Israelin toiminta

Anonyymi-ap

Israelin ylin johto, pääministeri Netanhajun johdolla ei tunnu kunnioittavan enää mitään eikä ketään, ei edes Amerikan presidentti Trumpia ! Israel ei noudattanut Gazan alueen tulitauko ja rauhansopimusta eikä myöskään nyt Iranin ja Libanonin tulitauko sopimusta. Israel kuvittelee, että sillä on aina lupa tappaa viattomia ihmisiä.
Israel on surmannut Gazan tulitauon aikana jo yli 1000 palestiinalaista ihmistä ! Israel ei ole päästänyt kaikkea humanitääristä apua Gazan alueelle, vaikka niin oli sovittu. Palestiinalaiset ihmiset ovat yhä nälässä ja lääkkeiden ja muiden hygieniatarvikkeiden puutteessa. Eli palestiinalaisten ihmisten kansanmurha jatkuu yhä Gazassa !
Israel on jatkanut yhä Libanonin pommittamista tulitauosta huolimatta, sillä Israel haluaa tappaa nyt mahdollisimman paljon libanonilaisia ihmisiä ihan niin kuin Gazassa. Israel on jopa myrkyttänyt Libanonin maaperää ja siksi tulee kuolemaan ihmisiä ja eläimiä ja luonto tulee tuhoutumaan,
Israelin tarkoituksena on ilmeisesti tuottaa mahdollisimman paljon kärsimystä tavallisille ihmisille sekä Gazassa että Libanonissa. Israel on todistettavasti syyllistynyt Gazassa ja Libanonissa sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Israelin nykyhallinto ja pääministeri Netanhaju täytyy saada vastuuseen tekemistään rikoksista, siis kansainvälisen rikostuomio istuimen eteen, Netanhaju on jo määritelty oikeasti olevan sotarikollisen.
Jos Amerikan presidentti Trump lopettaisi Israelin tukemisen ja kaveeraamisen tämän Netanhajun kanssa niin se olisi erittäin hyvä asia, ihan koko maailmalle !

7

<50

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Israel on aivan ihana maa ja niin on myös Ukraina ,ei saa haukkua niitä syyllistyy muuten holokaustin kieltämiseen.,

      • Anonyymi00005

        Miten niin? Eikö sinulle Tass juuri siitä Ukrainan haukkumisesta ole maksanut tähänkin asti?


    • Anonyymi00002

      Suomen pitäisi tukea enemmän Israelia ihan samoin kuin Ukrainaa onhan molemmissa johtajana ainoa oikea Uskovainen

      • Anonyymi00004

        Ukrainaa ei tueta uskon vuoksi vaan siksi, että ne tuhoavat sinun pomosi joukkoja.


    • Anonyymi00003

      Etkö ole vieläkään tutustunut aiheeseen vai jatkatko tarkoituksella valehtlua?

      Miksi tavoitteenasi on juutalaisiin kohdistuva kansanmurha?

      • Anonyymi00006

        Miksi tavoitteesi on osallistua palestiinalaisten kansanmurhan tekemiseen?


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Miksi tavoitteesi on osallistua palestiinalaisten kansanmurhan tekemiseen?

        Mikään kansanmurha ei ole tavoitteeni. Ei edes se jota sinä osaltasi valmistelet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1345
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      35
      1061
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      865
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      154
      695
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      690
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      637
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      185
      631
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      560
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      538
    Aihe