Minkä takia tuo alue ylipäätään annettiin juurikin Europpan juutalaislle?
Vastaukset 14
- Anonyymi00001
Ilmeisesti ko Eurooppa erityisesti Saksa halusi hyvittää holokaustin jotenkin. Häpeä oli varmaan suuri natsien hävittyä.
- Anonyymi00003
Todellisuudessa Turkki (Osmanien valtakunta) salli juutalaisten maanostot ja maahanmuuton. Juutalaiset maksoivat maasta kolminkertaisesta kymmenkertaiseen hintaan sen tuon aikaiseen todelliseen arvoon nähden.
Ensimmäisessä maailmansodassa maan Turkilta vallannut Britannia antoi Balfourin julistuksella tukensa juutalaisten kansallisen kodin perustamiseksi. Kansainliitto määritti Palestiinan mandaatin alueen juutalaisten kansalliseksi kodiksi. Tämän vahvisti myöhemmin myös YK peruskirjassaan.
YK suositteli alueen juutalaisille ja arabeille omia valtioita. Juutalaiset perustivatkin oman valtionsa suosituksen mukaisesti, mutta arabit päättivät ratkaista yhteiskunnalliset ja alueelliset erimielisyydet väkivalloin hyökkäämällä vastaperustettua Israelia vastaan.
Vasta, kun arabit olivat menettäneet viimeisenkin neliösentin aikoinaan valvomastaan alueesta, heille rupesi kelpaamaan ajatus Palestiinan arabivaltiosta. Mutta ei Israelin rinnalle, vaan sen tilalle. Juutalaisia ei ymmärrettävästi innosta ajatus joutumisesta vähemmistöksi arabimaahan.
Israelia ei nimittäin perustettu Euroopan juutalaisille vaan kaikille juutalaisille. Sen juutalaisväestön enemmistö tai näiden esi-isät ovat entisiä arabi- tai muslimimaiden juutalaisia. Israelin tarpeellisuudesta todistaa, että yli 99% arabi- ja muslimimaiden juutalaisista on joutunut jättämään entiset kotimaansa. Euroopassa sinnittelee vielä toista miljoonaa juutalaista kasvavan ja yhä väkivaltaisemmaksi käyvän antisemitismin keskellä. - Anonyymi00004
Totuus on melko varmasti se että eurooppa halusi juutalaisista eroon. Euroopan juutalaiset olivat sopeutuneet asumaan euroopassa mutta jostain syystä heille ei annettu mahdollisuutta jäädä euroopan alueelle.
- Anonyymi00005
Saattaako liittyö Talmudissa löydettyyn tekstiin jossa todetaan Jeesuksen olevan helvetissä yms? :D
- Anonyymi00013
Anonyymi00005 kirjoitti:
Saattaako liittyö Talmudissa löydettyyn tekstiin jossa todetaan Jeesuksen olevan helvetissä yms? :D
Talmudin opit eivät ole velvoittavia juutalaisuudessa. Talmud on vain kokoelma eri aikoina eläneiden oppineiden "näkemyksiä", joita on koottu yhteen kirjaan. Juutalaisilta odotetaan perehtymistä Talmudiin, mutta nuo näkemykset eivät ole mitenkään "pakollisia". Täytyy lukea, mutta oma päätös on. Juutalaisuus pitkälti perustuu siihen, että ihmisellä on se päätösvalta asioissaan.
Jumala antaa tietyt säännöt, mutta Talmud ei määrää, se on vain sitä varten, että sitä luetaan ja siitä opitaan.
Raamatun Jumala lupaa Maan juutalaisille ja myös pitää lupauksensa.✡️👍❤️
- Anonyymi00009
EI OLE luvattu. Vallattu Palestiinalta. Rotschild ym. Väärennettyjä papereita ja alaitonta kaikki mikä liittyy juutalaiset nimen ottaneet tunnetut roisto paimentolais heimo. Ne on khazaareja.. Ne kontroloineet niin että ei saa kertoa totuutta heistä. Paljastus tulossa mitä ne tehneet ihmiskunnalle.
Eivät ole maan asukkaita ja siksi ei maata ole. Pelkää pahuutta ne tehneet ihmisille.
Eivät ne roistot ole Raamatun väkeä vaan julmia khazarian mafiaa. Kaiken pahan syy.
Eivät ole 12 heimoa jotka ovat valkoisia Euroopan ihmisiä.
Ja täällä te paasatte tyhmiä tietämättöminä.
Kehtaatte solvataluoja jumalia jotka ovat oikeiden ihmisten luojia. Hävetkää.- Anonyymi00010
Mikä oli se Palestiina jolta alue on mielestäsi valloitettu?
Tämä "paljastus tulossa" kertoo sinusta ja väitteistäsi ihan riittävästi. Oikeastaan tarpeetonta sinulta on odottaa vastausta tuohon kysymykseenkään, kun et tiedä yhtään mistä puhutaan. Anonyymi00010 kirjoitti:
Mikä oli se Palestiina jolta alue on mielestäsi valloitettu?
Tämä "paljastus tulossa" kertoo sinusta ja väitteistäsi ihan riittävästi. Oikeastaan tarpeetonta sinulta on odottaa vastausta tuohon kysymykseenkään, kun et tiedä yhtään mistä puhutaan.Mltään palestiinalaisia ei edes ole ollut ennenkin Arafat keksi heidät 1960-luvulla
Gazan ”palestiinalaiset” ovat egyptiläisiä ja Länsirannalla on jordanialaisia.- Anonyymi00014
Tuo on täysin absurdi näkemys. Rothschildeilla ei ollut suurta roolia. Khazaarit eivät olleet juutalaisia. Toistat traditionaalisia juutalaisvastaisia näkemyksiä, joille ei ole historiallisia todisteita.
Ehkä sinä koet elämäsi arvokkaaksi, jos keksit sisäisen vihasi kohdistaa juutalaisiin?!
Israel kuuluu juutalaisille.🇮🇱
Piste.
.- Anonyymi00015
Juutalaiset eivät ole khasaareja, tuo teoria on valhetta ja historianvastaista näkemystä. 12 heimoa ovat tarustoa. Juutalaiset ovat vain kanaaninen kansa, joka aikoinaan karkoitettiin asuinalueiltaan (Rooma, Persia, Babylon, Assyria jne.). Nykyjuutalaiset ovat noiden perillisiä, vaikkakin toki sekoittuneet muihin kansoihin, kuten likipitäen kaikki muutkin kansat enemmän tai vähemmän.
- Anonyymi00012
Nykyinen Israelin valtion alue on annettu juutalaisille jo noin 4000 vuotta sitten. Ja Daavid teki Jerusalemista Israelin pääkaupungin, joka on sen asema edelleen.
Jerusalemissa, Golgatan ristillä Jumala teki "uuden liiton" kansansa Israelin kanssa. Jeremia 31:31 -
SUURI sanoma Siionin vuorelta:
https://youtu.be/Ic11_i0JTWI- Anonyymi00016
Tuo on raamatullinen näkemys, olkoon niin. Uskokoon joku, tai ei.
Juutalaiset silti ovat sitä samaa väkeä, joka ajettiin pois maastaan yli 2000 vuotta sitten.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71728
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37656- 41578
- 40545
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451