Vuonna 2013 perustetulla hankeyhtiöllä ei ole ollut ainoatakaan positiivista tuloskautta! Yhtiö on tehnyt kahta tilikautta lukuun ottamatta satojen tuhansien eurojen tappiot vuosittain!
Tuorein tilinpäätös ulottuu 30. huhtikuuta 2025. Tuolloin tappiota oli kertynyt jo 3,4 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan, kun yhtiö on tehnyt tappiollista tulosta, se on velkaantunut kovaa vauhtia. Yhtiöllä oli viimeisimmässä tilinpäätöksessä vierasta pääomaa lähes 26 miljoonaa euroa. Summasta 12,6 miljoonaa euroa on lainoja rahoituslaitoksilta ja 12,5 miljoonaa euroa pääomalainoja.
Mistä nämä miljoonat ovat tulleet? Miksi toimintaa on pidetty yllä? Onko valtio avustanut kokoomuksen kautta jo aiemminkin?
Onko Garden Helsinki ollut avustusautomaatti?
3
<50
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Pankit jakaneet rahaa vähintäänkin hähmäiselle yritykselle, koska kokoomusvaikuttajia ja hyviä veljiä mukana kuviossa?
Onko valtiokin osallistunut kolehtiin? Toivottavasti ei. - Anonyymi00002
Yritystä oltiin vasta rakentamassa.Toiminta ei ollut vielä päässyt vauhtiin ja kuluja kertyi. Tulevaisuus laskelmat näyttävät erittäin lupaavilta.
- Anonyymi00003
Niiih. Toimintaa on aloilteltu 2013, mutta vielä ei ole päästy vauhtiin. Yhtiöllä ei ole ollut yhtään positiivista tuloskautta.
Yhtiöllä on pelkkää velkaa ja se on konkurssikypsä. Hankkeen toteutuminen on käytännössä kiinni julkisesta tuesta. Kyllähän tämmöinen rekordi perskokkareet on vakuuttanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361770Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 47568
- 30556
- 68553
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522