Jopa on perussuomalaisilla taas valtuustoaloite. Herrastuomarin arvonimi ja kaupungin piikkiin, valtuusto äänestää ja kaupunki maksaa ja sitten valitetaan. Paljon turhaa työtä. Olisiko mitään oikeita asioita valtuuston päätettäväksi?
Valtuustoaloite herrastuomarin srvonimen hakemiseksi
Anonyymi-ap
18249
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei herrastuomari vaan herastuomari. Herastuomarin arvonimen myöntämis asiaan ei kai kaupunki edes voisi vaikuttaa ja siihen ei auta edes persujen valittaminen, turha siis on aloite.😄
Tekoäly olisi tiennyt tuonkin, oikeuslaitoksen sisäisen prosessin, Sitä kannattaa käyttää, antaa mm linkit virallisiin lähteisiin.
Ostakoot tittelit omilla rahoillaan. Muistuu mieleen kunnallis neuvoksien tittelit kymmeniä tuhansia titteli. Eipä tuo ollut muuta kuin turhaa rahan menoa. Nämä tittelin saajat oli varakkaita, jotka olis voineet ostaavtittelit omilla rahoillaan. Ennen oli vastakkain kyyti apu vanhuksille pari tonnia, ei ollut rahaa, rikkaan titteleihin oli rahaa,
30 000 yksi titteli.
Kyllä herastuomari on hintansa väärti.
Ostakoot itse tittelin kipeet tittelinsä omilla rahoillaan. Turhaa rahan menoa, Onko kiteellä liikaa rahaa, tittelin kipeiden tittelien maksamiseen.
Kyllä taas kaikkea jonninjoutavaa
Mites olis rouvvastjuomari ?
Vielä uupuu heras juomari, tai rouvas juomari, ym turhat tittelit.
Ei kai ne nyt taas saatana oikeasti ole tuhlaamassa rahoja tällaiseen paskaan? Palvelut ei toimi mutta tällaiseen on rahaa??? Hyvä sylvi.
Onhan noita kunnallis neuvoksen titteleitä ostettu jo kaupungin piikkiin monta. Ennenei ollut vammais kuljetukseen 2000 mummonmarkkaa. Kahteen kunnallis neuvoksen titteliin oli 30 000 markkaa yhteen titteliin. Tittelien saajat olivat varakkaita, joilla ois ollu vara maksaa itse tittelinsä. Mitä hyötyä kunnalle oli näistä titteleistä.
Nyt myynnissä ex virasto talo, Vuokralaiset valmiina. Pitäs saada rahaa, jolla maksaa Kesälahden vuokratalojen purkamiset, sekä niiden velat. Saatiin erittäin kallis elätti varis. Parempi kun ois liittynyt vaikka huitsin nevadaan.
Virastotalo ei ole eikä ole ollut koskaan kunnan. Oli ensin valtion ja jo kauan yksityisen osakeyhtiön, joka sitä nyt myy.
Esim julkista tietoa: Kekäleen talo on sen yrityksen omistuksessa ja tulossa myyntiin. PKO omistanee entisen ravintola Karhun, sote ostanee kunnalta Kiteen terveys- ja paloaseman, kunta purkaa joitakin kiinteistöjään jne.
Jos on epäselvää, kannattaa kysyä myös tekoälyltä, sekin etsii kaikenlaista tietoa.
Ihan turhaa hermojanne kiristelette ja huolissaan höyryätte. Perehtykäähän asiaan tarkemmin, niin huomaatte ettei herastuomarin arvonimi edes ole ostettavissa.
Kaupunki ei siis voi sitä arvonimeä ostaa, eli ei ole veronmaksajien piikkiin kuluja siitä tulossa.
Osoittaa aloitteen tekijöiden älykkyysosamäärän tason.
Hetkinen.
Eikös sarjavalittajan (ps) tule tehdä valitus tällaisesta toiminnasta sekä pyytää selvitys,
kuinka paljon veronmaksajien rahaa on mennyt asiattomaan anomukseen ?
Tasapuolisuuden nimissä, jos kaikesta muustakin valitetaan niin kyllähän tuostakin pitäisi.
Kyseisessä tapauksessa olisi hyvä tehdä selvitys, miksi tälläisen aloitteen tekemiseen vaadittavia asian taustatietoja ei ole riittävästi selvitetty.
Ihmettelen vain, ettei kenellekään ole tullut mieleen edes vähän perehtyä herastuomari asioihin ja on vain tuulesta temmattu aloite.
Joutavilla yhteiskunnan eläteillä on tieto hukassa ja kateus kukoistaa.Hankkikaa elämä kurjuus on yleensä itse aiheutettu .Sattuko pahasti?
Jos verovaroja käytetään turhiin tittelien ostamiseen, silloin on aihetta valittaa. Ollaan itse ansaitulla eläkkeellä., sossu tukia ei ole saatu ikinä.
Eikö ole tärkeämpiä kohteita, kuin tuhlata veronmaksajien rahaa, tittelin kipeiden turhiintittelien maksamiseen. Halukkaat voi rahoittaa näitä omilla rahoillaan.