Jumala on luonut kaiken niin, että teetpä ihan mitä vain ja olipa motiivisi ihan mikä hyvänsä, niin aina se mitä teet, on joko syntiä tai perisyntiä. Aina pitää olla polvillaan rukoilemassa armoa moiselta luomisen tunarilta. Vai tahallaanko Se tuon kaiken teki juuri noin?
Luoja-Jumala on miinoittanut kaiken
Anonyymi-ap
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eipä ollu. Sinä vain omaat liian heikon itsetunnon ja yliherkän omantunnon.
Minä? Kaikenlaiset saarnakallet ja nykyisin myös eeva-kaisat ne jatkuvasti huutavat, että armoa on joka päivä anottava ja pyydettävä anteeksi syntejä, joita ei tiedä edes tehneensä.
Edes punavihreä rasismin ja feminismin oppi ei ole noin syyllistävä!
Moi. Taivaallinen valtakunta on Jumalan alkuperäisen luomissuunnitelman mukainen. Kun kerran pääset kurkistamaan sinne, et koskaan enää epäilisi Luojan tarkoitusperiä.
Synnin seurauksena tämä näkyvä maa on kuin kirouksen alla. Hyvyyttäkin on, koska ei Jumala ole ihmisiäkään hyljännyt, vaan haluaa pelastaa jokaisen, joka Häneen ja Hänen pelastustyöhönsä turvautuu. Jeesus rakastaa meitä ja oli valmis sovittamaan syntimme meidän puolestamme.
Voi hyvin!
Eikö tuo olisi ollut yksinkertaisempaa vain luoda kaikista hyviä ja kivoja? Kyllä siitä tahdosta olisi voinut muuten vapaan.
Ihme tyyppi tuo Jumala.
Jossittelu ei nyt auta, koska se luominen ja lankeemus tapahtui jo tuhansia vuosia sitten ja kuppi on ollut nurin iät ja ajat.
Ja se lankeemus oli se, että joku söi jonkun omenan? Voi pyhä Sylvi.
>> Luoja-Jumala on miinoittanut kaiken
Jumala on luonut kaiken niin, että teetpä ihan mitä vain ja olipa motiivisi ihan mikä hyvänsä, niin aina se mitä teet, on joko syntiä tai perisyntiä. Aina pitää olla polvillaan rukoilemassa armoa moiselta luomisen tunarilta. Vai tahallaanko Se tuon kaiken teki juuri noin? <<
Nyt on ap osunut totuuden lähelle.
"Minkä laki sanoo, sen se sanoo, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; ...sillä lain kautta tulee synnin tunto... Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme."
Toisin sanoen, Jumala on nostanut riman nin korkealle, ettei sitä pysty yksikään ihminen ylittämään ja sanomaan, että "kyllä minä kelpaan Jumalalle, koska olen kaikkeni tehnyt ja parhaani yrittänyt". Ja tämä totuus, että emme yllä Jumalan asettamaan rimaan, ajaa ihmisen armon tarvitsijaksi ja armonantajan eli Jeesuksen luokse, joka voi suoda armahduksen ja tehdä ihmisestä Jumalalle kelpaavan.
Kaikki tosin eivät nöyrry ja taivu syyllisyyteen Jumalan edessä ja niin armo saattaa jäädä saamatta tällaisen ihmisen kohdalla.
Yltääkö tuo tunari-Jumala itsekään siihen rimaansa? Vai laittoiko niin korkealle, että itsekin limboaa alitse?
Kuka antaa Jumalalle anteeksi Hänen pahat tekonsa?
En minä ainakaan ala kansanmurhaajan edessä köyristelemään. Haagiin tuollainen Jumala kuuluu tuomittavaksi.
>> Aina pitää olla polvillaan rukoilemassa armoa >>
Kun on armon ja anteeksiannon kerran saanut ja siirtynyt pelastettujen joukkoon, niin tarkoitus tietysti on, että kasvua alkaisi tapahtua, ettei taas hetken päästä oltaisi tilanteessa, jossa on jälleen tarve pyytää rähmällään ja kovissa synnintuskissa anteeksi.
Mutta jos niin käy, etteä tekee väärin, niin Pyhä Henki on sitten se, joka kolkuttaa omassatunnossa, jos pitää parannusta tehdä. Ja jos uskovana elää kuuliaisena Jumalalle, yleensä saa herkästikin piston sydämeensä, jos on jotain väärää tehnyt. Jos taas elää hälläväliä-asenteella, niin pisto sydämessä saattaa vaieta ja omatunto alkaa paatua. Siksi pitäisi herkällä omallatunnolla koittaa pysyä.
Mitään jattkuvaa rämällään ryömimistä se ei silti tarkoita. Jos uskova sellaista tekee, että on aina kovissa omantunnontuskissa, niin hänellä on väärä kuva uskonelämästä ja/tai Jumalasta. Tai sitten hänen elämänsä on täysin retuperällä niin, ettei hän elä uskovan elämää lainkaan ja Pyhä Henki koittaa saada häntä takaisin kaidalle tielle, pitämällä yllä syyllisyyttä.
Tuo nyt oli vähän parempi vastaus, vaikka ei vastannutkaan aloituksen kysymykseen siitä, kuka antaa Jumalalle anteeksi Hänen pahat tekonsa.
Kaikki Jumalan teot ja tahto, ovat kokonaisvaltaiseen hyvyyteen tähtääviä. Nurjan ja negatiivisen ihmisen sielu, ei näe Taivaan Isämme valtavaa hyvyyttä. Raamattu kertoo tästä pitkämielisestä armosta, jota Hän osoittaa kokoajan ihmisille. VT:n aikoina keinot olivat pahuutta kohtaan kovia. Silti ihmiset lankeilivat jatkuvasti epäjumalien kelvottomiin rituaaleihin. Mutta nyt Jeesuksen ja Isänsä liiton jälkeen, kun ihmiskunta on kristinuskon avulla sivistynyt kohtuullisesti, on meillä vapaus valita kahdesta kohtalosta. Pyhän Isämme siunaus ja rauhan, rakkauden, hyvyyden paratiisimainen loistelias valtakunta. Tai saatanan kirous ja ero hyvästä Isästämme.
Miten tuo kuulostaa ihan patriarkaaliselta paimentolaiskulttuurilta?
Onko patriarkaaliselle isähahmolle olemassa vastakohtana parempia vaihtoehtoja?
Kuten joku Venus-jumalatar tai joku toinen, tai kolmas femiininen vaihtoehto?
Kaiketi niistäkin juuri olikin noilla paimentolaisilla kokemusta.
Me viisaat ihmiset, kun olemme vallan nällikkäitä keksimään määritteitä, sekä sanoille, ja käsitteille vastakohtia räkyttäen kuin mitkäkin koirat. Teeskennellen älykkyydellämme ja olemalla maailman napa ja kaiken valtias.
Että niin kauaksi on omena puusta...pudonnut. Tuo omena, joka alamäkeen vierii ja osoittaa totaalista moraalista rappiotilaansa. Kun eihän ihmisiä saa syyllistää, sillä he saattavat loukkaantua ja pahoittaa mielensä. Isäjumala on, kuten Hänen poikansakin olemassa, yhä tänään tuomassa valoa sinnekin, jossa aurinko ei paista. Voimia!