Liiton taloustilanne kriisiytymässä

Anonyymi-ap

Aikaisemmin Vapaa-ajattelijain liitto on kertonut, että sen maksuvalmius on vahva. Viime aikoina tällaista ei ole kerrottu. Taloustilanne siis on vakavasti kriisiytymässä.

Nyt on menossa kolmas peräkkäinen vuosi, jolloin liitto ei saa lainkaan yleistä valtionapua. Liittomaksua ei ole korotettu ja pääomatulotkin vähenevät vuokra-asuntojen putkiremonttien takia.

Talouskriisistä piittaamatta suunnitellaan kallista liittokokousta ”kaikilla mausteilla”. Pääomaa on luultavasti pakko syödä.

25

90

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Mäntysalo ei ole varma siantuntija Valiiton finansseissa
      vaan hän tietää kirkon talouden pienintäkin piirtoa myöten
      siksi Valiiton tasetta arvioi yleensä Kimmo Sundström

      Kiinteistöjen tuottovaatimukset ovat nousseet eli arvot laskeneet
      ja vuokrausajat pidentyneet ja asumistukia on leikattu
      Valiitto on nauttinut verorahoista jotka maksetaan köyhille
      vuokriin eikä maksa niistä veroja, mutta tulot ovat pieniä
      koska sosialistityyppisenä Valiiton porukat lakeavat
      sijoitusansoihin helposti

      Jos Valiitto on tehnyt Vuokratuottosijoitukset (Osuuspankki) 2021 loppupuolella
      (korot ampaisivat 2022) laskua on tänään luokkaa 15 prosenttia
      josta on voitu saada noin kolme prosenttia osinkona (= tuotto-osuus, demarikieltä)

      eli se pääoma makaa tuottamattomana (tuotto-osuuksiakaan ei voida enää
      jakaa tappiollisena toimintana)

      Tämä on tietty toiseksi pahin sijoitus. Pahin on ne vanhat vuokra-asunnot
      joihin pitää tehdä putkijulkisivuremontteja

    • Anonyymi00002
      • Anonyymi00003

        Liittokokous kerran kolmessa vuodessa vaan. Se on hyvä järjestää läsnäolokokouksessa, jossa eri puolilla maata yhdistyksissään toimivat vapaa-ajattelija-aktiivit voivat tavata toisiaan. Kokous ei selvästikään ole ylellinen "kaikin maustein", kuten vastustajamme keksii pahantahtoisesti.


      • Anonyymi00005
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Liittokokous kerran kolmessa vuodessa vaan. Se on hyvä järjestää läsnäolokokouksessa, jossa eri puolilla maata yhdistyksissään toimivat vapaa-ajattelija-aktiivit voivat tavata toisiaan. Kokous ei selvästikään ole ylellinen "kaikin maustein", kuten vastustajamme keksii pahantahtoisesti.

        Paljonkos siihen kokousteluun uppoaa rahaa? Sitähän te ette koskaan kerro…


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Paljonkos siihen kokousteluun uppoaa rahaa? Sitähän te ette koskaan kerro…

        Ei nytkään, mutta halpaa on, kunnes lähtee lapsesta, kuten yksikin liiton puheenjohtaja loihe lausumaan.


    • Anonyymi00004

      Oletetaan että valiitollaon 350 neliötä vuokralla kämppää Stadin alueella = pienet tuotot
      ja nettotuotto taloyhtiövuokran jälkeen kypä kuussa eli 3500 kuussa eli 42 000
      netto vuodessa

      ja sitten on joku jäsenmaksu en tiedä mikä on olisiko 15 000? niin
      jos vähän pyöristetään tulo on 60 000 vuosi

      eli viisitonnia kuussa pitää sitten riittää

      putkiremontit sun muut sittene velkarahalla?

      Yhteenveto:
      350 neliötä neljätonia neliö arvoltaan asunoissa 1,4 miljoonaa miinus yhtiövelat remonteista plus jotain rahastosijoituksia päälle

      Tulot jäsenmaksuineen 60 000
      Näillä merkeillä se etenee

      • Anonyymi00006

        Aika hyvä arvio. Tilanne on liitolle vaikea. Myyntihommiksi taitaa mennä. Pääomaa realisoitava


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Aika hyvä arvio. Tilanne on liitolle vaikea. Myyntihommiksi taitaa mennä. Pääomaa realisoitava

        Yhden asunnon hinnalla juhlitaan liittokokouksen ja liittohallituksen voimin.


    • Anonyymi00009

      Valiiton sossuongelma on se tavallinen
      eivät pysty elämään puolentoista mijoonan omaisuudella
      kun eivät osaa vääntää siitä tuottoa

      elävät kerjäämällä veronmaksajien avustusta vaikka siis saavat
      tuottonsa törkeällä tempulla eli verotta

      tuollaisesta pitäisi saada keskimääräisen huononakin sijoittajana se 100 tonnia
      vuodessa ja sitten jäsenmaksut päälle

      Minulla salkku on noussuit korona jälkeen parikymmntä prosenttia vuosi
      eli kolminkertaiseksi

      mutta siinä on kaksi asiaa, koronhelpotusralli ja nokiaralli
      jotka ei toistu

      Valiitto ei ollenkaan päässyt mukaan näihin kun ei yhtään osaa kuin anoa rahaa valitolta

      • Anonyymi00010

        Veronmaksajan ei pidä kustantaa vaparien suvivirsivihataistoa tai muita hölmöilyitä.


    • Anonyymi00011

      Onko liittohallituksen talousrikollinen taloudellisesti hyödykkäämpi kuin rahankeräyslupa?

      • Anonyymi00013

        valiiton entinen jäsen kostajana
        jauhaa muutaman satasen keräyksen epäonnistumista muussa liitossa

        pikkusieluisena vähän ääliönä näkee vaivaa satasista

        Profiili: henk. koht. riitojen takia potkut saanut tavoitteeton kostaja jota ottaa pattiin,
        ehkä saanut pientä korvausta ja ne menettänyt kun muutaman satasen keräys häiritsee
        Keskustelukyvtön koska jauhaa samaa lausetta hitaasti mutta hienoa viljaa ei tule


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        valiiton entinen jäsen kostajana
        jauhaa muutaman satasen keräyksen epäonnistumista muussa liitossa

        pikkusieluisena vähän ääliönä näkee vaivaa satasista

        Profiili: henk. koht. riitojen takia potkut saanut tavoitteeton kostaja jota ottaa pattiin,
        ehkä saanut pientä korvausta ja ne menettänyt kun muutaman satasen keräys häiritsee
        Keskustelukyvtön koska jauhaa samaa lausetta hitaasti mutta hienoa viljaa ei tule

        Miksi liiton rahankeräyslupa uhrataan rikollisen takia?


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Miksi liiton rahankeräyslupa uhrataan rikollisen takia?

        Sosdemien perversiosääntöjen takia pitää odottaa kolme vuotta sen jälkeen kun hidasoikeus on päättänyt ja matut ovat tukkineet oikeusistuimet rikoksillaan hitaikssi


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Sosdemien perversiosääntöjen takia pitää odottaa kolme vuotta sen jälkeen kun hidasoikeus on päättänyt ja matut ovat tukkineet oikeusistuimet rikoksillaan hitaikssi

        Onnitteluni, saita melkein kaikki tuntemasi 'sivistyssanat' mahtumaan yhteen lauseeseen!


    • Anonyymi00012

      On todennäköistä että Valiiton omaisuus on laskenut ehkä puoli miljoonaa

      viime vuosina epäonnistuneiden suunnattujen sijoitusten takia

      betoniseiniin. Pienhuoneita Stadin alueella jotka eivät kauhean
      hyvin kelpaa eli vuokraa on vaikea nostaa mutta joissa kuitenkin pitää tehdä perusremontteja

      Korkotason nousu on johtanut asuntojen hintojen laskuun, jos haluaa myydä

      Vaikka tämä oli tiedossa, Valiitto sijoitti vielä irtorahaa vuokra-asuntorahastoihin
      jotka tietenkin myös laskevat, eivät varsinaisesti romahda mutta eivät vuosiin
      nouse juurikaan eivätkä tällä hetkellä oikein pysty maksamaan osinkoa

      • Anonyymi00015

        Liittokokous maksaa rutkasti. Pitää myydä yks asunto alihintaan.


    • Anonyymi00017

      Pornotempausvuonna oli jäsenmäärän huippu. Kannttaisko kokeilla uudestaan?

    • Anonyymi00019

      Erotkaa vapareista

    • Anonyymi00020

      Vapaa-ajattelu on vaikeuksissa.

    • Anonyymi00021

      Down goes vaparit

      • Anonyymi00022

        Hyvä


    • Anonyymi00023

      Juhlat Lahdessa lokakuussa. Liitto ei kuluissa pihtaile

      • Anonyymi00025

        Sääntömääräinen liittokokous kerran 3 vuodessa. Hostellimajoitus. Siis hostellimajoitus.


    • Anonyymi00024

      Taskinen voinee järjestää Moskovasta apurahaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      56
      1029
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1004
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      862
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      786
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      56
      782
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      659
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      648
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      575
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    15. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      73
      561
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      555
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      548
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      120
      546
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      517
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe