Sen haluaisin tietää.
Mihin mamuja tarvitaan
76
245
Vastaukset
- Anonyymi00001
Mihin ihmisiä yleensä tarvitaan? Ei kai mihinkään
- Anonyymi00015
Mamuista oli kyse.
- Anonyymi00035
Munir Suleyman Weyrah tuomittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.
Käräjäoikeus katsoi Weyrahin syyllistyneen törkeään raiskaukseen.
Seksuaalirikos oli tapahtunut naisen omassa kodissa eli paikassa, jossa hänellä tulisi olla oikeus omaan rauhaan.
Weyrah tuomittiin korvaamaan naiselle rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja kivusta yhteensä 8 800 euroa.
Nykyisin 29-vuotias Weyrah valitti tuomiosta Turun hovioikeuteen.
Hän vaati, että hänet tuomitaan perusmuotoisesta raiskauksesta ja että rangaistus alennetaan ehdolliseksi.
Valitus menestyi osin: Turun hovioikeus piti raiskausta perusmuotoisena.
Hovioikeus arvioi, ettei seksuaaliväkivallasta ollut aiheutunut naiselle ”erityisen tuntuvaa” henkistä tai ruumiillista kärsimystä.
Rangaistus aleni kahdeksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi. Se on silti ehdoton, ja Weyrah pysyy vangittuna. - Anonyymi00036
Anonyymi00035 kirjoitti:
Munir Suleyman Weyrah tuomittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa kolmeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.
Käräjäoikeus katsoi Weyrahin syyllistyneen törkeään raiskaukseen.
Seksuaalirikos oli tapahtunut naisen omassa kodissa eli paikassa, jossa hänellä tulisi olla oikeus omaan rauhaan.
Weyrah tuomittiin korvaamaan naiselle rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä ja kivusta yhteensä 8 800 euroa.
Nykyisin 29-vuotias Weyrah valitti tuomiosta Turun hovioikeuteen.
Hän vaati, että hänet tuomitaan perusmuotoisesta raiskauksesta ja että rangaistus alennetaan ehdolliseksi.
Valitus menestyi osin: Turun hovioikeus piti raiskausta perusmuotoisena.
Hovioikeus arvioi, ettei seksuaaliväkivallasta ollut aiheutunut naiselle ”erityisen tuntuvaa” henkistä tai ruumiillista kärsimystä.
Rangaistus aleni kahdeksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi. Se on silti ehdoton, ja Weyrah pysyy vangittuna.HELVETTIIN NÄÄ SUOMESTA.
- Anonyymi00066
- Anonyymi00073
https://www.google.com/search?q=pizza+enrico&rlz=1CAIWTJ_enFI1185&ie=UTF-8 - laulamaan meille.
- Anonyymi00075
Muistatko Pizza Enricon? Kavereille tarkoitettu vitsi kiidätti nuoret insinöörit suursuosioon 18 vuotta sitten – elivät hetken kuin rokkitähdet
Mita sina sanoa, kysyi Pizza Enrico vuonna 2003. Kieli poskessa syntynyt albumi myi platinaa ja vei nuoret miehet isoille lavoille. Rahaa ei jäänyt käteen, mutta hauskoja muistoja senkin edestä.
- Anonyymi00002
Pitämään Suomi neidot tyytyväisinä?
- Anonyymi00038
Sanna vassun ja yk agendaa tää vaan on ...
- Anonyymi00072
Musta tuntuu...
- Anonyymi00004
SDPn äänestäjiksi.
- Anonyymi00005
Nykyhallituksen muakan osaajapulan paikkaajiksi.
- Anonyymi00025
Noin osaamaton SAK:n hallitus siis
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8bc91803-cfc0-489b-95cc-413e91dcc41f
- Anonyymi00006
Mamut ovat persuille kätevä tapa saada kannatusta, eli osoittavat kiilusilmäisille tolloille vihan kohteen. Ilman mamuja ne loputkin katoavasta persu maailmasta häipyisivät kuin pieru saharaan.
- Anonyymi00007
Mihin aloittajaa tarvitaan?
- Anonyymi00008
Wokkien asukkaiksi puolueita rikastuttamaan.
- Anonyymi00009
Halvaksi työvaimaksi ne on alkujaan tuotettu maahan meni v ituiksi kun orjia alkoivat ottamaan maista jossa naiset kaiken tekee jo muutoinkin
- Anonyymi00010
Demariksi.
- Anonyymi00040
Jäseniä ja äänestäjiä.
- Anonyymi00012
Tyydyttämään naisia.
- Anonyymi00017
Kantasuomalaisten varojen kuluttamiseksi Kokoomuksen ja Nazi Demareiden hyväksi - . Eli kantikset laitettu maksamaan Muslimien tienataan -- Tällä Politiikkojen Rikkauksien kasvattamiseen ! Ja kansa idioottina tukee äänestäen - Mädättäjä puolueitakin . MUTTA ONNEKSI Persutkin kannattajakuntaa - lisää saa . Mitä enemmän nuoria naisiamme Raiskataan / tapetaan . Olkaa nuoret varovaisia ! Päättäjät eivät kohtaloistanne Välitä .
- Anonyymi00027
Sofialle petikaveriksi.
- Anonyymi00013
Niitä tarvitaan demareiden vaalikarjaksi. Katsoppa tuo juttu läpi.
https://www.youtube.com/watch?v=BXC8okPdHmc - Anonyymi00014
Ei ainakaan mamumiehiä työvoimaksi koska naiset siellä työt tekee.
- Anonyymi00044
Lisäksi siellä afrikan seudulla paikalliseen työskentelykulttuuriin kuuluu ettei kannata tänään tehdä mitään sellaista jonka tekemisen voi lykätä huomiselle.
- Anonyymi00016
Työtä on niin monenlaista.
- Anonyymi00018
Ei ainuttakaan mihin muhametit kelpaisi . Harjoitusmaaleiksi kyllä suomen armeijalle .
- Anonyymi00028
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ei ainuttakaan mihin muhametit kelpaisi . Harjoitusmaaleiksi kyllä suomen armeijalle .
Miinapolkijoikisi Ukrainaan.
- Anonyymi00019
Lammaspaimeniksi.
- Anonyymi00020
Myymään peukkua.
- Anonyymi00022
Tarvitaanhan niitä kipeästi sillä suomalaiset miehet ovat nykyisin tuhkeloita ja taasen tummat matupojat ovat viriilejä siemenen jakajia!!!
- Anonyymi00023
Epäilen että vika ei ole pelkästään miehissä. Ovatko nuoret naiset kenties muuttuneet.
- Anonyymi00046
Hienoa, pidä tuo.
Mieltäkin saa kuitenkin muuttaa kunhan olet viettänyt hauskan hetken tälläisistä koostuvan joukon kanssa puskissa pakotettuna.
Itsellesi se ei välttämättä ole yhtä hauskaa.
- Anonyymi00024
Mamuja tarvitaan jotta kokoomulaiset voivat tehdä tuottavaa bisnestä yhteiskunnan piikkiin
- Anonyymi00026
Ei mamuja tarvita mihinkään ovat pelkkiä haitakkeita.
- Anonyymi00029
kyllähän sen jo näki kokkolan kirjaston youtube videolla aikoinaan jossa urpilainen jutta ja spr mies näitä tänne halusi oli muuten lokka tuolla myös kannattaa katsoa
- Anonyymi00030
nazima myös naureskelemassa tais olla jotain bisnestä silläkin
- Anonyymi00031
Kokkolan geeniperimä on erittäin huonoa, on paljon perinnöllisiä sairauksia.
Hyvä olisi saada uusia geenejä...!- Anonyymi00032
Jutallako on huonot geenit. On se näkynyt.
- Anonyymi00047
Anonyymi00032 kirjoitti:
Jutallako on huonot geenit. On se näkynyt.
Ilmeisesti.
- Anonyymi00081
Anonyymi00047 kirjoitti:
Ilmeisesti.
- Anonyymi00034
Mihin suomen kansaa tarvitaaan
- Anonyymi00037
Siihen että sinulla olisi jotain mistä öyhöttää loputtomasti.
Eihän elämälläsi mitään muuta tarkoitusta näytä olevan. - Anonyymi00039
Järjellistä vastausta ei ole tullut.
- Anonyymi00041
Vähentämään suomalaisille maksettavaa sosiaalturvaa.
- Anonyymi00042
Lammspaimenille on vähän työpaikkoja.
- Anonyymi00043
Vassujen lemmikeiksi.
- Anonyymi00045
Väestökadon paikkaajiksihan niitä haalitaan. Koulutettu ja yleensä kynnelle kykenevä porukkaa muuttaa maasta pois kiihtyvällä tahdilla. Ne jotka uskoo mystiseen ikuiseen talouskasvuun, käsittää ihmisetkin pelkkinä numeroina ja toimivat sen mukaan.
Tarkoitatko työperäistä maahanmuuttoa vai pakolaisia?
- Anonyymi00054
eikö se ole aika sama asia kun kaikki tulijat on insinöörejä,arkkitehteja ja lääkäreitä 😭😭😭😭
- Anonyymi00049
Halpatyövoimaa kokoomukselle. Yhteiskunta maksaa viulut.
- Anonyymi00050
no demareihin tai vihreisiin tietenkin kun ne tarvii äänestäjiä.
- Anonyymi00051
Suomen kansalle vittuiluun niitä tarvitaan.
- Anonyymi00052
Kun suomen kansa sanoo vihaavansa matuja, niin poliitikot roudaa niitä tänne entistä enemmän. Älämölöön ja niiden kulttuureihin kuulemma pitää suomalaisen sopeutua omassa kotimaassaan! Pulinat pois!
- Anonyymi00053
Kun kuuntelee asiantuntijoita esim. vakuutusrahastojoja yrittäjiä
SDP puoluetta ja vihreät HE tarvitsee heitä.
MUUT EI TARVITSE EMME HALUA RAHOITTAA JOUTILAITA! - Anonyymi00056
Väestökatoon olisi toinenkin ratkaisu, nimittäin naisille voisi kehittää Nymfo pillerin, joka avaa pihtikintut ja poistaa estot joita miesten tyhjät pankkitilit ja ruma naama heille asettaa.
- Anonyymi00057
palattais aikaan ennen back street boysia...aikaan, kun miehet pukeutui miehiksi eikä hinttareiksi.
- Anonyymi00058
Mikä esteenä on , kun ei löydy oikeaa on luottamuksen puute.
- Anonyymi00059
mihin sä et luota, että et löydä oikeaa matua ittelles?
- Anonyymi00060
Mamuja tarvitaan aloittajan tyyppisille luusereille jotta olisi edes joku alempiarvoinen jota syyttää kaikesta.
- Anonyymi00061
Silloin kun kristityt ovat hädässä, heitä pitää auttaa. Vastaus ei vastaa suoraan kysymykseen, sillä kyse on ainoastaan hädästä. Kristityillä on oikeasti hätä tietyillä alueilla.
- Anonyymi00062
Mutta vassut ei ole kiinnostunut kristityistä vaan eräästä toisesta porukasta.
Kuka näitä vihervassuja äänestää
- Anonyymi00064
Jotta sosiaaliturva saadaan ajettua alas.
- Anonyymi00065
Suomen kela ja sossu tukien määrä maahan tuppaajien keskuudessa valtava ollut jo 50 vuotta kun eka somalit, afgaaneja, venäläisiä tuli
1015 partapoikia marssi Suomeen joista suurin osa työttömiä eli elätetään
Nyt ukrainalaisia 100 000 jo neljättä vuotta elätetty Suomessa
Katso kelan sivuilta mitä ukri yksinhuoltaja äiti saa joka kk verottomana ja sen lisäksi ilmaiset terveyden ja hammashoidon, päiväkodit, koulutukset ja paljon muuta. Paljon enemmän kuin suomalainen yksi huoltaja äitykät
Ei kukaan halua lähteä pois kun tietää ettei missään muualla ole sellaisia summia antaa olijoille joilla ei mitään velvollisuuksia suomen hyväksi. - Anonyymi00067
globalistit ja naivistit haluvat tuhota kansallis valtiot, turvallisuuden, järjetyksen,
ja tilalle pervous, anarkia, sekasorto, -- se palvelee busineksia !!
projekti siis on tuho, kehitysmaa olojen synnytys länsi-maihin, jolloin saadaan riisto yhteiskunnat ja halpa riistettävä yhteiskunta,,-- ilman itsenäisyyttä, jne..
Siuomessakin,,, uhkaa ja sitten kiskonta businesta,, se on isänmaan myyjien kirkas idea ! globalistien unelmaa.
Viher vas kalmot ja komposti tarkastajat, sekä markkina liberalisti jupit ohjaa Suomea ongelmiin.
raha ei investoi ja tuota lisäarvoa. ei työtä ja edistystä,
raha lepää Suomessa. Samoin työvoima lepää.
omistamisen tukia ovat maataloustuet useinkin, ja myös osinkoihin valuvat yritystuet... ikävä kyllä.
Samoin verovarojen tuhlaus, esim. pakolais-korruptio asutus teollisuuden sos. ja asumistuet valuu asunto keinottelu korruptioon.
-- Suomessa siis monen alan korruptio on vakava ongelma !!
Lisänä sähkö- ja sähkönsiirto keinottelu, raakaa kiskonta..
ja Suomessa myös liian korkea AlV lamauttaa.......- Anonyymi00070
Sinun pitäisi muuttaa venäjälle, siellä ei ole mitään mainitsemaasi ongelmaa.
- Anonyymi00068
Jotta aloittajalla olisi edes joku jonka voi luokitella alhaisenpaan kastiin. Silloin voi tuntea normaalin ihmisen paremmuutta.
- Anonyymi00069
Mamu työllistää 10 virkapummia tai enemmän.
- Anonyymi00074
Mamuja tarvitaan äänestämään sossuja vaaleissa.
- Anonyymi00076
Kokoomukselle halpatyövoimaa kulut yhteiskunnalle.
- Anonyymi00077
Yrittäjät haluaa niitä tänne polkemaan palkkoja.
- Anonyymi00078
Heitä tarvitaan niihin töihin jotka eivät suomalaisille kelpaa, mutta jotka on pakko suorittaa. että yhteiskunta pyörisi!
- Anonyymi00079
Uskon että kaikki työt kelpaa oikein palkattuna. Halutaan vaan halpatyövoimaa.
- Anonyymi00082
Mihin sinua tarvitaan
- Anonyymi00086UUSI
Maksamaan veroja toisin kun......
- Anonyymi00083
Vasureiden lemmikeiksi.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651