Perussuomalaiset on ihan oikeassa. Valemediaa edustava YLE on lakkautettava, onneksi Perussuomalaisten meppi ajaa jopa EU-tasolla tätä asiaa.
Suomen kansa ei halua katsoa YLE-propagandaa, se haluaa katsoa mainoskanavien lähettämiä uusintoja, joita tulee mainosten välissä.
Suomen kansa ei halua katsoa YLE-propagandaa, se haluaa katsoa mainoskanavien lähettämiä uusintoja, joita tulee mainosten välissä.
Vastaukset 92
Vanhimmat
Miksi ei mikään kanava laita uusintana sarjaa, jossa oli Kunta Kinte, afrikkalainen musta mies niin kuin persumepin puoliso, paitsi, ettei Kunta Kinte ollut homo.
🤣🤣🤣🤣👍
Haluan katsoa Yleä, ja niin myös kaikki tuttavani. Vain ääripersut vastustavat. Ilmankos persujen kannatus laskee.
Tuo mainitsemasi kyseinen ohjelma oli nimeltään Roots, eli Suomeksi käännettynä Juuret.
Miksi yle on vasemmalle puolelle kallistunut laitos? Eikö sen pitäisi olla absoluuttisen puolueeton tiedonvälittäjä
Yle on nykyään lähes ruotsinkielinen, kiitos suomenruotsalaisen tj:n ja suojatyöpaikoissan loisivat toimittajat!
Perussuolaista ohjelmaa pitäis tulla enemmän.
😂😂😂
Kummeli on niin hyvä, että voi katsoa joka päivä samat jaksot uudelleen. Tietovisat on myös kivoja uusintoina, kun tietää vastaukset jo etukäteen ja voi taivastella, kuinka tyhmiä ne visailijat on. Tulee ihan persuolo siinä suuressa viisaudessa eikä ollenkaan kaipaa kommariylen PROPAGANDAA.
Tulis uusintana hyvät ohjelmat kuten BB talo, jossa eräs homo oli ja nyt meppi.
Ai niin tämä ohjelma ei ollut ylellä.
Nää on niitä vapaan markkinan kanavia. Bb ja muut yle ihan muuta.
Tampiot pitää tärkeämpnä ihmisten pilkkaamisen kuin tosiasioiden myöntämisen. Yle on röyhkeä verovarojen suurkuluttaja, jonka taustoja on nyt vasta alettu tutkimaan. Ylen johtajien edustusbemarien ja henkilökohtaisten autonkuljettajien taru on nyt lopussa. Verovarojen varastamistahan tuo on, käytetään rahaa surutta suuriin palkkoihin ja palkkioihin, samalla kun kurjistetaan ohjelmatarjonta mahdollisimman halpaan roskaan. Ylevero pitäisi lakkauttaa, koska miksi maksaa mafialle siitä että se rikastuu meidän varoilla. Teeveestä ei juuri muuta tule katsottavaa kuin uutiset, ja nekin on mahdollisimman halvalla tehty. Jos haluaa uutiskuvia maailman tapahtumista, niin on katsottava ulkomaisten uutiskanavien kautta. Suomi ja Yle käyttää yli puolet uutisajasta johonkin mitättömään paikallislässytykseen, lopusta ajasta kun nipistää vielä säätiedotuksen vievän ajan niin mitä jää jäljelle? Muutama minuutti, joka käytetään eilisen uutisen uudelleen uutisointiin.
Ilman podcasteja olisimme kusessa, sieltä saadaan suoraan todellista manipuloimatonta tietoa, johon ei pysty enää valtamedia vaikuttamaan eikä sitä estämään. Hieno esimerkki oli juuri Roni Arvosen podcastissa parituntisessa haastattelussa vieraillut lääkäriliiton ja lääkäreiden vainoama erikoislääkäri ja kirurgi Antti Heikkilä. Viimein saamme kuulla sensuroimatonta totuutta millaisesta järjestäytyneestä rikollisuudesta on kyse, kun puhutaan lääketeollisuudesta, lääkäriliitoista, maailman terveysjärjestöstä WHO.sta. On aika avata silmät. Ihmisiä tapetaan testaamattomiin rokotteisiin luomalla kauhuskenaario hengenvaarallisesta pandemiasta, joka ei ole kausiflunssaa kummempi. Näin myydään sadoilla miljoonilla tehottomia mutta vahingollisia rokotteita valheella. Olemme suurten paljastusten äärellä. Nyt vapaan median kautta saadaan totuudet päivänvaloon.
Rokotevastaisten salaliittovouhottajien aivopierut ovat aina samaa vammailua.
"Olemme suurten paljastusten äärellä"
Jepjep, ihan varmasti joo. Jos olisin saanut euron joka kerta kun olen kuullut tuon niin olisin aika rikas. Jos olisin saanut euron joka kerta kun joku niistä luvatuista suurista paljastuksista olisi oikeasti paljastunut, niin minulla ei olisi euroakaan.
Yritä nyt vaan sopeutua tosiasioihin.
Älä vingu lahopää. Täällä ei tarvita eloapinoiden mielenosoituksia, tämä on vain keskustelupalsta.
Typerillä persufantasioilla ei ole tosisasioiden kanssa minkäänlaista tekemistä.
Heidän pitäisi liikkua erittäin huonoilla autoilla jotka ovat melkein hajoamispisteessä ja ajaa nimenomaan itse.
YLE:n johtajien nimittäin.
Täällä ei tarvita myöskään mustia miehiä rakastavien vihreiden kommentteja.
Se ainoa media joka tarjoaa muutakin kuln paskaa. Siel poadcastit ja dokkarit. Niillä on opetusmateriaalia ja jos siitä suomen kulttuurista sekä historiasta on kiinnostunut, niin ei sitä mikään muu näytä. Ilmeisesti putinismia tämmönen kansan tyhmentäminen. Valmis msksamaan veroja ylelle. Sen ei tarvii miellyttää EK.ta vaan tehdä asiadokkareita.
Urheilut. Teema näyttää hyviä klassikkoleffoja. Tarjontaa on joka lähtöön,mutta kaikessa vain vasemmistopropagandaa jotkut onnistuvat näkemään.
Vai sellaista Pietarissa tänään.
Vietättekö edes juhannusta?
Yli 80% Suomalaisista luottaa YLE:en jotenka vähemmistönä olevat PervpPersuPerseilijät kavereineen ja HomoPersu Ministereineen, tummine MatuPoikineen, voisivat sulkea törkyisen perseläpensä lopullisasti!!!
Tottakai luottaa kun ovat pienestä asti katsoneet vain yleä ja ylen uutisia kun muuta ei ole pahemmin ollut.Nyt ihmiset pääsee onneksi nettiin helposti katsomaan uutisia ja toivottavasti yle:äkin ruvetaan arvostelemaan kunnolla kun on täysin puolueellinen vihervasemmiston propagandalaitos
Ja muuten luku n.80% on vuoden 2025 Reuters-instituutin ja EVA:n mediatutkimuksista ja alkuvuoden 2026 ulkomaalaisten haastatteluista selvisi että heistäkin luottaa lähes 80% YLE:en,,,
Jotenka älä yritä syötää paskoo PervoPersuPerseilijä HomoPersuPuolueesta!!!
Kannattaisiko kasvaa vähän, ainakin yrittää selvitä tuosta tilasta.
Valetta, Yleen ei luota edes talon oma väki. Yle lähti persmäkeen silloin kun oli Jungner Ylen johdossa. Muistan niiltä ajoilta, kun jossain lehdessä oli haastateltavana Ylen silloinen ohjelmapäällikkö. Hän sanoi siinä lähes jumaloivansa Duudsoneita. Todettiin vaan että eipä ihme että tuutista tulee pelkkää sitä itseään, kun ohjelmapäällikkö liitelee tuolla tasolla.
Juuri se osa joka on eriasteisia vassuja maassa. 80 prosenttia kansasta on eriasteisia vassuja
.
Kokoomus ja kepu ovat uusvasemmistolaistuneita puolueita.
Oikeissa länsimaissa ei katsota uutisia valtion kanavalta
eikä oikeissa länsimaissa tv kanavoita rahoiteta pakko-veroista
valtion toimesta!
Tämä maa ei kyllä olekkaan oikea länsimaa, mutta on leikisti.
Tulee mieleen neukku jossa vain yksi tuutti joka työnsi omaa näkemystä
Jollakin äärinatsilla oli näkemys, että kommuninstit kulttuurimarksistit vallanneet mediat. Tämä on sitä diktatuurin alkua tai sen yritystä. Erimielisyys ja kriittisyys pyritään vaentamaan. Ylellä tuli juuri kriittinen poadcast kommunismista. Ihan varmasti persut tykkää siitä ja löytää uusia heittoja vasemmiston niskaan. Se oli niitten kulttuurimarksistien tekemä. Vastuullisessa mediassa on uutisten oikeellisuuden tarkastus toimittajan vastuulla ja toimittajaa sitoo eettiset periaatteet toisin kuin persuja.
Vai tuli yleltä komminismia arvosteleva ohjelma,no montakohan tuhatta kommunismia ihannoimaa ohjelmaa sieltä on tullut ja tulee kokoajan
Ei taida niitä löytyä. Tämä on persujen paskapuhetta koko kommunismin pelko kuten kaikki muutkin salaliitot.
Miksi tuota yle:ä ei ihan oikeasti pakoteta neutraaliksi ja kaikkien kansalaisten omaksi.Nyt kaikki joutuu sitä rahoittamaan ja se ajaa ja tuottaa vain vihervasemmistolaista propagandaa joka päivä
Radikaali islamistinen propaganda.
Sehän pakotetaan nyt moninaisuutta tukevaksi nimenomaan lailla.
Voit kysyä vaikka istuvan hallituksen päättäjiltä, että miksi lakimuutoksia ei ole tehty.
Tietysti se sinulle neutraali ei ole neutraali, vaan sinun elämäntapasi, arvojesi ja käsitystesi mukainen. Se moninainen puolestaan tarjooa muillekin jotakin. Täällähän kiukutellaan jo siitäkin, että kanavalla on välillä homo tai värillinen. Jotakin seksuaalista suuntautumista ja jonkinvärisellä iholla varustettuja siellä kuitenkin aina ihmiset ovat, joten mahdollisuutta neutraaliin tällä tasolla ei ole.
Sieltä kyllä löytyy katsottavaa kaikelle kansalle.
Yle pakkovero vaan pois uutisissa nainen joka kohtaa ennemmin metsässä karhun kuin miehen tätä woke paskaa kukaan jaksa lukea ja nainen joku mt vaivoista kärsivä niin yle pakkovero vaan pois saa lukea sitten kuka haluaa ilman veronmaksajien rahoja.
Joo ei sitä miehille vittuilua oikein jaksa. Sitä oli juuri iltalehdissä miten joku nainen ei löydä miestä, mutta kaikenlaista munan heiluttajaa. Ei pystynyt lukemaan. Mies oli oli kiinnostunu mut teki sen jotenkin väärin ja siitä uutinen. No ei ole ylellä pahemmin vastaavia.
En tiedä mitä sontaa kukakin nainen käynyt läpi. Mut yle voisi kyllä katsoa sitten laatusisällön ja opettaa niille hörhöille ihmisten tuntemusta. Toimittajilta lupa odottaa.
S. Tynkkynen ottaa kanavan haltuun ja alkaa lähettää persun makuisia uutisia kansalle.
yle pakkovero vaan pois ja mielenterveys vaivaset laitoksiin ja heitä on helsingissä tooosi paaaljon
Ylestä pelkkää Haittaa koko KANSALLE !
Hui uskallanko kohdata miehen? tai kolmannen sukupuolen? hui auttakaa pelottaa soittakaa 112
Boikottiin yle.
Tällä valtion Ylellä oli aikoinaan jopa tv-lupa tarkastaja!!
Suomessa piti maksaa lupa tv'n katselemisesta omassa kodissa!
Nämä tarkastajat olivat rapuissa kuuntelemassa salaa postiluukuista
että onko tv päällä!! Tällänen takapajula paskan jauhaja maa!
Täys pelle valtio, AINUTLAATUNEN JUNTTI ei missään muussa maassa!
Sitten puhutte paljon paskaa muista maista vaikka itsellenne kaikkea paskaa
OLLUT AINA TE KOMENNETUT ette aidosti vapaat demokratian ihmiset!
Paskan puhujia olette!
Sanotaan että voi v millainen maa tämä on ollut. Ihan neukku
Nyt sen sijaan pakotetaan maksajiksi kaikki, mekin, jotka ymmärrämme, että ylenanto on viherpunaista oksennusta, mekin, joilla ei ole televisiota, mekin, jotka emme katso emmekä kuuntele yleä netistä tai radiostakaan.
Persujen Lulu Ranne vastaa Liikenne- ja Viestintäministeriöstä. Se vastaa Ylestä. Kirjoita Ranteelle.
Jou. Suomalaiset elää jossain keinotodellisuudessa. Ne ei ole huomannut että sadassa vuodessa maailma on muuttunut pahaksi, ja rikolliset roskasakit jonottaa tänne käyttämään hölmön valtion hyväntekeväisyyttä hyväkseen.
Tokihan PervoPersuNatsit äärioikeistokavereineen haluavat että kaikki mediat toitottaisivat vain heidän totuuttaan kuten muissakin autoritaarisissa valtioissa on tapana!!!
Pohjois-Korea tyyliin,90-luvulla televisiot oli sinetöity ja vain tietyt kanavat näkyivät. Tarkastajat kiersivät katsomassa onko sinetti ehjä,jos se oli rikki tarkoitti se sitä ,että kanavia on haettu etelän puolelta,nähty etelän propagandaa,rangistus oli vankileiri tai teloitus.
YLE:n halal radio on viherpunikkien muslimiveljeskuntien toimittajien hallussa…
Taitolaisnavetan tarkoitus on saada demareiden muslimiveljeskunnan Vandabadin Antti pääministeriksi, kun viime vaaleissa ylimielisesti luultiin että kansa oli niin osinko Sannan lumoissa, että vaalivoitto oli jo varma, mutta toisin kävi…
Nyt pelataan varman päälle eikä pyydetä Vandapadin Anttia vastaamaan, mihinkään kiusallisiin haram kysymyksiin islamisaatiosta ja väestömme muuttumisesta pikkuhiljaa kehitysmaamuslimeiksi…
Pääasiahan on että islamisaatio jatkuu SUOMESSA, niin kauan ettei sitä kyetä pysäyttämään enää rauhanomaisin keinoin ja islam on valtauskonto, kuten RUOTSISSA se tulee olemaan jo sitä 2050 luvulla…
Te persut ootte tosi häiriintynyttä porukkaa. Suomi olisi parempi paikka ilman persuja. Ei kristilliset hyökkää väkivaltaisesti vähemmistöjen kimppuun. Ei myöskään kokoomus vaikka muuten ihan kusipää porukka. Yle kunnioittaa eettisiä periaatteita ja sivistää kansaa. Persut tee muuta kuin pelkkää paskaa.
Jännä nähdä eduskuntavaaleissa, montako kehitysmaamuslimia saamme kansanedustajiksemme…
Ei persutkaan puolueensa hyökkää. Persut puhuu asiallisesti totuutta. Äärivassut riehui toissa vuonna joulukuun kuudes ja heitä vietiin putkaan kymmeniä.
Puolueena
Itseasiassa Persut ovat hyvin maltillista porukkaa verrattuna joihinkin voimiin tässä maassa
Ei Persut ennallista metsätaloutta nurin. Tämä yksi esimerkki
Ei Persut tuo maailman vaarallisinta väkeä maahan.
Eikä juutalaisten vihollisia
Eikä Persut vihaa maataloutta kuten eräät voimat
PS ei koskaan puhu totta vaan valehtelee ja kieroilee!
Osaan jo Lampaansyöjien repliikit ulkoa.
Vai ajaa. Lähinnä ajaa taas kerran kaksilla rattailla.
Ja kuitenkin juuri toissa vuonna päättivät, ettei Ylen toimintaa säätelevään lakiin tehdä muutoksia. Siihen lakiin, joka määrittelee muun muassa:
"Ohjelmatoiminnassa tulee tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille."
Onhan sen Ylen noudatettava lakia, jonka siis nykyhallituskin vahvisti eikä lähtenyt muuttamaan.
Hei perskahjot. Teidän puolueenne on ollut pian 3 ja puoli vuotta hallituksessa. Mikään muu puolue ei aja Ylen lopettamista. Uliskaa siis omille kansanedustajillenne, he ovat asiasta päättämässä.
Ei ne tajua.
Yle on hallituksen media. Hallituksella on täysi valta muokata Yleä haluamaansa suuntaan.
Ylen johto ja hallintoneuvosto ovat pääosin Kokoomuksen ja Perussuomalaisten miehittämiä.
Eivätkö nämä sitten hoida työtään, koskapa ihmiset marisevat asiasta?
Yle on eduskunnan media ja eduskunta on kansalaisten edustajisto.
Hauskinta tässä persujen Yle-vinkumisessahan on se että haukkuessaan Yleä haukkuvat samalla omaa puoluettaan, jolla on ollut yli 3 vuotta aikaa tehdä Ylelle jotain joka olisi persuäänestäjien mieleen.
Ei ne tajua.
Mutta kun sekin on kato varmasti edellisen hallituksen syy. Tai sitten tulevan. Tai jonkun 1970-luvun hallituksen. :D
Persut haukkuu Yleä vain siksi että se ei nuole persujen persauksia! Eli: Yleä ei saa lakkauttaa! JA yksi tynkkynen ei pysty Yleä lakkauttamaan!
Hahahaha........TV tarkastajia rapuissa kuuntelemassa POSTILUUKUISTA......
...........HAHAHAHA.........ei missään muussa maassa koskaan!
Uskomatonta paskaa!
Sama kuin ulkomaisten autojen katsastus, "Auto-insinöörit" Tarkastelemalla
ulkomaisia autoja kun ei yhtään kotimaista auto merkkiä!
Tuolla Yhdysvalloissa oikeat auto-insinöörit suunnittelevat ja rakentavat
satoja auto merkkejä ja malleja, eikä melkein missään osavaltioissa mitään
katsastuksia ollenkaan, puhumattakaan federal/ valtion sitä ja tätä!
Persu taas puhumassa avutonta paskaa. Tiesithän, että Yhdysvaltain myydyin henkilöautomerkki on Toyota? Ja että kakkosena on Honda?
Olen niin ylpeä Ylestä.
Oli taas pirun hyvä ja hauska leffa Teemalla pari päivää sitten.
Tuli hyvä mieli.
Te persut Suomen "uutisinenne" ette taivaan kiitos edelleenkään ole Suomen kansa.
tuo yle ei ole muuta tuonut kuin sontaa tähän maahan. ehkä 3%hyvää ohjelmaa. muu on homopropagandaa
MV-lehti ja Russian Today riittävät oikean tieodn saamiseen.
Ylellä on lupa valehdella Trumpin Netanjahun, ja ruotsalaisten homojen nimissä,
ja kannattaa kansanmurhaa ja muuta rivoutta. Raha oikeuttaa kaikkeen.
Kerro persujen Lulu Ranteelle että tekee asialle jotain. Yle kuuluu hänen ministeriönsä vastuualueeseen.
Leikkaus 4 x 250 milj euroa/vuosi olisi jo 1000 milj euroa vaalikaudessa. Kyllä loppurahoilla kertoisi ne samat uutiset monta kertaa päivässä sekä radiossa että telkkarissa, kuvilla että ilman. Nuoret ihmiset eivät tarvitse perinteisiä radion tai telkkarin antenni- ja kaapelilähetyksiä, he käyttävät vain nettiä.
Opettelin ruotsia ja g pisteen hierontaa ruotsalaisten yle uutisten ansiosta. Kyllä, olen hetero.
Oman vai jonkun muun?
Ulostustoimitusta ylen annista:
Elävä historia: Miten avoimesti lesbosta taiteilijaparista tuli sota-Suomen keulakuva?
Konsertteja fasismin varjossa ja huippudiplomaattivierailuja kesämökillä. Lähes avoimesti elänyt superkuuluisa lesbopari pääsi vallanpitäjien sisäpiireihin ja toimi Suomen kulttuurilähettiläinä aikana, jolloin fasismi nousi ja homoseksuaalisuus oli rikos.
Synnin päästö luonottomuudelle.
Älä Persu kaljaasi tukehdu. YLE on yksi arvostetuimmista uutistaloista ja ohjelmasisältöjä tuottavista taloista.
YLE lähettää sentään asiaohjelmia ja dokumentteja ja nämä viihdekanavat pelkkää julkkisten kilpailuja, paritusohjelmia, nuorten sekoilua jne... muuta kansainvälisiä formaatteja tyhmille joille sellainen kelpaa ja Persuillehan ne kelpaa ja riittää.
YLE on yksi arvostetuimmista uutistaloista joka tuottaa ruotsalaista sisältöä, ja haukku epäsuorast suomalisi junteiksi, ja matkkinoi liberaalia luonnottomuutta kaikkine muotoineen.
Bonnier sanoo mitä Suomessa sanotaan ja ajatellaan, se muokkaa sitä ja yle peesaa.
katsokaa kuka mitäkin omistaa, seuraa rahaa!
Punayle alas
S. Tynkkysnews ei varmaan olisi Ylen sijaan suosittu kun jotkut eivät Euroopan parlamentissakaan ole tykänneet hänen uutisoinneistaan.
Yle on saanut kehuja euroviisuehdokkaan valintamenetelmästä.
Ylen esittämä sarja Kylmä kausi sai kunnianosoituksia Cannesin festareilla ja se on herättänyt huomiota maailmalla.
Yle on yksi parhaista Euroopan yleisradioyhtiöistä, ellei paras
............Antakaa mun nauraa.......... HAHAHAHA..........YLE KORVAT POSTILUUKUISSA..........
........... HAHAHAHAHAHAHA..........TV lupa tarkastajat väijyivät RAPUISSA.......HAHAHA..
.........UH, HUH!
Vain ja ainoastaan pienimielisessä nitwit Suomessa, ei missään muissa maissa!
Kansa vaatii punaylen lakkauttamista