huomionhakureissunsa", kirjoittaa IS:n politiikan toimittaja Erno Laisi.
Virran ratkaisu lähteä useiksi päiviksi tositelevisio-ohjelman kuvauksiin kesken eduskunnan istuntokauden on monen mielestä paheksuttavaa jo sellaisenaan.
Vielä paheksuttavampaa siitä tekee se, että iso joukko vihreiden kansanedustajia ja puolueen muita toimijoita ei tiennyt Virran poissaolon syytä.
Vihreiden eduskuntaryhmän jäsenille ei kerrottu Virran poissaolon syytä virallisesti edes sen jälkeen, kun media oli aiheesta raportoinut.
– Meille ei ole kerrottu yhtään mitään. Vi*un noloa, eräs vihreiden kansanedustaja viestitti.
Puolueväen keskuudessa on hyvin muistissa toukokuun lopun Virran puoluekokous-show, jossa ”kolme tärkeintä asiaa olivat Sofia Virta, Sofia Virta ja Sofia Virta”, kuten eräs paikalla ollut vihreä asian IS:lle muotoilee."
Ps. Palstan viherpunaiset ovat kumman hiljaa nyt...heh!
Virran ratkaisu lähteä useiksi päiviksi tositelevisio-ohjelman kuvauksiin kesken eduskunnan istuntokauden on monen mielestä paheksuttavaa jo sellaisenaan.
Vielä paheksuttavampaa siitä tekee se, että iso joukko vihreiden kansanedustajia ja puolueen muita toimijoita ei tiennyt Virran poissaolon syytä.
Vihreiden eduskuntaryhmän jäsenille ei kerrottu Virran poissaolon syytä virallisesti edes sen jälkeen, kun media oli aiheesta raportoinut.
– Meille ei ole kerrottu yhtään mitään. Vi*un noloa, eräs vihreiden kansanedustaja viestitti.
Puolueväen keskuudessa on hyvin muistissa toukokuun lopun Virran puoluekokous-show, jossa ”kolme tärkeintä asiaa olivat Sofia Virta, Sofia Virta ja Sofia Virta”, kuten eräs paikalla ollut vihreä asian IS:lle muotoilee."
Ps. Palstan viherpunaiset ovat kumman hiljaa nyt...heh!
Vastaukset 61
Vanhimmat
Virta on siis itseään täynnä, puolue ei juuri kiinnosta.
Se on vain hullu.
TV on parasta mainosta puolueelle myös. Ei taas viherpiiperöt tajua, mutta Sohvi ymmärtää
Juu, huuhaa-puolueelle.
Huonoa mainosta.
Sofia on näyttävä nainen, ilo katsella. Formaatti on vain tylsä.
Belörppä jää kauaksi
Sillä on päässä jotain vikaa.
Politiikka on eri asia kuin sinun onanointisi.
Kummassa ?
Virta on naturell
Hullu femakko.
Lähtikö hakemaan lisää motivaatiota🤔
Kyllä se munas.
Sofia on pirun paljon huonompi versio jopa Sannasta.
Tätä puhuvaa päätä äänestäneet kokevat saavansa vastinetta antamalleen mandaatille?
Täydellä rahalla.
Sofia näyttää nyt teoillaan mikä on vihreän puolueen toimintatapa asioihin.Eli ei voisi vähempää kiinnostaa kunhan oma tilipussi on turvattu.
Näin se menee.
Eduskunnan väki vetää kovat palkat, monista muista istunnoista lisä tuhansia, puhelin, matkakorvaukset, ravintoedut
Saikuilla ollessa täydellä palkalla
Saa mennä ja tulla mitenkä vaan.
Palkat nousee joka vuosi vähistä varoista huolimatta.
Asuntuet on vähissä raviksilta mutta kansanedustajat 20 000 kk tienistillä saa hyvinkin.
Käyttäytyminen lakien vastaisesti monella myös ja kaikki aina piilotetaan eli sallitaan heille.
Sit pestin jälkeen sopeuttamis rahat vuosiksi
Ei tarvi hakea töitä kun elätys on varma.
Ei ihme että julkinen talous kuralla kun nämä saa tehdä kuinka vaan.
Sen lisäksi jokaisella monet assistenttien palkat
lisäämässä kuluja.
Suomen budjetit ihan kirissä ja paljon poliittisten päätöksien takia
Kansanedustajille vaan ei makseta palkkaa..!
Valtiopäivämiehen ei kuulu osallistua viihdeohjelmaan. Hänen tulee valmistella puheita ja poliittista linjaa sekä tavata äänestäjiä.
Tarkoitat varmaan kansanedustajia?
Sinne on osallistunut ainakin 6 kansanedustajaa. Viime vuotinen Poutalan osallistuminen ei saanut lehden toimittelijalta mitään kommentia.
Muut sitten varmaan pitäneet ylimääräisiä lomia ja notkuneet vähän siellä täällä. Eihän noiden "työaikoja" tai "työpaikalla" oloa kukaan seuraa.
Jos tuonne hankittas vaikka kellokortti niin muut kansanedustajat varmaan leimais poissaolevien puolesta henkilöt paikalla oleviksi.
Kertoohan nuo "torkkupeitot" jo paljon tuon "työpaikan" asenteesta työntekoon.
Poutala hoiti asian fiksummin, eikä ole puolueen johtaja.
Miten fiksummin? Seli Seli. Kauna-ahon puolueelliseen näkyy kuten joidenkin ns. toimittajien,
Halla-aho huolettaa kansanedustajan kilpailu, mutta hän hyväksyy naisten ahdistleijan toimimisen ministerinä. Yök
Poutala osallistui lomallaan,
Surkea kommentti. Virta on on vaan töpännyt pahasti, ja puhemiehen pitää ottaa kantaa asiaan.
Eli toimi fiksusti, Virta ei.
Mutta Virta on eri tapaus.
Toivotaan että Virta saa montulta uutta virtaa ja motivaatiota hoitaa duuninsa jonka palkan kansalaiset maksaa,myös Erikoisjoukot leikin ajalta!!
"jonka palkan kansalaiset maksaa" Kai tuon palkan maksaa sitä paskaa tehtävään äänestäneet?
joten muilla munattomilla nilittäjillä ei mitään oikeutta nilittää asiasta.
Ei tietenkään pidä kertoa näinä epävarmoina aikoina jos saa kutsun erikoisjoukkoihin.Sofia oli suorittamassa erittäin salaista erikoistehvää.
tekee vaali työtä, kuten vaikka kanki kaikkonen
Emme tiedä asiasta juuri mitään.
Kyllä Virta kertoo asiasta jossain vaiheessa.
Olen viherpunainen ja en ole hiljaa paheksun asiaa en kyllä silti vihreitä äänestäisi
Sofia munasi taas.
Kuten aina.
Tik tokissa kerrottiin että nuo erikoisjoukot jaksot tulevat ulos keväällä 2027 juuri ennen eduskuntavaaleja.
Jos näin on Virran teko on anteeksiantamaton
Eiköhän tuon akan politiikon ura ole päättymässä tähän temppuun.
Huomioloora huomio hoorailee? No olipas ihme tältä suomalaisten vihaajalta.
Harmi, miten tuo lapsellinen narsisti pilaa koko alkuperäisen luonnonsuojelua painottaneen liikkeen! Naikkonen lentelee tositeevee-kuvauksiin valehdellen poissaolonsa, ja ajelee savuttavalla asuntoautolla Euroopan läpi. Mutta tuo oli jo tiedossa kun hänet valittiin puheenjohtajaksi, hänhän on kuljetusliikkeen omistajan tytär...
Mika Poutala toimi täsmälleen samoi, mutta siihen Kauna-aho ei puuttunut.
Ja huomiota tuli.
Virta on siis itseään täynnä.
Vihreillä ei ole luonnonsuojelun kanssa mitään tekemistä.
Nyt on Laisi oikeassa.
Onko Virta psykopaatti.
Onko kaikki vihreet yhtä hulluja?
Onko hauskaa vihervassut...heheheee.
Sofia Virta on kadonnut.
Onko Ruisrock jo alkanut?
Vihreät on surkuhupaisia nollia.
Narsisti-Sofia.
Mitään ei ole tapahtunut.
Osuvasti kirjoitettu.
Sofia Virta olisi voinut sanoa tuotantoyhtiölle, että valitettavasti hän ei pääse tämänvuotisiin Erikoisjoukkojen kuvauksiin, koska hänellä on kansanedustajien tehtävä, johon äänestäjät ovat hänet valinneet. Mutta ensi vuonna voi osallistua, kun jää pois eduskunnasta tämän kauden jälkeen, palataan sitten asiaan.
Ylös vaan.....
Sofian ulkoinen olemus kuin kalutunkanan luisevat luurangot . Eli mikä ihmeen olio tuo ?