Suvivirressä on piirteitä, jotka muistuttavat hyvää vitsiä, jossa usein pitkänkin johdattelun, pohjustuksen jälkeen iskee vitsin pointti, yllättävä käänne, punchline, joka rikkoo odotukset ja luo huumorin, oivalluksen. joka väkisinkin naurattaa.
Suvivirressä on ensin 12 kaunista säettä suloisesta suvesta, kukkasista, auringon lämmöstä, luonnon uudistumisesta, kutsusta eloon, vihannoivista niityistä ja laihosta laaksossa, puiden lehtiverhon huminoinnista metsässä. Vasta sitten tulee uskonnollinen isku, käänne, punchline, juju: tämä kaikki muistuttaa ”Jumalan hyvyyttä ja ihmeitä”.
Näin laulaja johdatellaan hyväksymään ajatus siitä, että joku yliluonnollinen henkiolento säätäisi säät ja ilmat eivätkä luonnolliset säätilan muutostekijät. Mutta kun on ensin sanonut yli 10 kertaa kyllä, kyllä, kyllä, tämä myytävä ajatus saatetaan ostaa, vaikka se on yhtä rationaalinen kuin meteorologin kiittäminen hyvistä ilmoista.
Kolmannessa säkeistössä ”luojan” kiittäjä yhdistetään ”Herran kansaan”, jonka kuoroon laulajan ”sielu” liitetään kiittämään ”armon Herraa” - silloin kun laupias hän on. Tämä johdattelee jo hardcoren suuntaan, ja myöhemmin selviää, että armon Herraa pitää kiittää myös huonoista ilmoista.
Suvivitsin aika
12
<50
Vastaukset 12
- Anonyymi00001
Markkinoinnin perusidea on saada kohde sanomaan ensin kolme kertaa kyllä. Tuossa 10 kertaa.
- Anonyymi00002
Kun sanoo peilin edessä 5 kertaa Candyman, niin Tony Todd ilmestyy rautakoukun kanssa
- Anonyymi00003
Vitsikästä on nähdä joululaulu Varpunen jouluaamuna, kristillisenä 🤣🤣🤣
- Anonyymi00004
Vitsikästä on myös nähdä Enkeli taivaan -virsi muka uskonnollisena, vaikka se on vaan kulttuuria.
- Anonyymi00008
Juu, ei uskonnollisuudesta tietoakaan!
- Anonyymi00005
Aika hyvä, paitsi suvirressä "vitsi" jää joiltain ymmärtämättä.
- Anonyymi00012
Niinpä, ahdistava vitsi totiselle torvensoittajalle vaikkei lauleta kuin pari säkeistöä.
- Anonyymi00006
Suvivirsimies tunnistetaan.
- Anonyymi00007
Raamattu on kokoelma mielikuvitustarinoita ja "Jumala" näiden tarinoiden pääroolihahmo.
- Anonyymi00009
Korkee vilautti natsikorttia.
- Anonyymi00010
Hyvin pohjustettu väite.
- Anonyymi00011
Kyllä lansa ei tiedä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251208
- 721173
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun96915- 78802
- 45781
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka38781Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la39733- 67653
- 111581
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39536