Totalitarismissa

Länsimaisessa demokratiassa vapaus, ihmisoikeudet ja oikeusturva ovat kunniassa. Kansa voi vaihtaa hallinnon ja virkamiesten toimintaa valvotaan läpinäkyvästi niin, että myös kansalaiset voivat kontrolloida viranomaisten toimia ja puuttua siihen tarvittaessa. Ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan, ketään ei saa vangita (saati kiduttaa ja tappaa) ilman, että hänellä on mahdollisuus puolueettomaan oikeudenkäyntiin. Jos viranomaiselle annetaan noiden perusperiaatteiden yli menevä valta, ajautuu yhteiskunta väistämättä totalitarismiin tai on jo itse asiassa siinä.

Totalitarismissa asiat ovat nurinpäin. Viranomaiset valvovat ja kontrolloivat kansalaisia, viranomaisten toiminta on salaista ja salamyhkäistä, viranomaisilla on autoritäärinen valta vangita ihmisiä ilman näyttöä syyllisyydestä mihinkään, jopa kiduttaa ja tappaa. Yleensä tämä on ainakin aluksi jonkun määrätyn epäilyn perusteella, esim. Neuvostoliitossa epäilys "yhteiskunnan vihollisuudesta/järjestelmän uhasta" oli syy, jonka nojalla kenelläkääen ei ollut mitään oikeusturvaa, nyt meidän uudessa totalitarismissa sana on "terrorismiepäily". Kun lakeja hiukan ruuvataan vielä kireämmäksi, viranomaiset voivat kohdella kansalaisia miten haluavat ilman oikeutta ja oikeusturvaa, kunhan vain määrittelevät ihmisen "terroriepäillyksi".

Historiassa ei ole nähty sellaista aikaa, jolloin tuollaisen autoritäärisen vallan käyttö ei olisi johtanut valtaapitäviä käyttämään sitä oman asemansa pönkittämiseen ja hallinnon asemaa uhkaavien henkilöiden likvidointiin. Kyse on totalitarismista eikä mistään muusta. Ironista hommassa on se, että totalitarismia puolustellaan demokratian ja vapauden puolustamisella, mutta eihän sekään ole mitään uutta, niinhän Hitlerkin teki.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kumpi meillä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu