Kuolemaan johtanut kolari

Poro tai hirvi. Jälki on sen mukaista, jos ajelee huolimattomasti. Eläköön ihmiset vaahdotko poroista. Niitä on aina ollut Kuusamossa. Mihin ihmeessä teillä on niin kiire. Nopeusrajoitusta voisi pienentää sinne kahdeksaankymppiin ihan huoletta. Kaasujalkaa höllentää. Lähtee liikkeelle hitusen aikaisemmin niin ehtii perille. Surullista, että kolari johti kuolemaan se on selvää. Tuokin olisi varmasti vältetty, jos vauhtia olisi ollut vähemmän, jolloin kuski olisi ehtinyt niitä pientareita seurata. Pyöräily ja jalankulku on lisääntynyt huomattavasti myös tuolla välillä Kuusamo Ruka. Piennarta tuskin lainkaan ja nopeusrajoitus satanen. Ihan hullua hommaa. Autoilijat paahtaa hiljentämättä ohi. Saa nähdä, milloin joku pyöräilijä tai jalankulkija jää alle.
6543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tottakai pitää liikkua varoen ja ennakoiden. Tämä tapaus on ikävä, eikä siihen pitäisi kovin tunteella ottaa kantaa. Annetaan suruaika.

Porojen hoitamista tai hoitamattomuutta yleisesti saa arvostella. Erikoinen pyhä lehmä joiden omistajat pitäisi olla kaiken arvostelun ja säädöksien yläpuolella. On aivan päivänselvä asia, että porohommissa rikotaan päivittäin useita lakeja ja asetuksia. Velvollisuuksia jää hoitamatta ja oikeuksia laajennetaan tai keksitään lisää. Miksi näin pitäisi saada olla? Miksi epäkohtia ei saisi pitää esillä? Mikä siitä tekee niin erinomaista, että edes lait ei sitä kosketa?

Mitä tulee tuohon, että porot ovat olleet täällä aina niin se ei pidä paikkaansa. Ihminen on poron tuonut alueelle, eikä porot edes pärjäisi ilman ihmistä Kuusamossa koska tunturipeura ei ole alkuperäinen laji paksulumisella metsävyöhykkeellä. Metsäpeura on alueen alkuperäinen peura, jonka poronhoito on ajanut alueelta pois.

Äänestä

Toisen takapuskurissa kiinni roikkuminen pitäis poliisilla ottaa tarkkailuun. Ja ohittaminen ohitetaan niin että hyvä ettei osu ohittaja takapuskurilla ohitettavan auton etupuskuriin. Ei taida kaikilla olla olkapäiden välissä kaikki tallessa

Äänestä

Pitäkää ne kisurat poissa maanteiltä niin ei tule porokolareita.Porot syö paskasta heinää ojanpientareilta siinä sitä on luomulihaa.

Äänestä

Tuo olis vältetty, jos porot olis omistajansa mailla myös kesät, niinkuin ovat talvetkin. Tyhjän toimittajat toistaa vaan lausetta poro oli täällä ensin. Haloo, nyt ei olla enää kivikaudella!

Äänestä

Eikä pitäisi kännissä ajaa mutta ikävä juttu kaikesta huolimatta

Äänestä

Eihän yleensä kännissä kolarissa kuole. Mutta toinen menehtyy joka on selvinpäin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Poro tai hirvi. Jälki on sen mukaista, jos ajelee huolimattomasti. Eläköön ihmiset vaahdotko poroista. Niitä on aina ollut Kuusamossa. Mihin ihmeessä teillä on niin kiire. Nopeusrajoitusta voisi pienentää sinne kahdeksaankymppiin ihan huoletta. Kaasujalkaa höllentää. Lähtee liikkeelle hitusen aikaisemmin niin ehtii perille. Surullista, että kolari johti kuolemaan se on selvää. Tuokin olisi varmasti vältetty, jos vauhtia olisi ollut vähemmän, jolloin kuski olisi ehtinyt niitä pientareita seurata. Pyöräily ja jalankulku on lisääntynyt huomattavasti myös tuolla välillä Kuusamo Ruka. Piennarta tuskin lainkaan ja nopeusrajoitus satanen. Ihan hullua hommaa. Autoilijat paahtaa hiljentämättä ohi. Saa nähdä, milloin joku pyöräilijä tai jalankulkija jää alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu