Aivan kuten teki edellinenkin hallitus. Suomi kuuluu nykyään jo kehittyneisiin maihin, jossa työpaikat syntyvät kotimarkkinoilla. Emme ole enää mikään bulkkia vientiin tuottava banaanivaltio.
Kun kansalaisille palautuu usko tulevaisuuteen, niin rahaa aletaan taas käyttämään, joka vaikuttaa automaattisesti työllisyyttä parantaen.
Vielä tänä kesänä en käy ostamassa jäätelökioskilta mitään, mutta jos ensi juhannuksena on Lindtmanin I hallitus jo pystyssä, niin sitten ostan jäätelöitä useammankin viikossa, ja kesätyöläinen saa palkkarahansa, joilla voi ostaa itselleen jotain pientä kivaa.
SDP laittaa taas työllisyyden kasvuun
80
104
Vastaukset
- Anonyymi00001
Hyvä sinä.
- Anonyymi00002
Kyllä minäkin pytyn työllistämään valtion lainarahoilla.
- Anonyymi00003
Riikka ei pystynyt edes siihen, vaan teki ennätysvelat ja ennätystyöttömyyden. Vain kaikkein rikkaimmat rikastuivat, joka ei hyödytä lainkaan Suomen kansantaloutta.
Ja persaukiset persut luulee persupuolueen olevan Suomen kansan puolella. Hoho, vajaaälyistä sakkia. - Anonyymi00073
Anonyymi00003 kirjoitti:
Riikka ei pystynyt edes siihen, vaan teki ennätysvelat ja ennätystyöttömyyden. Vain kaikkein rikkaimmat rikastuivat, joka ei hyödytä lainkaan Suomen kansantaloutta.
Ja persaukiset persut luulee persupuolueen olevan Suomen kansan puolella. Hoho, vajaaälyistä sakkia.Seuraava hallitus joutuu aina ottamaan enemmän velkaa kuin edellinen
- Anonyymi00004
Sanna työllisti lainarahalla. Kuka tahansa voi sen tehdä.
- Anonyymi00005
Paitsi Riikka. Kuka muu tahansa kyllä.
Riikka ei osannut edes tuota. - Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Paitsi Riikka. Kuka muu tahansa kyllä.
Riikka ei osannut edes tuota.Miksei Riikka osaa? Onko hän tyhmä?
- Anonyymi00008
Anonyymi00006 kirjoitti:
Miksei Riikka osaa? Onko hän tyhmä?
Kyllä.
- Anonyymi00043
Anonyymi00005 kirjoitti:
Paitsi Riikka. Kuka muu tahansa kyllä.
Riikka ei osannut edes tuota.Aivan.
- Anonyymi00054
Miljardit verorahat sitä ennen taivaan tuuliin ja vasta sen jälkeen miljardien ulkomaan lainaa tilalle. Vasemmisto ajoi maamme nykyiseen velkakriisiin josta porvarihallitus on nostamassa tien päälle.
- Anonyymi00064
Anonyymi00054 kirjoitti:
Miljardit verorahat sitä ennen taivaan tuuliin ja vasta sen jälkeen miljardien ulkomaan lainaa tilalle. Vasemmisto ajoi maamme nykyiseen velkakriisiin josta porvarihallitus on nostamassa tien päälle.
Mutta porvarihallitus on ottanut ennätysvelat. Sekö ei ole velkakriisiä, vaan tilanteen parantamista? Miksi pienempi velka oli sitten kriisi, jos suurempi ei ole?
- Anonyymi00007
Ottamalla kaikki halukkaat maahan, niinkö? Sellaisetkin jotka eivät halua kotoutua vakaumuksensa vuoksi?
- Anonyymi00010
Mitä demarit aikoo tehdä jo maassa oleville ja maahan tuleville ihmisille jotka eivät halua kotoutua?
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Mitä demarit aikoo tehdä jo maassa oleville ja maahan tuleville ihmisille jotka eivät halua kotoutua?
Tähän ei yksikään vassu ole vastannut
- Anonyymi00044
EK niitä tuo.tavoite on 45.000 / vuosi.
- Anonyymi00045
Anonyymi00010 kirjoitti:
Mitä demarit aikoo tehdä jo maassa oleville ja maahan tuleville ihmisille jotka eivät halua kotoutua?
Lisää neuvoja ja kielten opastusta.
- Anonyymi00047
Anonyymi00011 kirjoitti:
Tähän ei yksikään vassu ole vastannut
Minä vastasin
- Anonyymi00056
Anonyymi00010 kirjoitti:
Mitä demarit aikoo tehdä jo maassa oleville ja maahan tuleville ihmisille jotka eivät halua kotoutua?
Miljardeja euroja veronmaksajien rahoja musujen kotouttamiseksi, noin esimerkiksi.
- Anonyymi00065
Meillä ei kyllä sellaisia puolueita ole yhtäkään, jotka ottaisivat kaikki halukkaat. SDP tiukensi kansalaisuuden saamisen ehtojakin.
Mutta sinähän tarkoitatkin sitä, että pitäisi syrjiä muslimeja. Teillä kristityillä se on aina mielessä. Sitä ne eivät tee, kun perustuslakimme kieltää uskonnon perusteella syrjimisen. Se suojaa kristittyjäkin. - Anonyymi00074
Anonyymi00047 kirjoitti:
Minä vastasin
Onko se jossain muuttanut heidän mieltään?
- Anonyymi00075
Anonyymi00065 kirjoitti:
Meillä ei kyllä sellaisia puolueita ole yhtäkään, jotka ottaisivat kaikki halukkaat. SDP tiukensi kansalaisuuden saamisen ehtojakin.
Mutta sinähän tarkoitatkin sitä, että pitäisi syrjiä muslimeja. Teillä kristityillä se on aina mielessä. Sitä ne eivät tee, kun perustuslakimme kieltää uskonnon perusteella syrjimisen. Se suojaa kristittyjäkin.Persut tiukensi. Demarit tulee höllentämään niitä ehtoja
- Anonyymi00079UUSI
Anonyymi00065 kirjoitti:
Meillä ei kyllä sellaisia puolueita ole yhtäkään, jotka ottaisivat kaikki halukkaat. SDP tiukensi kansalaisuuden saamisen ehtojakin.
Mutta sinähän tarkoitatkin sitä, että pitäisi syrjiä muslimeja. Teillä kristityillä se on aina mielessä. Sitä ne eivät tee, kun perustuslakimme kieltää uskonnon perusteella syrjimisen. Se suojaa kristittyjäkin.Valkoisia syrjiviä muslimeja onkin syytä vähän kurmuuttaa,,kävin tuossa Marokossa ja hyvä etten tullut tapetuksi ei minkään takia...arvasivat jo päälle päin että olen ateisti...Ei mitään oikeutta heillä pakottaa ketään uskomaan mitään tai ketäön ylimaallista ,samoin kuin ei kristityilläkään....
Jos sotaa haluatte maailman kuninkuudesta nikn eikun vaan aletaan katsomaan kuka on mies ja kuka muita sukupuolia...minä en pelkää...käykööt päälle vaikka kaikki yhtä aikaa,,reikärauta paukkuu sitten kuumana..
Preiät kuvittelee aina olevansa koviakin...
Että näin sanoo atet asiasta... - Anonyymi00081UUSI
Anonyymi00044 kirjoitti:
EK niitä tuo.tavoite on 45.000 / vuosi.
.
- Anonyymi00009
Vaikea on Riikan korjata SDP:n hölmöilyjä. Siihen ei sentään Riikkakaan kykene.
- Anonyymi00049
Hahaa.Riikka osaa vaan irviä rumalla turvallaan.
- Anonyymi00076
Anonyymi00049 kirjoitti:
Hahaa.Riikka osaa vaan irviä rumalla turvallaan.
Tällainen taso on "keskustelulla"
- Anonyymi00012
Hyvä juttu tuo suomalisen työllistäminen, jonka SDP tekee.
- Anonyymi00018
Millähän tavalla? Lopettamalla tuottavaa työtä maasta kaikilla hulluilla ilmastomaksuilla. Samaan aikaan avaavat kaikki portit jokaisen halukkaan tulla tänne viettämään lokoista elämää veronmaksajien rahoilla. Kun tulija tulee tänne länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan, hänen hiilijalanjälki jopa monikymmenkertaistuu kun ihminen alkaa kuluttamaan länsimaiseen tapaan. Tämän totuuden demarit unohtaa autuaasti ja tietoisesti. Se siitä ilmastosta sitten.
Ennallistamalla metsäteollisuus joka on talouden kivijalka, nurin. Siinä kymmeniä tuhansia ihmisiä kortistoon.
Maataloutta demarit vihaa kuin ruttoa. Se on heidän kynsissä ensimmäisenä. Näin vassut lyö lyötyä. Ei mitään häpyä - Anonyymi00066
Anonyymi00018 kirjoitti:
Millähän tavalla? Lopettamalla tuottavaa työtä maasta kaikilla hulluilla ilmastomaksuilla. Samaan aikaan avaavat kaikki portit jokaisen halukkaan tulla tänne viettämään lokoista elämää veronmaksajien rahoilla. Kun tulija tulee tänne länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan, hänen hiilijalanjälki jopa monikymmenkertaistuu kun ihminen alkaa kuluttamaan länsimaiseen tapaan. Tämän totuuden demarit unohtaa autuaasti ja tietoisesti. Se siitä ilmastosta sitten.
Ennallistamalla metsäteollisuus joka on talouden kivijalka, nurin. Siinä kymmeniä tuhansia ihmisiä kortistoon.
Maataloutta demarit vihaa kuin ruttoa. Se on heidän kynsissä ensimmäisenä. Näin vassut lyö lyötyä. Ei mitään häpyäVihreässä siirtymässä pyörivät nyt isot rahat. Jos valtio haluaa kasvua, se on suunta, joka kannattaa ottaa. Vihreästä teknologiasta maksetaan. Ideologiapäissään tätä on yritetty jarruttaa, mutta sehän on yksinomaan typeryyttä. Vaikka haluaisi ehdoin tahdoin saastuttaa koko maailman pilalle, rahat kannattaa silti ottaa vihreästä teknologiasta.
Mitään "kaikkia portteja auki" ei nähty edelliselläkään hallituskaudella. Se on pelkkää propagandaa. Kun nykyhallitus on kohdellut suomalaisia näin vihamielisesti, on pakko taas uhkailla niillä maahanmuuttajilla, jotta saisi ääniä vaaleissa. Ei taida oikein muuta korttia löytyä, kun ei voi enää teettäytyä duunaripuolueeksikaan.
- Anonyymi00013
SDP saa työllisyyden kasvuun vain ottamalla lisää velkaa Suomen veronmaksajien maksettavaksi
SDP tulee korottamaan Veroja!
Verojen korottaminen vie pois ostovoimaa!- Anonyymi00019
Vittekös pois taas eläkeindeksin?? Köyhiltä ja duunareilta ja eläkeläisiltä pois?? Ja mitä lupaatte sosialisti puolueessa jälleen?? Uusia vappusatansia??
- Anonyymi00014
Miksei Riikka työllistänyt, mutta otti velkaa rikkaille?
Tähän ei ole kukan persu koskaan vastannut? Miksi ette vastaa?- Anonyymi00016
Hyvä kysymys, Mihin Riikka tuhlasi velkarahat?
- Anonyymi00025
Anonyymi00016 kirjoitti:
Hyvä kysymys, Mihin Riikka tuhlasi velkarahat?
Minkä vuoksi persu et vastaa esitettyyn kysymykseen?
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Minkä vuoksi persu et vastaa esitettyyn kysymykseen?
Hiljaista tuli.
- Anonyymi00059
Punaporvarit ovat rikasta vasemmistoeliittiä, ei sunkaan Purra sitä velkaa saa sen enempää itelleen kuin 'rikkaille' joka on vasemmiston väsynyttä disinformaatiota.
- Anonyymi00015
Ai ennallistamalla metsäteollisuus, kivijalkamme nurin? Siinä samalla maatalous nurin.
Tämä tietää satoja tuhansia ihmisiä kortistoon. - Anonyymi00017
Kiistat lisääntyy, puolue aivan hajalla
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/96144fb5-9a1a-427f-aa72-95fa548e478a - Anonyymi00020
Sdp on aina osannut työllistää, koska puolue on koko kansan puolue, eikä pienen marginaaliporukan edunvalvoja.
- Anonyymi00033
Nyt se toimii täysin päinvastoin. Terveisin, ennallistaminen
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Nyt se toimii täysin päinvastoin. Terveisin, ennallistaminen
Ja rajaton maahanmuutto
- Anonyymi00035
...niinpä niin ... mutta entäpä jos sitä lainarahaa ei enää maailmalta saakaan ? Ja kuinka se suu pannaan jos alkavat kysellä entisä vippejä takaisin kun kaikki vähänkin käypäinen on jo kaupiteltu maailmalle ?
- Anonyymi00036
Anonyymi00034 kirjoitti:
Ja rajaton maahanmuutto
Kuinka työllistätte ne jotka eivät halua kotoutua vakaumuksensa vuoksi?
- Anonyymi00037
Anonyymi00036 kirjoitti:
Kuinka työllistätte ne jotka eivät halua kotoutua vakaumuksensa vuoksi?
Näitäkin te otatte maahan ehdoitta seuraavassa hallituksessa
- Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Näitäkin te otatte maahan ehdoitta seuraavassa hallituksessa
Persut ovat tehneet maahanmuuton ehtoihin sellaisia kiristyksiä joita vassut ei eivät ikinä tässä maassa tee. Tanskassa vassut vetää vielä kovempaa linjaa kuin täällä Persujen sallitaan vetää.
Seuraava hallitus tulee kumoamaan kaikki tiukennukset joita nykyinen hallitus on tehnyt maahanmuuton ehtoihin. Tämä ei tietenkään lisää työllisyyttä vaan se lisää työttömyyttä.
Valtion kassa pienenee ja samaan aikaan maahan tulee väkeä joilla ei ole aikomustakaan kotoutua. Osa heistä on sellaisia. Tämä yhtälö on mahdoton. - Anonyymi00050
Totta.
- Anonyymi00021
Sosialisti puolueessa olevia sosialisteja sosialisti puolueessa lupaavat jälleen sosialisteina mitä eivät toteuta kuten viimexikin. Sosialisti demokraaien sosialisti puheissa luvataan muttei toteuteta .eläkeindeksin.. ja viedään duunareilta ja eläkeläisiltä pois kuten viimexi eläkeindeksin pois taas jonka porvari ja ps palutti
- Anonyymi00027
Sosialisti ei voi antaa mitään vaikka lupaa. Raha ei näet kasva puussa. Se täytyy ensin tehdä työllä.
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Sosialisti ei voi antaa mitään vaikka lupaa. Raha ei näet kasva puussa. Se täytyy ensin tehdä työllä.
Sosialismi ei luo mitään annettavaa koska se ei kannusta töihin. Korkeintaan se jakaa velkarahaa ihmisille.
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Sosialismi ei luo mitään annettavaa koska se ei kannusta töihin. Korkeintaan se jakaa velkarahaa ihmisille.
Missään, milloinkaan maailman historiassa emme ole nähneet menestyvää ja vaurasta sosialismia.
- Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Missään, milloinkaan maailman historiassa emme ole nähneet menestyvää ja vaurasta sosialismia.
Norjan vassut säilytti öljyn valtiolla.. tämä ei tee maasta kokonaisvaltaista sosialismiahan totalitarismeineen. Eihän Suomikaan ollut kommunismi eli sosialismi silloin kun maassa oli tärkeät firmat valtiolla. Ei, vaan täällä taisteltiin kommunismia vastaan.
- Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Norjan vassut säilytti öljyn valtiolla.. tämä ei tee maasta kokonaisvaltaista sosialismiahan totalitarismeineen. Eihän Suomikaan ollut kommunismi eli sosialismi silloin kun maassa oli tärkeät firmat valtiolla. Ei, vaan täällä taisteltiin kommunismia vastaan.
Ei se ole aina mustavalkoinen asia. Maan tärkeimmät alat pitää olla valtion omistuksessa mutta sitten on äärimmäisen tärkeää olla mahdollisimman laaja yksitysyrittäjien joukko. Näillä menestytään varmasti.
- Anonyymi00055
Anonyymi00029 kirjoitti:
Missään, milloinkaan maailman historiassa emme ole nähneet menestyvää ja vaurasta sosialismia.
Tehdään vielä selväksi että Norja ei ole sellainen sosialistinen totalitarismi jota meidän vassut ajaa, vaikka se on pitänyt luonnonvarat valtiolla. Joidenkin alojen valtion omistus ei tee maasta kokonaisvaltaista sosialismia kuten neukku oli tai pohjoiskorea on.
- Anonyymi00060
Anonyymi00028 kirjoitti:
Sosialismi ei luo mitään annettavaa koska se ei kannusta töihin. Korkeintaan se jakaa velkarahaa ihmisille.
Niin, rahaa on, eikä velkoja tarvi maksaa takaisin, kotimaa ensin on haitallista.
- Anonyymi00080UUSI
Anonyymi00055 kirjoitti:
Tehdään vielä selväksi että Norja ei ole sellainen sosialistinen totalitarismi jota meidän vassut ajaa, vaikka se on pitänyt luonnonvarat valtiolla. Joidenkin alojen valtion omistus ei tee maasta kokonaisvaltaista sosialismia kuten neukku oli tai pohjoiskorea on.
Neukku ja Pkorea ,ehkä Kiinakin ,ei perustu mihinkään rahan arvoon tai pörsseihin...paha homma noissa sosialisteissa vaan on että ajautuvat aina jonkinlaisiksi diktatuureiksi,,,mutta yhdenlaisia diktatuureja ne on plutokratia ja autokratiakin eli rikkaampien maailmanvalta...pääomamarkkinat ei paljoa köyhiä ja sairaita huomioi ,jos nyt ei äärisosialistisessakaan valtiossa sitä tapahdu....
Maailmasta puuttuu edelleen toimiva ideologia joka huolehtisi kaikista kansaosista kokonaisvaltaisesti ettei mitäön puutteita ja sairauksia joihin ei varaa saada hoitoa olisi missään määrin tai nälkäkuolemia...
- Anonyymi00022
Kerropas nyt tänne päin sosialisti puolueessa oleva sosialisti mixi veitte pois eläkeindeksin köyhiltä ja duunareilta ja eläkeläisiltä?? Vastaileppas nyt tänne ku kysytään
- Anonyymi00024
Eli sosialistipuolue perussuomalaiset vastasivat tuosta irvistelevän Riikan johdolla seuraavasti:
Indeksijäädytys
Vuonna 2024 ei tehty indeksikorotuksia sairauspäivärahan, osasairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan, erityishoitorahan, luovutuspäivärahan ja kuntoutusrahan vähimmäismääriin. Myöskään työmarkkinatukeen, peruspäivärahaan, ansiopäivärahaan tai lastenhoidon tukiin ei tehty indeksikorotuksia. Lisäksi yleisen asumistuen ja eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenojen perusteisiin ei tehty indeksitarkistusta. - Anonyymi00032
Anonyymi00024 kirjoitti:
Eli sosialistipuolue perussuomalaiset vastasivat tuosta irvistelevän Riikan johdolla seuraavasti:
Indeksijäädytys
Vuonna 2024 ei tehty indeksikorotuksia sairauspäivärahan, osasairauspäivärahan, vanhempainpäivärahan, erityishoitorahan, luovutuspäivärahan ja kuntoutusrahan vähimmäismääriin. Myöskään työmarkkinatukeen, peruspäivärahaan, ansiopäivärahaan tai lastenhoidon tukiin ei tehty indeksikorotuksia. Lisäksi yleisen asumistuen ja eläkkeensaajan asumistuen enimmäisasumismenojen perusteisiin ei tehty indeksitarkistusta.Huomautus. Persut ovat ainoa oikeistolainen puolue KD:n kanssa.
- Anonyymi00040
Anonyymi00032 kirjoitti:
Huomautus. Persut ovat ainoa oikeistolainen puolue KD:n kanssa.
Itse asiassa nykyiset perussosialistit tekevät hyvinkin kommunistista talouspolitiikkaa. Suomi alkaa vähitellen muistuttaa Neuvostoliittoa.
- Anonyymi00046
Anonyymi00040 kirjoitti:
Itse asiassa nykyiset perussosialistit tekevät hyvinkin kommunistista talouspolitiikkaa. Suomi alkaa vähitellen muistuttaa Neuvostoliittoa.
Väärin. Persut ainoana puolueena on säilyttänyt option erota kommunismista eli eurostoliitosta. En usko että muut puolueet edes ajattelee sitä mahdollisuutta.
- Anonyymi00023
Kesäkuussa 2023 työllisyysaste oli 79,8 %.
Maaliskuuhun 2026 mennessä Riikka oli runnonut sen 74,2 prosentiin, eli reilut viisi prosenttiyksikköä alemmas. Tuohon ei pysty kuin 100-prosenttinen tunari, jollainen Riikka nimenomaan on. Sen akan tekosia joutuu Suomen kansa maksamaan vielä pitkään.- Anonyymi00039
Tuosta voisi vetää sen johtopäätöksen että lisävelkaa olisi pitänyt ottaa vieläkin enemmän kuin entisten vippien kohonneisiin korkoihin tarvitaan ? Lisäkysymys : mikä kopla se oikein mahtoikaan olla vallassa ennen näitä nykyisiä , siis se joka naureskellen haalimalla haali lisävelkaa , julistaen "ettei näitä tarvitse maksaa takaisin eikä korko nouse ?" ..ja myi kaiken vähänkään käypäisen ja tuottavan , autorekisteröinnistä alkaen , ulkomaalaisille sijoittajille ?
- Anonyymi00048
Huh huh. On tuo kyllä täydellinen tunarointi.
- Anonyymi00077UUSI
Anonyymi00039 kirjoitti:
Tuosta voisi vetää sen johtopäätöksen että lisävelkaa olisi pitänyt ottaa vieläkin enemmän kuin entisten vippien kohonneisiin korkoihin tarvitaan ? Lisäkysymys : mikä kopla se oikein mahtoikaan olla vallassa ennen näitä nykyisiä , siis se joka naureskellen haalimalla haali lisävelkaa , julistaen "ettei näitä tarvitse maksaa takaisin eikä korko nouse ?" ..ja myi kaiken vähänkään käypäisen ja tuottavan , autorekisteröinnistä alkaen , ulkomaalaisille sijoittajille ?
Nykyhallituksen ottama ennätysvelka sisältää pääosin aivan muuta kuin vanhojen velkojen korkoja. Aivan, kuten viime hallituksellakin oli.
Ja kyllä, sitä velkarahaa olisi kannattanut käyttää talouskasvuun ja työllistämiseen, jotta talous ei olisi laahannut pohjamudissa näin pitkään. Ensin talous kasvuu, sitten sopivasti leikkauksia. Siinä olisi ollut aivan oppikirjaohje nykyhallitukselle. Päättivät kuitenkin ensin vetää leikkauksilla talouden kuralle ja sitten ihmetellä hätäisesti kasvutoimia, kun työttömyys vetelee lama-ajan ennätyksiä rikki.
Ihana kallista.
- Anonyymi00051
Miten, kun porvarispuolueet ovat jo saaneet työllistymisen hyvin käyntiin.
- Anonyymi00052
Demarit lopettaa maatalouden ja vie eläkerahat.
- Anonyymi00053
Sitten nähdään nälkää. Kiitti vitusti vassut
- Anonyymi00057
Kerro aloittaja miten se on mahdollista kun juuri demarit lopettaa tuottavaa työtä maasta?
- Anonyymi00058
Demarit laittaa yrityksille niin korkeat ilmastohulluusmaksut että yritykset kaatuu yksi toisensa jälkeen.
- Anonyymi00061
Niin se vaan tuppaa olemaan, kuten nuo aiemmin kerrotut luvut osoittavat.
Sannan lopettaessa kesäkuussa 2023 työllisyysaste oli 79,8 %.
Maaliskuuhun 2026 mennessä Riikka oli runnonut sen 74,2 prosentiin.
Perustelkaa nyt persut huolella miksi te pidätte Riikkaa niin mahdottoman hyvänä ministerinä, kun hän on saattanut Suomen tarkkiksille, romauttanut Suomen luottoluokituksen ja kaupan päälle kurjistanut Suomen kansan.
Kertokaa nyt persut jumalauta miksi Riikka on niin älyttömän hyvä?
Kertokaa, älkää ujostelko yhtään. Antakaa palaa.- Anonyymi00063
Ei ne uskalla sanoa mitään.
>>Aivan kuten teki edellinenkin hallitus. Suomi kuuluu nykyään jo kehittyneisiin maihin, jossa työpaikat syntyvät kotimarkkinoilla. Emme ole enää mikään bulkkia vientiin tuottava banaanivaltio.>>
Lopetetaan vientiteollisuus niin loppuu myös tuonti.
Juche-aatteella talous kasvuun.- Anonyymi00062
Kunnon persuilua 😆
Ei tullut mieleen sellainen vaihoehto, että voisi vientituotteisiin tehdä Suomessa lisäarvoa?
Joo lopetetaan kaikki ja potkitaan persut Suomesta hevonvittuun.
- Anonyymi00067
Millaista teollisuutta / tuotantoa demarit järkkää???
Halailuteollisuutta, masentuneiden kuuntelu teollisuutta, hoivateollisuutta, taikaseinäteollisuutta, niinkö? Ja näillä sitten suomi nousuun?- Anonyymi00069
Kun valtio tukityöllistää, niin työttömät "poistuu jonoista", tienaavat enemmän, jolloin valtio saa "enemmän" verotuloja.
Kun tukityöllisyys rahoitetaan valtion velalla jota ei koskaan tarvitse maksa takaisin, suomi pelastuu ilman kokoomusta. - Anonyymi00070
Anonyymi00069 kirjoitti:
Kun valtio tukityöllistää, niin työttömät "poistuu jonoista", tienaavat enemmän, jolloin valtio saa "enemmän" verotuloja.
Kun tukityöllisyys rahoitetaan valtion velalla jota ei koskaan tarvitse maksa takaisin, suomi pelastuu ilman kokoomusta.Tuohan on suoraan lainattu Sanna Mariinin pelikirjasta!
No niin on!
- Anonyymi00068
Sepä se. Demarit tekee eikä pelkästään lupaile niin kuin tämä kauhukabinetti. Vai 100 tuhatta uutta pysyvää työpaikkaa yksityiselle sektorille, hah my ass.
- Anonyymi00071
Teiilä varmaan on joku suunnitelma, kerrotko vielä miten SDP tuon tempun tekee. Jos kyse on tukityöllistämisestä, niin suomen valtiolla ei sellaiseen ole rahaa. Velaksiko SDP työllistää?
- Anonyymi00072
sdptä äänestävät maanpetturit. sdp tekee suomesta islamaisen paskastanin: https://www.facebook.com/purrariikka/posts/pfbid023bX4uoitroyQYi5CbEN4bZUykRKTXAhHdckGn2v4HFBiwBMG3yhAqrt8kmCQ2xddl
- Anonyymi00078UUSI
Sdp palauttaa tulevaisuuden uskon kansalaiselle ja se saa kukkaroiden nyörit löystymään, joka automaattisesti näkyy toimeliaisuuden lisääntymisenä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487