Israel on nyt täysimittainen roistovaltio

Kaikki muut Trumppia myöten yrittävät saada rauhan aikaan, mutta Israel tekee parhaansa ettei sotiminen lopu.
1353
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Netanjahu pelkää joutuvansa oikeuteen korruptiosta. Ei voi siksi lopettaa.

1Äänestä
  • Roistovaltio teillä on Iranissa, joka teloittaa mm nuoria mielipidevankeja, ja raiskaa neitseet ennen teloitusta, jotta he eivät pääsisi taivaaseen. Pistäkää vasurit arvonne järjestykseen.

    Eikä Israel yksinkertaisesti voi sallia Iranin ydinaseprojektin etenevän, se olisi niille kuolemantuomio.

    Äänestä

Herrakansan röyhkeydellä ei mitään rajaa.

Äänestä

Sotiminen on nykyisin muodikasta ja suurten valtioiden johtajat ovat tykästyneet siihen.

Israel ei juurikkaan ole rauhan suosija.

Israelilla on sama tilanne kuin Venäjälläkin. Kummassakin valtiossa on Diktatuuri, joten heille sotiminen on elinehto.

1Äänestä
  • Älä sinä ajattele liikaa kun et näköjään kykenen siihen. Israelille työrauhaa nyt.

    Äänestä

Diktaattori on myös Trumppikin.

1Äänestä
  • Trump on diktaattori vain vasureiden mielestä.

    Äänestä

Hizbollahin ja Israelin keskinäinen sodiskelu ei lopu niin helpolla, vaikka jenkkien ja iranin johtajat hieroisivat sopua keskenään.

Äänestä
  • Hizbollah ei lopeta. Kun Hamas lepää, kerää joku toinen voimia Iranin tuella. Annetaan nyt Israelin rauhassa hoidella nuo paskasakit helvettiin. Paratiisihan se niille onkin.

    Äänestä

Ap on roisto.

Äänestä

Jos muistat mistä koko soppa alkoi: Hamas hyökkäsi Israeliin, tappoi ja otti panttivankeja. Palestiinan hallitus ei tehnyt yhtään mitään kurittaakseen Hamasia ja palauttaakseen panttivangit.

Jokainen alueen ongelmia seurannut tietää Iranin ja venäjän tukevan Hamasia ja Hisbollahia ihan tarkoituksella aiheuttaen ongelmia alueelle.

Jokainen myös tietää Israelin iskevän kaksin verroin takaisin. Silti Palestiinan, Hamasin ja Hisbollahin on pakko ronkkia ja ottaa pataansa. Kummaa väkeä ja osa vielä käy Israelissa työssä.

Äänestä
  • Se alkoi siitä kun Netanyahun strategia oli TUKEA hamasia ja tilasi siis hyökkäyksen israeliin että hidastuu hänen monet rikos oikeus käynnit.

    Semmoista menoa siellä on..

    Äänestä

Kaikki ei oo poliiseja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki muut Trumppia myöten yrittävät saada rauhan aikaan, mutta Israel tekee parhaansa ettei sotiminen lopu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu