Ihan mielenkiintoista nähdä, kuinka nopeasti nykyän jokin asia muuttuu historiaksi. Vielä 29.04.2005 ilmestyneen Avun haastattelussa pääministeri oli vieläkin perhe- ja asuntopolitiikaan keskittyvä poliitiko - eikä, erosta huolimatta, ilman perusteita. Jo tässä kuussa YLE:n haastattelussa hän oli jo toista mieltä - se on vain mielikuva, joka johtuu hänen aktiivisuudesta perhe- ja asuntopolitiikassa uransa alkuaikoina.
Niin se aika muuttuu, Mattiseni.
Mediapelin Vanhanen on menettänyt 6-0 ja tässä jupakassa vain se on oleellista pääministerin tai presidentin asioiden hoidon kannalta. Moni toki ajattelee, että jos pettää yhdessä asiassa, niin pettää toisessakin asiassa. Juuri siksi on vaikeaa olla kansan silmien edessä uskottava, kun "yhdestä totuudesta" on Vanhaselta tullut alati muuttuva versio kansan kuultavaksi.
Yksityisestä puolesta Matti Vanhanen tietää itse paremmin, kuin me muut. Eikä se ole pääministerin, presidentin tai edes kansanedustajan toimen kannalta oleellista. Se on yksityishenkilön tragedia.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Matti on eräänlainen viinaton vaihtoehto Matti Nykäselle. Saamme vielä monet makeat naurut, kun pääministeri-Matti selittelee ja kiemurtelee haareminsa keskellä.
...
näin on.