Helsingin kaupunki on lähtenyt ratkaisemaan varhaiskasvatuksen kroonista opettajapulaa etsimällä uusia työntekijöitä Espanjasta, kertoi espanjalaismedia El País tiistaina.
El Paísin mukaan Helsingin kaupungin rekrytointiohjelma houkuttelee espanjalaisia varhaiskasvattajia tarjoamalla vakituisen työsuhteen, 3 200 euron kuukausittaisen bruttopalkan, kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointietuuden ja pienen ravintolalounastuen. Kaupunki lupaa myös järjestää asunnon valmiiksi.
Ohjelman tiedottaja Marius Knight kertoo El Paísille, että yksiö Helsingin keskustassa maksaa noin 700–800 euroa kuukaudessa. Se on edullisempi kuin monessa suurkaupungissa.
Kielitaito on toki ongelma, mutta siihenkin Helsingillä on vastaus: hakijoille tarjotaan maksuton B1-tasoon tähtäävä intensiivikoulutus jo ennen muuttoa. Suomessa opiskelu jatkuu työn ohessa B2-tasolle asti.
El Paísin haastatteleman Knightin mukaan rekrytointikampanja kohdistuu etenkin Espanjaan, koska maan opettajankoulutus vastaa suomalaisia vaatimuksia paremmin kuin esimerkiksi Saksan tai Ranskan.
”Esimerkiksi Ranskasta tai Saksasta tulevien opettajien täytyy yleensä suorittaa lisäopintoja.”
Yksityisellä sektorilla espanjalainen varhaiskasvattaja tienaa usein vain noin 1 200 euroa bruttona kuukaudessa, ja julkisella puolella ansiot ovat vain hieman korkeammat.
Espanjassa varhaiskasvattajat päättivät lukuvuoden mielenosoituksiin ja lakkoihin työolojensa vuoksi.
Varhaiskasvatuksen opettajista puhutaan Suomessa monesti kansankielellä lastentarhanopettajina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.