Matujen tuholista venäjä-usa-kiina

Yhdysvallat ja Iran ovat tehneet alustavan sopimuksen, jonka mukaan Hormuzinsalmi on tarkoitus avata. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti asiasta Truth Social -viestipalvelussa noin puoli yhdeltä yöllä Suomen aikaa maanantaina.

Iran vahvisti myöhemmin sopimuksen synnyn.

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan uutinen on loistava myös Suomelle. Nyt vaikuttaa nimittäin siltä, ettei Hormuzinsalmen tilanne pysäytä Suomen pitkään odotettua talouskasvua.

– Siihen on liittynyt aika isoja riskejä tämän epävarman tilanteen, energian hintojen nousun ja rahapolitiikan kiristymisen takia, Appelqvist toteaa IS:lle.

Suomen Pankki (SP) arvioi ennusteessaan, että tänä vuonna Suomen talouskasvu vauhdittuu 0,7 prosenttiin. Ensi vuonna talous kasvaa 1,2 ja vuonna 2028 1,4 prosenttia.

Iran on käytännössä sulkenut Hormuzinsalmen vastaiskuna Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksille. Salmen läpi kulkee noin viidennes maailman öljykuljetuksista.

Salmi on tarkoitus avata juhannusaattona sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Lopullisesta rauhansopimuksesta neuvotellaan seuraavan 60 päivän aikana.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valkoinen eurooppa on kimpassa mustien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhdysvallat ja Iran ovat tehneet alustavan sopimuksen, jonka mukaan Hormuzinsalmi on tarkoitus avata. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti asiasta Truth Social -viestipalvelussa noin puoli yhdeltä yöllä Suomen aikaa maanantaina.

Iran vahvisti myöhemmin sopimuksen synnyn.

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan uutinen on loistava myös Suomelle. Nyt vaikuttaa nimittäin siltä, ettei Hormuzinsalmen tilanne pysäytä Suomen pitkään odotettua talouskasvua.

– Siihen on liittynyt aika isoja riskejä tämän epävarman tilanteen, energian hintojen nousun ja rahapolitiikan kiristymisen takia, Appelqvist toteaa IS:lle.

Suomen Pankki (SP) arvioi ennusteessaan, että tänä vuonna Suomen talouskasvu vauhdittuu 0,7 prosenttiin. Ensi vuonna talous kasvaa 1,2 ja vuonna 2028 1,4 prosenttia.

Iran on käytännössä sulkenut Hormuzinsalmen vastaiskuna Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksille. Salmen läpi kulkee noin viidennes maailman öljykuljetuksista.

Salmi on tarkoitus avata juhannusaattona sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Lopullisesta rauhansopimuksesta neuvotellaan seuraavan 60 päivän aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu