liitto palautti yhteyden ihmisten ja Isän välille, välimies Jeesuksen kautta. Juutalaisilla ja uskonnollisilla johtajilla oli merkitys näissä tapahtumissa. Myös saatanalla, joka nolasi itsensä, kun järjesti ihmiskunnalle pelastuksen saatanasta, luullessaan voittavansa Jumalan Pojan.

        Minä en ole ateisti vaan uskon vahvasti Jumalan olemassaoloon ja olen saanut kokea Jumalan armon. Meillä on vaan eri näkemys asioista ja minun mielestä olet väärässä tässä asiassa. Sinä olet harhaan johdettu tai mielisairas.

    • Anonyymi00006

      Todistan kyllä. Herra ylentää ja ALENTAA! Minut hän alensi monin tavoin ja alentaa yhä. Enkelin joka kymmeniä vuosia suojeli moraalittomuudelta hän poisti minua auttamasta.
      Olen täysi raunio ja hylkiö. Niin kuin Simeon sanoi Jeesus lapsesta joillekin käyvän.

      Jeesus uudestisynnytti minut eri heimoon kuin missä alunperin olin. Ja siinä roolissa saan yhä jotain menestystä, mutta vanha minäni on täysin raunioitunut Ninive tai Babylon.

    • Anonyymi00007

      Oikeastaan uudessa liitossa on voimassa yleinen pappeus, sama Pyhä Henki jokaisella ja pitää virkistäytyä yhteisestä uskosta, joten enemmän kuin luonnollista että kaikki puhuisivat, että vain joku ns. pastori höpise omituisia ja lainaile Raamattua aivan kuin siitä jotain ymmärtäisi.

      • Anonyymi00009

        Seurakuntaan pitäisi pyytää rabbeja ja muita juutalaisia kirjanoppineita ja fariseuksia puhumaan, sillä vain he ymmärtävät Vanhaa Testamenttia oikein, jonka pohjalta vanhan liiton helluntailaisuudessakin julistetaan israelismia eli evankeliumia Israelista ja profetoidaan tulevasta Israelin suuruudesta ja sen orjakansoista, joita kaikkia yhdistää ruskeakielisyyden armolahja.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Seurakuntaan pitäisi pyytää rabbeja ja muita juutalaisia kirjanoppineita ja fariseuksia puhumaan, sillä vain he ymmärtävät Vanhaa Testamenttia oikein, jonka pohjalta vanhan liiton helluntailaisuudessakin julistetaan israelismia eli evankeliumia Israelista ja profetoidaan tulevasta Israelin suuruudesta ja sen orjakansoista, joita kaikkia yhdistää ruskeakielisyyden armolahja.

        Maunokin ymmärtää hyvin Vanhan Testamentin Kirjoituksia, joten hänetkin voi lahjakkaampien puutteessa tilata puhujaksi, ellei ketään Jeesusta vihaavaa rabbia saa astumaan kristittyjen temppeliin, sillä Maunolla on erityisen voimallinen ruskeakielilläpuhumisen armolahja.

        Mutta jos olet hyvin yksinkertainen Israelin palvoja, eikä älynlahjasi riitä ymmärtämään kovin monimutkaisia hengellisiä juttuja, niin kunhan ymmärrät tämän jakeen juutalaisten Kirjoituksista "siunaa Israelia, ellet halua joutua ikuisen piinahelvettiin", niin se riittää kyllä.

        Autuaita ovat yksinkertaiset sanotaan jossakin juutalaisten viisaissa sananlaskuissakin.

      • Anonyymi00033

        >>>>>Oikeastaan uudessa liitossa on voimassa yleinen pappeus, sama Pyhä Henki jokaisella ja pitää virkistäytyä yhteisestä uskosta, joten enemmän kuin luonnollista että kaikki puhuisivat, että vain joku ns. pastori höpise omituisia ja lainaile Raamattua aivan kuin siitä jotain ymmärtäisi.<<<<<
        -----------------
        Miksi sitten ei ojentauduta apostolisen opetuksen mukaan ?
        Ei kenenkään ruumis toimi kunnolla jos vain peukalo heiluu? Muu ruumis surkastuu käytön puutteesta.Valmiit alkupuheet, rukoukset, laulut ? Mihin jäseniä tarvitaan?

        Mikäli jossain otetaan vakavasti käytännössä apostolinen opetus kokoontumisesta niin sehän vaikuttaisi heräämistä ja toimintaa koko ruumiissa ( so. srk:ssa) ? Herätystä.

        ”Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭14‬:‭26‬ ‭FB38‬‬

        Koska viimeksi sait srk:n kokoontumisessa esittää laulun tai laulun nuneron joka oli soinut sisimmässäsi?

        Koska viimeksi sait tuoda esiin Raamatun paikan joka oli alkanut elää yövuoteellasi?

        Koska viimeksi sait tuoda julki ( terveen opin mukaisen) profetian joka olisi ollut rohkaisuksi kehoitukseksi lohdutukseksi jollekin läsnä olevalle?

        Koska viimeksi kävit laittamassa kätesi läsnä olevan sairaan päälle , vai onko se etukäteen estetty sanomalla että täällä vain nimetyt hoitavat nämä asiat?

        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭4‬:‭15‬-‭16‬ ‭FB38‬‬
        ”vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”
        ---------------------
        Muutamien (Ef.4:7-16.) palvelu tehtävä on tehdä toisista kykeneviä myös antamalla heidän harjaannuttaa saamaansa lahjaa eikä tehdä heistä tuppisuita penkissä istuvia .Vuodesta toiseen samaa istumista ( ja lihallista lörpöttelyä ennen kokouksen alkua kun vain tullaan saamaan eikä antamaan.)

        Miksi se ei toteudu käytännössä? Mikä estää? Pelkoko että homma karkaa etu käteen suunnitellusta kun näinhän aina on tehty?( Eikä ennenkään ole ollut herätystä) Luuleeko joku että joku musta kenkäinen mies tuo herätyksen laukussa? Se ei toteudu koskaan , vaan jäsenten tulee kasvaa terveen opetuksen ja käytännön harjoituksen myötä.
        ----------------
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭4‬:‭7‬-‭16‬ ‭FB38‬‬
        ”Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille". Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?

        Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

        Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

        kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

        ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

        vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        "Ei kenenkään ruumis toimi kunnolla jos vain peukalo heiluu?"

        Tämä seurakuntaruumiin häiriötila ilmenee siten, kun pastorit ja muut seurakunnan helppoheikit toimii lähinnä vain paksu- ja peräsuolena ja tuottaa ruumiista jatkuvalla syötöllä Israelripulipaskaa ja huuhaaripuliprofetioita, ja vastaanottava kansa taas on niin ylikuormittunut näiden paskanjauhamisesta, että seurakuntaruumis kärsii myöskin ummetuksesta.

        Jeesuksen sairas seurakuntaruumis siis vuoroin ripuloi ja vuoroin on ummessa, ja ellei tilanne mitä pikimmin korjaannu, niin pian joudutaan koko ruumis polttamaan, kuten kävi saatanallekin Hesekielin profetiassa.

        Hes.28
        18 Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä **olet häväissyt pyhäkkösi**. Niin minä annoin ***SINUN KESKELTÄSI (= siis suoliston kohdalta) PUHJETA TULEN***; ***SE KULUTTI SINUT ***. Ja minä panin sinut ***tuhaksi maahan*** kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.
        19 Kaikki tuttavasi kansojen seassa ovat tyrmistyneet sinun tähtesi. Kauhuksi olet sinä tullut, EIKÄ SINUA ENÄÄ OLE, HAMAAN IKIAIKOIHIN ASTI"

    • Anonyymi00011

      On se tietenkin surullista jos koko ikänsä istuu vain kuuntelemassa jäykkäniskaisena toisten jäykkäniskaisten juttuja.

      • Anonyymi00016

        >>>>>>>On se tietenkin surullista jos koko ikänsä istuu vain kuuntelemassa jäykkäniskaisena toisten jäykkäniskaisten juttuja.<<<<<
        --------------
        Kun koko ruumis jokaiseb jäsenensä osalta saa toimia niin sehän on herätystä. Kuka sellaista tahtoo estää. Yhden miehen " ministry" ei ole apostolisen opin mukaista.
        ------------------
        ”Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭14‬:‭26‬ ‭FB38‬‬
        ------------------
        ”vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭4‬:‭15‬-‭16‬ ‭FB38‬‬ (Ef.4:7-16.)
        ------------------
        Muutamien tehtävä on tehdä toisista kykeneviä, eikä passiivisia penkissä istujia.Sellainen on vastoin kaikkea apostolista opetusta., ja HERÄTYKSEN ESTÄMISTÄ.

        ”Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille".

        Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

        Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

        kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

        vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.”
        ‭‭Efesolaiskirje‬ ‭4‬:‭7‬-‭16‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        "Muutamien tehtävä on tehdä toisista kykeneviä, eikä passiivisia penkissä istujia. Sellainen on vastoin kaikkea apostolista opetusta., ja HERÄTYKSEN ESTÄMISTÄ."

        Niin, Jeesus antoi seuraajilleen lähetyskäskyn

        ===> "Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni"...Matt. 28:19

        Kuka tätä käskyä noudattaa ? Kaikkiin kansoihin kuuluvat myös muslimikansat.

        Eivät ainakaan Israelia palvovat rasistiset helluntailaiset ja muut vanhan liiton vuohikristityt noudata Jeesuksen lähetyskäskyä, sillä kaikki Israelin vastustajat, kuten muslimit, ovat heidänkin vihollisiaan.

        Jeesus ei ollut rasisti, eikä siunannut lasten murhaajia, joten jokainen Israelin palvoja, joka väittää olevansa kristitty Jeesuksen seuraaja, antaa omalla elämällään väärän todistuksen Jeesuksesta, koska antaa ymmärtää Jeesuksenkin olevan rasistinen lasten murhaajien siunaaja !

        Kannattaisi miettiä sitä...

        Matt.25
        41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville (vuohille): 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
        42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
        43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
        44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
        45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

    • Anonyymi00014

      Ylläni on vain yhdenlaiset vaatteet, Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus, pyhien vanhurskaus. Haaleilla on sekä uuden lliiton liinavaate sekä vanhan liiton villat.

    • Anonyymi00015

      >>>>>Oletko uskossasi palava, kylmä vai haalea?<<<

      --------------
      Arki elämä on selkeä todiste. Puhe ja tekeminen ja valinnat osoittaa kuka on herra.

      • Anonyymi00018

        Nimenomaan, arkitodellisuus kertoo sen kuka on todellinen hihhuli.

        Hihhuluis säilyy myös arjen keskellä tuli mitä tahansa vastaan, niin silti suu käy ja huuli lentää kuin spitaalisten bileissä.

    • Anonyymi00020

      milloin hyväkstyt tuon tosiasian että Jeesus oli peyyuri jumaslalle...

      .. niin mitä hyvää Jeesukseen usdkominen ja pyhän hengen koske37ue on antanatunt sinulle kun oike apu on vain käåte4inen raha miten nyky jeesus uskovaisia voisi auttaa..

    • Anonyymi00022

      Niin ei elämässä olisi mitään jos ei olisi hihhuli.

      Vain järjetöntä selittämistä.

      • Anonyymi00029

        >>>>>>>>Niin ei elämässä olisi mitään jos ei olisi hihhuli.

        Vain järjetöntä selittämistä<<<<<
        -------------------
        Jumalsn lapseksi synnytään , ei aleta. Elämää ei voi ynmärtää ellei ole syntynyt ja elä.

        ”Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa. Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.

        Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.”
        ‭‭1. Johanneksen kirje‬ ‭5‬:‭9‬-‭12‬ ‭FB38‬‬

        ”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana ( evankeliumina ) julistettu.”
        ‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭1‬:‭23‬-‭25‬ ‭FB38‬‬

        ”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

        Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭15‬:‭1‬-‭5‬ ‭FB38‬‬

      • Anonyymi00030

        >>>>>>>Vain järjetöntä selittämistä.<<<
        ----------------
        ”Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut —

        sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet — vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat".

        Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.

        Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.

        Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

        Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.”
        ‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭2‬:‭6‬-‭16‬ ‭FB38‬‬

    • Anonyymi00031

      Niin ei kukaan voi ryhtyä hihhuliksi jos Jumala ei häntä siihen vedä.

      Joutuu hölmöilemään omassa varassaan.

    • Anonyymi00032

      Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala on rakkaus, ja kaikki, mikä ei kumpua rakkaudesta, ei kuulu Jumalan piiriin. Tämä ei ole pelkkä lauseopillinen toteamus vaan kutsu: kantamamme kasvot heijastavat Taivaan kasvoja silloin, kun sydämemme syttyy rakkauteen. Avain Taivasten valtakuntaan ei ole salainen rituaali tai etuoikeus, vaan muuttuva, elävä kyky rakastaa — antaa anteeksi, kantaa toisen tuskan, etsiä oikeutta ja armahtaa. Kun rakkaus ohjaa ajatuksia ja tekoja, ihminen astuu lähemmäs jumalallista alkuperäänsä; silloin Jumalan valtakunta ei ole kaukana tulevaisuudessa vaan läsnä tämän maailman keskellä, ilmenevä läheisyydessä, armahtavuudessa ja pyhyydessä.

      • Anonyymi00035

        Vaikka se onkin täysin mahdottomalta tuntuvat ajatus, tämän karun, tylyn, inhottavan, tuomitsevan ja ilkeilevän maailman keskellä, niin silti niin totta. Niin totta siinä mihin Jumala meidät haluaa, että jokainen ele, katse ja liike tai sana olisi Jumalan kunniaksi korostaisi Jumalan kunniaa eikä ihmismielen mielettömyyttä.

    • Anonyymi00038

      Tajuttu maailman tila ei siten lamauta, vaan kirkastaa valinnan: tahdommeko antaa vastauksen samanlaisuudella vai vastata toisin, niin että elämästä tulee jatkuva lahja? Kun jokaista hetkeä pidetään mahdollisuutena ilmaista Jumalan kunniaa, jopa pienin teko saa merkityksen ja maailma, vaikka raju, alkaa heijastaa jotakin suurempaa — hiljaista, vankkaa todistusta armosta ja luottamuksesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      92
      1489
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1033
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      391
      885
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      160
      870
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe