S-ryhmällä puhetta riittää, vaan ei tekoja

Anonyymi-ap

S-ryhmä puhuu vastuullisuudesta, mutta myy edelleen iranilaisia tuotteita, vaikka Euroopan Unioni on asettanut Iranille jo yli 10 vuoden ajan raskaat kauppasanktiot maan heikon ihmisoikeustilanteen vuoksi. Sanktioita edelleen lisättiin tänä keväänä, kun Iranissa parin päivän aikana tapettiin yli 30 000 ihmisoikeuksia vaatinutta ihmistä. Silti S-ryhmä jatkaa iranilaisten tuotteiden myyntiä kaupoissaan. Puheissa ovat niin vastuullisia, mutta käytännön teot puuttuvat. S-ryhmän moraali ontuu kuin osuuskaupan hevonen.

41

1494

    Vastaukset 41

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Osuuskaupan johtajat voisivat kuunnella Suomessa asuvilta iranilaisilta, millainen terrori maassa on meneillä, erityisesti naisia ja vapauksia kaipaavien keskuudessa.

      • Anonyymi00007

        Jossain kevään A-studiossa tai vastaavassa ohjelmassa tuota samaa yritti joku iranilainen kertoa, mutta häntä ei juontaja oikein kuunnellut.

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Jossain kevään A-studiossa tai vastaavassa ohjelmassa tuota samaa yritti joku iranilainen kertoa, mutta häntä ei juontaja oikein kuunnellut.

        Iranin boikotointi ei näytä sopivan SOK:n johdon narratiiviin.

    • Anonyymi00002

      Sepä erikoista. Iran ei hyökännyt vaan U.S.A.

      • Anonyymi00003

        Iran terrorisoi omaa kansaansa (satoja tuhansia tapettuja, kidutettuja nykyhallinnon ajoilta miljoonia, naisilla ja vähemmistöillä ei alkeellisiakaan ihmisoikeuksia jne) ja useiden proxyarmeijojensa kautta monia ihmisiä muissa maissa (Libanon, Irak, Israel, Saudi-Arabia jne) ja terrorisolujen kautta ihmisiä monissa maissa. Julmuus on jotain käsittämätöntä.

    • Anonyymi00004

      Iranin boikotointi ei sovi S-ryhmän nykyiseen poliittiseen linjaan. Siksi EU:n ihmisoikeuslinjaa ei heidän mielestään tarvitse seurata. Kun poliittiset suhdanteet johdossa ja hallinnossa taas vaihtuvat, niin voi olla että EU:n boikottilinjaa sitten taas ryhdytään noudattamaan.

      • Anonyymi00035

        SOK kertoi Israel-boikottipäätöksensä perustuvan Euroopan komission tiettyjen EU–Israel-assosiaatiosopimuksen kauppaetujen jäädytysesitykseen. Samassa yhteydessä S-ryhmä kertoi seuraavansa EU linjauksia ja arvioivansa päätöstään niiden perusteella uudelleen. Komission esitys ei edennyt, mutta SOK ei ole arvioinut päätöstään uudelleen. Heidän esittämänsä päätöksen peruste, siis poistui, mutta silti päätöstä ei ole kumottu. Tämä vain osoittaa sen, mikä on ollut ilmiselvää alusta alkaen, että todelliset syyt ovat olleet ihan muut kuin millä päätöstä perusteltiin.

        Iranin kansanmurhien kohdalla komission esitykset etenivät sanktioiksi, ja samassa yhteydessä maan turvallisuusjoukot liitettiin terroristilistalle. Silti vastaavaa maakohtaista boikottia ei ole tehty Iranille, vaikka EU-linjalla nimenomaan perusteltiin Israel-boikottipäätös.

        SOK on ollut päätöksissään hyvin epäjohdonmukainen ja epäjohdonmukaisuudellaan vahventanut sitä ilmeistä tosiasiaa, että HOK Elannon edustajiston tiettyjen puolueryhmittymien painostus on ollut Israel-boikottipäätöksen oikeana perusteena ja se vain pyrittiin häivyttämään esitetyillä muilla syillä.

        Selkärangatonta on ollut SOK:n hallituksen ja johdon toiminta, kun se on antanut puolueryhmittymien painostaa itsensä tekemään tuollainen epäjohdonmukainen päätös, jonka päätösperusteita se ei ole ollut halukas toteuttamaan johdonmukaisesti.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Ristiriita on kyllä ilmeinen. Israelin kohdalla S-ryhmä vetosi vastuullisuuteen ja teki tuotteita koskevan poliittisesti latautuneen ratkaisun, mutta Iranin kohdalla samaa periaatetta ei näytä sovellettavan. Jos vastuullisuus olisi oikeasti periaate eikä valikoiva kannanotto, samojen kriteerien pitäisi päteä johdonmukaisesti kaikkiin maihin.

    • Anonyymi00005

      Esimerkkitapaus!
      Coop "Halpa" Jugurtti oli vähän aikaa sitten jotain ¢34 pieni purkki,
      nyt on jotain ¢54!!
      Se on +50% hinnan nosto yhtä äkkiä!
      Onko tämäkikin raukkamaisen valtion aikaan saama?
      On painostanut kauppoja joko nostamaan tunnettujen valmistajien kanssa
      samoihin hintatasoihin tai poistamaan hyllyistä kokonaan?!
      Tällänen raukkis valtio tavallisia ihmisiä kohtaan kaupan valinnoista asiakkaille!
      Lopettakaa se puhuminen jostain länsimaisesta vapaasta demokratiasta kun
      olette kuin joku itä eurooppalainen kommunisti maa,
      teittehän aikoinaan yya-kommunisti sopimuksetkin!

    • Anonyymi00006

      A jaa, mistä otit kertoimen tuhat? Uutisissa näytettiin ruumispusseja joita oli noin 30, ei 30 000.

      • Anonyymi00010

        Iranin turvallisuusjoukot tappoivat tammikuun 8. ja 9. päivä yli 35 000 perusvapauksia vaatinutta ihmistä. Hallinnon omien lukujen mukaan tapettujen määrä oli 27 500:sta yli 36 500:aan. Todelliset luvut oletettavasti tuolta asteikon yläpäästä. Ihmisiä tapettiin katujen lisäksi myös sairaaloissa kesken hoitojen ja kodeissaan-

        Human Rights Watch ja Amnesty kuvasivat tapahtumia laajamittaisiksi joukkomurhiksi ja sanoivat, että terrorin laajuutta oli vaikea täsmällisesti hahmottaa, koska koko maasta katkaistiin tuolloin internetyhteydet.

        Kyseessä on yksi modernin historian pahimmista verilöylyistä, joka julmuudessaan on vailla vertaa. Tapettujen lisäksi satoja tuhansia vangittiin ja julmasti kidutettiin vankiloissa. Iranin omien joukkojen lisäksi tappoihin ja kidutuksiin osallistui myös Iranin Syyrian ja Irakin proxyarmeijoiden sotilaita.

        Kts esim.

        https://www.iranintl.com/en/202601255198

        https://www.theguardian.com/global-development/2026/jan/27/iran-protests-death-toll-disappeared-bodies-mass-burials-30000-dead

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Samaa mieltä, mutta nuokin luvut voivat olla alakanttiin, heti murhien jälkeen maanpaossa elävä kruununprinssi Reza Pahlavi arvioi kuolleiden määräksi 50 000 lääkäriverkoston arvioihin perustuen. Oli noiden parin päivän aikana tapettujen määrä 30 0000 tai 50 000, niin joka tapauksessa kyseessä on hirvittävä verilöyly, jonka julmuus on tappojen lukumäärän lisäksi niiden toteuttamistapojen julmuuksissa ja kidutuksissa.

        https://web.archive.org/web/20260203193925/https://www.thetimes.com/world/middle-east/article/reza-pahlavi-iran-crown-prince-interview-r9dbng5qb

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Iranin turvallisuusjoukot tappoivat tammikuun 8. ja 9. päivä yli 35 000 perusvapauksia vaatinutta ihmistä. Hallinnon omien lukujen mukaan tapettujen määrä oli 27 500:sta yli 36 500:aan. Todelliset luvut oletettavasti tuolta asteikon yläpäästä. Ihmisiä tapettiin katujen lisäksi myös sairaaloissa kesken hoitojen ja kodeissaan-

        Human Rights Watch ja Amnesty kuvasivat tapahtumia laajamittaisiksi joukkomurhiksi ja sanoivat, että terrorin laajuutta oli vaikea täsmällisesti hahmottaa, koska koko maasta katkaistiin tuolloin internetyhteydet.

        Kyseessä on yksi modernin historian pahimmista verilöylyistä, joka julmuudessaan on vailla vertaa. Tapettujen lisäksi satoja tuhansia vangittiin ja julmasti kidutettiin vankiloissa. Iranin omien joukkojen lisäksi tappoihin ja kidutuksiin osallistui myös Iranin Syyrian ja Irakin proxyarmeijoiden sotilaita.

        Kts esim.

        https://www.iranintl.com/en/202601255198

        https://www.theguardian.com/global-development/2026/jan/27/iran-protests-death-toll-disappeared-bodies-mass-burials-30000-dead

        On kyllä ollut julmaa touhua :(

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        On kyllä ollut julmaa touhua :(

        Sitähän tuo on. Täällä Pohjolassa tuollaista on vaikea ymmärtää, miten kylmäveristä tappamista tuolla on ollut.

    • Anonyymi00008

      Tää on tosiaan raukkis maa.

    • Anonyymi00009

      Suomen muslimeilla on kaikilla vihreä S-pankin maksukortti.

    • Anonyymi00012

      Tätä minäkin olen ihmetellyt. S-ryhmä kuitenkin teki huomattavasti heppoisemmin perustein päätöksen kaikkien israelilaisten tuotteiden boikotista viime syksynä.

      Pyynnöistä huolimatta S-ryhmä ei ole suostunut julkistamaan niitä kriteereitä, joilla päätös silloin tehtiin. Jos ne olisivat tiedossa, voitaisiin arvioida miten esimerkiksi Iran tai Kiina suhteutuvat niihin samoihin kriteereihin. Tai ne muut kymmenet maat, joissa ihmisoikeustilanne on huomattavasti heikompi kuin Israelissa ja joiden maiden tuotteita S-kauppojen hyllyillä kuitenkin on.

      Näyttää ilmiselvältä, että S-ryhmän boikotti on selvästi poliittinen ja siksi vain yhteen valikoituun maahan kohdistuva. Samoja kriteerejä ei sovelleta esimerkiksi Iraniin, oli siellä millaiset massamurhat valtion toimesta tahansa tai oli Euroopan Unionin ihmisoikeusperusteiset kauppapakotteet Iranille kuinka tiukkoja tahansa. Kuvaavaa on, että Euroopan Unionilla ei ole minkäänlaisia pakotepäätöksiä Israelia kohtaan, mutta yli 10 painavaa pakotetta Irania kohtaan. Silti valikoidaan boikottikohteeksi Israel. Vaikea analyyttisenä ihmisenä tällaista käsittää.

      https://www.aveksuomi.fi/post/kirje-s-ryhmälle

      • Anonyymi00014

        Joskus kun olen kuunnellut, niin S-ryhmän johtajat eivät vaikuta mitenkään tyhmiltä tai "politiikka ennen ihmisiä" -woketyypeiltä. Siksi tällainen epäjohdonmukaisuus heiltä kovasti ihmetyttääkin. Luulen, että siellä on kovaääninen poliitikoista koostuva hallinnon väki painostanut heitä tähän päätökseen.

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Joskus kun olen kuunnellut, niin S-ryhmän johtajat eivät vaikuta mitenkään tyhmiltä tai "politiikka ennen ihmisiä" -woketyypeiltä. Siksi tällainen epäjohdonmukaisuus heiltä kovasti ihmetyttääkin. Luulen, että siellä on kovaääninen poliitikoista koostuva hallinnon väki painostanut heitä tähän päätökseen.

        Politiikka on saanut S-ryhmässä liian suuren vallan. S-ryhmän aina menee poliitikkojen tahdon mukaisissa asioissa, jotka kaupan kannalta ovat toissijaisia. Osin tästäkin johtuen S-ryhmä on nyt menettämässä markkinaosuutta K-ryhmälle, joka selkeämmin keskittyy kaupan kannalta olennaisiin asioihin ja jättää politiikan tekemisen poliitikoille.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Politiikka on saanut S-ryhmässä liian suuren vallan. S-ryhmän aina menee poliitikkojen tahdon mukaisissa asioissa, jotka kaupan kannalta ovat toissijaisia. Osin tästäkin johtuen S-ryhmä on nyt menettämässä markkinaosuutta K-ryhmälle, joka selkeämmin keskittyy kaupan kannalta olennaisiin asioihin ja jättää politiikan tekemisen poliitikoille.

        Tulokset S-ryhmän sekoilusta on nyt nähtävissä. S-ryhmä menettää nyt markkinaa K-ryhmälle, joka on osannut paremmin keskittyä kaupan kannalta tärkeisiin asioihin.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/211a867a-203d-46be-bc23-e03ae17775f6

    • Anonyymi00013

      Vihervassarit rakastaa muslimien touhua ja he saavat tehdä mitä vaan. Kunhan vihervassari saa vihata juutalaisia ja persuja niin ei sen tarvi syödäkkään

    • Anonyymi00015

      Motonetissa toisin päin..

      • Anonyymi00016

        Ainakin mainoksen mukaan, ja kyllä siellä aina itselläkin asioidessa on ollut ihan iekemisen meininki. Motonetissä meinaan.

    • Anonyymi00017

      S-ryhmä on mukana Iranin mielenosoittajiin kohdistuneissa massamurhissa.

      Koska ihmisten tappaminen on s-ryhmän johtokunnasta niin gutaa.

      • Anonyymi00018

        S-ryhmä ei ole mukana missään tuollaisessa ja ainakaan julkisesti eivät ole Iranin hallinnon touhuja sympatiseeranneet. S-ryhmä ei vaan sovella samoja kriteerejä ja periaatteita Iraniin mitä se sovelsi Israel-boikotissaan. Se on väärin ja epäoikeudenmukaista, mutta ei tee heistä osallisia Iranin hallinnon hirmutekoihin.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        S-ryhmä ei ole mukana missään tuollaisessa ja ainakaan julkisesti eivät ole Iranin hallinnon touhuja sympatiseeranneet. S-ryhmä ei vaan sovella samoja kriteerejä ja periaatteita Iraniin mitä se sovelsi Israel-boikotissaan. Se on väärin ja epäoikeudenmukaista, mutta ei tee heistä osallisia Iranin hallinnon hirmutekoihin.

        Tuo on totta, mutta kyllä tämä osoittaa sen, miten tekopyhä, eettisesti vastuuton ja täysin linjaton tuo S-ryhmän päätös Israelin vastaisesta boikotista on ollut. Muutama kuukausi kun heidän päätöksensä jälkeen Iran tekee yhden nykyhistorian pahimmista joukkomurhista, niin se ei liikauta mitenkään SOK:n johtoa tai hallitusta. Päätöksissä joskus menee aikaa, mutta kevään aikana kävi hyvin selväksi, ettei S-ryhmä reagoi tähän tilanteeseen mitenkään. Edelleen ovat jatkaneet iranilaisten tuotteiden myyntiä :(

        Normaali ihminen häpeäsi tuollaista toimintaa, mutta S-ryhmän johdossa ja hallituksessa tuota ei ymmärretä edes hävetä. Poliittiset silmälasit sumentavat normaalin eettisen ajattelun.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Vastuuton ja heikkoa moraalia ja selkärankaa osoittava tuo päätös kyllä on. SOK:n johtoon ja hallitukseen pitäisi saada pitkän linjan ammattilaisia, jotka eivät taivu poliittisten ryhmittymien painostusten alla tekemään epäammattimaisia ja epäjohdonmukaisia päätöksiä.

    • Anonyymi00021

      Valtioneuvostollakin valheta riittä ja työttömys jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan.

    • Anonyymi00022

      ,omosterottäihin risusavottaan lusmuilemasti niin johan talous paranee

    • Anonyymi00023

      Lähimarket S-kaupassa käy siivous vain kerran vuorokaudessa. Ottimet ja kauhat vaihdetaan liian harvoin. Vaikka käy tuhansia ja satoja asiakkaita. Yksi kassa vain toimii kerralla, joskus harvoin kaksi, vaikka on jonoa. Juhla-aikoihin ei ole aina varauduttu hyvin, loppuu tai ei ole lainkaan - samoin keskusta Prisma. Onneksi jotain parannuksiakin on. Jallukola hävisi kokonaan tölkeistä, vaikka meni kaupaksi näköjään.

    • Anonyymi00025

      NYT S-Market, Helsingissä ainakin kahdessa S-Marketissa
      ovat poistaneet edullisemmat kananmunat, taisi olla 15-16?
      kananmunan laatikko ja oli suhteellisesti halvempi kuin muut!
      Onkohan tämä kaks naamanen raukkis valtio tämän takana??
      Oli jo aikaisemmin sanonut jotain halpa-tuotteiden poistamisesta
      tai painostuksesta kauppoja kohtaan nostamaan normaali tuotteiden
      hintatasoon!
      Kyllä tämä maa on jonkunlainen yya-kommunisti-perinteinen ei vapaan demokratian
      itä-Euroopan maa!!

    • Anonyymi00026

      Tämä maa ei olekkaan oikeesti länsimaa, on leikisti.

    • Anonyymi00027

      Valikoivaa moralismia.

      • Anonyymi00028

        Valikoidaan sopivat kriteerit päätöksille kulloistenkin johtajien mielihalujen mukaan.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Valikoidaan sopivat kriteerit päätöksille kulloistenkin johtajien mielihalujen mukaan.

        Johtajien lisäksi S-ryhmässä vaikuttaa erityisesti osuuskauppojen edustajistot, jotka ovat usein poliittisesti valittu ja joissa tehdään politiikkaa, erityisesti aina vaalien lähestyessä. HOK Elannossa politiikka on erityisesti esillä ja SOK:n johtajat lammasmaisesti noudattavat kulloistakin poliittista linjaa, joka pitää kovinta ääntä.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Johtajien lisäksi S-ryhmässä vaikuttaa erityisesti osuuskauppojen edustajistot, jotka ovat usein poliittisesti valittu ja joissa tehdään politiikkaa, erityisesti aina vaalien lähestyessä. HOK Elannossa politiikka on erityisesti esillä ja SOK:n johtajat lammasmaisesti noudattavat kulloistakin poliittista linjaa, joka pitää kovinta ääntä.

        Ammattiylpeyttä omaava johtaja ei taivu poliittisen painostuksen alla tekemään yritykselle vahingollisia päätöksiä. Kyllä tällainen kertoo myös johtajien laadusta.

      • Anonyymi00043
        UUSI
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Valikoidaan sopivat kriteerit päätöksille kulloistenkin johtajien mielihalujen mukaan.

        Ideologia joskus sumentaa fiksujenkin johtajien ajattelua.

    • Anonyymi00032
      • Anonyymi00039

        Tekosi puhuvat niin kovaa, etten kuule mitä sanot.

    • Anonyymi00034

      On oikein, että S-ryhmä menettää nyt asiakkaita. Niin häpeällisesti se on näissä asioissa toiminut. Elämä on osoittanut sen, että tällaisista päätöksistä ihminen joutuu tavalla tai toisella vastaamaan. Viimeistään vanhuudessa omatunto soimaa tehdyistä vääristä päätöksistä.

      Kari Neilimon aikaan S-ryhmällä oli vielä selkärankaa ja moraalia. Niiden vuosien aikana he rakensivat menestyksensä. Nykyisillä johtajilla nuo puuttuvat ja niiden puute näkyy nyt heikentyneenä luottamuksena S-ryhmään. Tästä ihmiset puhuvat paljon, vaikka vielä käyvätkin heidän kaupoissaan. Yhä useampi ei arvosta S-ryhmän toimintatapaa ja monet myös siirtyvät toisten kauppojen asiakkaiksikin.

      Kun perustus on heikko, niin sen päälle ei pysty rakentamaan mitään kestävää. Tämä on nyt tilanne S-ryhmällä ja veikkaan, että mureneva perusta tulee aiheuttamaan tulevina vuosina heille vielä suurempia tappioita.

      • Anonyymi00040

        Neilimon aikana tällainen pelleily ei olisi tullut kuuloonkaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1100
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe