Kolmas sektori tarkoittaa julkisen (valtio ja kunnat) ja yksityisen (markkinalähtöiset yritykset) sektorin väliin jäävää kansalaislähtöistä toimintaa. Siihen kuuluvat muun muassa yhdistykset, säätiöt, järjestöt ja osuuskunnat. Se on yhteiskunnan tärkeä tukipylväs, joka nojaa vapaaehtoisuuteen ja voittoa tavoittelemattomuuteen.
Kolmas sektori on monimuotoinen ja sen toimintaan kuuluu useita yhteiskunnallisesti merkittäviä osa-alueita:
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen: Järjestöt täydentävät julkisia palveluita esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla tarjoamalla matalan kynnyksen tukea, vertaistoimintaa ja kriisiapua.
Osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen: Toiminta ehkäisee yksinäisyyttä ja syrjäytymistä tarjoamalla ihmisille mahdollisuuksia harrastaa ja vaikuttaa.
Edunvalvonta: Se toimii kansalaisten äänenä ja ajaa esimerkiksi heikommassa asemassa olevien ryhmien, kuten potilas- tai ympäristöjärjestöjen, asiaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
Pois kansalaisyhteiskunnasta - mihin?
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ehkä pimeään keskiaikaan? Ei tarvita kuin rukoilijoita, sotilaita ja maaorjia. Siis herrakansalle.
Tieto, tieteen tekeminen, tutkimus ja koulutus tuo vain ristitiitoja ja tuskaa!
Johtaja kyllä kertoo, miten tulee elää tai nirri pois. - Anonyymi00002
Edunvalvonta on aina jonkun ryhmän etujen ajamista. Ja järjestön perustajat ajavat samalla omaa etuaan. Ei voi perustaa niitä veronmaksajien tuen varaan. Pitää pärjätä omilla kannattajillaan. Myös pioluetuet pitäisi poistaa.
- Anonyymi00004
https://www.epilepsia.fi/tietoa-epilepsiasta/
Sairastavia on Suomessa 50000- 60000.
Liitto tarjoaa, vertaistukea, neuvontaa ja kursseja.
Pieni ryhmä ja pieni ääni.
- Anonyymi00003
On tunnettu tarvetta puhua niitten puolesta, joilla on pieni ääni. Heikoimpien. Vähemmistöjen. Vuorotyöläisten ( tällä ei ole järjestöä, oma keksimä)
On perustettu todelliseen tarpeeseen auttavia puhelimia, kriisipuhelimia,rikosuhripäivystystä ( viime vuonna 31000 soittoa) Alkoholisteja auttava puhelin, vertaistukiryhmiä vaikkapa lapsensa menettäneille tai jonkin harvinaisen sairauden tai vamman omaavan lapsen vanhemmille.
On SPR;n kansainvälinen kriisivalmius ( lääkäreitä ja hoitajia, jotka ovat valmiit lyhyellä varoitusajalla lähtemään kriisialueelle) ja suomalainen Veripalvelu.Lahjoitukset vapaaehtoisia, mutta palkkaa saavat ammattilaiset hoitaa testaukset, käsittelyn ja jakamisen.
Sitä luulisi että esimerkiksi yksinkertainen auttava puhelin olis helppo nakki järjestää. Siis 24/7. Että olisi joku vertaistuki henkilö, esim toipuva alkoholisti tai koulutuksen saanut rikosasioista tietävä ja osaava aina saamaksissa. Jollain täytyy olla rekisteri ja sopimukset ja listat, kuka milloinkin on vuorossa. Ja kuka paikkaa, jos vuorossa olija sairastuu. Vieläkin joku luulee että töiden järjestäminen toisille ei ole työtä tai että joku palveluketju toimii automaattisesti kenenkään siihen puuttumatta!
Jos kansalaiset eivät ole sen arvoisia, että heistä kannattaisi huolta pitää, se on sitten niin.
Sanonpa vaan, että rikkaat pärjää kyllä aina. Eivätkä senttiäkään omista eduistaan ole tinkineet. Päinvastoin. Ei ole oikein isänmaallista porukkaa Suomen taloustalkoissa toi oikeisto. Kristillisiä ihmettelen eniten! Kun niillä on se raamattukin ja Jeesus puhuu niin kauniisti siitä, kuinka sen mitä teette yhdelle näistä vähimmistä, sen te teette minulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051099
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt611062Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103601Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528