Persujen aatevelipuolueen AfD:n edustajan kainalontuulettelu nousi päivänvaloon.
"Oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen aluepomo Martin Reichardt on joutunut kohun keskelle, kertovat useat saksalaismediat.
Kyse on Politico-lehden Inside AfD -podcastissa julkisuuteen nostetusta valokuvasta vuodelta 2020.
Kuvassa Reichardt näyttää tekevän natsitervehdyksen puoluekollegoidensa seurassa. Saksassa natsitervehdys on kielletty lailla.
Ohjelman haastattelemat kaksi silminnäkijää vahvistavat kyseessä olleen natsitervehdys.
Bildin mukaan Reichardt on myöntänyt kuvan aitouden, mutta kiistää, että kyse olisi ollut natsitervehdyksestä.
Reichardtin mukaan kyseessä oli ”humoristinen ritariksi lyöminen”, kun AfD:hen jäseneksi pyrkinyt Markus Motschmann oli luovuttamassa hänelle jäsenhakemustaan.
Bildin mukaan polvillaan ollut Motschmann olisi lisäksi kutsunut Reichardtia tilanteessa sanoilla ”Mein Führer”.
Motschmann itse kiistää kutsuneensa AfD-pomoa kyseisellä tittelillä, mutta myöntää myös kuvan olevan aito. Hänen mukaansa tilanne oli ”pelkkä vitsi” ja ”täysin vitsiksi tarkoitettu”."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2d773420-202c-440e-a511-01d081431f28
Kännissä ja läpällä vai mitä persut?
Natsikohu Saksassa
20
52
Vastaukset
- Anonyymi00002
Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suomi24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta persuista pihalle potkittuja kainaloiden tuulettajia fanittavalta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta. 😁😁
- Anonyymi00003
"Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista"
https://www.suomi24.fi/opastus/saannot
Mitä sinä ap et edellisessä ymmärrä sinun taas kirjoittaessa SÄÄNTÖJEN VASTAISIA avauksia?? - Anonyymi00004
Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kopioita kopioiden perään,

Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kopioita kopioiden perään, - Anonyymi00006
Aina yhtä hauskoja nämä "äärioikeistolaiset persut ovat venäjä mielisiä" avaukset harhoineen joiden viestiketjuista katoaa viestit joissa arvostellaan persuja s24 palstoilla maalittavia persuista pihalle potkittuja venäjämielisiä rotuopin julistajia..😂😂
- Anonyymi00007
"Oliko siellä persujen vaaliteltalla tällä kertaa natsahtelijoita julistamassa kuinka monikulttuurisuus on uhka Suomelle kuten Soinin aikana oli?"
- Anonyymi00021
Tuleeko punatattien natzi-Antti vetämään lippaan?
- Anonyymi00024
Anonyymi00021 kirjoitti:
Tuleeko punatattien natzi-Antti vetämään lippaan?
Persu osoittaa vain omaa sivistymättömyyttään todeksi, kun kaikki historiaa tuntevat tietävät, miten saksalaisille demareille kävi Hitlerin vallan aikana. Siinä aatehistoriakin kirjoittautuu ihan uusiksi aivan samaan tapaan kuin mitä Venäjän propagandakoneisto harrastaa. Oletko siis hyödyllinen vaiko maksullinen idiootti?
- Anonyymi00027
Anonyymi00024 kirjoitti:
Persu osoittaa vain omaa sivistymättömyyttään todeksi, kun kaikki historiaa tuntevat tietävät, miten saksalaisille demareille kävi Hitlerin vallan aikana. Siinä aatehistoriakin kirjoittautuu ihan uusiksi aivan samaan tapaan kuin mitä Venäjän propagandakoneisto harrastaa. Oletko siis hyödyllinen vaiko maksullinen idiootti?
Idiootti, et vastannut kysymykseen?
- Anonyymi00010
Persut pettivät kansan ja ovat olleet vahvan Venäjämielisiä. Persujen sisulainen musta ydin luki ja diggaili aikoinaan kernaasti natsikirjallisuutta lukukinkereissään. Kutsuipa mestari holokaustia halveksuen holohölinäksi.
- Anonyymi00011
Kuten ketjusta voi havaita, niin aihe on herkkä persuille.
- Anonyymi00012
Soinia fanittavan ap:n kanssa väittely on sama kuin yrittäisi pelata shakkia pulun kanssa: Se kaataa nappulat, paskoo pitkin lautaa ja lopuksi vielä lentää laumansa luokse ja väittää voittaneensa.
Poistettuaan sitä ennen viestit joissa hänelle s24 ammattitrollille fiksummat lyö jauhot suuhun? 🤣🤣 - Anonyymi00013
Kopiopersu pillastuu aina, kun puhutaan hänelle rakkaista aiheista kuten persut, natsit, putinistit ja homot.
- Anonyymi00015
Ja eikun naamionatsimarssille Jerusalemiin juutalaisnaisia potkimaan, kaikki mukaan ja omat ruumispussit varalta mukaan jos siellä on juutalaissotilaita paikalla...
- Anonyymi00019
Sdp=pride
- Anonyymi00025
Anonyymi00019 kirjoitti:
Sdp=pride
PS = NSDAP
- Anonyymi00016
Miksi mölypersu noin otti nokkiinsa kun puhutaan afd:en natsiudesta? Joku kalahti?
- Anonyymi00020
Mölyvasuri.
- Anonyymi00017
Demareilla tänään juhlat, prideen marssimaan mela ojossa.
- Anonyymi00023
Persuissa on enemmän homoja kuin demareissa.
- Anonyymi00026
Perskokkareita on häiriköimässä rauhallista kulkueita. Lähettää riittävästi virkavaltaa paikalle ja päivän lopuksi lasku puoluesihteeri Vuorenpäälle.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401898- 1861601
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461230Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40769
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23712Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627