Se on sitä mennnyttä hyvää aikaa

Orimattilan urheiluelämä eli 80-luvulla vilkasta ja menestyksekästä aikaa, jolloin kunnasta nousi kansainvälisen tason olympiaurheilijoita ja paikalliset seurat kolisuttelivat valtakunnallisten sarjojen portteja. Vuosikymmen muistetaan erityisesti koripallon hurmoksesta, huippuampujista sekä urheiluolosuhteiden merkittävästä kehittymisestä.
Orimattilan Jymyn miesten koripallojoukkue pelasi valtakunnallisessa I-divisioonassa vuosina 1978–1982.
Vuosikymmenen taitteessa koettiin todellinen buumi, kun joukkuetta vahvisti legendaarinen yhdysvaltalaisvahvistus Gerald ”Jerry” Lee. Li oli divarin korikuningas ja johdatti Jymyn kaudella 1980–1981 aina SM-sarjan nousukarsintoihin asti. Karsinnoissa Jymy kaatoi ikimuistoisesti paikallisvastustaja Lahden NMKY:n, mutta nousu tyssäsi lopulta Äänekosken Huimaan.
Koripallo hurmoksesta kertoo kasku, jonka mukaan kunnanjohtaja Aulis Aaltonen lupasi muuttaa kunnan nimen virallisesti Korimattilaksi, mikäli SM-sarjapaikka olisi auennut. Jymyn runkopelaajista Reijo Penttilä kehittyi näihin aikoihin kovaksi nimeksi, ja 1980-luvun joukkueen runko perusti myöhemmin ikämiesjoukkue Korimattilan.

Orimattilalaiset urheilijat edustivat Suomea ahkerasti 1980-luvun olympia- ja MM-kisoissakin.
Paikkakunnalla oli vahva ampumaperinne. Pistooliampuja Paavo Palokangas saavutti kahdeksat sijat Moskovan (1980) ja Los Angelesin (1984) olympialaisissa. Arvokisoissa menestyivät vahvasti myös Matti Nummela ja Timo Nieminen.
Orimattilan Jymyn Arto Jääskeläinen oli vuosikymmenen suomalaisia huippinimiä. Hän voitti Suomen mestaruuden vuonna 1982 ja edusti maata talviolympialaisissa sekä Sarajevossa 1984 että Calgaryssa 1988.
Paikallinen työläisurheiluseura Orimattilan Toive eli muiden TUL-seurojen tavoin 1980-luvulla toiminnallista kultakauttaan.
Urheilun taustalla vaikutti myös harrastusmahdollisuuksien huima paraneminen. 1970 luvun lopulla vastavalmistunut Urheilutalo ja sen monitoimihalli tarjosivat orimattilalaisille seuroille (kuten judokolle ja palloilijoille) modernit sisäharjoitustilat, mikä nosti harrastajamääriä ja tasoa merkittävästi.

Erkontien varsi nuorison ajanviettopaikka. 80-luvun nuoriso liikkui näkyvästi moottoroiduilla kaksipyöräisillä. Tunturi Sportit, Tigerit ja Pappatunturit sekä myöhemmin vuosikymmenen lopulla Suzukin PV:t ja Hondan Monkeyt pörräsivät pitkin keskustaa ja kyläteitä.
Ajokortin saaneet vanhemmat nuoret harrastivat perinteistä pillurallia eli autolla rullaamista keskustassa , usein autona jokin vanha takavetoinen Lada, Ford tai Opel, Toyota joiden kasettisoittimissa soi ajan musiikki.

Orimattilan nuorisokulttuuriin kuului 1980-luvulla vahvasti kylätappeluperinne, joka liittyi reviirien puolustamiseen ja nuorison keskinäiseen ryhmäytymiseen. Suomessa elettiin tuolloin murroskautta, jossa perinteinen kylien välinen uhoaminen alkoi pikkuhiljaa väistyä, mutta Orimattilan kaltaisilla laajoilla maaseutualueilla ja sen eri kylillä vastakkainasettelu oli vielä arkipäivää.
80-luvun tappelut olivat pääsääntöisesti nyrkkitappeluina ja puskissa painimista, joissa haettiin "Kylän kovimman äijän" titteliä tai puolustettiin oman porukan kunniaa. Vaikka mustia silmiä ja murtuneita neniä tuli, aseita ei juuri käytetty, ja tilanteet rauhoittuivat yleensä joko poliisin saapuessa tai kun toinen osapuoli myönsi tappionsa. Vuosikymmenen lopulla ilmiö alkoi laantua, kun nuorison liikkuminen vapaammin ja kulutuskulttuuri toivat muita vapaa-ajanviettotapoja.
Vaikka nyrkit heiluivat ja lauantaiyönä otettiin rajustikin yhteen, 1980-luvun miesten tappeluissa oli usein kirjoittamaton koodisto. Aseita tai puukkoja käytettiin harvoin, ja rähinät olivat luonteeltaan rehellisiä pystypainioita. Kun toinen putosi maahan tai pyysi lopettamaan, tilanne oli ohi.

1980-luvulla Orimattila oli elinvoimainen ja kukoistava teollisuuspaikkakunta, jonka työllisyys nojasi poikkeuksellisen vahvasti vaatetus- ja tekstiiliteollisuuteen. Kylä oli täynnä suuria tehtaita, jotka tarjosivat suoraviivaista liukuhihna- ja käsityötä sadoille paikallisille – erityisesti naisille. Vuosikymmen oli teollisuuden kulta-aikaa ennen 1990-luvun alun suurta lamaa ja idänkaupan romahdusta. Tuosta lamasta Orimattila ei noussut koskaan.
Suurimpia työnantajia olivat Virke Oy, Kaitila Oy ja Sellgren Oy.
Keskustan ja kylien reunoilla toimi useita pienempiä pajoja, valimoita, sahoja sekä huonekalupuuseppiä, jotka työllistivät miehiä raskaampaan fyysiseen työhön.
80-luvulla Orimattila oli vahvasti maaseutumainen kunta, jossa alkutuotanto työllisti merkittävän osan väestöstä. Sukupolvenvaihdoksia tehtiin ahkerasti, ja tilat olivat pääosin elinvoimaisia perheviljelmiä, jotka keskittyivät viljanviljelyyn sekä maitotalouteen.
1980-luvulla Orimattilaa rakennettiin vauhdilla. Teiden parannukset ja julkiset rakennukset työllistivät paljon paikallisia rakennusmiehiä ja urakoitsijoita. Uusi Ola-Lahti tie otettiin käyttöön 1987.

Orimattilan rikollisuus 1980-luvulla heijasteli vahvasti tyypillistä suomalaista teollisuus- ja maaseutukauppalan rikollisuuskuvaa, jossa korostuivat alkoholin liitännäisrikokset, viikonloppuväkivalta, omaisuusrikokset sekä lisääntyvä liikenne- ja nuorisorikollisuus. Mitään valtakunnallista rikosaaltoa tai poikkeuksellisia suuria rikosmysteereitä vuosikymmen ei Orimattilaan tuonut, mutta paikallisesti poliisilla riitti töitä.
Kuten miesten ja nuorison historia kertoo, nujakat sijoittuivat viikonloppuöihin. Ravintoloiden edustat, erkontie ja nakkikioski olivat paikkoja, joissa pahoinpitelyt tapahtuivat. Kyseessä olivat tyypillisesti nyrkkirähinät, joista kirjattiin rikosilmoituksia lievinä tai tavallisina pahoinpitelyinä.
Orimattilan maaseutualueilla ja järvien rannoilla oli paljon vapaa-ajan asuntoja. Erityisesti talvikausina mökkimurrot olivat yleisiä. Mökeistä varastettiin helposti eteenpäin myytävää tai omaan käyttöön kelpaavaa tavaraa, kuten työkaluja, perämoottoreita ja alkoholia.

Keskustan liikekiinteistöihin ja kioskeihin tehtiin toisinaan yöllisiä murtoja. Myös nuorison harrastama ilkivalta, kuten bussipysäkkien rikkominen tai paikkojen sotkeminen, puhutti kuntalaisia Pitäjän Sanomien palstoilla.

1980-luvulla suhtautuminen rattiin nousemiseen alkoholin vaikutuksen alaisena oli Suomessa vielä huomattavasti sallivampaa kuin nykyään, vaikka lainsäädäntöä tiukennettiinkin. Orimattilan kaltaisella laajalla alueella, jossa välimatkat olivat pitkiä ja julkinen liikenne öisin olematonta, kiinni jääneitä rattijuoppoja oli säännöllisesti ja se tiesi monellekin matkaa Seutulan työsiirtolaan.

Orimattilassa tehtiin 1980-luvulla vain yksittäisiä henkirikoksia (tappoja tai surmia). Ne olivat tappoja joissa yksityisasunnoissa alkoholinkäytön päätteeksi syntyi tuttujen kesken riita, joka päättyi kohtalokkaasti. Suuria valtakunnallista huomiota saaneita henkirikosmysteerejä ei paikkakunnalla tuona aikakautena esiintynyt.
Kaiken kaikkiaan Orimattila oli 1980-luvulla verrattain turvallinen, elävä ja yhteisöllinen paikkakunta, jossa rikollisuus oli pääasiassa viinanhuuruista uhoa tai pikkurikollisuutta, eikä nykyajan kaltaisesta huumausainerikollisuudesta ollut vielä merkittäviä viitteitä.

Kylän kingi 80 -luvulla?

"Kylän kingi" ei 1980-luvun Orimattilassa tarkoittanut vain yhtä tiettyä henkilöä, vaan termillä kuvattiin nuoriso- ja äijäkulttuurin statusta, jonka saavuttamiseen vaadittiin tietynlaiset varusteet, asenne ja ennen kaikkea kyläläisten kunnioitus. 1980-luvun maaseutukunnassa "kingiyteen" kuului vahvasti näkyvyys Erkontiellä, menopelit sekä pärjääminen tappeluissa.
Kylän kovan jätkän tai kingin maine ansaittiin viikonloppuisin. Kingi oli usein oman kaveriporukan keulakuva, joka astui esiin, kun ravintolassa tai kylänraitilla syntyi rähinä vieraspaikkakuntalaisten tai vaikkapa ihan orimattilalaisten kesken.
Kingi osasi uhoamisen jalon taidon, mutta tiesi myös milloin vetäytyä. Jos pystyi tappelussa pudottamaan haastajan tai puolustamaan kaveria, sai nimen, joka muistettiin pitkään.

Täytyy muistaa ettei kasarilla statusta mitattu sosiaalisessa mediassa.
vaan Erkontien korttelirallissa. Kylän kingillä piti olla alle 18-vuotiaana kylän hienoin tai nopein mopo – esimerkiksi viritetty liki 100 km/h kulkeva Suzuki PV tai Honda Monkey. Sillä sai niissä piireissä kingin aseman helpolla.

Kun täytti 18 vuotta, kingin arvo siirtyi autoon. Se saattoi olla joko siisti takavetoinen Ford Escort, Opel Ascona, tai joskus jopa harvinainen jenkkirauta. Auto, jonka takalasilla oli karvanopat ja kasettisoittimessa soi Popeda tai Bruce täysillä kun kaara oli parkissa erkontien varrella. Se takasi kingin aseman ja houkutteli kyytiin pussikaljaporukoita sekä nuoria naishenkilöitä.

1980-luvun nuorten autokanta Orimattilassa koostui pääosin edullisista, helposti korjattavista ja takavetoisista takavuosien perheautoista.
Suosituimpia olivat:
Ford Escort erityisesti legendaarinen " välikoppa" oli nuorisoauto, jota viritettiin ja varusteltiin ahkerasti. Se oli edullinen ja helppo pitää luisussa talvella Orimattilan kylänraitilla. Myös Taunus ja Cortina oli yleinen näky.
Toyota Corolla DX . 80-luvun puolivälissä DX-Corollasta tuli takavetoisuutensa ja luotettavuutensa ansiosta nuorison ykkössuosikki.
Datsun (Finn, 100A ja 120Y): Erityisesti 100A oli monen ensiauto – halpa ostaa, kevyt ja helppo korjata itse kaverin autotallissa.
Volvo 140- ja 240-sarjat: Isommat "kartanovolvot" olivat suosittuja niille, joilla oli varaa hieman suurempaan polttoaineenkulutukseen ja jotka halusivat tilaa kaveriporukalle.


Myös Opelel Ascona ja Record sekä Kadet olivat suosittuja.
Bemareita alkoi kasarin lopulla olla enemmänkin. Mercedeksiä sen sijaan ei monellakaan ollut.
Volskvagen oli myös suosittu.

1980-luvulla Orimattilan uimapaikkakulttuuri eli todellista kultakauttaan. Kunnan suuret etäisyydet ja autojen sekä viritettyjen mopojen yleistyminen tarkoittivat sitä, että hellepäivinä nuoriso ja perheet suuntasivat sankoin joukoin tietyille tutuille rannoille.
Kalliojärvi oli Orimattilan uimapaikkojen ehdoton kuningas ja nuorison ykköskohde. Kirkasvetinen ja syvä järvi houkutteli paikalle mopo- ja autoporukoita. Rannalla vietettiin pitkiä kesäpäiviä, ja sen hyppytelineet sekä laituri olivat ahkerassa käytössä ja kallioilla nautittiin oluesta ja joskus myös seksistä.
Noin 5 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Kylänjärvi oli erityisesti lapsiperheiden ja keskustan asukkaiden helposti saavutettava lähiranta.
Ympärivuotinen uiminen koki Orimattilassa valtavan loikan hieman ennen 1980-luvun vaihdetta, kun vuonna 1978 valmistui upouusi urheilutalo-uimahalli.
Halli oli toimintansa ytimessä ja erittäin suosittu. Se oli paikka, jossa sen ajan yläasteelaiset ja alakoululaiset kävivät koulujen uimatunneilla ja jossa vietettiin talvisin lauantai-iltoja kaveriporukalla altailla ja saunassa. Uimavalvojana siellä toim i jossakin vaiheessa legendaarinen ja jämpti mies, Timppa.

Suuri vuoden 1983 maatalousnäyttely1980-luvun kontekstissa paikkakunnan merkittävin alan suurtapahtuma koettiin 17.–19. kesäkuuta 1983, jolloin Orimattilassa järjestettiin laaja maatalousnäyttely.

Pitäjän suuri 350-vuotisjuhla (1986)Vuosi 1986 oli Orimattilan historian suurin ja näkyvin yhteisöllinen tapahtuma, kun kunta juhli 350-vuotistaivaltaan.
Suuret kesäjuhlat: Juhlavuosi huipentui teemalla ”Kivestä perusta kirkolle, kirkosta kylälle, kylästä kunnalle”. Erkontiella nähtiin satojen kuntalaisten historiallinen perinneasuinen juhlakulkue, ja keskustan punatiilinen Kehräämön liikekeskus täyttyi konserteista ja historianäyttelyistä.
Juhlan kunniaksi pystytettiin useita taideteoksia, joista tunnetuin on kuvanveistäjä Pentti Papinahon jykevä Tekstiilipuu-pronssiveistos Helsingintien ja Artjärventien risteyksessä. Se lahjoitettiin kunnianosoituksena paikkakunnan silloin kukoistavalle vaateteollisuudelle.


Kuka muistaa vielä nämä tapahtumat?

1980-luvulla Orimattilan peruskoulun yläaste toimi osana Koulutien koulukeskusta samalla tontilla lukion kanssa. Se oli aikakaudelle tyypillinen suuri ja vilkas maaseutupitäjän koulu, jonne oppilaat kerääntyivät laajalta alueelta jonne linja-autot heitä sivukyliltä kuskasivat.
Rehtoreiden kansliat ja opettajainhuoneet olivat koululaisten silmissä kunnioitusta herättäviä paikkoja. Kun keskusradiosta rehtori kuulutti että " Oppilas se ja se rehtorinkansliaan" niin siinä koviksillakin puntti tutisi. Oli niin jämpti reksi, juuri sellainen joita nykypäivänäkin kaivattaisiin.
Vuosikymmenen alkupuoliskolla käytössä olivat vielä peruskoulun tasokurssit (yleis-, keskipitkä- ja laajakurssi) matematiikassa ja vieraissa kielissä. Oppilaat jaettiin ryhmiin osaamistason mukaan, mikä määritti pitkälti myös jatko-opintomahdollisuuksia.
Tupakointi oli virallisesti kielletty, mutta koulun "tupakkapaikat" lähistön pusikoissa olivat opettajien jatkuvan valvonnan kohteena. Mutta tupakoinnilla oli " hiljainen" hyväksyntä. Jälki-istuntoa tuli kyllä jos keskellä pihaa laittoi punaisen mallun palamaan.
Koulun käytävillä näkyi 80-luvun muoti laidasta laitaan: kivipestyt farkut, olkatoppaukset, takatukat, purjehduskengät ja Dingo-huivit.
Nuoret viettivät aikaa kavereiden luona nauhoittaen radiosta (kuten Nuorten sävellahjasta tai Rockradiosta) hittibiisejä C-kaseteille. Kasetteja ja vinyylilevyjä lainailtiin ja kopioitiin ahkerasti.

80-luvun Orimattilassa kauppojen aukioloaikoja säädeltiin erittäin tiukasti lailla, ja ne olivat nykyiseen verrattuna todella lyhyet. Ruoka- ja vaateostokset oli hoidettava arkisin alkuillasta tai lauantaina hyvissä ajoin ennen iltapäivää, sillä sunnuntaisin kaupat olivat kokonaan kiinni.
Arkisin (ma–pe): Kaupat avautuivat yleensä klo 8.00 tai 9.00 ja sulkivat ovensa klo 17.00 tai viimeistään klo 18.00. Joillakin liikkeillä saattoi olla kerran viikossa (usein perjantaisin) "pitkä päivä", jolloin oltiin auki klo 19.00 tai 20.00 asti.
Lauantaisin: Kauppapäivä oli lyhyt. Ovet avautuivat aamulla, mutta sulkeutuivat ehdottomasti jo klo 13.00 tai klo 14.00. Lauantai-iltapäivän sulkeutumisen jälkeen alkoi koko viikonlopun kestävä hiljaisuus.
Sunnuntaisin: Kaupat olivat lakisääteisesti kiinni koko päivän.

1980-luvulla Alkon aukioloajat olivat nykyistä huomattavasti tiukemmat, ja suurin erityispiirre oli myymälöiden pitäminen kokonaan kiinni kesälauantaisin.
Alkon tyypilliset aukioloajat 1980-luvullaMuiden kauppojen tapaan myös valtion alkoholimonopolin aukioloa säädeltiin tarkasti:Arkisin (ma–pe): Alkon myymälät avautuivat yleensä aamukymmeneltä (klo 10.00) ja sulkivat ovensa alkuillasta klo 17.00 tai viimeistään klo 18.00. Perjantai oli viikon vilkkain myyntipäivä, jolloin hyllyjen väliin muodostui pitkiä jonoja ennen sulkemisaikaa.
Talvilauantaisin: Myymälät olivat auki vain lyhyen ajan aamupäivällä, tyypillisesti klo 9.00–13.00 tai 10.00–14.00.
Kesälauantaisin: Alkon myymälät olivat kokonaan suljettuina touko–kesäkuusta aina lokakuun alkuun saakka
Sunnuntaisin: Myymälät olivat poikkeuksetta kiinni

Aukioloaikojen ohella asiointia hidasti se, että lähes kaikki Alkon myymälät toimivat vielä 1980-luvulla tiskinmyyntiperiaatteella. Asiakas ei saanut itse vaeltaa hyllyjen välissä, vaan tuotteet valittiin seinällä olevasta hinnastosta.

80-luvulla lauantaisauna oli orimattilalaisen viikon ehdoton huipennus ja pyhä rutiini. Saunominen kytkeytyi vahvasti maaseudun perinteisiin, vuodenaikoihin ja viikonlopun aukioloaikoihin, sillä saunaan oli päästävä heti, kun viikon työt ja lauantain lyhyt kauppareissu oli hoidettu alta pois. Se oli se hetki jota koko viikko oli odotettu.
Saunan lämmitys aloitettiin iltapäivällä, ja lauteille suunnattiin usein klo 16–18 välillä. Radiosta saattoi taustalla kuulua Lauantain toivotut levyt tai urheilukisojen tulokset.
Orimattilan lukuisilla maaseutualueilla ja kylissä (kuten Luhtikylässä tai Kuivannolla) saunottiin itsetehdyillä koivuhaloilla lämmitettävissä puusaunoissa. Keskustan uudemmissa rivi- ja omakotitaloissa sähkökiukaat alkoivat jo yleistyä, mikä muutti saunan luonnetta nopeammaksi.
Kesäisin tehtiin omat koivuvastat , joita kuivatettiin tai pakastettiin talven varalle. 1980-luvulla markkinoille alkoivat tulla myös ensimmäiset muoviset "kestovastat", joita herätettiin henkiin kuumassa vedessä.
Hiukset pestiin joko aidon tuoksuisella tervashampoolla tai lapsiperheiden suosimalla keltaisella Linna-shampoolla.
Lauteiden pesuun ja joskus myös itseen käytettiin vihreää suopaa. Suihkugeelit tekivät vasta tuloaan, joten perinteinen palasaippua (kuten Lux tai Marseille) oli ahkerassa käytössä.
Saunan jälkeen kuivateltiin paksuihin, usein ruskea-, oranssi- tai vihreäraitaisiin froteepyyhkeisiin. Miesten ja poikien märät takatukat kammattiin taaksepäin muovikammalla.
Saunajuomana aikuisille maistui Alkon perjantaisesta jonosta haettu kylmä kolmosolut (kuten Koff tai Lapin Kulta). Lapsille ja nuorille herkkua olivat Mallasjuoman tai Hartwallin lasipulloista juodut Jaffat, päärynälimsat tai Pommac.
Suosittu iltapala oli kääriä HK:n Sinistä Lenkkiä folioon sipulin ja juuston kera ja nostaa paketti kiukaalle kypsymään saunomisen ajaksi. Vaihtoehtoisesti makkara paistettiin saunan jälkeen takassa.

Mäntymäen tanssilava oli 1980-luvulla elävä ja suosittu kohtaamispaikka, joka kokosi alueen nuorison ja tanssikansan viettämään kesäiltoja. 80-luku oli perinteisille tanssilavoille murroskautta. Suuret ikäluokat alkoivat vakiintua, ja nuorisoa houkuttivat yhä enemmän kaupunkien diskot ja ravintolat. Mäntymäen kaltaiset tunnelmalliset metsälavat säilyttivät silti paikkansa kesäiltojen sydämenä muutaman keskeisen ilmiön ansiosta.
Lavalle keräännyttiin sankoin joukoin erityisesti viikonloppuisin. Ilmassa tuoksui koivu, mäntymetsä. Myös partavedet merkkiä Mennen, Old Spice tai Tabac sai monen naisen sukat pyörimään jaloissa.
Lavalla kaikuivat vuosikymmenen suosituimmat iskelmät, valssit, tangot ja humpat. 1980-luvulla lavoja kiersivät tiiviisti sen ajan suuret tähdet.
Miehillä kuului asiaan suorat housut ja kauluspaita, naisilla liehuvat kesämekot. 80-luvun loppua kohden myös permanentatut hiukset, olkatoppaukset ja pussihousut löysivät tiensä lavojen hämärään.
Mäntymäelle ei tultu vain tanssimaan, vaan tapaamaan tuttuja, vaihtamaan kuulumisia ja etsimään kesäheilaa.

Miltä näytti poliittinen kartta 80-luvun Orimattilassa?
Orimattilan poliittista karttaa määritti Keskustan ja Kokoomuksen vahva hallinta , mikä oli tyypillistä tuon ajan vauraille ja teollistuneille eteläsuomalaisille maaseutukunnille. Poliittinen jako noudatti pitkälti maantieteellistä rajaa keskustan taajaman ja laajojen maaseutukylien välillä.
Keskusta oli maaseutukylien ehdoton ykkönen. Orimattilassa oli laaja ja vahva viljelijäväestö, jonka ansiosta Keskusta taisteli vaaleista toiseen kunnan suurimman puolueen asemasta.
Kokoomus oli erittäin vahva erityisesti Orimattilan kirkonkylällä ja kehittyvissä taajamissa, kuten Pennalassa. Puolue sai äänensä paikallisilta yrittäjiltä, virkamiehiltä ja toimihenkilöiltä. Keskusta ja Kokoomus muodostivatkin kunnassa vakaan porvarillisen enemmistön, joka linjasi kunnan kehitystä.
SDP oli kunnan kolmanneksi suurin voima. Orimattila oli vahva tekstiiliteollisuuspitäjä, jossa toimivat suuret työllistäjät kuten vaatetehtaat Virke Oy ja Kaitila Oy. Tehdastyöläiset ja Ammattiliittojen jäsenet muodostivat SDP:n vankat tukijoukot erityisesti taajama-alueilla.
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL) / Vasemmistoliitto: Radikaalimmalla vasemmistolla oli myös oma vakaa kannattajakuntansa teollisuustyöntekijöiden parissa, vaikkakin sen kannatus laski valtakunnallisen trendin mukaisesti 80-luvun loppua kohden.
Valtuustossa puhuttivat 1980-luvulla erityisesti palveluiden laajentaminen uusiin omakotitalolähiöihin, teollisuustonttien kaavoitus sekä valmistautuminen Orimattilan muuttamiseen kaupungiksi, mikä vaati investointeja infrastruktuuriin ja imagoon.

1980-luvulla Orimattilan pelloilla, metsissä ja kyläraiteilla ajettiin pääasiassa Valmetilla, Fordilla ja Massey Fergusonilla. Koska Orimattila oli laaja ja vauras maatalouspitäjä, traktorikanta oli runsasta, ja 1980-luku oli erityisesti nelivetoisten traktoreiden läpimurtoaikaa.
Valmet. Kotimainen ykkönen. Vuosikymmenen alussa lanseerattu punamusta Volvo BM Valmet -mallisto (kuten legendaariset 505, 605 ja 705) oli Orimattilassakin suursuosikki.
Ford. "Sininen" oli monen orimattilaisen isännän luottomerkki. Erityisesti Fordin 10-sarjan traktorit (kuten Ford 5610 tai 6610) olivat erittäin yleisiä.
Massey Ferguson. "Massikat" eli "Verkussonit" olivat kolmas suuri mahtitekijä. Punaiset kolmikulmalogolla varustetut koneet (kuten MF 300-sarja vuosikymmenen lopulla) kuuluivat erottamattomasti Orimattilan maalaismaisemaan.
Fiat. Oranssit (ja myöhemmin 80-luvulla terrakotanruskeat) italialaiset Fiatit, kuten suosittu 80-sarja, yleistyivät kovaa vauhtia ketteryytensä ja vahvan nelivedon ansiosta.
Zetor. Zetor oli edullinen ja sitkeä vetojuhta. Niitä ostettiin usein tilojen kakkoskoneiksi tai silloin, kun haluttiin luotettavaa perustekniikkaa halvalla.
International. Punaiset "Natikat" olivat tuttu näky ennen kuin merkki sulautui Caseen vuosikymmenen puolivälissä.

Ja sitten tuli tämä nykyinen valtuusto ja munas kaiken. Hyvä kokoomus!

Orimattilassa liftaaminen oli arkipäiväinen, nuorison suosima tapa liikkua paikasta toiseen 80-luvulla. Aikakaudelle oli tyypillistä, että julkinen liikenne oli rajallista, autoja ei ollut jokaisella nuorella, ja peukalokyyti tarjosi ilmaisen sekä jännittävän tavan päästä naapurikaupunkeihin tai kylille.
Lahdentien varsi oli ehdottomasti suosituin suunta oli Lahti. Nuoret seisoivat usein Lahdentien risteyksissä houkuttelemassa kyytejä kohti Lahden keskustaa, elokuvateattereita tai nuorisorientoja.
Autoilijat ottivat tuohon aikaan liftareita kyytiin matalalla kynnyksellä,. Paikalliset autoilijat tunsivat usein liftarit tai ainakin heidän vanhempansa, mikä lisäsi luottamusta.

Kasarilla tehtiin parhaat elokuvat ja se oli elokuvateatterien kulta-aikaa, myös Orimattilassa.
80-luvulla Orimattilan elokuvakulttuurin keskuksena toimi elokuvateatteri Elori, joka sijaitsi keskeisellä paikalla kylällä ja oli tuon ajan nuorisolle sekä kuntalaisille merkittävä vapaa-ajanviettopaikka ennen 1990-luvun taitteen haasteita ja digitaalisen aikakauden murrosta.
Teatterissa esitettiin 1980-luvun suosituimpia kotimaisia ja ulkomaisia hittielokuvia, kuten Uuno Turhapuro -elokuvia, toimintaelokuvia sekä nuorisokulttuuriin vaikuttaneita Hollywood-tuotantoja

Kuka muistaa Lapinlahden lintujen kappaleen " Lipputangonnuppi"?

Se kertoo Orimattilan kunnasta

Tyypillinen maatila 1980-luvun Orimattilassa edusti murrosvaihetta, jossa perinteinen, sukupolvelta toiselle siirtynyt elämänmuoto kohtasi voimakkaan koneistumisen ja erikoistumisen. Orimattila oli tuolloin vahvaa maatalousaluetta Uudenmaan läänin ja Hämeen rajamailla, ja sen tiloilla elettiin suomalaisen maatalouden viimeisiä vuosia ennen EU-jäsenyyden tuomia suuria rakennemuutoksia.

Tyypillisellä tilalla oli noin 10–20 lehmää parreessa. Suosituimpia rotuja olivat ayrshire ja suomenkarja.
Porvoonjoen laakson runsasmultaisilla savimailla viljeltiin laajasti rehuohraa, kauraa sekä myyntiin tarkoitettua syys- ja kevätvehnää.
Metsätalous oli tärkeä tulonlähde, ja moni isäntä kävi talvisin ajamassa tukkia omalla traktorillaan tai sitten lumenaurausta sopimuksen mukaan.

Maatilan keskus oli perinteinen, usein punamullattu pihapiiri, jota oli modernisoitu.

Päärakennus oli usein 1900-luvun alkupuolella rakennettu iso puutalo, jonka sisustusta oli päivitetty 70- ja 80-luvun trendien mukaan (esim. paneloidut seinät ja ruskeat tai vihreät sävyt).
Tiilinen tai betonivalettu parre- eli parsijononavetta. Sonta luotiin vielä usein käsin tai mekaanisella lannankorjaimella, ja maito kerättiin putkilypsykoneella tilasäiliöön
1980-luvulla pihapiiriin nousi usein uusi, sinkitystä pellistä tehty kylmä konehalli kasvavan traktorikannan ja työkoneiden suojaksi.

Emäntä vastasi pitkälti karjanhoidosta ja paperitöistä, kun taas isäntä teki peltotöitä ja hoiti metsää. Lomittajajärjestelmä alkoi kehittyä, mikä mahdollisti viljelijöille lyhyet vapaat.

Isojen talojen teineillä siis meni hyvin. Mutta entäpä köyhemmän perheen lapsen osa?

Köyhän perheen teinin tilanne kasarilla Orimattilassa oli henkisesti kuormittava, sillä vuosikymmenen äärimmäinen brändikeskeisyys ja kulutushurma tekivät luokkaerot näkyviksi joka päivä. Pienellä paikkakunnalla, jossa varakkaiden maatalojen ja vakaasti työllistyneiden teollisuustyöläisten lapsilla oli varaa uusiin villityksiin, köyhän perheen nuori joutui käyttämään valtavasti energiaa oman tilanteensa peittelyyn ja häpeän sietämiseen.
Peruskoulussa nuoren asema mitattiin 80-luvulla pitkälti oikeilla vaatemerkeillä.
Halpa-Anttilaa merkkien sijaan: Toiveissa olleet Levi`s-farkut, Mic Mac -toppatakit tai Salomonin reput jäivät haaveeksi. Köyhän perheen teinin vaatteet ostettiin halpahalleista tai sitten saatiin sukulaisilta vanhoja vaatteita.

Kun luokkatoverit ajelivat uudenkarheilla Suzuki PV- tai Honda Monkey -mopoilla, köyhän perheen teini liikkui jalkaisin tai vanhalla polkupyörällä. Jos mopo jostain saatiin, se oli halvalla ostettu, jatkuvasti hajoava Tunturi tai Solifer.

18 vuotta lähestyttäessä ajokortti ja oma auto olivat muille itsestäänselvyys sen ajan Orimattilassa. Köyhän perheen nuorella ei ollut varaa korttiin, joten hän päätyi Orimattilan keskustan ilta-ajeluissa muiden autojen takapenkille istujaksi, joka yritti raapia kasaan muutaman markan bensarahaa kuskille pysyäkseen mukana porukassa.

Jos kaveriporukalla katsottiin uusia VHS-vuokravideoita (kuten Rambo- tai kauhuelokuvia), köyhän perheen teini oli aina vieraan roolissa, sillä omassa kodissa ei kallista videonauhuria ollut.
Siinä missä muut teinit viettivät kesälomiaan lomaillen, köyhälle teinille kesätyö oli pakollista oman elämän ja tulevaisuuden rahoittamiseksi.
Nuoret tekivät raskaita töitä heti, kun se oli laillisesti mahdollista. He poimivat mansikoita paikallisilla tiloilla, hakeutuivat kunnan puistotöihin tai siivosivat teollisuushalleja yms.
Kesätöistä ansaituilla rahoilla ostettiin syksyn ensimmäiset merkki farkut tai säästettiin omaan käytettyyn mopoon, jotta luokkaerot muihin nuoriin tasoittuisivat edes hieman.
Köyhyys opetti teineille varhaista itsenäisyyttä ja sitkeyttä, mutta jätti usein myös pysyvän tunteen ulkopuolisuudesta aikana, jolloin menestys ja vauraus olivat yhteiskunnan tärkeimpiä mittareita.

Miten luokkaerot vaikuttivat 80-luvun maaseutupitäjässä seurustelusuhteisiin?

Sillä oli merkitystä mistä piireistä oli ja on edelleenkin vaikutusta. Joka muuta väittää valehtelee.
Vaikka peruskoulu oli jo tasannut luokkarajoja luokkahuoneissa, vapaa-ajalla, kylillä ja seurustelukumppanin valinnassa tausta oli edelleen painava tekijä. Erityisesti maaseudun vauras maanomistajaeliitti ja kirkonkylän teollisuustyöväki elivät omissa sosiaalisissa piireissään.
Selkein ja näkyvin jako oli isojen maatilojen lasten ja kirkonkylän vuokrataloissa tai rivitaloissa asuvien teollisuustyöläisten lasten välillä.
Ison tilan esikoispoika tai -tytär oli kyläyhteisössä korkeassa kurssissa. Vanhemmat usein toivoivat ja odottivat, että kumppaniksi löytyisi toisen suurtilan lapsi, jotta maat ja varallisuus pysyisivät "omassa piirissä".
Jos maatalon poika toi kotiinsa näytille tyttöystävän kirkonkylän kunnan vuokratalosta, vastassa saattoi olla kylmä vastaanotto. Tehtaalla vuorotyötä tekevien vanhempien lapsi saatettiin kokea "vieraaksi" maaseudun elämäntavalle.
80-luku oli brändien ja materiaalin kultakautta, ja nuorten välisillä seurustelumarkkinoilla status mitattiin ulkoisilla tekijöillä.
Autot ja mopot olivat avain tyttöjen suosioon. Köyhän perheen poika, jolla ei ollut varaa mopoon tai ajokorttiin, jäi auttamatta alakynteen. Suosituimpia olivat ne jätkät , jotka kurvasivat Orimattilan keskustaan rinkiä ajamaan sporttisella Opelilla, Fordilla tai Bemarilla.
Seurustelukumppania etsittäessä viikonloppuisin nuorten rientoihin puettiin parasta päälle. Jos tytöllä tai pojalla oli varaa oikeisiin Levi`s 501 -farkkuihin ja merkki -toppatakkiin, se viestitti varakkuudesta. Halpahallin vaatteissa liikkuvat köyhien perheiden teinit kokivat usein jäävänsä huomiotta.
Jos suhde syntyi hyvin erilaisista taustoista tulevien nuorten välille, sitä saatettiin aluksi salailla.
Köyhän perheen nuori saattoi hävetä viedä varakkaampaa seurustelukumppaniaan näytille omaan nuhruiseen kotiinsa tai kunnan vuokrataloon. Treffit sovittiin mieluummin ulos, huoltoasemille tai elokuvateatteriin.