Putin myöntää venäjän vaikeudet

Anonyymi-ap

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että Venäjä käy läpi "vaikeaa ajanjaksoa, joka on opettanut maalle paljon", Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass ja uutistoimisto Reuters kertovat.

Venäjä on viime aikoina kärsinyt enenevästä öljy- ja polttoainepulasta Ukrainan jatkuvien drooni-iskujen myötä. Tilanne vaivaa erityisesti Venäjän miehittämää Krimin niemimaata. Viime yönä Ukraina iski jälleen kahteen öljynjalostamoon Krasnodarin ja Jaroslavlin alueilla.

Putin kommentoi asiaa puhuessaan Yhtenäinen Venäjä -puolueensa puoluekokouksessa. Hänen jälkeensä lavalle nousi maan ex-presidentti ja entinen pääministeri Dmitri Medvedev, joka on viime vuosina tullut tunnetuksi lähinnä ärhäkästä Länsi-Eurooppaa, Ukrainaa ja Natoa haukkuvasta somekommentoinnistaan.

Venäjällä käydään syyskuussa duuman vaalit, joita puoluekokous pohjustaa. Tass kirjoittaa, että myös "Donbasin ja Novorossijan" kansalaiset osallistuvat vaaleihin ensimmäistä kertaa. Sanapari viittaa ukrainalaisiin Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizzjan alueisiin, jotka Venäjä ilmoitti syyskuussa 2022 liittäneensä itseensä. Ilmoitus on luonnollisesti kansainvälisen oikeuden vastainen, eikä Venäjä ole onnistunut miehittämään yhtäkään alueista kokonaisuudessaan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012084748.html

5

<50

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      EI LIITY lapuaan MITENKÄÄN LOPETA JO

      • Anonyymi00002

        Mikset sä koskaan karju tuolle nössölle? Liittyykö sen jutut aina Lapuaan?


    • Anonyymi00003

      Ainakin se on opettanut,että Putin oli täysin väärä mies johtoon. Jeltsinin olisi pitänyt pitää yksi selvä päivä miettiessään seuraajaansa.

    • Anonyymi00004

      Uutisia tänään:

      🔥 BAVOVNA Slavyansk-on-Kubanin öljynjalostamolla!
      🔥 Myös Jaroslavlin öljynjalostamoa vastaan ​​hyökättiin.
      🔥 Tulipalo Slavyanskajan öljynvakautus- ja kaasunkäsittelylaitoksella
      🔥 BAVOVNA Melitopolissa
      💥 Uusia räjähdyksiä Krimillä
      💥 Rautatiesilta Ichokin alueella (Krim) sekä vihollisen ampumatarvikevarasto Amvrosiivkan alueella Donetskin alueella.
      🔥Päivitys: Ohjukset osuivat kolmeen Titan-Barricades-teollisuuskompleksin työpajaan Volgogradissa aiheuttaen tulipalon ja osittaisen tuhon kahdessa työpajassa.
      🇲🇩 Venäläisten joukkojen vetäytyminen Transnistriasta voidaan sisällyttää Ukrainan rauhanneuvotteluihin, joihin EU osallistuu, — Sandu
      🇺🇦 Missä Lenin kaatui, Mazepa seisoo: Zelenskyi ilmoitti hetmanin muistomerkistä Kiovan keskustassa
      🔥 Sakyn lämpövoimalan tulipalo Krimillä kiihtyy, - Crimean Wind

      • Anonyymi00005

        Kiva 😃


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe