Katselin evlut kirkon jäsenmäärän maksimia. Se oli noin 4,4 miljoonaa, mutta riippuu tilastosta onko vuosi 2000 vai 2001. Tämän vuoden lopussa olisi mahdollista että maksimista on tultu miljoona alaspäin. Luultavammin se kuitenkin menee tammikuulle.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei hätää, meillä on kärsivällisyyttä;-D
Toki joo. Eihän eroakirkosta-palvelun vilkkaimpinakaan vuosina näyttänyt siltä, että evlut kirkon alasajo olisi tulossa aivan parin vuoden sisällä. Tämä on sukupolven mittainen projekti.
Vapaa-ajattelijoiden määrä on romahtanut vielä rajummin. Peräti 35% viimeisen 15 vuoden aikana.
Kannattaa mennä vapaa-ajattelijoiden sivuille. Tämä on eroa kirkosta sivusto, jos et vielä tiedä sitä!!
Niin siis vapaa-ajattelijoiden määrä on romahtanut 35% viimeisen 15 vuoden aikana.
Sinuna hankkisin apua tähän vaparipakkomielteeseesi.
Mutta kun vapaa-ajattelijoiden määrä pudonnut rajusti - 35% viimeisen 15 vuoden aikana.
Edelleen, apua on saatavilla. Ensimmäinen askel parantumiseen on myöntää olevansa sairas.
Edelleen - vapaa-ajattelijoiden määrä on romahtanut 35% viimeisen 15 vuoden aikana.
Saionaaraa runkkari!!