Aikoinaan rankasta alkoholisoitunut, kaveriltaan vaimon vienyt, mustaa blues-musiikkia ihaillut maailmantähti ja monen nuoren idoli Eric Clapton totesi 1984 konserttinsa päätteeksi yleisölleen: Jumala teitä kaikkia siunatkoon.
Kauniisti sanottu, mutta varmasti harmittaa montaa ateistia pahemman kerran: eikö edes tuokaan ollut ateisti, vaikka kaikki merkit ja synnillinen elämä antoi niin olettaa.
Eipä olisi monestakaan ateistista ollut sanomaan, mitä Clapton sanoi.
Kauniisti sanottu, mutta varmasti harmittaa montaa ateistia pahemman kerran: eikö edes tuokaan ollut ateisti, vaikka kaikki merkit ja synnillinen elämä antoi niin olettaa.
Eipä olisi monestakaan ateistista ollut sanomaan, mitä Clapton sanoi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä pahempi ihminen sitä todennäköisemmin kristitty, muslimi tai juutalainen.
Vaimolle " Leyla "
Mutta haaste Tears in Heaven, - biisi
Clapton kirjoitti, kun hänen 4-vuotias poikansa Conor menehtyi pudottuaan New Yorkissa korkeasta kerrostalosta vuonna 1991.
Monet ovat kiinnittäneet huomiota:::
kappaleessa on selvästi hengellisiä sävyjä, vaikka sitä ei kirjoitettu julistavaksi kristilliseksi lauluksi.
Kappaleen ajatus:
"Would you know my name if I saw you in heaven?" ( tuntisitko nimeni, jos näkisin sinut taivaassa?)
lähtökohtaisesti on ajatus: taivaan olemassaolosta jälleennäkemisen mahdollisuudesta kuoleman jälkeisestä elämästä. Ateisti voisi tulkita tämän runolliseksi tai symboliseksi kieleksi. Uskovainen voi taas nähdä aidon toivon:: kuolema ei ole lopullinen ero.
Toinen kohta on kappaleen sävy. Se ei ole pelkkää epätoivoa, vaan siinä on myös hyväksymisen ja eteenpäin menemisen elementti:
"I must be strong and carry on..."
("Minun täytyy olla vahva ja jatkaa eteenpäin...") surun keskelläkin elämä jatkuu ja toivo säilyy.
Kun kohtaa suurimman surun, saattaa luonnostaan alkaa pohtia taivasta, jälleennäkemistä ja kuoleman jälkeistä toivoa.
Ihmiset, jotka eivät muuten puhu uskonnosta juuri lainkaan, alkavat läheisen kuoleman yhteydessä kysyä juuri kysymyksiä:
Onko jälleennäkeminen mahdollista?
Onko kuoleman jälkeen mitään?
Näenkö rakkaani vielä?
Näitä kysymyksiä Tears in Heaven käsittelee.
Ja välitön reaktio koko maailmassa.
"Kun kohtaa suurimman surun, saattaa luonnostaan alkaa pohtia taivasta, jälleennäkemistä ja kuoleman jälkeistä toivoa."
Jos on uskovainen, minä en ole uskovainen niin en pohdi noita asioita. Sitä paitsi esim. mummini joka kuoli 2019 on kristinuskon mukaan helvetissä, koska hän ei ollut uskovainen. Eli jos olisin uskovainen, niin mummin kuolema toisi minulle kauheampaa tuskaa, kuin ateistina.
"Ihmiset, jotka eivät muuten puhu uskonnosta juuri lainkaan, alkavat läheisen kuoleman yhteydessä kysyä juuri kysymyksiä:"
Älä yleistä, minullakin on läheisiä kuollut, enkä kysynyt noita kysymyksiä.
Vuosia sitten oli lehdessä (taisi olla hesari) sairaalapapin haastattelu ja hänen kokemuksista kuolevien parissa. Papin mukaan kuolevat eivät juuri koskaan puhuneet Jumalasta, vaan he olivat huolissaan mm. miten heidän läheiset tulevat pärjäämään ja harmittelivat tekemättä jääneitä asioita.
1980-luvulla osa evankelikaalisista kristillisistä piireistä alkoi syyttää rock-musiikkia saatanallisista viesteistä.
Esim. Led Zeppelinin "Stairway to Heaven" -kappaleen väitettiin takaperin soitettuna sisältävän palvontamenorituaaleja / viestejä Saatanalle.
Rock-vastaista kritiikkiä saarnattiin tuolloin nuorteniltojen ja gospel-tapahtumien yhteydessä,
-esityksissä annettiin ymmärtää, että ihmisen alitajunta pystyy kuulemaan ja vastaanottamaan nämä viestit, vaikka ne soisivat väärään suuntaan.
Tilaisuuksissa siis saatettiin soittaa vinyylilevyjä kirjaimellisesti takaperin pyörittämällä.
Helluntailaiset julkaisivat myös c-kasetin rokin vaaroista jota he sitten jakoivat nuorille.
"mustaa blues-musiikkia ihaillut"
Saat tämän kuulostamaan siltä että mustien blues musiikki on jotenkin turmiollista ja ateistista.