Leppävaaran ja Kauklahden välisiä uusia raidepareja on rakennettu nyt jo parin vuoden ajan. Kilon asemanseutu kaikkiaan tulee muuttumaan aika lailla.
http://www.fila800.com/2026/meluaita.jpg
Samanlainen, noin 4 m korkea VR:n meluntorjuntaseinä tulee molemmin puolin rataa. Tulee alueelle umpinaisemman ja synkemmän näköistä.
Olen itse asunut nuoruuteni puutalossa, josta oli 70 m matka radalle. Junien ääni ei koskaan ketään perheenjäsentä häirinnyt.
Ketähän junien melu Kilossa oikein lopulta on häirinnyt? Kaikki radanvarren asunnot on kuitenkin rakennettu paikalleen kun rataliikenne junineen on ollut jo kymmeniä vuosia olemassa.
Tuo nyt ilmeisesti Kauniaisiin saakka jatkuva meluseinä tuntuu överiltä ja kaikin puolin liian raskaalta ratkaisulta.
Aika ruma VR:n meluaita tulee Kilo - Kauniainen välille
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset 1
- Anonyymi00001
Tuolla Kilon alueella on aika paljon matalaa ja tehotonta rakentamista. On sellaista satavuotiasta ja vanhempaakin puutaloa. Kyllä sieltä on jo purettukin noita rotteloita tarpeettomana, ja lisää tullaan purkamaan.
Laitetaaan tehokkaamman asumisen nykyaikaista kerrostaloa tilalle. Sitten kun näitä nykyistä korkeampia kerrostaloja rakennetaan radan varsi täyteen, niin silloin ne rautatien korkeat meluaidatkin tulevat hyvään tarpeeseen,.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51991
- 98974
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20827- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔38678- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22616Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 39579
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok112513- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7487