Tekeekö teidän koskaan vain mieli kadota

Polttaa kaikki sillat ja kadota
16218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei nykyään enää niin usein, koska se olisi hyvin vaikeaa.
Ennen olisi ollut helpompaa, mutta en uskaltanut.

Äänestä

Koko ikäni. Nyt oli mahdollista, kun ei kukaan odota kotiin. Katoaa, vaihtaa maisemaa ja elää uudella tavalla. Ehkä sillä keinoin viimeiset vuodet on ne elämäni onnellisimmat. Ilman painolastia menneistä. Tuskin kukaan jäisi kaipaamaan ja voisi mennä pitkään ennenkuin kukaan huomaisi, että olen poistunut. Houkuttelevaa.

2Äänestä

Kuule monta kertaa tuo on tehty. Joka ikinen kerta on ollut omassa päässä oleva kuvitelma johon tehty siltojen poltto tyhjän takia. Jospa vaan otat puhelimen kouraan ja soitat niin sillä se homma selviää.

Äänestä

Niinhän mä tein 😅

Äänestä

Tekee. Parikymmentä vuotta olen kamppaillut mielihalua vastaan ja kamppailu jatkuu. Se ei ole minun kohdallani vaihtoehto. Siitä piti huolen eräs lähisukulaiseni, rakas sellainen. Onneksi on olemassa lyhyet irtiotot ja pakomatkat. Niihin minulla on onneksi avustajia.

Äänestä

Hirveen hankala nyky siltoja saada palamaan. Nii ei.

Äänestä

Ei koskaan.

Äänestä

Likaiset pölyt karistetaan jaloista, moikka!

Äänestä

mene matkojasi juu etelän lomasi akkojen kanssa tiedetään mun kanssa et kehdannut edes vttu matkustella SUHDE OLI KUSIPSKA JA SINÄ OLET OKSETTAVIN UKKO en voo edes kattoo sua

Äänestä
  • Tuleeko sinulle itsellesi kirjoittava äijä yhtään sellainen olo, että arkesi vastaa mistä kirjoitat?

    Äänestä

hiano isä esimerkillinen ottakee oppi

Äänestä

Kaikki muut mutta äitiään ei saa hylätä.

Äänestä

ei, mutta tekee mieli löytää parittelun kumppani ja synnyttää lapsia

kotona ei oikein osaa löytää kumppania, mutta tahtoo lähteä onnea kokeilemaan itsenäisesti

Äänestä

Kyllä sitä tekisi mieli sanoa asunto irti ja muuttaa metsään.

Äänestä

Joo. Usein.

Äänestä

No kyllä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Polttaa kaikki sillat ja kadota

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu