taas oli pohjoiskorean johtaja telkkarissa. mikä siinä on että kommunisteilla on aina niin naurettavat vaatteet ja ennen kaikkea todella törkeät silmälasit?
kommunistit
kommunistit
4329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
muodikkaampiin. Ei vain kyl kai Kimillä olis mut se on muuten vaan niin mauton.
Ei se sitä ole. Muotihan on kehitystä. Koko ajan, syksyllä, keväällä, kesällä ja talvella tulee uusia muotivillityksiä joita myös revitellään mediassa.
Mitä kehitystä on tapahtunut kommunistisissa maissa muuten kuin aseteknologiassa tai fysiikassa tms? Taidekin siellä on valjastettu vain ylistämään suurta johtajaa ja aatetta. Ei sellaisessa maassa ole todellista taiteellista kehitystä koskaan jossa palvotaan vain yhtä henkilöä. P-Korean johtajan vaatteet ovat suoraan 70 luvulta, jolloin Venäjällä ja Kiinalla oli vielä todellista valtaa muihin kommunistimaihin. "Vaatemuoti" on sitten saanut pelkästään vaikutteita sotilaallisesta muodista.
Varaa hänellä varmasti olisi, mutta jos hän pukeutuisi kunnolla ja meidän mielestä muodikkaasti, kansa huomaisi kuinka suuri paskiainen hän on kun käyttää länsimaisen saastan mallisia vaatteita.
nähnyt millaisia alusvaatteita entisessä Neuvostoliitossa valmistettiin? Sellaisia erotiikantappajia ei uskoisi olevan edes painajaisunissa. =)
Euroopassa tauti on onneksi saatu kuriin. Aasiassa ja Kuubassa sitä vielä vähän esiintyy.