MITÄ MIELTÄ?

eräs henkilö sanoi minulle että suomi olisi sellainen kun se on nytkin (hyvinvointiyhteiskunta) vaikka NL olisi miehittänyt sen jatkosodassa. hänen mukaansa NL olisi vetäytynyt suomesta ja suomi olisi saanut pitää itsenäisyytensä, koska Neuvostoliitolla ei olisi ollut mitään intressejä suomessa. minä olen sitä mieltä että suomi olisi tänä päivänä baltian maiden tasolla jos ei isoisämme olisi pystyneet siihen minkä tekivät. mutta kertookaa te viisaammat millainen suomi olisi tänään jos NL olisi miehittänyt maan??
7491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Stalinilla oli kyllä valmis suunnitelma jo Suomalaisten varalle.

Junavaunutkin oli varattu valmiiksi, yksi väite on että Katynin metsissä tuli NKVD:lle siksi niin kiire teloittaa Puolan armeijan upseereja kun junat piti lähettää Suomen rintamalle Suomalaisten kuljetuksiin.
Suomalaisille oli rakennettu parakitkin valmiiksi Kamsatkan niemimaalle, tyynenvaltameren rannalle.
Siellä on ns. Suomalaiskyliä yhäkin, vaikkei siellä kyllä Suomalaisia ole kovinkaan paljon ...
Muutama Inkeriläinen on nimeksi.

Todennäköisesti yli puolet väestöstä olisi siirretty tai teloitettu, tilalle olisi tuotu Venäläisiä.

Äänestä

Siis puna-armeijahan vetäytyi vapaaehtoisesti ainoastaan muitten maitten etupiiriin kuuluvilta alueilta (Norja, Itävalta). Suomi sattui kuulumaan Neuvostoliiton omaan etupiiriin. Kaverisi on siinä mielessä oikeassa että kyllä se NL olisi Suomesta vetäytynyt, tosin vasta vuonna 1991. Mikäli maa olisi miehitetty, olisi Suomi nykyään samassa jamassa muitten Baltian maitten kanssa.

Äänestä
  • Eli Iran oli muitten etupiiriä? Ja länsimaat suostuivat lukemaan Suomen osaksi NL:n etupiiriä?

    Äänestä

  • on tehty? kirjoitti:

    Eli Iran oli muitten etupiiriä? Ja länsimaat suostuivat lukemaan Suomen osaksi NL:n etupiiriä?

    Tarkoitan tällä nyt vain sitä että kun liittoutuneet sopivat Stalinin kanssa Saksan jaosta, niin tuskin siellä kovin ponnekkaasti vaadittiin Neuvostoliittoa pysymään poissa Suomesta (Itävalta oli sovittu amerikkalaisten(?) valvontavyöhykkeeksi).

    Äänestä

Baltian maathan ovat nykyään oikeistolaisten mielestä parempia maita kuin Pohjoismaat, kun niissä ei ole verotusta eikä sosiaaliturvaa. NL:n ansiota on siis, ettei sosiaalipoliittinen oikeudenmukaisuus koske Baltiaa. Jos NL olisi miehittänyt Suomenkin, niin samaa herkkua olisi nyt meidänkin porvareilla posket täynnään.

Äänestä
  • Kyllä Baltian maissa on verotusta ja sosiaaliturvaa, ne ovat molemmat vain kevyempiä kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Maa Sika kirjoitti:

    Kyllä Baltian maissa on verotusta ja sosiaaliturvaa, ne ovat molemmat vain kevyempiä kuin Suomessa.

    Ei juuri nimeksikään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mä vaan kirjoitti:

eräs henkilö sanoi minulle että suomi olisi sellainen kun se on nytkin (hyvinvointiyhteiskunta) vaikka NL olisi miehittänyt sen jatkosodassa. hänen mukaansa NL olisi vetäytynyt suomesta ja suomi olisi saanut pitää itsenäisyytensä, koska Neuvostoliitolla ei olisi ollut mitään intressejä suomessa. minä olen sitä mieltä että suomi olisi tänä päivänä baltian maiden tasolla jos ei isoisämme olisi pystyneet siihen minkä tekivät. mutta kertookaa te viisaammat millainen suomi olisi tänään jos NL olisi miehittänyt maan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu