Moskovassa pitää jonottaa pari tuntia, jos haluaa tankata

Ukrainan tekemät iskut Venäjän öljynjalostamoihin näkyvät poltto­ainepulana myös Moskovassa.

Moskovassa autoilijat jonottavat tuntitolkulla bensaa. Paikallinen taksinkuljettaja Aleksandr kertoo Reutersille, että on ollut jo tunnin jonossa ja että vielä menee tovi.

– Kaksi päivää sitten olin jonottanut kaksi tuntia, kun asema suljettiin, ja se oli sitten siinä, taksinkuljettaja Aleksandr sanoo.

Autossa jonottaminen on ollut tukalaa helleaallon takia. Kuljettajat kertovat monien menettävän kärsivällisyytensä pitkissä jonoissa.

– Ihmiset alkavat olla todella vihaisia. Tankkaaminen on vaikeaa, ja siihen päälle vielä tämä helle, kuorma-auton kuljettaja Nikita kertoo.

Ukrainan tekemät iskut Venäjän öljynjalostamoihin ovat johtaneet polttoainerajoituksiin Venäjällä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan joillain alueilla bensiinin hinnat ovat nousseet korkealle tasolle jopa Euroopan hintoihin verrattuna.

ylen reportaasi
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Bensaa kuluu vähemmän, kun ei pidä ilmastointia päällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan tekemät iskut Venäjän öljynjalostamoihin näkyvät poltto­ainepulana myös Moskovassa.

Moskovassa autoilijat jonottavat tuntitolkulla bensaa. Paikallinen taksinkuljettaja Aleksandr kertoo Reutersille, että on ollut jo tunnin jonossa ja että vielä menee tovi.

– Kaksi päivää sitten olin jonottanut kaksi tuntia, kun asema suljettiin, ja se oli sitten siinä, taksinkuljettaja Aleksandr sanoo.

Autossa jonottaminen on ollut tukalaa helleaallon takia. Kuljettajat kertovat monien menettävän kärsivällisyytensä pitkissä jonoissa.

– Ihmiset alkavat olla todella vihaisia. Tankkaaminen on vaikeaa, ja siihen päälle vielä tämä helle, kuorma-auton kuljettaja Nikita kertoo.

Ukrainan tekemät iskut Venäjän öljynjalostamoihin ovat johtaneet polttoainerajoituksiin Venäjällä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan joillain alueilla bensiinin hinnat ovat nousseet korkealle tasolle jopa Euroopan hintoihin verrattuna.

ylen reportaasi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu