Kyselytunnilla oli puhetta perhesuhdeväkivallasta.
Kun köyhyys astuu ovesta sisään, rakkaus lentää ikkunasta ulos!
Tämän vanhan sanonnan luulisi olevan tutun hallituksen ministereille, mutta niin ei ole tämän hallituskauden ministereillä ollut!
On selvää, että kun ihmisiltä on rosvottu elämää ylläpitävät tukitoimet, heille kuuluva perusturva, perustuslaissa säädetty, hallituksen leikkausten vuoksi, myös köyhyydestä johtuva pahoinvointi perheissä on kasvanut.
Sitä eivät varmaan hyvin itse syövät, juovat ja juhlivat , kohta lomalle jäävät ministerit, halua ottaa huomioon.
Lapset ovat myös kesälomalla kouluista ja päiväkodeista.
Moni lapsi näkee suoraa nälkää kesälomallaan. ja myös heidän huoltajansa.
Jos rahaa ei ole, sitä ei kerta kaikkiaan ole elämän perus asioihin, ruokaan, asuntoon ja terveydenhoitoon.
Ja siihen vielä jos perheessä on sairauksia, mitä tapahtuu, kun terveydenhoito ja lääkitys on tehty ihmisille liian kalliiksi.
Niinpä kokoomuspersu hallitukselle kiitos tästäkin, perheväkivalta asiasta.
Köyhyys ja perheväkivalta
16
94
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ja kun jokamiehen oikeudetkin saavat ulkomaalaiset turistit ja marjanpoimijat.
Ja poimijahinnat on omille kansalaisille vesitetty, eivät perheet saa tuloja edes marjoja poimimalla, metisien läheisyydessä asuvat
Nekin , metsien marjoista tulot, menevät suurien marjafirmojen rikollisten johtajien taskuihin.
Ja kun kesätöitä ei riitä olemaan kaikille nuorille.- Anonyymi00004
=
=
__________ - SYYLLISIÄ - Tähän Kaikkeen Surkeuteen -Ovat Vain ;
SDP:n ja LaitaVasemmisto ja MYRKYN-Vihreät ja VasemmistoKEPU puolueet
=
= - Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
=
=
__________ - SYYLLISIÄ - Tähän Kaikkeen Surkeuteen -Ovat Vain ;
SDP:n ja LaitaVasemmisto ja MYRKYN-Vihreät ja VasemmistoKEPU puolueet
=
=*
- SDP:n -Antti-Allah-Ensimmäinen - Kumartelee Vain -Muslimi-RAISKAAJILLE-
- Ja - PYLLISTÄÄ - Meille Suomalaisille - ! - - - - MITEN se KEHTAAKIN - ? - ? - ?
*
- Anonyymi00002
Kokoomuspersuhallitus on ollut monelle suomen perheelle täydellinen DDT, täydellinen täystuho.
- Anonyymi00003
Isot pojat ja tytöt leikkivät hävittäjillä, opettelevat tappamista, ostavat muille maille tappoaseita ja ruokkivat muiden maiden ihmisiä suomen kansalaisilta riistämillään rahoilla.
Ja puolustusmäärärahoja vain aiotaan korottaa.
Ja rahat tappamista harjoitellessa häviävät taivaan tuuliin.
Ja kuin myös rikkaiden taskuihin ja pankkitileille. - Anonyymi00006
Kyllä kokoomuspersu hallituksen ministerit ovat umpikieroja.
- Anonyymi00007
Työttömiksi jäävät ovat hädässä helisemässä, kun työttömyysturvaa on heikennetty ja työssäoloehtoja kiristetty.
- Anonyymi00008
Moni perhe menettää asuntonsa, sekin on musertava kokemus, joutua teille tietymättömille.
Ja mitä se tekee perheissä, muuta kuin ikävyyksiä? - Anonyymi00009
Hallituksen leikkaukset ovat lisänneet kodittomuutta ja lasten huostaanottojen määrää.
- Anonyymi00010
Köyhyys on suurin syy perhesuhdeväkivaltaan.
- Anonyymi00011
Hallituksen ministerien tulisi itse kokeilla elää muutamalla hullulla satasella koko kuukauden.
- Anonyymi00012
Ja jos hallitus palauttaisi rosvoamansa rahat pienituloisille, perheväkivaltaakin olisi vähemmän.
- Anonyymi00013
Köyhyys on se suurin syy siihen, että perheissä voidaan huonosti ja syntyy perheväkivaltaa.
Kiitos hallituksen, joka on rosvonnut vähävaraisilta ne viimeisetkin pennoset.
Ei ole lapsilla enää ruokaa kesälomalla, eikä mitään hauskanpitoa kesäpäivinä, mitä tehdä tai mihin mennä.
Fasistiministereillä kyllä on itsellä yltäkyllin ruokaa ja rahaa ja loistolukaalit asuntoina.
Kyllä on oikea DDT, täystuho, nykyinen hallitus köyhille ihmisille. - Anonyymi00014
Perheväkivalta sekoittaa perheiden elämän.
- Anonyymi00015
Lapset joutuvat huostaan. Ei ole ruokaa, mitä tarjota.
- Anonyymi00016
Kokoomuspersuhallituksen ministerit, hyeenalauma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671242- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574