Eduskunnasta kuultua

Anonyymi-ap

Vakavia merkkejä eduskunnasta, kun kansanedustajilta alkaa mennä hermo. Usea kansanedustaja on sanonut, tai ainakin harkinnut jättävänsä eduskuntatyöt siellä vallitsevan ilmapiirin vuoksi. Eduskunta tänään on huonokäytöksistä, riitaisaa, asiatonta, jolle on tärkeitä maan asioitakin tärkeämpää käydä henkilökohtaista kiukunpurkuaan tiettyjä henkilöitä kohtaan, Naiskansanedustajilla eritoten on joku kiimaraivo hallituksen erästä kaikkein pätevimmistä ministereistä Wille Rydmania kohtaan. Kukaan ei ymmärrä mikä on näiden raivoajien motiivi, mutta itse näen asian niin, että Wille on niin asiantunteva ja perusteellinen työssään, että hän pystyy vastaamaan mihin tahansa eduskunnan esittämiin haasteisiin suoraan, kiertelemättä ja seisoo vakuuttavien sanojensa takana. Viisas mies saa naiset hermostumaan, ja käytös muuttuu sitä mukaa ilkeämmäksi ja hyökkäävämmäksi keskustelun edetessä. Wille onkin siitä yllättävä tapaus, että hän pystyy ääntään korottamatta ja omaa ryöstettyä suunvuoroaan rauhallisesti odottaen silti nolaamaan jokaisen tyhmän kaakattajan, jonka heikkous tulee ilmi juuri päällepuhumisen ja kiivastumisen kautta, jolloin unohtuu myös käytöstavat. Rydman on esimerkillinen mies mitä tulee käyttäytymiseen. Hän on hyvätapainen, mutta antaa sattuvia osumia suoraan hermoon jos vastapuoli lähtee henkilökohtaisen tason diivailuun. Vihreiden Sofia Virta on ainakin saanut tämän karvaasti kokea, ja muutama muu. Eduskunnan pitäisi ensisijaisesti osata käyttäytyä hillitysti ja asiallisesti kuten aikuisen tulisi käyttäytyä. Tästä antaisin moitteet eduskunnan puhemiehelle, jonka pitäisi johtaa keskustelua ja pitää se asiallisella tasolla. Rohkeampia huomautuksia välihuudoille ja huonolle käytökselle. Kansa seuraa näitä lähetyksiä.

4

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      -

      - OLEN - SUOMALAINEN - - - OLEN - PERUS -SUOMALAINEN - !

      -

    • Anonyymi00003

      Se on hyvä että olet.

    • Anonyymi00004

      PURRA on Vihan luoja!

    • Anonyymi00005

      Poliitikot vaikuttavat olevan liian nuoria. Hämmästyttää, kuinka moni jo kokeneeksi luettava kansanedustaja kuvittelee nykyajan ongelmat olevan ainutkertaisia. Eivät ilmeisesti ole vielä olleet hiekkalaatikoilta pois edes 1990-luvulla. Esimerkiksi nuorten ja opiskelijoiden vaikeuksista puhuvat, kun ei ole töitä eikä rahaa. Ei ollut 1990-luvun alussakaan, lainarahalla opiskeltiin eikä töitä ollut tiedossa. Niinpä moni joutui pätkätyö-uralle, kuten myös. Mutta siinä oppi monenlaista tehtävää ja työympäristöä, eikä irtisanominenkaan mikään maailmanloppu tuolloin ole. 2000-luvun alussa sama tarina. Opiskelu oli maksullista lukiota myöten ainakin vielä 1980-luvun lopulla, samoin itse oli kustannettava oppimateriaalin. Ehkä silloin oppi rahankäyttöäkin, ei se pelkkä mobiili laskuilta pelasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      182
      1272
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      684
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      247
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      549
    Aihe