Näinä vaikeina taloudellisina aikoina on hullua maksaa työkykyisille ihmisille ilmaista rahaa vain siksi että he saavat huvitella!
Poistetaan eläkkeet tällaisilta loisijoilta. Palataan asiaan sitten kun valtion talous joskus on kunnossa ja velat maksettu.
Poistetaan eläkkeet tällaisilta loisijoilta. Palataan asiaan sitten kun valtion talous joskus on kunnossa ja velat maksettu.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Voi sua finninaamaa, jos nyt pyhkisit räännokastasi ja nostaisit housutylös.
Kyllä nyveröllä on paljon opittavaaelämästä.
Kummasti sinulla on aikaa keskellä parastyöaikaa täällä kirjoitella.
Etsin työpaikkoja tietokoneelta. Olen hakenut tänä vuonna jo 37 työpaikkaa, mutta vielä ei ole tärpännyt. En pääsyt edes suojelupoliisiin.
höpö höpö ,,laitetaan vaikkapa asiat kuntoon ja yrittäjille pakollinen koulutus että saa toimia yrittäjänä.koulutukseen sisältyy työntekijän oikeudenmukaisen kohtelun käyttökoe.
lisäksi lopetetaan yritystuet ja laitetaan yrityksille lisävero
työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara joille kuuluu maksaa kunnon palkkaa.
ja sitten kun eläkeikä on siirrytään ansaitulle eläkkeelle kunnosta riippumatta eikä sitä etuutta tule poistaa eikä eläkkeisiin kajota pienentämällä niitä .
Työntekijä on yrityksen tärkein voimavara Kiinassa, ei meillä.
Perusta yritys ja palkkaa edes se ensimmäinen työntekijä. Tuu sitten 5 vuoden kuluttua tänne kertomaan kokemuksia.
Andy sai eläkkeen vain 61-vuotiaana. Tuon voisi siitä hyvästä lähettää Ukrainaan.
https://www.suomi24.fi/viihde/andy-mccoy-sai-kuin-saikin-taiteilijaelakkeen-61-vuotiaana-taman-suuruinen-elake-kuussa?ref=s24
Ihan aloittajalle tiedoksi ettei työkykyiset edes saa mitään eläkettä , ainakaan jos ei ole itse sitten säästänyt , että kerryttelehän eläkettäsi , se vaatii tosin työntekoa , onko tuttua moinen käsite ?
Kaikki 65-vuotiaat saavat eläkettä, ovat työkykyisiä tai eivät. Jos ihminen on työkykyinen, hänen kuuluisi tehdä työtä isänmaan eteen. Ei tämä talouslama makaamalla parane!
paranisko se hyvätuloisten tulojen veron nostolla ? maataloustukien poistolla ? puoluetukien poistolla ? ulkomaanavun pienentämisellä ? EU:sta eroamalla ?
sulle ei kaikki käsitteet ole tuttuja.eläkeikä on jokaiselle ihmiselle määrätty lakisääteinen peruste.eläkkeelle siirryttäessä eläkeen määrä on kertynyt työeläke tai työeläke ja kansaneläke yhdessä joista muodostuu kokonaiseläke.
Maahanmuuttajat saavat ehkä liian helposti Kelan eläkkeitä.
Oikeus kansaneläkkeeseen syntyy heti kolmen vuoden Suomessa asumisen jälkeen,
myös täysimääräiseeen takuueläkkeeseen joka on n. 990 euroa /kk.
Komen vuoden kuluttua pääsee eläkejärjestelmän pariin,kansaneläkettä saa vasta kun täyttää 65 vuotta ja risat.ei yhtään ennemmin.
Takuueläke on Kelan maksama vähimmäiseläke, joka turvaa perustoimeentulon, jos muut eläkkeet jäävät pieniksi tai et saa muuta eläkettä lainkaan. Täysi takuueläke on 990,90 euroa kuukaudessa.jos työeläkettä on se pienetää muun eläkkeen osaa.
Hyvätuloiset veisivät rahansa ulkomaille ja ruoka kallistuisi puolella. Sitten kun ruokakin tuotaisiin Kiinasta, maatilat autioituisivat ja se iskisi erityisen lujaa Lapuaan ja kaikkiin E-P:n maatalousvaltaisiin pitäjiin. Asunnot menettäisivät sen vähänkin arvonsa ja kadut täyttyisivät kerjäläisistä.
Entä sopeutumiseläke, vaikka on firma. Esimerkkinä Karpela ex kansaedustaja.
semmoset pitää poistaa eikä enää myöntää mitään sopeutumisekäkkeitä
Pitäisi maksaa korvausrahaa: Siitä hyvästä, että koneet tekee työt 90% ihmisistä voisi elää helposti korvausrahalla.
Ilmaisen rahan jakaminen on kertakaikkiaan lopetettava!
juuri niin ,kaikki yritystuet,maataloustuet,sopeutumisrahat ja puoluetuet pois !
Moon kommonisti