Hyvä kirjoitus jonka lainasin toiselta palstalta.
" Ulkomaalaistaustaisia on yli 30%, ja turvattomuus on suurta.
Katja Pirhonen kertoo omista kokemuksistaan, millaista on asua Myyrmäessä
− Paikallisen apteekin edustalla on ulkomaalaisia juoppoja ja rähinämummoja. Heitä joutuu vähän väistelemään ja miettimään, mitä he meinaavat seuraavaksi tehdä. Jokin aika sitten bussipysäkillä oli puukotus.
Kirjastolla notkuvat omat laumat, joiden ohi pitää kulkea ilman katsekontaktia.
− Kun kävelen töihin Myyrmanniin aamulla aikaisin, en kuuntele musiikkia vaan havainnoin ympäristöä. Valitsen reitit niin, että ympärillä on taloja, jotta pystyn tarvittaessa huutamaan apua. Jos liikun julkisilla myöhemmin illalla, soitan miehelleni ja jaan sijaintitietoja varokeinona. Pidän puhelua auki, kunnes olen rapussa.
Myyrmäessä ei Pirhosen mielestä toteudu naisten oikeus liikkua vapaasti ilman pelkoa. Pirhosen mielestä on tärkeää, että naiset saavat pukeutua, miten haluavat. Nykyään sitäkin pitää miettiä.
− Joissain kulttuureissa ei ymmärretä sitä, että yksin liikkuva nainen ei ole niin sanotusti vapaata riistaa.
Onko Myyrmäki Suomen Rinkeby? "
Myyrmäki on jo pilattu , mikä seuraavana
17
110
Vastaukset 17
- Anonyymi00001
Vantaa on Suomen turvattomin kaupunki. Fakta.
- Anonyymi00002
Hämmästelen eniten sitä, että Tampere, joka nuoruudessani oli kiva kaupunki, on muuttunut wanna-be Vantaaksi kaikessa vastenmielisessä.
- Anonyymi00003
Pitää paikkansa. Tampereella on mamuja vasta 11 %:a, mutta luonnollisesti Tamperettakin pilataan Vantaan tapaan.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Pitää paikkansa. Tampereella on mamuja vasta 11 %:a, mutta luonnollisesti Tamperettakin pilataan Vantaan tapaan.
On olemassa maahanmuuttoa ja sitten on haittamaahanmuuttoa. Vantaa on saanut osuutensa nimenomaan haittamaahanmuutosta.
- Anonyymi00005
Vantaa ei vaan kunnioita ja kuuntele asukkaita.
- Anonyymi00012
Ei todellakaan.
- Anonyymi00014
Vantaan kaupunginjohtajat ovat olleet "rajat auki kaikille-demareita".
- Anonyymi00006
Käyn muutaman kerran vuodessa sukulaisen luona vierailulla Myyrmäessä ja en enää uskalla hämärissä liikkua yksin. Jo pelkästään junassa matkustaminen pelottaa. Joka kerta junassa enemmän ja vähemmän pöllyssä olevia tyyppejä ja aivan älyttömästi ulkomaalaisia. Todellakin huomaa että ulkomaalaiset ovat lisääntyneet myrtsissä siitä kun asuimme 1990 ja 2000 luvulla.
- Anonyymi00007
Päivällä vielä jotenkin on rauhallisempaa, lähinnä aamupäivällä, yöllä on jo villimpää.
- Anonyymi00011
👺👺👺👺
Moni ihmettelee miksi hallitus ja urpo ei tee mitään huonon suomen kansan tilanteen eteen
Suomessa kansalla kaikki huonosti miksi urpo ei tee mitään siksi kun hallituksen Urpon mukaan Suomessa kansalla kaikki on hyvin eit tarvii tehdä mitään
Kansa tosin eri mieltäOrpon ja kumppaneiden säästölista ihmetyttää ekonomisteja: Miksi tätä ei ole nostettu esille?
Yritystukien ja verotukien ympärillä vallitsee toistaiseksi hiljaisuus, vaikka kyse on miljardien eurojen menoerästä – ja osittain tuista jotka on todettu haitallisiksi tai niiden vaikuttavuutta ei tunneta.Millä kansa tukee yrittäjää kun kokoomus lapioinut kaikki rahat itseleen jamilkonääreiloe
Nauttikaa kokoomsu politiikasta kun heitä olette niin innoissaan äänestäneet
Äänestä riistäjääsi kokomus Persut koaliiyiota ja köyhdynoisäähttps://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009579833.html
Sija
Tuen saaja
Maksettu
1
UPM-Kymmene Oyj
60 997 150,83
2
Viking Line Abp
54 143 228,25
3
Finnlines Oyj
41 749 129,7
4
Tallink Silja Oy
32 502 729,82
5
Metsä Board Oyj
20 863 622,3
6
Outokumpu Stainless Oy
20 520 535,38
7
Nokia Solutions and Networks Oy
19 142 163
8
Vermon Ravirata Oy
18 264 947,54
9
Stora Enso Oyj
17 769 031,64
10
Rauma Marine Constructions Oy
17 671 530
11
Boliden Kokkola Oy
17 424 277,08
12
ESL Shipping Oy
16 845 665,58
13
Kemira Chemicals Oy
16 290 803,52
14
Rederiaktiebolaget Eckerö
15 508 111,41
15
MIELI Suomen Mielenterveys ry;MIELI Psykisk Hälsa Finland rf
13 385 000
16
Outokumpu Chrome Oy
12 366 341,37
17
Neste Oyj
11 513 326,02
18
Oy Trailer-Link Ab
11 131 782,58
19
Stora Enso Publication Papers Oy Ltd
10 520 626,4
20
SSAB Europe Oy
10 463 366,81
21
Sappi Finland Operations Oy
10 206 442,27
22
Bore Oy Ab
10 153 829,46
23
Tampereen Ravirata Oy
8 548 772,15
24
NoHo Partners Oyj
8 385 560,28
25
Scandic Hotels Oy
8 362 384,71
26
Finnpilot Pilotage Oy
8 117 138
27
ICEYE Oy
7 377 324
28
KONE Oyj
7 105 833
29
Lahden Hevosystäväinseura ry
7 024 099,72
30
Sandvik Mining and Construction Oy
6 920 743
Sija
Tuen saaja
Maksettu
31
Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry
6 666 835,65
32
Fortum Power and Heat Oy
6 639 045
33
Picosun Oy
6 394 865
34
Stora Enso Veitsiluoto Oy
6 183 028,99
35
Finnair Oyj
6 000 000
36
Tervolan Saha ja Höyläämö Oy
5 914 737,7
37
Yellow Film & TV Oy
5 704 212,02
38
Meyer Turku Oy
5 465 329
39
Langh Ship Oy Ab
5 369 411,65
40
Turun Hippos ry
5 354 271,4
41
Keski-Suomen Ravirata Oy
5 157 144,4
42
Suomen Messut Oyj
5 137 075,15
43
Pohjolan Hevosystävät ry
5 081 934,49
44
NLC Ferry Ab Oy
5 069 887,02
45
Metsä Fibre Oy
5 053 763,34
46
Solar Films Inc Oy
5 012 190,31
47
Valkealan Hevosystäväinseura r.y.
4 988 875,22
48
IQM Finland Oy
4 972 543
49
Kuopion Ravirata Oy
4 836 144,4
50
BASF Battery Materials Finland Oy
4 783 218
51
Terrafame Oy
4 758 857,22
52
Eckerö Shipping Ab Ltd
4 566 702,13
53
Prima Shipping Oy Ab
4 532 140,93
54
Kuhmo Oy
4 517 844,92
55
Kesko Oyj
4 454 000
56
Holiday Club Resorts Oy
4 337 078,94
57
Stora Enso Oulu Oy
4 325 191,98
58
Borealis Polymers Oy
4 297 065,39
59
Yara Suomi Oy
4 230 200,55
60
Groke Technologies Oy
4 201 433
61
Porin Ravit Oy
4 149 245,72
62
Varjo Technologies Oy
4 100 000
63
Hiihtokeskus Iso-Ylläs Oy
4 061 860
64
Mikkelin Ravirata Oy
3 993 146,52
65
Swissport Finland Oy
3 969 463,41
66
Meriaura Invest Oy
3 964 106,82
67
Forssan Seudun Hippos ry
3 911 747,13
68
Metsä Spring Oy
3 909 568
69
Finnkino Oy
3 800 836,23
70
Vaaran Palkki Oy
3 756 571
71
Valmet Technologies Oy
3 739 629
72
Oy Nordisk Film Ab
3 684 155,7
73
Vaisala Oyj
3 680 519
74
Kanresta Oy
3 645 641,4
75
ABB Oy
3 612 399
76
Helsinki -filmi Oy
3 492 299,2
77
Neste Shipping Oy
3 441 600,65
78
Avecra Oy
3 424 758,03
79
Compass Group Finland Oy
3 288 908,63
79
Hotel Arthur Oy
3 247 794,08
80
Joensuun Ravirata Oy
3 239 328,55
81
Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry
3 195 000
82
Tampere-talo Oy
3 186 339,57
83
SATS Finland Oy
3 181 333,93
84
Valmet Automotive Oyj
3 117 494
85
Bio Rex Cinemas Oy
3 116 208,84
86
Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab
3 069 025
87
Pakkasmarja Oy
3 061 693,3
89
CWT Finland Oy
2 975 969,18
90
Fisher King Oy
2 945 006,32 - Anonyymi00013
Pääkaupunkiseudun kaikkien koulujen oppimisen taso romahtaa, kun kielitaidottomat mamujen jälkikasvu pyritään jakamaan tasaisesti kaikkiin kouluihin eli pyritään siihen, että kantasuomalaisten lasten velvollisuus on opettaa kielitaidottomien mamujen lapsille maan kieli. Samalla opettajilta menee hermot kun opettamisesta ei tule tolkkua.
- Anonyymi00015
Suomi valitsi tiensä, kun liittyi EU:hun 1995. Valitettavasti. Toinen vaihtoehto maahanmuuttajien haalimiselle ja eteläeurooppalaisten rahalliselle tukemiselle olisi ollut monilapsisten perheviljelmien säilyttäminen maaseudulla ja kaupungissa asuvien lapsiperheiden suurempi tukeminen. Nämä toimet olisivat pitäneet kantaväestön syntyvyyden riittävän korkealla tasolla.
- Anonyymi00016
Suomen ylikulutuspäivä oli 1.4.2026. Miksi väestön määrä ei saa laskea kestävälle tasolle ?
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Suomen ylikulutuspäivä oli 1.4.2026. Miksi väestön määrä ei saa laskea kestävälle tasolle ?
Totta. Tehtailtuun syntyvyyteen on puututtava nimenomaan Afrikassa ja lähi-idässä.
- Anonyymi00018
Anonyymi00016 kirjoitti:
Suomen ylikulutuspäivä oli 1.4.2026. Miksi väestön määrä ei saa laskea kestävälle tasolle ?
Se Kokoomuksen markkinatalous...
- Anonyymi00020
Anonyymi00017 kirjoitti:
Totta. Tehtailtuun syntyvyyteen on puututtava nimenomaan Afrikassa ja lähi-idässä.
Islam valtaa koko maapallon tolkuttoman syntyvyyden avulla.
- Anonyymi00019
Osasyynä on myös kantaväestön sekularisoituminen. Kantaväestöllä syytä itsetutkiskeluun. Pitäisi enempi olla mukana seurakunnan elämässä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551