Persut nosti hälyn siitäkin kun eduskunnassa persuja sanottiin persuiksi. Vaikka Soini, joka oli puheenjohtaja, käytti itse samaa nimitystä. 2015 vaalien alla Soini sanoi muunmuassa näin:
"Persut ei myy persettä".
"Persut ei myy persettä".
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
P-sanaa käytetään yleensä loukkaavassa tarkoituksessa. Se on vähän kuin n-sana, josta yleensä loukkaantuu vain vasemmisto.
Loukkasiko Soini siis persuja?
Ei, ei n-mieskään itseään loukkaa kun käyttää itsestään n-sanaa.
Siis persusana on loukkaava, mutta ei olekaan loukkaava?
Mutta Soinihan käytti monikkomuotoa persut. Hän siis puhui kaikista persuista.
Niin juuri, sama kuin n-sana on loukkaava vain vasemmistolaisen mielestä.
Ja valehteli siinäkin, kun sanoi, ettei persut myy persettä. Tuossa tarkoitetaan tietenkin poliittista perseen myyntiä, se huomioitakoon.
Siinä huomaat, puoluetoverisi loukkaantuvat ihan turhasta.
Ei. Nyt sinä stereotypioit. Päinvastoinhan asia on, siinä huomaat, ettei vasemmistolaiset ole kategorisesti niitä loukkaantujia, kun en minäkään ole. Kehittelit omassa päässäsi väitteen, jota yrität nyt todeksi todistella.
Tuo vasemmistolaisen luokkaatuminen on vain valikoivaa, kuten juuri esitit.
Niin persua. Persu loukkaantuu sanasta persu, mutta Mauri Peltokangas kirjoitti Marinin hallituksen ministerien olevan persereikiä.
Pitääkö persuille sallia enemmän, kun ne on jääneet apinan tasolle? Toivottavasti apinat ei loukkaannu vertauksesta.
Perussuomalaisten pitäisi vaihtaa nimekseen: pellehörhöjen puolue.
PS on Suomea, suomalaisia, suomalaisuutta ja Suomen perinteisiä arvoja puolustava järkipuolue. Pitää tämä toistaa niin monta kertaa, että vihervas,demari kannattajakin sen ymmärtää ja muistaa eikä törki ihan vääränlaisia nimihirviöitä PS:lle.
Sehän on lyhenne puolueen nimestä kuten kepu. Vasemmistoliittolaisia sanotaan usein vassareiksi ja sosiaalidemokraatteja demareiksi. Kokoomukselaisia sanotaan kai kokkareiksi.
Joo, mutta persut uhriutuu aina kun pienikin mahdollisuus. Tynkkynen oli loukkaantunut, kun hänen nimensä oli kirjoitettu väärin.
Sitä kepua ja kepulia pidetään myös loukkaavana kepussa.
Tuo persu pakkomielteesi on kyllä jo häiritsevä. Mene persu palstalle tämä on maailmanmenoa uutisia ja pohdintaa maailmasta politiikasta.
Maailman menoko on siis vain maailmanpolitiikalle pyhitetty ja persut ei siihen kuulu?
Persu pettää aina, siihen voi luottaa.
Marrin petti miestään - a, siihen voi luottaa.
Luottomies, Mestari Halla-aho.
https://www.seiska.fi/kotimaa/jussi-halla-ahon-salalapsikohu-paisuu-hilla-vaimo-onnitteli-lapsen-aitia-tietamattomana-kaikesta/667524
Onko se sinua pettänyt ja miten muka, muustahan sinä et tiedä?
Minä hyväksyisin persu-sanan, jos se olisi oikein lyhennetty, niin kuin esim. kepu. Mutta kun se lyhennettiin haukkumistarkoituksessa, niin siksi en hyväksy sitä käytettävän. Esim. demari kuulostaa pahemmalta, jos siihen lisätään r, eli remari.
Miten Soinin olisi pitänyt se sana lyhentää lausuessaan, että persut ei myy persettä, että olisit sen hyväksynyt?
Pesu? Olisipa siinäkin lyhennys.
Demari voisi olla vaikka demakka, koska suurin osa demarimiehistä on nykyään neitejä eli akkoja.
"PS:n Peltokangas kutsui ministereitä ”perserei'iksi” – ei seuraamuksia eduskuntaryhmässä"
Ne on persuilla omat käyttäytymissäännöt.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000006583006.html
Lopulta persut erotti Katajan puolueesta?
Ja pahoittelivatko persut Katajan kuolemaa ollenkaan?
Onko persun kuolemassa pahoittelemista?
Eipä juuri.
Eipä kai, koskapa persutkaan ei pahoitelleet.
Paras persu taitaa olla persujenkin mielestä kuollut persu. Valikoivasti tosin.
https://yle.fi/a/74-20178221
Eipä juuri.
Eipä juuri.
Ääliö voi viisastua - demari EI
Persu sai hepulin.
"Ääliö voi viisastua - demari EI"
Korjaisin hieman tuota ajatusta, samalla tarkentaen.
Ääliöhän voi viisastua, koska lähtee niin pohjalta kuin Suomen talouskasvu, joka nyt on hieman kasvanut ja joku ehtikin jo kertomaan, että Suomen talous on nyt Euroopan vahvin. No, se kertoja oli varmaan ääliöpersu, joka voi ehkä hieman viisastuakin, kun niin pohjalla on. Sen sijaan sellainen, joka ei ole persuääliöiden tasolla, omaa heikommat mahdollisuudet viisastua, koska on jo tasolla, jossa viisastuminen on jo vaikeampaa kuin sieltä alemmalta persutasolta nouseminen. Huipulta on vaikea nousta enää ylemmäs, mutta ääliöpersut voi pyrkiä sinne huipulle nousemaan.
Vihr.vas.demarien joukossa tyhmyys vain tiivistyy, tuokin kannanotto kertoo siitä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18581823/kosto-on-suloinen--vaimon-kunniaa-loukataan-kun-paljastetaan-etta-mies-on-persu
Ja niin, varoituksen sana, jotka uhmaa persuja:
Jani, tämä maailman tyhmin Jani, on useampaakin instanssia lähestynyt ja uhkaillut avustusten pois vetämisellä, jos ei asenne muutu.
En tiedä mutta persuja haukutaan vaikka millä nimillä ja se on aiheettomasti vihatuin puolue. Totuus on myrkkyä näille vihaajille.
Persut ovat natseja vassujen mielestä vaikka eivät ole. Persut ovat rasisteja vassujen mielestä vaikka vihervassut tykkää intersektionaalisuudesta.
Putinisteja ovat myös vassujen mielestä vaikka juuri Persut ainoana puolueena vastusti Ottawan sopimusta silloin kun sitä puuhattiin. Vassut kannattaa Ottawan sopimusta vieläkin vaikka se on purettu. Jussi Halla-aho puhui naton puolesta yli kymmenen vuotta sitten joidenkin kokkareiden ohessa.
Minun logiikan mukaan putinisti ei kannata natoa eikä vastusta Ottawan sopimusta. Teillä on outo logiikka jos se väittää toisin.
Persut siunaa juutalaisia. Teemu Keskisarja sanoi suoraan eduskunnassa että hän siunaa juutalaisia ja Israelia. Yksikään natsi ei siunaa juutalaisia. Miten on vassujen laita, siunaako vassut juutalaisia ja Israelia?
Totuus on, että persujen kannatus on laskenut. Vaaleissa on tullut gallupennusteita huonommat tulokset 2023 vaalien jäkeen.
Onko tämä haukkumista vai totuus?
Intersektionaalisuus on erittäin rasistinen aate jota vihervassut kannattaa yleisesti.
PS puolustaa myäs Suomen ja suomalaisten turvallisuutta monin tavoin. Tuliko selväksi vihrvas.demarikannattajalle? Vai pitääkö vielä toistaa?
Kokkarit hyötyvät PS:sta. Kok. tekee päätöksiä. PS ottaa vastaan syytökset.
Vihr. vas.demari kannattaja ei ymmärrä ilmiselviä asioita, on jäänyt vanha valhe kela päälle ja sitä toistaa, ei ota vastaan faktatietoa.