Lohi vaati tätä hallitusta säästämään enemmän!

A- studiossa halusi, että tämä hallitus säästäisi enemmän, että seuraavalle hallitukselle olisi helpomaa! Ei muistanut mitä edellinen hallitus tekikään!!!
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Edellisessä hallituksessa tosiaankin olivat kassavastuussa Kulmuni, Vanhanen ja Saarikko. Muistamme heidät mm. JOULUSATASESTA!

Äänestä

Tämäkin heebo saa etsiä OIKEITA töitä ensivaalien jälkeen. Ollut jo pitkään eduskunnassa suojatyössä ja uransa aikana lentänyt ja ajellut taksilla monen duunarin vuosipalkan verran euroja taivaan tuuliin. Sen verran pitkä edustajuus takana, että saa sopeutumisrahaa monta tonnia kuussa jollei sitten hyvävelikerho hommaa ökypalkkaista paikkaa missä oleskella.

Äänestä

Kepulaisilla on loputon tarve ohjeistaa muita asioissa joita eivät itse hallitse.

Äänestä
  • Kun ei ole talousosaamista, niin ei ole.

    Äänestä

Ed. hallitus perui kaikki leikkaukset Saarikko kirstunvartijana.

Äänestä

Tämä hallitus elää velaksi.

Äänestä
  • Lähtökohta oli kepulien tuhoama. Nyt orastaa vihdoinkin talous kasvun merkkejä.

    Äänestä

Menkää keput Aalto yliopiston taloushallinnan linjalle opisekelemaan aivan aluksi perusasioita ja tulkaa sitten vasta esittämään mielipiteitänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

A- studiossa halusi, että tämä hallitus säästäisi enemmän, että seuraavalle hallitukselle olisi helpomaa! Ei muistanut mitä edellinen hallitus tekikään!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu