Uusien tutkimusten mukaan miehen alkoholinkäyttö jo ennen hedelmöitystä saattaa vaikuttaa syntyvän lapsen kehitykseen ja terveyteen.
Useissa väestötutkimuksissa on havaittu yhteyksiä isän alkoholinkäytön ja lasten synnynnäisten poikkeavuuksien välillä. Esimerkiksi Kiinassa tehdyissä laajoissa tutkimuksissa havaittiin, että ennen raskautta alkoholia käyttäneiden miesten lapsilla esiintyi enemmän muun muassa sydänvikoja ja suulakihalkioita kuin niiden miesten lapsilla, jotka eivät käyttäneet alkoholia.
Ja joku vaan vinkuu alkoholiveroa alas..hmm.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä kannatan vaan pössyä, mutta persut haluaa tappaa kantasuomalaiset viinaan.
Kirjoitat puolitotuuksia ja tarkoitushakuisesti jätit laittamatta linkin artikkeliin jotta palstalaiset voisivat itse lukea ja arvioida sitä,,,
https://www.voice.fi/hyvinvointi/tutkijat-nostavat-esiin-yllattavan-riskin-myos-isan-alkoholinkaytto-voi-vaikuttaa-vauvaan
"Tutkijat kuitenkin korostavat, että ihmisten elämäntapoihin liittyy lukuisia tekijöitä, kuten ruokavalio, liikunta ja tupakointi, jotka voivat vaikuttaa tuloksiin."
Karrikoiden, mielestäsi kaikkialla jossa on vapaampi alkoholilainsäädäntö kaikki lapset syntyvät vajakkeina!!!
Aha.. tuli taas tuo tuttu alkuteksti. No, sinua hermostutti asia noin paljon siis.
Ei se itse asian olennainen puoli muuttunut juuri miksikään, mutta sinulla on tuossa tarve vääntää asiaa viinamyönteiseksi. Se on se pointtisi.
Käytät itsellesi mieluista sanaa "vapaampi alkoholilainsäädäntö" tarkoitushakuisesti , ikäänkuin terveydelle haitallisten aineiden helpompi saatavuus olisi myönteinen asia..hmm.
Ei, et sinä karrikoi vaan syyllistyt (persuille) tyypilliseen logiikkavirheeseen, jossa viet argumentointisi toiseen äärilaitaan: "kaikki lapset syntyvät vajakkeina" - TÄH? - eihän artikkelissa mitään sellaista sanottu likikään.
Oliko isukilla jo pullo-ongelmaa..saattoi vaikuttaa sinuun, kuka tietää :).