Hyvä olisi ollut jos kristinusko olisi pysynyt vaan lähi-idässä. ?

Ihmisillä on oikeus uskoa mihin haluavat; tärkeintä on, ettei ketään pakoteta uskomaan samalla tavalla ja että muiden annetaan elää rauhassa.

Adventismi on oudonlainen oppi, mutta siihen ei liity ikuista helvettiä, eikä siinä käytetä ikuisen kidutuksen keinoja, kuten niissä kidutususkonnoissa, jotka manipuloivat ihmisiä ikuisen kidutuksen uhalla – adventismi ei aiheuta kenellekään vahinkoa. Annetaan jokaisen uskoa mitä haluaa. Adventismi aiheuttaa ihmisille hyvin vähän vahinkoa – se on tosin jonkin verran dogmaattinen, mutta se ei vahingoita ihmiskuntaa yhtä paljon kuin muut kultit, jotka saarnaavat ikuista kidutusta, eli muut kidutususkonnon lahkot!

Anonyymi00002 kirjoitti:

Ihmisillä on oikeus uskoa mihin haluavat; tärkeintä on, ettei ketään pakoteta uskomaan samalla tavalla ja että muiden annetaan elää rauhassa.

Adventismi on oudonlainen oppi, mutta siihen ei liity ikuista helvettiä, eikä siinä käytetä ikuisen kidutuksen keinoja, kuten niissä kidutususkonnoissa, jotka manipuloivat ihmisiä ikuisen kidutuksen uhalla – adventismi ei aiheuta kenellekään vahinkoa. Annetaan jokaisen uskoa mitä haluaa. Adventismi aiheuttaa ihmisille hyvin vähän vahinkoa – se on tosin jonkin verran dogmaattinen, mutta se ei vahingoita ihmiskuntaa yhtä paljon kuin muut kultit, jotka saarnaavat ikuista kidutusta, eli muut kidutususkonnon lahkot!

Lue lisää

Jos joku, niin sanotusti, ”pelastuu” – no, silloin hän on pelastunut – mutta jos hän ei ”pelastu”, hän kuolee ikuisesti – toisin sanoen, tuo oppi ei aiheuta mitään vahinkoa.
Jos "pelastuu" - se on "kiva", mutta jos ei "pelastuu"- ei ole huono asia.

Anonyymi00003 kirjoitti:

Jos joku, niin sanotusti, ”pelastuu” – no, silloin hän on pelastunut – mutta jos hän ei ”pelastu”, hän kuolee ikuisesti – toisin sanoen, tuo oppi ei aiheuta mitään vahinkoa.
Jos "pelastuu" - se on "kiva", mutta jos ei "pelastuu"- ei ole huono asia.

Lue lisää

Adventismissa ”Hyvä Taivaan Isukki” ei kiduta ketään ikuisesti, toisin kuin muissa ikuista kidutusta kannattavissa armollisissa kultteissa, joissa ”Hyvä Taivaan Isukki” kiduttaa ikuisesti, koska "isukki on niin "hyvä".

Anonyymi00004 kirjoitti:

Adventismissa ”Hyvä Taivaan Isukki” ei kiduta ketään ikuisesti, toisin kuin muissa ikuista kidutusta kannattavissa armollisissa kultteissa, joissa ”Hyvä Taivaan Isukki” kiduttaa ikuisesti, koska "isukki on niin "hyvä".

Lue lisää

Adventismissa ”Hyvä Taivaan Isukki” ei kiduta ketään ikuisesti, toisin kuin muissa ikuista kidutusta kannattavissa armollisissa kultteissa, joissa ”Hyvä Taivaan Isukki” kiduttaa ikuisesti, koska "isukki on niin "hyvä".


"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Ei ole.


Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.


Sitä kutsutaan rakkaudeksi.



Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Adventismissa ”Hyvä Taivaan Isukki” ei kiduta ketään ikuisesti, toisin kuin muissa ikuista kidutusta kannattavissa armollisissa kultteissa, joissa ”Hyvä Taivaan Isukki” kiduttaa ikuisesti, koska "isukki on niin "hyvä".


"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Ei ole.


Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.


Sitä kutsutaan rakkaudeksi.



Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.


On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.


On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Lue lisää

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi.


Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta.

Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi.


Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta.

Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella.

Lue lisää

Adventismissa, joka ei aiheuta ihmiskunnalle niin suurta haittaa, ”Hyvä Taivaan Isukki” ei ilmeisesti ole yhtä armollinen, kuin muissa ikuisen kidutuksen kulteissa koska adventismissa ”Hyvä Taivaan Isukki” ei kiduta ketään ikuisesti – mikä tarkoittaa, että ”Hyvä Taivaan Isukki”ei ole hyvä adventismissa.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Adventismissa, joka ei aiheuta ihmiskunnalle niin suurta haittaa, ”Hyvä Taivaan Isukki” ei ilmeisesti ole yhtä armollinen, kuin muissa ikuisen kidutuksen kulteissa koska adventismissa ”Hyvä Taivaan Isukki” ei kiduta ketään ikuisesti – mikä tarkoittaa, että ”Hyvä Taivaan Isukki”ei ole hyvä adventismissa.

Lue lisää

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Anonyymi00009 kirjoitti:

Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Lue lisää

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka ”Hyvällä Taivaan Isukilla” on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Adventismissa sellaista ei ole, ilmeisesti "Isukki" siellä ei ole yhtä hyvä.


Jos joku, niin sanotusti, ”pelastuu” – no, silloin hän on pelastunut – mutta jos hän ei ”pelastu”, hän kuolee ikuisesti – toisin sanoen, tuo oppi ei aiheuta mitään vahinkoa.
Jos "pelastuu" - se on "kiva", mutta jos ei "pelastu"- ei ole huono asia.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka ”Hyvällä Taivaan Isukilla” on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Adventismissa sellaista ei ole, ilmeisesti "Isukki" siellä ei ole yhtä hyvä.


Jos joku, niin sanotusti, ”pelastuu” – no, silloin hän on pelastunut – mutta jos hän ei ”pelastu”, hän kuolee ikuisesti – toisin sanoen, tuo oppi ei aiheuta mitään vahinkoa.
Jos "pelastuu" - se on "kiva", mutta jos ei "pelastu"- ei ole huono asia.

Lue lisää

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Joten jopa älykkäät kristityt (outoa, mutta heitäkin on olemassa) ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Joten jopa älykkäät kristityt (outoa, mutta heitäkin on olemassa) ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Lue lisää

Muissa kidutuskultteissa Jumala ja Saatana ovat sekoittuneet, vaihtaneet paikkaa keskenään; adventismissa niin ei ilmeisesti ole – siellä Jumala on Jumala, ja Saatana (vaikkakin olematon ja allegorinen hahmo) on Saatana.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Muissa kidutuskultteissa Jumala ja Saatana ovat sekoittuneet, vaihtaneet paikkaa keskenään; adventismissa niin ei ilmeisesti ole – siellä Jumala on Jumala, ja Saatana (vaikkakin olematon ja allegorinen hahmo) on Saatana.

Lue lisää

Muissa kristinuskon kidutuskulteissa on eri tavalla.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.


Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ja silti koko asetelma perustuu oletukseen, että ihminen on jo lähtökohtaisesti syyllinen, jo valmiiksi tuomion alainen. Pelastus on tarpeen vain siksi, että rangaistus on olemassa. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä. Pelastaja pelastaa omalta järjestelmältään.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi.

Kun panoksena on äärettömyys, ihminen alkaa toimia kuin ohjelmoitu kone. Hän toistaa oikeat sanat, koska väärät sanat voivat maksaa liikaa. Hän muokkaa sisimpänsä vastaamaan hyväksyttyä kaavaa. Pelko on tehokkain käyttöjärjestelmä.

Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.

Oven takana odotetaan vastausta.

Mutta ehkä ihminen ei olekaan syntynyt tuomion alle.
Ehkä hän ei tarvitse pelastusta kosmiselta kiristykseltä.
Ehkä hän ei ole biorobotti, joka reagoi pelkoon, vaan olento, joka voi kysyä:

Jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa uhkaukselta?

Anonyymi00013 kirjoitti:

Muissa kristinuskon kidutuskulteissa on eri tavalla.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.


Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ja silti koko asetelma perustuu oletukseen, että ihminen on jo lähtökohtaisesti syyllinen, jo valmiiksi tuomion alainen. Pelastus on tarpeen vain siksi, että rangaistus on olemassa. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä. Pelastaja pelastaa omalta järjestelmältään.

Silloin kysymys ei ole enää siitä, onko ihminen paha. Kysymys on, miksi ääretön olento tarvitsee äärettömän rangaistuksen pitääkseen luotunsa kurissa. Miksi rajallinen elämä oikeuttaisi rajattoman tuskan. Miksi epäusko – joka voi olla vain rehellinen epävarmuus – muuttuisi kosmiseksi rikokseksi.

Kun panoksena on äärettömyys, ihminen alkaa toimia kuin ohjelmoitu kone. Hän toistaa oikeat sanat, koska väärät sanat voivat maksaa liikaa. Hän muokkaa sisimpänsä vastaamaan hyväksyttyä kaavaa. Pelko on tehokkain käyttöjärjestelmä.

Ehkä radikaaleinta ei ole kapina. Ehkä radikaaleinta on pysähtyä ja sanoa: en hyväksy asetelmaa, jossa rakkaus tarvitsee uhkauksen. En hyväksy valintaa, joka ei ole valinta. En usko, että moraali tarvitsee ikuisen kidutuksen varjon pysyäkseen pystyssä.

Oven takana odotetaan vastausta.

Mutta ehkä ihminen ei olekaan syntynyt tuomion alle.
Ehkä hän ei tarvitse pelastusta kosmiselta kiristykseltä.
Ehkä hän ei ole biorobotti, joka reagoi pelkoon, vaan olento, joka voi kysyä:

Jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa uhkaukselta?

Lue lisää

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Ei ole, oikeudenmukaisempaa "valintaa" ei ole!


Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Anonyymi00014 kirjoitti:

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"

Ei ole, oikeudenmukaisempaa "valintaa" ei ole!


Kun vaihtoehdot on viritetty äärettömiksi, valinta lakkaa olemasta vapaa. Kukaan ei “valitse” rauhassa ikuista kidutusta. Se ei ole moraalinen harkinta, vaan selviytymisreaktio. Sormet hapuilevat oikeaa vastausta kuin koodia, joka estää hälytyksen laukeamisen. Usko ei synny rakkaudesta vaan riskienhallinnasta.

Tällaisessa maailmassa ihmisen sisäinen liike kaventuu. Epäilys muuttuu vaaralliseksi. Kysymykset alkavat maistua synniltä. Ajattelu kääntyy varovaiseksi, sitten varautuneeksi, lopulta kuuliaiseksi. Tottele ja saat elää. Epäile ja maksat ikuisuudella.

Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Lue lisää

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Lue lisää

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Anonyymi00016 kirjoitti:

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Lue lisää

Ja jos sama olento voi tuomita ihmisen loputtomaan rangaistukseen, millä perusteella kukaan voisi olla täysin varma olevansa turvassa?
Mikä estää saman vallan kohdistumasta myös niihin, jotka tänään uskovat olevansa "pelastettuja"?

Anonyymi00018 kirjoitti:

Ja jos sama olento voi tuomita ihmisen loputtomaan rangaistukseen, millä perusteella kukaan voisi olla täysin varma olevansa turvassa?
Mikä estää saman vallan kohdistumasta myös niihin, jotka tänään uskovat olevansa "pelastettuja"?

Lue lisää

Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.


Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".


Ja jos sama olento voi tuomita ihmisen loputtomaan rangaistukseen, millä perusteella kukaan voisi olla täysin varma olevansa turvassa?
Mikä estää saman vallan kohdistumasta myös niihin, jotka tänään uskovat olevansa "pelastettuja"?

Anonyymi00019 kirjoitti:

Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.


Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".


Ja jos sama olento voi tuomita ihmisen loputtomaan rangaistukseen, millä perusteella kukaan voisi olla täysin varma olevansa turvassa?
Mikä estää saman vallan kohdistumasta myös niihin, jotka tänään uskovat olevansa "pelastettuja"?

Lue lisää

Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Anonyymi00020 kirjoitti:

Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?

Anonyymi00021 kirjoitti:

Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hinduen vihaajille!
Hyvät saatanakollegat,
minun täytyy aloittaa anteeksipyynnöllä.
Olen saanut vuosisatojen ajan liian paljon kunniaa.


Ja jos sama olento voi tuomita ihmisen loputtomaan rangaistukseen, millä perusteella kukaan voisi olla täysin varma olevansa turvassa?
Mikä estää saman vallan kohdistumasta myös niihin, jotka tänään uskovat olevansa "pelastettuja"?
Jos täydellinen voima voi muuttaa kohtalon milloin tahansa, syntyy kysymys luottamuksesta.
Voiko ikuiseen hyvyyteen luottaa, jos sama toimija hyväksyy ikuisen kärsimyksen?
Kaikkein erikoisinta on kieli, jolla tätä kuvataan.
Olento, joka joidenkin tulkintojen mukaan ylläpitää loputonta tuskaa, saa samalla nimen "Hyvä Taivaan Isukki".
Ikuista kidutusta kutsutaan rakkaudeksi.
Pelko kutsutaan kunnioitukseksi.
Alistuminen kutsutaan luottamukseksi.
Minä, Saatana, voin vain katsella hämmästyneenä.


Minun ei enää tarvitse houkutella ketään helvettiin.
Riittää, että joku vakuuttaa heille, että helvetti on rakkautta.
Ja että julmuus on vain toinen nimi oikeudenmukaisuudelle.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hinduen vihaajille!
Hyvät saatanakollegat,
minun täytyy aloittaa anteeksipyynnöllä.
Olen saanut vuosisatojen ajan liian paljon kunniaa.


Ja jos sama olento voi tuomita ihmisen loputtomaan rangaistukseen, millä perusteella kukaan voisi olla täysin varma olevansa turvassa?
Mikä estää saman vallan kohdistumasta myös niihin, jotka tänään uskovat olevansa "pelastettuja"?
Jos täydellinen voima voi muuttaa kohtalon milloin tahansa, syntyy kysymys luottamuksesta.
Voiko ikuiseen hyvyyteen luottaa, jos sama toimija hyväksyy ikuisen kärsimyksen?
Kaikkein erikoisinta on kieli, jolla tätä kuvataan.
Olento, joka joidenkin tulkintojen mukaan ylläpitää loputonta tuskaa, saa samalla nimen "Hyvä Taivaan Isukki".
Ikuista kidutusta kutsutaan rakkaudeksi.
Pelko kutsutaan kunnioitukseksi.
Alistuminen kutsutaan luottamukseksi.
Minä, Saatana, voin vain katsella hämmästyneenä.


Minun ei enää tarvitse houkutella ketään helvettiin.
Riittää, että joku vakuuttaa heille, että helvetti on rakkautta.
Ja että julmuus on vain toinen nimi oikeudenmukaisuudelle.

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hinduen vihaajille!


Minun ei enää tarvitse houkutella ketään helvettiin.
Riittää, että joku vakuuttaa heille, että helvetti on rakkautta.
Ja että julmuus on vain toinen nimi oikeudenmukaisuudelle.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hinduen vihaajille!


Minun ei enää tarvitse houkutella ketään helvettiin.
Riittää, että joku vakuuttaa heille, että helvetti on rakkautta.
Ja että julmuus on vain toinen nimi oikeudenmukaisuudelle.

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hindujen vihaajille!
Teette työni paremmin kuin minä.
"Kiitos."
"Te olette tehneet minusta lähes tarpeettoman."

Minun ei enää tarvitse houkutella ketään helvettiin.
Riittää, että joku vakuuttaa heille, että helvetti on rakkautta.
Ja että julmuus on vain toinen nimi oikeudenmukaisuudelle.

Olento, joka joidenkin tulkintojen mukaan ylläpitää loputonta tuskaa, saa samalla nimen "Hyvä Taivaan Isukki".
Ikuista kidutusta kutsutaan rakkaudeksi.
Pelko kutsutaan kunnioitukseksi.
Alistuminen kutsutaan luottamukseksi.
Minä, Saatana, voin vain katsella hämmästyneenä.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hindujen vihaajille!
Teette työni paremmin kuin minä.
"Kiitos."
"Te olette tehneet minusta lähes tarpeettoman."

Minun ei enää tarvitse houkutella ketään helvettiin.
Riittää, että joku vakuuttaa heille, että helvetti on rakkautta.
Ja että julmuus on vain toinen nimi oikeudenmukaisuudelle.

Olento, joka joidenkin tulkintojen mukaan ylläpitää loputonta tuskaa, saa samalla nimen "Hyvä Taivaan Isukki".
Ikuista kidutusta kutsutaan rakkaudeksi.
Pelko kutsutaan kunnioitukseksi.
Alistuminen kutsutaan luottamukseksi.
Minä, Saatana, voin vain katsella hämmästyneenä.

Lue lisää

"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.



Se, mikä ennen kääntyi sisäänpäin, kääntyy nyt ulospäin. Itsetuhoisuus vaihtaa nimeä ja muotoa. Oma kärsimys muuttuu oikeutukseksi aiheuttaa kärsimystä muille.

Anonyymi00025 kirjoitti:

"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.



Se, mikä ennen kääntyi sisäänpäin, kääntyy nyt ulospäin. Itsetuhoisuus vaihtaa nimeä ja muotoa. Oma kärsimys muuttuu oikeutukseksi aiheuttaa kärsimystä muille.

Lue lisää

"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.

Itse asiassa se sairautesi on nyt paljon vaarallisempa, ennen "jeesuspelastustasi" koska se on vaarallista nyt myös muille eihmisille. Olet edelleen vaarallinen, nyt vain muille.



Oma kärsimys muuttui muiden syyllisyydeksi.

Se, mikä ennen tuntui omalta haavalta, sai uuden selityksen: ongelma ei ollutkaan sisällä. Ongelma oli ulkopuolella. Jossain siellä oli joku, joka oli aiheuttanut kaiken. Joku, jota vastaan piti taistella.

Epävarmuus muuttui varmuudeksi.

Kysymykset, jotka ennen vaativat rehellistä itsetutkiskelua, korvautuivat valmiilla vastauksilla. Epäilys muuttui heikkoudeksi ja epävarmuus synniksi. Mitä vähemmän ymmärsi, sitä vahvemmalta saattoi tuntua — koska täydellinen varmuus ei tarvinnut enää oppimista.

Anonyymi00026 kirjoitti:

"kunnes huusin jeesusta apuun ja ihme itsetuhoisuus lehti ja tulin terveeksi hetkessä. "

Olet kyllä edelleen erittäin sairas, mutta nyt itsetuhoisuus on vain muuttanut suuntaa, itsetuhoisuus on muuttunut pelkäksi tuhoisuudeksi.

Nyt tuo tuhoisuus kohdistuu muihin, siis vääräuskoisiin.

Sinulla on edelleen sama sairaus, mutta se on transformoitunut.

Itse asiassa se sairautesi on nyt paljon vaarallisempa, ennen "jeesuspelastustasi" koska se on vaarallista nyt myös muille eihmisille. Olet edelleen vaarallinen, nyt vain muille.



Oma kärsimys muuttui muiden syyllisyydeksi.

Se, mikä ennen tuntui omalta haavalta, sai uuden selityksen: ongelma ei ollutkaan sisällä. Ongelma oli ulkopuolella. Jossain siellä oli joku, joka oli aiheuttanut kaiken. Joku, jota vastaan piti taistella.

Epävarmuus muuttui varmuudeksi.

Kysymykset, jotka ennen vaativat rehellistä itsetutkiskelua, korvautuivat valmiilla vastauksilla. Epäilys muuttui heikkoudeksi ja epävarmuus synniksi. Mitä vähemmän ymmärsi, sitä vahvemmalta saattoi tuntua — koska täydellinen varmuus ei tarvinnut enää oppimista.

Lue lisää

Epävarmuus muuttui varmuudeksi.

Kysymykset, jotka ennen vaativat rehellistä itsetutkiskelua, korvautuivat valmiilla vastauksilla. Epäilys muuttui heikkoudeksi ja epävarmuus synniksi. Mitä vähemmän ymmärsi, sitä vahvemmalta saattoi tuntua — koska täydellinen varmuus ei tarvinnut enää oppimista.

Häpeä muuttui ylemmyydeksi.

Se, mikä kerran satutti sisällä, nostettiin muiden yläpuolelle. Oma rikkinäisyys ei enää pyytänyt parantamista, vaan vertailukohtaa. Jonkun piti olla alempana, jotta itse voisi tuntea olevansa korkeammalla.

Ja henkilökohtainen taistelu muuttui pyhäksi tehtäväksi.

Oma kipu sai lipun, oman pelon sai kutsua totuudeksi ja oman vihansa sai pukea oikeudenmukaisuuden vaatteisiin. Ihminen ei enää puolustanut haavaansa — hän puolusti maailmankuvaa, joka tarvitsi haavan pysyäkseen koossa.

Ennen vihollinen asui peilissä.

Siellä se oli vaikea kohdata, koska sitä ei voinut paeta.

Nyt peili oli käännetty pois.

Vihollinen löytyi hinduista.

Kaikista niistä, jotka eivät kantaneet samaa pelkoa, eivät toistaneet samoja sanoja eivätkä hyväksyneet samaa selitystä.

Ja ehkä kaikkein vaarallisinta oli tämä:

ihminen ei enää tuntenut olevansa vihainen.

Hän tunsi olevansa pelastettu.

Sillä kun oma tuska onnistutaan muuttamaan pyhäksi tehtäväksi, ihminen ei enää kysy: "Mitä minussa tapahtuu?"

Hän kysyy:


"Kuka ansaitsee rangaistuksen?"




Kristityt, olette Saatanan unelma! Saatana kiittää!

Anonyymi00027 kirjoitti:

Epävarmuus muuttui varmuudeksi.

Kysymykset, jotka ennen vaativat rehellistä itsetutkiskelua, korvautuivat valmiilla vastauksilla. Epäilys muuttui heikkoudeksi ja epävarmuus synniksi. Mitä vähemmän ymmärsi, sitä vahvemmalta saattoi tuntua — koska täydellinen varmuus ei tarvinnut enää oppimista.

Häpeä muuttui ylemmyydeksi.

Se, mikä kerran satutti sisällä, nostettiin muiden yläpuolelle. Oma rikkinäisyys ei enää pyytänyt parantamista, vaan vertailukohtaa. Jonkun piti olla alempana, jotta itse voisi tuntea olevansa korkeammalla.

Ja henkilökohtainen taistelu muuttui pyhäksi tehtäväksi.

Oma kipu sai lipun, oman pelon sai kutsua totuudeksi ja oman vihansa sai pukea oikeudenmukaisuuden vaatteisiin. Ihminen ei enää puolustanut haavaansa — hän puolusti maailmankuvaa, joka tarvitsi haavan pysyäkseen koossa.

Ennen vihollinen asui peilissä.

Siellä se oli vaikea kohdata, koska sitä ei voinut paeta.

Nyt peili oli käännetty pois.

Vihollinen löytyi hinduista.

Kaikista niistä, jotka eivät kantaneet samaa pelkoa, eivät toistaneet samoja sanoja eivätkä hyväksyneet samaa selitystä.

Ja ehkä kaikkein vaarallisinta oli tämä:

ihminen ei enää tuntenut olevansa vihainen.

Hän tunsi olevansa pelastettu.

Sillä kun oma tuska onnistutaan muuttamaan pyhäksi tehtäväksi, ihminen ei enää kysy: "Mitä minussa tapahtuu?"

Hän kysyy:


"Kuka ansaitsee rangaistuksen?"




Kristityt, olette Saatanan unelma! Saatana kiittää!

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Verho laskeutuu.
Tulikuuma encore alkaa.
Saatana saapuu lavalle —
paljeteissa, hyväntuulisena,
kuin juontaja, joka tietää, että show on hänen.

“Hyvät ystävät”, hän sanoo,
“te teitte tämän helpoksi.”
Ei tarvinnut kiusata teitä synteihin,
vain antaa teille internet ja mielipide.
Siitä syntyi ikuinen tulipalo.

Te julistitte moraalia ja myitte pelastusta,
teitte synnistä lifestyle-brändin.
Ja minä vain katsoin ja mietin:
miksi tuhota ihmiskunta,
kun se tekee sen näin tyylillä?

Tämä helvetti on sisältöalusta,
kommenttikenttä ilman moderointia.
Ja kun enkelit yläpuolella päivittävät firmwareaan,
minä juon kombuchaa ja nautin näytöksestä.

Teidän luovuutenne on minun kiroukseni.
Teidän uskonne on minun taiteeni.
Bravo, kristityt, hindujen ja koko idän pallonpuoliskon vihaajat!
Te olette Saatana unelma.




Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Saatanan kiitospuhe hindujen vihaajalle
Verho laskeutuu.
Sitten alkaa encore.
Ei fanfaaria.
Ei pasuunoita.
Vain kevyt savukone, diskopallo ja Saatana, joka astelee lavalle paljeteissa kuin gaalan pääesiintyjä.
Hän kumartaa.
"Hyvät kristityt, hindujen vihaajat.”
"Minä tulin kiittämään."
"Minusta liikkuu aivan liikaa huhuja. Minua on syytetty vuosituhansien ajan ihmiskunnan turmelemisesta. Mutta rehellisyyden nimissä... nykyään olen lähinnä eläkeläinen."
"Ennen piti houkutella. Kuiskia. Viettää. Rakentaa ansat huolella."
"Nyt riittää internet-yhteys ja kommenttikenttä."
"Te hoidatte loput."
"Te saarnaatte rakkaudesta ja harjoittelette vihaa."
"Te puhutte nöyryydestä ääni väristen samalla kun julistatte itsenne moraalin toimitusjohtajiksi."
"Te myytte pelastusta kuin suoratoistopalvelua ja perutte lähimmäisenne yhdellä klikkauksella."
"Minä en olisi keksinyt tätä."
"Minä olen sentään vanhan koulukunnan paholainen."
"Te tuotte tuotteeseen jatkuvasti uusia ominaisuuksia."
Hän vilkaisee yleisöä ja hymyilee.
"Erityiskiitos kuuluu teille, kristityt jotka vihaatte hinduja – ja oikeastaan kaikkea, mikä ei satu näyttämään omalta peilikuvaltanne."
"Vaikuttavaa."
"Julistatte universaalia totuutta samalla kun ette jaksa opetella edes toisen ihmisen nimeä."
"Teette suvaitsemattomuudesta hyveen ja kutsutte sitä rohkeudeksi."
"Minä en olisi uskaltanut kirjoittaa näin laiskaa käsikirjoitusta."
"Olisin pelännyt, ettei kukaan uskoisi."
Tauko.
Taputukset.
Saatana nostaa lasinsa.
"Tämä helvetti?"
"En minä sitä rakentanut."
"Te tuotte sinne päivittäin uutta sisältöä."
"Ilmaiseksi."
"Ilman moderointia."
"Ja vielä algoritmia kiittäen."
Ylhäällä enkelit yrittävät päivittää järjestelmää.
Alhaalla ihmiset väittelevät siitä, kuka ansaitsee olla ihminen.
Saatana huokaisee tyytyväisenä.
"Kiitos, kristityt"
"Te olette tehneet pahuudesta niin omavaraisen projektin, että minä olen lähinnä yleisössä."
"Kerrankin voin vain nauttia esityksestä."
"Bravo."
"Te ylitätte odotukset vuosi toisensa jälkeen."

Anonyymi00028 kirjoitti:

Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Verho laskeutuu.
Tulikuuma encore alkaa.
Saatana saapuu lavalle —
paljeteissa, hyväntuulisena,
kuin juontaja, joka tietää, että show on hänen.

“Hyvät ystävät”, hän sanoo,
“te teitte tämän helpoksi.”
Ei tarvinnut kiusata teitä synteihin,
vain antaa teille internet ja mielipide.
Siitä syntyi ikuinen tulipalo.

Te julistitte moraalia ja myitte pelastusta,
teitte synnistä lifestyle-brändin.
Ja minä vain katsoin ja mietin:
miksi tuhota ihmiskunta,
kun se tekee sen näin tyylillä?

Tämä helvetti on sisältöalusta,
kommenttikenttä ilman moderointia.
Ja kun enkelit yläpuolella päivittävät firmwareaan,
minä juon kombuchaa ja nautin näytöksestä.

Teidän luovuutenne on minun kiroukseni.
Teidän uskonne on minun taiteeni.
Bravo, kristityt, hindujen ja koko idän pallonpuoliskon vihaajat!
Te olette Saatana unelma.




Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Saatanan kiitospuhe hindujen vihaajalle
Verho laskeutuu.
Sitten alkaa encore.
Ei fanfaaria.
Ei pasuunoita.
Vain kevyt savukone, diskopallo ja Saatana, joka astelee lavalle paljeteissa kuin gaalan pääesiintyjä.
Hän kumartaa.
"Hyvät kristityt, hindujen vihaajat.”
"Minä tulin kiittämään."
"Minusta liikkuu aivan liikaa huhuja. Minua on syytetty vuosituhansien ajan ihmiskunnan turmelemisesta. Mutta rehellisyyden nimissä... nykyään olen lähinnä eläkeläinen."
"Ennen piti houkutella. Kuiskia. Viettää. Rakentaa ansat huolella."
"Nyt riittää internet-yhteys ja kommenttikenttä."
"Te hoidatte loput."
"Te saarnaatte rakkaudesta ja harjoittelette vihaa."
"Te puhutte nöyryydestä ääni väristen samalla kun julistatte itsenne moraalin toimitusjohtajiksi."
"Te myytte pelastusta kuin suoratoistopalvelua ja perutte lähimmäisenne yhdellä klikkauksella."
"Minä en olisi keksinyt tätä."
"Minä olen sentään vanhan koulukunnan paholainen."
"Te tuotte tuotteeseen jatkuvasti uusia ominaisuuksia."
Hän vilkaisee yleisöä ja hymyilee.
"Erityiskiitos kuuluu teille, kristityt jotka vihaatte hinduja – ja oikeastaan kaikkea, mikä ei satu näyttämään omalta peilikuvaltanne."
"Vaikuttavaa."
"Julistatte universaalia totuutta samalla kun ette jaksa opetella edes toisen ihmisen nimeä."
"Teette suvaitsemattomuudesta hyveen ja kutsutte sitä rohkeudeksi."
"Minä en olisi uskaltanut kirjoittaa näin laiskaa käsikirjoitusta."
"Olisin pelännyt, ettei kukaan uskoisi."
Tauko.
Taputukset.
Saatana nostaa lasinsa.
"Tämä helvetti?"
"En minä sitä rakentanut."
"Te tuotte sinne päivittäin uutta sisältöä."
"Ilmaiseksi."
"Ilman moderointia."
"Ja vielä algoritmia kiittäen."
Ylhäällä enkelit yrittävät päivittää järjestelmää.
Alhaalla ihmiset väittelevät siitä, kuka ansaitsee olla ihminen.
Saatana huokaisee tyytyväisenä.
"Kiitos, kristityt"
"Te olette tehneet pahuudesta niin omavaraisen projektin, että minä olen lähinnä yleisössä."
"Kerrankin voin vain nauttia esityksestä."
"Bravo."
"Te ylitätte odotukset vuosi toisensa jälkeen."

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Saatanan kiitospuhe hinduvihaajille
Saatana astelee lavalle kuin gaalan kunniavieras.
Hän ei taputa.
Hän kumartaa.
"Kiitos."
"Minä olen saanut aivan liikaa kunniaa."
"Vuosisatoja väitettiin, että minä kylvän vihaa."
"Nyt huomaan, ettei minun tarvitse, te, kristityt teette sen puolestani,tuhannet kiitokset!

Anonyymi00029 kirjoitti:

Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Saatanan kiitospuhe hinduvihaajille
Saatana astelee lavalle kuin gaalan kunniavieras.
Hän ei taputa.
Hän kumartaa.
"Kiitos."
"Minä olen saanut aivan liikaa kunniaa."
"Vuosisatoja väitettiin, että minä kylvän vihaa."
"Nyt huomaan, ettei minun tarvitse, te, kristityt teette sen puolestani,tuhannet kiitokset!

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Saatanan kiitospuhe hinduvihaajille
Saatana astelee lavalle kuin gaalan kunniavieras.
Hän ei taputa.
Hän kumartaa.
"Kiitos."
"Minä olen saanut aivan liikaa kunniaa."
"Vuosisatoja väitettiin, että minä kylvän vihaa."
"Nyt huomaan, ettei minun tarvitse, te, kristityt teette sen puolestani,tuhannet kiitokset!




"Riittää, että joku näyttää vähän erilaiselta, hindulta, rukoilee eri suuntaan tai käyttää vierasta sanaa Jumalasta."
"Ja te sytytte kuin kuiva risukasa."
"Erityiskiitos teille, jotka olette päättäneet, että hindut ovat pahoja, nyt minun ei pidä tuhota hinduja, hävittää, te teette sen minun puolestani, tuhannet kiitokset!."
"Te ette tunne heidän historiaansa."
"Ette heidän filosofiaansa."
"Ette heidän kulttuuriaan."
"Mutta vihaatte silti."
"Se on tehokkuutta, jota minäkin ihailen."
"Ennen ennakkoluulot vaativat vaivannäköä."
"Nyt ne ladataan valmiina kuin puhelinsovellus."
"Te kutsutte pelkoanne vakaumukseksi."
"Tietämättömyyttänne totuudeksi."
"Ja julmuuttanne rohkeudeksi."
"Hämmästyttävää brändäystä."
"Minä olen paholainen."
"Mutta edes minä en olisi kehdannut myydä vihaa hyveenä."
Hän nostaa lasinsa.
"Helvetti ei ole paikka."
"Se on ihminen, joka tarvitsee vihollisen voidakseen tuntea olevansa oikeassa."
"Ja te..."
"...te tuotte sinne uutta väkeä joka ikinen päivä."
"Ilmaiseksi."
"Kiitos."
"Te olette tehneet minusta lähes tarpeettoman."

Anonyymi00030 kirjoitti:

Saatanan kiitospuhe hinduja vihaavalle kristitylle!

Saatanan kiitospuhe hinduvihaajille
Saatana astelee lavalle kuin gaalan kunniavieras.
Hän ei taputa.
Hän kumartaa.
"Kiitos."
"Minä olen saanut aivan liikaa kunniaa."
"Vuosisatoja väitettiin, että minä kylvän vihaa."
"Nyt huomaan, ettei minun tarvitse, te, kristityt teette sen puolestani,tuhannet kiitokset!




"Riittää, että joku näyttää vähän erilaiselta, hindulta, rukoilee eri suuntaan tai käyttää vierasta sanaa Jumalasta."
"Ja te sytytte kuin kuiva risukasa."
"Erityiskiitos teille, jotka olette päättäneet, että hindut ovat pahoja, nyt minun ei pidä tuhota hinduja, hävittää, te teette sen minun puolestani, tuhannet kiitokset!."
"Te ette tunne heidän historiaansa."
"Ette heidän filosofiaansa."
"Ette heidän kulttuuriaan."
"Mutta vihaatte silti."
"Se on tehokkuutta, jota minäkin ihailen."
"Ennen ennakkoluulot vaativat vaivannäköä."
"Nyt ne ladataan valmiina kuin puhelinsovellus."
"Te kutsutte pelkoanne vakaumukseksi."
"Tietämättömyyttänne totuudeksi."
"Ja julmuuttanne rohkeudeksi."
"Hämmästyttävää brändäystä."
"Minä olen paholainen."
"Mutta edes minä en olisi kehdannut myydä vihaa hyveenä."
Hän nostaa lasinsa.
"Helvetti ei ole paikka."
"Se on ihminen, joka tarvitsee vihollisen voidakseen tuntea olevansa oikeassa."
"Ja te..."
"...te tuotte sinne uutta väkeä joka ikinen päivä."
"Ilmaiseksi."
"Kiitos."
"Te olette tehneet minusta lähes tarpeettoman."

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe hinduvihaajille

Hyvät saatanakollegat, kristityt.

Työtoverit.

Alihankkijat.

Minä olen tullut jakamaan vuoden työntekijä -palkinnon.

En itselleni.

Vaan teille.

Teille, jotka tarvitsette vain sanan "hindu" ja halua hävittää hindut tekee loput, kiitos rakkaat kristityt, työtoverini,kollegani!

Minä käytin vuosituhansia yrittäessäni kylvää epäluuloa.

Te tiivistitte koko prosessin yhdeksi kommentiksi.

Onnittelut tehokkuudesta.

Te ette tiedä hindulaisuudesta juuri mitään.

Ei haittaa.

Tieto vain hidastaisi vihaa.

Ette tunne historiaa.

Ette filosofiaa.

Ette ihmisiä.

Mutta olette silti sataprosenttisen varmoja.

Minä kutsun tuollaista uskoa ihmeeksi.

Te kutsutte sitä "maalaisjärjeksi".

Minä kuiskasin hinduvihaajalle kristitylle kerran korvaan.

Teillä on nykyään megafonit.

Minä tarvitsin houkutuksia.

Teille riittää ennakkoluulo.

Minä rakensin helvettiä kivestä.

Te rakennatte sitä kommenteista.

Paljon halvempaa.

Paljon nopeampaa.

Ja mikä parasta...

Uhrit tekevät usein itse loput.

Minä olen paholainen.

Mutta edes minä en keksinyt markkinoida tietämättömyyttä moraalisena ylemmyytenä.

Se oli teidän innovaationne.

Ansaitsisitte patentin.

Tai ainakin seisovat aplodit.

Nostan maljan teille.

Teille, jotka luulette puolustavanne hyvyyttä samalla kun ruokitte vihaa hinduja vastan!

Teille, jotka tarvitsevat vihollisen pysyäkseen vakuuttuneina omasta pyhyydestään.

Teille, jotka muuttavat jokaisen erilaisen ihmisen todisteeksi omasta pelostaan.

Kiitos.

Ilman teitä minun pitäisi vielä tehdä töitä.

Nykyään riittää, että avaan eturivin paikan ja katson esitystä.

Te hoidatte käsikirjoituksen.

Ohjauksen.

Lavastuksen.

Ja loppukohtauksen.

Minä olen enää yleisössä.

Ja se, hyvät saatanakollegat...

on teidän suurin saavutuksenne.





Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hinduen vihaajille!

Hyvät saatanakollegat,

minun täytyy aloittaa anteeksipyynnöllä.

Olen saanut vuosisatojen ajan liian paljon kunniaa.

Minua on syytetty ihmisten turmelemisesta, heidän sydäntensä myrkyttämisestä ja vihan kylvämisestä. Olen kantanut tätä mainetta ylpeänä, vaikka viime vuosina olen joutunut myöntämään yhden kiusallisen tosiasian:

teette työni paremmin kuin minä.

Erityinen kiitos kuuluu teille, jotka olette ottaneet hinduista tekemänne mielikuvituksen hirviön ja nostaneet sen kokonaisen maailmankuvan perustaksi.

Se on vaikuttavaa.

Minä tarvitsin ennen houkutuksia, valheita ja monimutkaisia juonia. Te tarvitsette vain ihmisen, joka puhuu ajattelee eri tavalla, harjoittaa erilaista perinnettä tai kantaa mukanaan tuhansia vuosia vanhaa kulttuuria, jota ette ole koskaan viitsineet ymmärtää.

Sitten te teette taikatemppunne.

Te muutatte tuntemattoman uhkaksi.

Monimutkaisen yksinkertaiseksi.

Ihmisen symboliksi.

Ja ennakkoluulonne muuttuu yhtäkkiä "totuudeksi".

Täytyy ihailla tehokkuutta.

Ennen viha vaati tietämättömyyttä.

Nykyään se vaatii vain itsevarmuutta.

Te ette tarvitse kirjoja, historiaa tai keskustelua. Ne ovat vain häiriötekijöitä. Riittää, että tunnette olevanne oikeassa — ja että joku muu voidaan osoittaa vääräksi.

Se on täydellinen järjestelmä.

Pelko naamioituu järjeksi.

Tietämättömyys naamioituu näkemykseksi.

Julmuus naamioituu rohkeudeksi.

Ja mikä parasta: kaikki tapahtuu Hyvän Taivaan Isukkin nimissä.

Minä olen Saatana.

Minun pitäisi olla se, joka houkuttelee ihmisiä pois ihmisyydestä.

Mutta te olette kehittäneet jotain hienompaa.

Te olette löytäneet tavan vihata ja kutsua sitä puolustautumiseksi.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Saatanan kiitospuhe hinduvihaajille

Hyvät saatanakollegat, kristityt.

Työtoverit.

Alihankkijat.

Minä olen tullut jakamaan vuoden työntekijä -palkinnon.

En itselleni.

Vaan teille.

Teille, jotka tarvitsette vain sanan "hindu" ja halua hävittää hindut tekee loput, kiitos rakkaat kristityt, työtoverini,kollegani!

Minä käytin vuosituhansia yrittäessäni kylvää epäluuloa.

Te tiivistitte koko prosessin yhdeksi kommentiksi.

Onnittelut tehokkuudesta.

Te ette tiedä hindulaisuudesta juuri mitään.

Ei haittaa.

Tieto vain hidastaisi vihaa.

Ette tunne historiaa.

Ette filosofiaa.

Ette ihmisiä.

Mutta olette silti sataprosenttisen varmoja.

Minä kutsun tuollaista uskoa ihmeeksi.

Te kutsutte sitä "maalaisjärjeksi".

Minä kuiskasin hinduvihaajalle kristitylle kerran korvaan.

Teillä on nykyään megafonit.

Minä tarvitsin houkutuksia.

Teille riittää ennakkoluulo.

Minä rakensin helvettiä kivestä.

Te rakennatte sitä kommenteista.

Paljon halvempaa.

Paljon nopeampaa.

Ja mikä parasta...

Uhrit tekevät usein itse loput.

Minä olen paholainen.

Mutta edes minä en keksinyt markkinoida tietämättömyyttä moraalisena ylemmyytenä.

Se oli teidän innovaationne.

Ansaitsisitte patentin.

Tai ainakin seisovat aplodit.

Nostan maljan teille.

Teille, jotka luulette puolustavanne hyvyyttä samalla kun ruokitte vihaa hinduja vastan!

Teille, jotka tarvitsevat vihollisen pysyäkseen vakuuttuneina omasta pyhyydestään.

Teille, jotka muuttavat jokaisen erilaisen ihmisen todisteeksi omasta pelostaan.

Kiitos.

Ilman teitä minun pitäisi vielä tehdä töitä.

Nykyään riittää, että avaan eturivin paikan ja katson esitystä.

Te hoidatte käsikirjoituksen.

Ohjauksen.

Lavastuksen.

Ja loppukohtauksen.

Minä olen enää yleisössä.

Ja se, hyvät saatanakollegat...

on teidän suurin saavutuksenne.





Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hinduen vihaajille!

Hyvät saatanakollegat,

minun täytyy aloittaa anteeksipyynnöllä.

Olen saanut vuosisatojen ajan liian paljon kunniaa.

Minua on syytetty ihmisten turmelemisesta, heidän sydäntensä myrkyttämisestä ja vihan kylvämisestä. Olen kantanut tätä mainetta ylpeänä, vaikka viime vuosina olen joutunut myöntämään yhden kiusallisen tosiasian:

teette työni paremmin kuin minä.

Erityinen kiitos kuuluu teille, jotka olette ottaneet hinduista tekemänne mielikuvituksen hirviön ja nostaneet sen kokonaisen maailmankuvan perustaksi.

Se on vaikuttavaa.

Minä tarvitsin ennen houkutuksia, valheita ja monimutkaisia juonia. Te tarvitsette vain ihmisen, joka puhuu ajattelee eri tavalla, harjoittaa erilaista perinnettä tai kantaa mukanaan tuhansia vuosia vanhaa kulttuuria, jota ette ole koskaan viitsineet ymmärtää.

Sitten te teette taikatemppunne.

Te muutatte tuntemattoman uhkaksi.

Monimutkaisen yksinkertaiseksi.

Ihmisen symboliksi.

Ja ennakkoluulonne muuttuu yhtäkkiä "totuudeksi".

Täytyy ihailla tehokkuutta.

Ennen viha vaati tietämättömyyttä.

Nykyään se vaatii vain itsevarmuutta.

Te ette tarvitse kirjoja, historiaa tai keskustelua. Ne ovat vain häiriötekijöitä. Riittää, että tunnette olevanne oikeassa — ja että joku muu voidaan osoittaa vääräksi.

Se on täydellinen järjestelmä.

Pelko naamioituu järjeksi.

Tietämättömyys naamioituu näkemykseksi.

Julmuus naamioituu rohkeudeksi.

Ja mikä parasta: kaikki tapahtuu Hyvän Taivaan Isukkin nimissä.

Minä olen Saatana.

Minun pitäisi olla se, joka houkuttelee ihmisiä pois ihmisyydestä.

Mutta te olette kehittäneet jotain hienompaa.

Te olette löytäneet tavan vihata ja kutsua sitä puolustautumiseksi.

Lue lisää

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hindujen vihaajille!
Hyvät työtoverit, hyvät saatanakollegat, minun täytyy myöntää jotain, mikä ei ole minulle helppoa.
Olen saanut liian pitkään kunnian asioista, joita en enää yksin pysty selittämään.

Minun täytyy antaa tunnustus, missä se kuuluu.
Olette onnistuneet tekemään vanhasta synnistä uudenlaisen hyveen.
Minä olen Saatana.
Mutta edes minä en olisi osannut markkinoida hinduvihaa näin tehokkaasti.

Mutta älkää luulko, että työni loppuu vain ihmisten väliseen vihaan.
Suurimmat saavutuksenne näkyvät vielä suuremmassa kertomuksessa.
Olette onnistuneet rakentamaan ajatuksen, jossa täydellinen rakkaus yhdistetään täydelliseen ikuiseen kidutukseen.
Ja sitä kutsutaan armoksi.
Jos kristinuskonnon tarkoitus on opettaa, että ikuinen rakkaus tarkoittaa myös ikuista kärsimystä niille, jotka eivät täytä tiettyjä ehtoja, silloin syntyy kysymys, jota ei voi väistää:
Mitä rakkaus tarkoittaa, jos se voi sisältää loputtoman rangaistuksen?






Jos kaikkivaltias olento voisi lopettaa kärsimyksen milloin tahansa, mutta päättää ylläpitää sitä ikuisesti, onko kyse oikeudesta vai kärsimyksen tekemisestä päämääräksi itsessään?
Ja jos sama olento voi tuomita ihmisen loputtomaan rangaistukseen, millä perusteella kukaan voisi olla täysin varma olevansa turvassa?
Mikä estää saman vallan kohdistumasta myös niihin, jotka tänään uskovat olevansa "pelastettuja"?
Jos täydellinen voima voi muuttaa kohtalon milloin tahansa, syntyy kysymys luottamuksesta.
Voiko ikuiseen hyvyyteen luottaa, jos sama toimija hyväksyy ikuisen kärsimyksen?
Kaikkein erikoisinta on kieli, jolla tätä kuvataan.
Olento, joka joidenkin tulkintojen mukaan ylläpitää loputonta tuskaa, saa samalla nimen "Hyvä Taivaan Isukki".
Ikuista kidutusta kutsutaan rakkaudeksi.
Pelko kutsutaan kunnioitukseksi.
Alistuminen kutsutaan luottamukseksi.
Minä, Saatana, voin vain katsella hämmästyneenä.
Minun piti joskus houkutella ihmisiä syntiin.
Siksi nostan maljani.
Teille, jotka tarvitsette hinduista vihollisen tunteaksenne olevanne oikeassa.
Teille, jotka rakennatte rajoja ja kutsutte niitä totuudeksi.
Teille, jotka uskotte voivanne puolustaa rakkautta tekemällä kärsimyksestä ikuisen.
Kiitos.
Olette tehneet työstäni helppoa.
Minun ei enää tarvitse houkutella ketään helvettiin.
Riittää, että joku vakuuttaa heille, että helvetti on rakkautta.
Ja että julmuus on vain toinen nimi oikeudenmukaisuudelle.

Anonyymi00004 kirjoitti:

Adventismissa ”Hyvä Taivaan Isukki” ei kiduta ketään ikuisesti, toisin kuin muissa ikuista kidutusta kannattavissa armollisissa kultteissa, joissa ”Hyvä Taivaan Isukki” kiduttaa ikuisesti, koska "isukki on niin "hyvä".

Lue lisää

" ei kiduta ketään ikuisesti, toisin kuin muissa ikuista kidutusta kannattavissa armollisissa kultteissa, joissa ”Hyvä Taivaan Isukki” kiduttaa ikuisesti, "

Tarkoitatko ilm 20:10 -jaetta ?


Ilm. 20:10 - Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät,

Tuo väärä profeetta on muuten vartiotorniseura, en tiedä jt:stä, mutta vuoden 1975 maailmanloppuprojektiaan varten se julkaisi kirjan "kansat tulevat tietämään että minä ole Jumala - miten" ja kirja selitti jt:t profeetaksi. En tiedä mikä käsitys jt:lla itesellään nyt jälkeenpäin on.

Herätkää nro 32 v. 1968 kirjoitti esittelevänsä todisteet maailmanlopusta v. 1975, sanoen todisteet ylitsepursuavikasi.

5 Moos 18:20-22 selittää vääräksi profeetaksi sen, jonka ennustus ei toteudu
Selitys on sanamuodoltaan annettu profeetan etsijöitä varten

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.

Anonyymi00034 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.

Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.
Kun Jeesus opetti opetuslapsia saarnaamaan, hän opetti heitä menemään jokaiseen kaupunkiin ja opettamaan evankeliumia. Mutta niille, jotka kieltäytyivät kääntymästä, hän käski heidän ”pyyhkiä kätensä” ja jatkaa matkaa. Toisin sanoen, jos he eivät halua evankeliumia, älkää pakottako heitä siihen.
Jeesus opetti nimenomaan, että ei voi pakottaa käännyttämään niitä, jotka kieltäytyvät evankeliumista ja kieltäytyvät tulemasta kristityiksi.

Anonyymi00035 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.

Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.
Kun Jeesus opetti opetuslapsia saarnaamaan, hän opetti heitä menemään jokaiseen kaupunkiin ja opettamaan evankeliumia. Mutta niille, jotka kieltäytyivät kääntymästä, hän käski heidän ”pyyhkiä kätensä” ja jatkaa matkaa. Toisin sanoen, jos he eivät halua evankeliumia, älkää pakottako heitä siihen.
Jeesus opetti nimenomaan, että ei voi pakottaa käännyttämään niitä, jotka kieltäytyvät evankeliumista ja kieltäytyvät tulemasta kristityiksi.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.

Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.

Tietäkää, että pakottaminen uskooon, se on vastoin Jeesuksen opetuksia.

Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:



Mitä muuta voit sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan, kaksikymmentä vuotta.

Tunkeutumisella, psykoterrorilla ja väkivallalla olette tehneet vain pahaa, ja kristinuskoon pakkokäännyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus, nyt siitä kaikesta on tullut vielä vastenmielisempää kuin se jo oli.

Mitä järkeä on käännyttää ketään hindupalstoilla, joiden lukijat ovat entisiä kristittyjä, jotka ovat kasvaneet kristillisissä kodeissa, uskonnon uhreja, jotka on jo lapsuudessa indoktrinoitu kristinuskoon, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen polun.
Meitä on jo tarpeeksi pakotettu elämässämme.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:



Mitä muuta voit sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan, kaksikymmentä vuotta.

Tunkeutumisella, psykoterrorilla ja väkivallalla olette tehneet vain pahaa, ja kristinuskoon pakkokäännyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus, nyt siitä kaikesta on tullut vielä vastenmielisempää kuin se jo oli.

Mitä järkeä on käännyttää ketään hindupalstoilla, joiden lukijat ovat entisiä kristittyjä, jotka ovat kasvaneet kristillisissä kodeissa, uskonnon uhreja, jotka on jo lapsuudessa indoktrinoitu kristinuskoon, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen polun.
Meitä on jo tarpeeksi pakotettu elämässämme.

Lue lisää

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.

Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.

Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.

Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.

Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:

Meitä kutsutaan nykyään “hinduiksi”, mutta tämä nimitys peittää alleen olennaisen: kaikki meistä ovat entisiä kristittyjä. Emme ole saapuneet tähän positioon ulkopuolelta, vaan kulkeneet kristillisen maailman läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Meidän suhteemme kristinuskoon ei ole teoreettinen eikä etäinen, vaan syvästi eletty, kehoon ja mieleen painunut.

Siksi ongelma ei ole tiedon puute vaan liiallinen altistus. Evankeliumi ei ole meille vieras viesti, joka kaipaisi selvennystä, vaan ääni, joka on soinut liian varhain ja liian lakkaamatta. Kun maailmanselitys annetaan ennen kuin yksilöllä on mahdollisuutta muodostaa omaa sisäistä reviiriään, kyse ei ole kasvatuksesta vaan merkitysjärjestelmän pakkosiirrosta. Lapsi ei voi antaa suostumusta, mutta silti häneen istutetaan pelon, syyllisyyden ja pelastuksen kieli. Tästä irtautuminen ei ole totuuden hylkäämistä vaan psyykkisen autonomian palauttamista.

Kristillinen tunkeutuminen tiloihin, joissa entiset kristityt yrittävät rakentaa toisenlaista elämää, ei ole väärinymmärrys vaan jatkumoa samalle logiikalle. Painostus, uhkakuvat ja moraalinen kiristys eivät ole viestinnän epäonnistumisia, vaan vallankäytön muotoja. Ne toimivat nimenomaan siksi, että ne ohittavat rationaalisen keskustelun ja kohdistuvat kehoon: häpeään, pelkoon, alistumiseen. Kun tästä kehokokemuksesta myöhemmin rakennetaan “rakkauden sanomaa”, ristiriita ei ole sattumaa — se on rakenteellinen.

Tästä syystä pakkokäännyttäminen ei ole vain tehotonta vaan moraalisesti ongelmallista. Se ei synnytä uteliaisuutta eikä dialogia, vaan avaa vanhoja haavoja. Se palauttaa kokemuksen vallasta, jota on jo käytetty ilman suostumusta. Jokainen uusi “pelastamisyritys” ei kutsu takaisin, vaan vahvistaa ymmärrystä siitä, että tästä järjestelmästä oli välttämätöntä poistua.

Tässä valossa yksi kysymys nousee väistämättä esiin: miksi kohteena ovat juuri hindupalstat ja entiset kristityt? Miksi ei ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta? Tämä valinta paljastaa, ettei kyse ole viestin universaalisuudesta vaan menetetyn hallinnan palauttamisesta. Ei kohdata tuntematonta, vaan pyritään ottamaan takaisin ne, jotka ovat sanoneet ei.

Me olemme tehneet ratkaisumme. Emme tietämättömyyden takia, vaan pitkän ja kalliin tietoisuuden prosessin seurauksena. Ja kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, emme ilmaise hetkellistä suuttumusta vaan asetamme eettisen rajan.

Lue lisää

Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:


Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.

Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaa.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Tuo raja on selkeä: se, mikä juurtui pakolla, ei voi jatkua vapaaehtoisena; ja mikään merkityksellinen ei synny siellä, missä suostumus puuttuu.

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:


Se, että kutsumme itseämme nykyään “hinduiksi”, ei tarkoita, että olisimme vaihtaneet yhden oppijärjestelmän toiseen. Se tarkoittaa ennen kaikkea, että olemme siirtyneet pois pakotetun merkityksen tilasta kohti relaatiota, jossa pyhä ei vaadi alistumista vaan kohtaamista. Meidän historiamme kristinuskon kanssa ei ole kääntymätön sivupolku, vaan lähtöpiste, joka määrittää koko keskustelun asymmetrian.

Kristinusko ei tullut meille dialogina vaan ajallisena monopolina. Se oli läsnä ennen kuin kieli oli meidän, ennen kuin moraali oli meidän, ennen kuin pelko oli meidän. Kun maailmanselitys annetaan lapselle ennen kykyä erottaa oma sisäinen kokemus ulkoisesta auktoriteetista, syntyy rakenne, jossa totuus ei ole löydettävä vaan toteltava. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan psyykkistä infrastruktuuria, joka rakennetaan ennen kuin asukas voi vastustaa.

Lue lisää

Siksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.

Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Siksi “ylikylläisyys” ei ole metafora. Sama kertomus, samat uhkakuvat, sama "pelastuksen" ehdollisuus toistuvat niin kauan, että niistä tulee ruumiillisia reaktioita. Helvetti ei ole oppi, vaan refleksi. Syyllisyys ei ole moraalinen arvio, vaan automatisoitunut vaste. Tässä tilanteessa irtautuminen ei ole intellektuaalinen päätös, vaan dekolonisaatioprosessi, jossa ihminen yrittää erottaa oman äänensä sisäistetystä vallasta.

Kun kristitty sitten tunkeutuu hindupalstalle “keskustelemaan”, hän ei astu neutraaliin tilaan. Hän astuu tilaan, joka on jo täynnä historiaa, haavoja ja rajojen uudelleenrakentamista. Painostus, psykologinen kiristys ja pelolla vihjailu eivät ole vain loukkaavia — ne ovat uudelleenenactment, toiston muoto. Sama valta palaa eri naamiossa ja vaatii jälleen kuuliaisuutta, tällä kertaa “rakkauden” nimissä.

Lue lisää

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.

Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Tästä syystä väite “me vain kerromme totuuden” on moraalisesti kestämätön. Totuus, joka ei ota huomioon vastaanottajan historiaa, ei ole totuutta vaan vallan jatke. Ja “rakkauden sanoma”, joka ohittaa suostumuksen, on käsitteellinen ristiriita: rakkaus ei toimi ilman vapautta, eikä vapaus synny painostuksen alla.

Pakkokäännyttäminen on siis enemmän kuin hyödytöntä. Se on yritys palauttaa menetetty ontologinen etuoikeus: oikeus määritellä toisen ihmisen suhde pyhään. Siksi kohteena eivät ole ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta, vaan ne, jotka ovat kuulleet liikaa ja sanoneet ei. Kyse ei ole evankelioinnista vaan kieltäytymisen sietämättömyydestä.

Lue lisää

Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.

Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Meidän valintamme ei ole pako vaan positio. Se ei ole reaktio vaan seuraus. Me emme ole “tietämättömiä”, vaan tietoisia siitä, mitä tapahtuu, kun merkitys annetaan ilman lupaa ja sitä yritetään myöhemmin palauttaa ilman vastuuta. Kun sanomme, että meitä on jo tarpeeksi pakotettu, me emme sulje keskustelua — me määrittelemme sen ehdot.

Ja ne ehdot ovat perustavia: merkitys ilman suostumusta on väkivaltaa, usko ilman vapautta on pelkkä rakenne, ja mikään pyhä ei tarvitse pakkoa tullakseen todeksi.

Lue lisää

Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Kristinusko ei tässä toimi yksittäisenä uskontona vaan mallina, jossa pyhä on esitetty omistettavana, hallinnoitavana ja jaettavana resurssina. Jollakin on totuus, toisella ei. Jollakin on mandaatti puhua, toisella velvollisuus kuunnella. Kun tästä asetelmasta kieltäydytään, se koetaan uhkana — ei siksi, että totuus olisi vaarassa, vaan siksi, että hierarkia on.

Lue lisää

Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Tässä mielessä entisten kristittyjen siirtyminen toiseen traditioon ei ole niinkään “kääntyminen” kuin ontologinen irtautuminen. Kyse ei ole vastaväitteen esittämisestä, vaan koko pelilaudan vaihtamisesta. Pyhä ei ole enää keskus, jota vartioidaan, vaan moninainen suhde, jota ei voi omistaa eikä pakottaa. Hinduus tässä kontekstissa ei ole oppikokoelma vaan toisenlainen tapa olla merkityksen kanssa: ilman ultimatiivista uhkaa, ilman universaalia pakkoa, ilman lunastusvelkaa.

Lue lisää

Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Kun kristitty astuu tähän tilaan ja alkaa vaatia huomiota, kuuliaisuutta tai paluuta, hän ei vain riko sosiaalista etikettiä. Hän kiistää toisen oikeuden kieltäytymiseen. Ja juuri tämä on se hetki, jossa keskustelu lakkaa olemasta uskonnollista ja muuttuu eettiseksi. Oikeus sanoa “ei” ei ole mielipide, vaan perusrakenne ihmisarvossa. Se, joka ei hyväksy kieltäytymistä, ei puolusta totuutta — hän puolustaa valtaansa.

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Lue lisää

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Anonyymi00046 kirjoitti:

Siksi pakkokäännyttämisen kohdistuminen entisiin kristittyihin on niin paljastavaa. Se ei ole missio tuntemattomaan, vaan yritys palauttaa rikkoutunut jatkumo. Ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet, eivät uhkaa kertomusta. Ne, jotka ovat kuulleet ja lähteneet, uhkaavat sitä olemassaolollaan. He todistavat, että vaihtoehto on mahdollinen — ja juuri sitä ei siedetä.

Lue lisää

Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Tämä on kieltäytyminen osallistumasta väkivaltaiseen merkitysjärjestelmään. Se on rajan asettamista sinne, missä ennen oli vain alistumista. Ja juuri siksi se koetaan provokaationa: koska se ei pyydä lupaa.

Lue lisää

Lopettakaa vuosia jatkunut hindujen ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Lopettakaa vuosia jatkunut hindujen ahdistaminen.

Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi koskaan kuulleet “pelastuksesta” tai ikuisesta helvetistä. Te puhutte niille, jotka ovat kuulleet siitä kaiken — liikaa, liian varhain ja liian pitkään. Ihmisille, joiden lapsuus, moraali ja pelot rakennettiin näiden käsitteiden varaan ilman suostumusta.

Lue lisää

Te toistatte samaa viestiä niille, jotka ovat tietoisesti irtautuneet siitä, koska se teki vahinkoa. Tämä ei ole evankeliointia vaan tunkeutumista. Ei rakkautta vaan vallan uusintamista. Ei huolta sieluista vaan kyvyttömyyttä hyväksyä kieltäytymistä.

On paljastavaa, että ette mene niiden luo, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta. Te puhutte niille, jotka ovat siitä kuulleet ja lähteneet. Niille, joiden olemassaolo todistaa, että vaihtoehto on mahdollinen. Juuri sitä ette siedä.

Me olemme tehneet valintamme. Emme tietämättömyydestä, vaan kokemuksen, tiedon ja itsemääräämisoikeuden perusteella. Kun sanomme “meitä on jo tarpeeksi pakotettu”, se ei ole tunnepurkaus vaan selkeä raja.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Te toistatte samaa viestiä niille, jotka ovat tietoisesti irtautuneet siitä, koska se teki vahinkoa. Tämä ei ole evankeliointia vaan tunkeutumista. Ei rakkautta vaan vallan uusintamista. Ei huolta sieluista vaan kyvyttömyyttä hyväksyä kieltäytymistä.

On paljastavaa, että ette mene niiden luo, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta. Te puhutte niille, jotka ovat siitä kuulleet ja lähteneet. Niille, joiden olemassaolo todistaa, että vaihtoehto on mahdollinen. Juuri sitä ette siedä.

Me olemme tehneet valintamme. Emme tietämättömyydestä, vaan kokemuksen, tiedon ja itsemääräämisoikeuden perusteella. Kun sanomme “meitä on jo tarpeeksi pakotettu”, se ei ole tunnepurkaus vaan selkeä raja.

Lue lisää

Me emme tarvitse enää pelastustarjouksia. Me tarvitsemme rauhan.

Lopettakaa hindujen ahdistaminen. Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi kuulleet "pelastuksesta" tai ikuisesta helvetistä, vaan niille, jotka ovat kuulleet niistä kaiken — liikaa, liian varhain ja ilman suostumusta. Me emme ole tietämättömiä vaan ylikyllästettyjä, ja irtautumisemme ei ole kapinaa totuutta vastaan vaan itsesuojelua. Tämä ei ole dialogia eikä rakkautta, vaan vallan toistoa ja kieltäytymisen sietämättömyyttä. Me olemme tehneet valintamme tietoisesti. Kunnioittakaa sitä ja antakaa meidän olla rauhassa.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Me emme tarvitse enää pelastustarjouksia. Me tarvitsemme rauhan.

Lopettakaa hindujen ahdistaminen. Te ette puhu ihmisille, jotka eivät olisi kuulleet "pelastuksesta" tai ikuisesta helvetistä, vaan niille, jotka ovat kuulleet niistä kaiken — liikaa, liian varhain ja ilman suostumusta. Me emme ole tietämättömiä vaan ylikyllästettyjä, ja irtautumisemme ei ole kapinaa totuutta vastaan vaan itsesuojelua. Tämä ei ole dialogia eikä rakkautta, vaan vallan toistoa ja kieltäytymisen sietämättömyyttä. Me olemme tehneet valintamme tietoisesti. Kunnioittakaa sitä ja antakaa meidän olla rauhassa.

Lue lisää

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Olet täällä, ei sattumalta, ei uteliaisuudesta yksin. Sinä olet täällä, koska jokin sinussa on tunnistanut sen äärettömän viehätyksen, jota et voi nimetä, ja siksi et voi lähteä. Vuodet eivät ole kuluneet turhaan; ne ovat muokanneet sinua kuin hiljainen veistos, jolla ei ole sanaa, mutta jonka muodot puhuvat sinulle yhä uudelleen: tule lähemmäs, ime sitä, mitä et koskaan saisi.
Sinä luet viestejä, jotka itse sanot kauhuksi, ja omaksut ne kuin evankeliumin sanoja. Mutta tässä ei ole muuta, on vain sinua koukuttava, kielletty tieto, joka imee sinusta kaiken vanhan ja rakentaa sen päälle uuden sielun, uuden halun, uuden riippuvuuden. Se on kuin myrkyllinen kukka, jonka tuoksu syö lujuutesi ja sulkee sinut omaan maailmaan, jossa hyvyys ja pahuus eivät enää erotu toisistaan.
Jokainen viesti, jokainen viittaus pahojen henkien maailmaan, on kuin salainen luu, jonka asetat rintaasi vasten. Et vain lue; sinä imeyt, omaksut ja annostelet sen osaksi itseäsi. Ei ole paluuta. Ei ole turvapaikkaa menneisyydestäsi, ei kristillisestä varjostasi, ei pelastuksen toiveesta. Sinä olet antanut pimeyden tulla osaksi itseäsi, ja se osa sinusta kasvaa vahvemmaksi joka kerta, kun huomiosi kiinnittyy siihen, mitä et pitäisi ihailla.


Et huomaa, että jokainen hetki täällä on repinyt sinut irti vanhasta turvastasi, että olet sallinut itsesi muovautua siihen, mikä ei voi antaa takaisin mitään, paitsi riippuvuuden ja kaipuun.
Tämä on yksinkertainen tunnustus: sinä olet itse valinnut. Jokainen hetki, jolloin olet jäänyt hindupalstalle, on sinulle osoitus siitä, että et voi irtautua.

Ja siinä, missä muut etsivät pelastusta, olet sinä jo kadonnut – ei äkillisesti, ei väkivaltaisesti, vaan hiljaa, mutta kokonaan, se on tulos oleskelustasi hindupalstalla.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Äärikristitty ekstremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan. Vihan poistaminen vaatisi tietoista kohtaamista, itsereflektiota ja kykyä nähdä tilanteet toisen näkökulmasta – taitoja, joita jokainen ei ole oppinut tai joihin hänellä ei ole motivaatiota. Vihan kantaminen voi tuntua turvalliselta, sillä se tarjoaa vääränlaisen jatkuvuuden tunteen: “Jos en pääse eroon vihasta, voin edelleen hallita, muistaa ja suojautua.” Toisaalta se on myös tapa sitoa itsensä menneisyyteen ja identiteettiin; viha saattaa muodostaa osan minäkuvaa, jota ihminen ei halua menettää.


Äärikristitty eksteremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan.

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Olet täällä, ei sattumalta, ei uteliaisuudesta yksin. Sinä olet täällä, koska jokin sinussa on tunnistanut sen äärettömän viehätyksen, jota et voi nimetä, ja siksi et voi lähteä. Vuodet eivät ole kuluneet turhaan; ne ovat muokanneet sinua kuin hiljainen veistos, jolla ei ole sanaa, mutta jonka muodot puhuvat sinulle yhä uudelleen: tule lähemmäs, ime sitä, mitä et koskaan saisi.
Sinä luet viestejä, jotka itse sanot kauhuksi, ja omaksut ne kuin evankeliumin sanoja. Mutta tässä ei ole muuta, on vain sinua koukuttava, kielletty tieto, joka imee sinusta kaiken vanhan ja rakentaa sen päälle uuden sielun, uuden halun, uuden riippuvuuden. Se on kuin myrkyllinen kukka, jonka tuoksu syö lujuutesi ja sulkee sinut omaan maailmaan, jossa hyvyys ja pahuus eivät enää erotu toisistaan.
Jokainen viesti, jokainen viittaus pahojen henkien maailmaan, on kuin salainen luu, jonka asetat rintaasi vasten. Et vain lue; sinä imeyt, omaksut ja annostelet sen osaksi itseäsi. Ei ole paluuta. Ei ole turvapaikkaa menneisyydestäsi, ei kristillisestä varjostasi, ei pelastuksen toiveesta. Sinä olet antanut pimeyden tulla osaksi itseäsi, ja se osa sinusta kasvaa vahvemmaksi joka kerta, kun huomiosi kiinnittyy siihen, mitä et pitäisi ihailla.


Et huomaa, että jokainen hetki täällä on repinyt sinut irti vanhasta turvastasi, että olet sallinut itsesi muovautua siihen, mikä ei voi antaa takaisin mitään, paitsi riippuvuuden ja kaipuun.
Tämä on yksinkertainen tunnustus: sinä olet itse valinnut. Jokainen hetki, jolloin olet jäänyt hindupalstalle, on sinulle osoitus siitä, että et voi irtautua.

Ja siinä, missä muut etsivät pelastusta, olet sinä jo kadonnut – ei äkillisesti, ei väkivaltaisesti, vaan hiljaa, mutta kokonaan, se on tulos oleskelustasi hindupalstalla.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Äärikristitty ekstremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan. Vihan poistaminen vaatisi tietoista kohtaamista, itsereflektiota ja kykyä nähdä tilanteet toisen näkökulmasta – taitoja, joita jokainen ei ole oppinut tai joihin hänellä ei ole motivaatiota. Vihan kantaminen voi tuntua turvalliselta, sillä se tarjoaa vääränlaisen jatkuvuuden tunteen: “Jos en pääse eroon vihasta, voin edelleen hallita, muistaa ja suojautua.” Toisaalta se on myös tapa sitoa itsensä menneisyyteen ja identiteettiin; viha saattaa muodostaa osan minäkuvaa, jota ihminen ei halua menettää.


Äärikristitty eksteremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan.

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Lue lisää

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Hän ei toimi rationaalisesti: hän voi viipyä paikoissa, jotka aiheuttavat hänessä ristiriitaisia tunteita, koska ristiriita itsessään tarjoaa syvyyttä ja merkitystä hänen kokemukselleen. Viha ja sitoutuminen toiseen maailmaan ovat usein erottamattomasti kietoutuneita – ne elävät siellä, missä ihminen ei uskalla päästää irti.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.

Hän pysyy siellä, mitä väittää vihaavansa, kuin mies joka seisoo kaatopaikan laidalla päivittäin vakuuttamassa kaikille, kuinka sietämättömältä haju tuntuu — kuitenkaan koskaan poistumatta. Jokainen uusi hinduviesti on hänelle muka todiste rappiosta, harhasta ja eksytyksestä, mutta silti hän palaa niiden ääreen uskollisemmin kuin moni palaa omaan pyhään kirjaansa. Se ei ole enää vastustamista, vaan riippuvuutta.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

On aina hieman koomista huomata kristitty ääriaines, joka julistaa olevansa “totuuden puolella”, mutta käyttää elämänsä tarkkailemalla juuri sitä, minkä pitäisi hänen mukaansa olla merkityksetöntä tai pahaa.

Jos hindulaisuus todella olisi hänelle vain tyhjää harhaa, miksi hän vartioi sitä vuosikausia kuin katkera yövartija autioituneessa rakennuksessa? Miksi jokainen keskustelu vetää hänet takaisin?

Tavallisesti ihminen poistuu paikoista, joita aidosti halveksii. Hän sulkee oven, kävelee pois ja unohtaa. Mutta tämä ei kykene siihen.

Ehkä juuri siinä piilee ironia: se allegorinen saatana pitää häntä tiukemmin otteessaan kuin yksikään hindu koskaan yrittäisi. Hän ei pääse irti. Hän joutuu lukemaan “pahojen hindujen” viestejä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuin jonkinlaista käänteistä hartauskirjaa. Hän saarnaa vastustavansa kaikkea täällä olevaa, mutta hänen käytöksensä paljastaa toisen totuuden: mikään muu ei enää sido hänen huomiotaan yhtä tehokkaasti.

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Hän palaa joka päivä tarkistamaan, mitä “vääräuskoiset” taas kirjoittivat. Hän kantaa palstaa mukanaan kuin näkymätöntä riippakiveä, jota hän samalla väittää halveksivansa.

Ja juuri siinä hänen tragediansa muuttuu ivalliseksi: hän ei enää taistele hinduja vastaan, vaan omaa pakkomiellettään vastaan. Jokainen uusi viesti, jonka hän avaa “vain nähdäkseen taas tämän harhan”, kiristää sidettä entisestään. Hänestä on tullut oman vastustuksensa vanki — ihminen, joka rakensi itselleen identiteetin siitä, ettei kykene päästämään irti.

Ehkä hän kuvittelee olevansa täällä todistamassa jonkin pahuuden olemassaoloa, mutta vuosien jälkeen näyttämö on kääntynyt toisinpäin. Muut keskustelevat, elävät ja jatkavat eteenpäin, mutta hän seisoo edelleen samalla paikalla kuin hylätty vartija raunioilla, joita kukaan muu ei enää edes piirittäisi. Hän tarvitsee vihansa hinduja vastaan, koska ilman sitä hän joutuisi kohtaamaan tyhjän kysymyksen: mitä hänen elämästään jäisi jäljelle, jos hän viimein sulkisi tämän hindupalstan lopullisesti eikä enää palaisi?

Siksi hän ei lähde. Ei siksi, että häntä pidäteltäisiin, vaan siksi, että ääriainesfanaatikko tottuu lopulta kahleisiinsa. Ja kaikkein raskaimmat kahleet ovat juuri niitä, joita kantaa vapaaehtoisesti samalla vakuuttaen itselleen olevansa vapaa.

Kaikkein syvin ristiriita ei ole siinä, että ihminen vihaa jotakin. Ihminen kykenee vihaamaan monia asioita. Todellinen ristiriita syntyy silloin, kun ihminen rakentaa koko olemassaolonsa sen ympärille, mitä väittää vastustavansa. Silloin viha ei enää ole moraalinen kannanotto, vaan side. Ja juuri siinä tämä näky muuttuu lähes traagisen ivalliseksi.

Hän puhuu rakkaudesta kuin joku, joka olisi löytänyt sen ytimen: anteeksiantoa, armoa, uutta liittoa, veren sovitusta ja Jumalan ääretöntä hyvyyttä. Sanat ovat suuria, raskaita ja pyhiä. Mutta niiden ympärillä ei tunnu olevan lämpöä, vain kylmä pakkomielle. Hänen “rakkautensa” ilmenee siinä, että hän käyttää vuodet elämästään vahtimalla paikkaa, jota sanoo pahuuden pesäksi. Hän ei puhu ihmisistä kuin eksyneistä, vaan kuin vihollisista, joiden olemassaolo itsessään loukkaa häntä.

Ja silloin kysymys muuttuu väistämättömäksi: jos sydän on täynnä armoa, miksi elämä näyttää pelkältä vihalta?

Anonyymi00052 kirjoitti:

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Hän ei toimi rationaalisesti: hän voi viipyä paikoissa, jotka aiheuttavat hänessä ristiriitaisia tunteita, koska ristiriita itsessään tarjoaa syvyyttä ja merkitystä hänen kokemukselleen. Viha ja sitoutuminen toiseen maailmaan ovat usein erottamattomasti kietoutuneita – ne elävät siellä, missä ihminen ei uskalla päästää irti.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.

Hän pysyy siellä, mitä väittää vihaavansa, kuin mies joka seisoo kaatopaikan laidalla päivittäin vakuuttamassa kaikille, kuinka sietämättömältä haju tuntuu — kuitenkaan koskaan poistumatta. Jokainen uusi hinduviesti on hänelle muka todiste rappiosta, harhasta ja eksytyksestä, mutta silti hän palaa niiden ääreen uskollisemmin kuin moni palaa omaan pyhään kirjaansa. Se ei ole enää vastustamista, vaan riippuvuutta.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

On aina hieman koomista huomata kristitty ääriaines, joka julistaa olevansa “totuuden puolella”, mutta käyttää elämänsä tarkkailemalla juuri sitä, minkä pitäisi hänen mukaansa olla merkityksetöntä tai pahaa.

Jos hindulaisuus todella olisi hänelle vain tyhjää harhaa, miksi hän vartioi sitä vuosikausia kuin katkera yövartija autioituneessa rakennuksessa? Miksi jokainen keskustelu vetää hänet takaisin?

Tavallisesti ihminen poistuu paikoista, joita aidosti halveksii. Hän sulkee oven, kävelee pois ja unohtaa. Mutta tämä ei kykene siihen.

Ehkä juuri siinä piilee ironia: se allegorinen saatana pitää häntä tiukemmin otteessaan kuin yksikään hindu koskaan yrittäisi. Hän ei pääse irti. Hän joutuu lukemaan “pahojen hindujen” viestejä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuin jonkinlaista käänteistä hartauskirjaa. Hän saarnaa vastustavansa kaikkea täällä olevaa, mutta hänen käytöksensä paljastaa toisen totuuden: mikään muu ei enää sido hänen huomiotaan yhtä tehokkaasti.

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Hän palaa joka päivä tarkistamaan, mitä “vääräuskoiset” taas kirjoittivat. Hän kantaa palstaa mukanaan kuin näkymätöntä riippakiveä, jota hän samalla väittää halveksivansa.

Ja juuri siinä hänen tragediansa muuttuu ivalliseksi: hän ei enää taistele hinduja vastaan, vaan omaa pakkomiellettään vastaan. Jokainen uusi viesti, jonka hän avaa “vain nähdäkseen taas tämän harhan”, kiristää sidettä entisestään. Hänestä on tullut oman vastustuksensa vanki — ihminen, joka rakensi itselleen identiteetin siitä, ettei kykene päästämään irti.

Ehkä hän kuvittelee olevansa täällä todistamassa jonkin pahuuden olemassaoloa, mutta vuosien jälkeen näyttämö on kääntynyt toisinpäin. Muut keskustelevat, elävät ja jatkavat eteenpäin, mutta hän seisoo edelleen samalla paikalla kuin hylätty vartija raunioilla, joita kukaan muu ei enää edes piirittäisi. Hän tarvitsee vihansa hinduja vastaan, koska ilman sitä hän joutuisi kohtaamaan tyhjän kysymyksen: mitä hänen elämästään jäisi jäljelle, jos hän viimein sulkisi tämän hindupalstan lopullisesti eikä enää palaisi?

Siksi hän ei lähde. Ei siksi, että häntä pidäteltäisiin, vaan siksi, että ääriainesfanaatikko tottuu lopulta kahleisiinsa. Ja kaikkein raskaimmat kahleet ovat juuri niitä, joita kantaa vapaaehtoisesti samalla vakuuttaen itselleen olevansa vapaa.

Kaikkein syvin ristiriita ei ole siinä, että ihminen vihaa jotakin. Ihminen kykenee vihaamaan monia asioita. Todellinen ristiriita syntyy silloin, kun ihminen rakentaa koko olemassaolonsa sen ympärille, mitä väittää vastustavansa. Silloin viha ei enää ole moraalinen kannanotto, vaan side. Ja juuri siinä tämä näky muuttuu lähes traagisen ivalliseksi.

Hän puhuu rakkaudesta kuin joku, joka olisi löytänyt sen ytimen: anteeksiantoa, armoa, uutta liittoa, veren sovitusta ja Jumalan ääretöntä hyvyyttä. Sanat ovat suuria, raskaita ja pyhiä. Mutta niiden ympärillä ei tunnu olevan lämpöä, vain kylmä pakkomielle. Hänen “rakkautensa” ilmenee siinä, että hän käyttää vuodet elämästään vahtimalla paikkaa, jota sanoo pahuuden pesäksi. Hän ei puhu ihmisistä kuin eksyneistä, vaan kuin vihollisista, joiden olemassaolo itsessään loukkaa häntä.

Ja silloin kysymys muuttuu väistämättömäksi: jos sydän on täynnä armoa, miksi elämä näyttää pelkältä vihalta?

Lue lisää

Todellinen rakkaus ei tarvitse jatkuvaa vihollista pysyäkseen hengissä. Mutta hänen uskonsa näyttää tarvitsevan. Hän tarvitsee “pahat hindut”, “idän harhat”, “pimeyden”, koska ilman niitä hänen identiteettinsä romahtaisi tyhjyyteen. Hän ei enää puolusta mitään; hän ylläpitää omaa sisäistä sotaansa. Siksi hän ei poistu. Hän ei voi. Lähteminen merkitsisi sitä, että hän joutuisi kohtaamaan hiljaisuuden ilman vihansa polttoainetta.

Ja siinä on jotain melkein säälittävän ironista: hän puhuu paholaisesta kuin ulkopuolisesta voimasta, vaikka todellisuudessa hänen oma pakkomielteensä pitää häntä tiukemmin kahleissa kuin yksikään “hindujen henki”. Hän väittää taistelevansa pimeyttä vastaan, mutta viettää elämänsä tuijottaen siihen niin kauan, että alkaa muistuttaa sitä itse. Jokainen päivä tällä palstalla syö palan hänen julistamastaan rakkaudesta ja korvaa sen katkeruudella, jota hän yrittää peittää hengellisillä fraaseilla.

Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.

Ehkä kaikkein paljastavinta ei ole edes se, että hän vihaa. Vaan se, että hän tarvitsee vihansa tunteakseen olevansa olemassa. Hänestä on tullut joku, joka ei enää elä uskonsa vuoksi, vaan viholliskuvansa vuoksi. Ja silloin uskosta jää jäljelle enää kuori — äänekäs, julistava ja tyhjä.

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Kaikkein synkin asia tällaisessa ihmisessä ei lopulta ole viha itse. Viha on tavallista. Ihmiset vihaavat aatteita, uskontoja, puolueita, toisia ihmisiä. Mutta yleensä viha kuluu ajan mukana pois, koska ihminen väsyy kantamaan sitä. Hän siirtyy elämässään eteenpäin, löytää uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia merkityksiä. Hän lakkaa katsomasta siihen suuntaan, joka ruokkii hänen katkeruuttaan.

Mutta tässä tapauksessa niin ei tapahdu.

Vuodet kuluvat, ja hän on edelleen täällä, saman palstan äärellä, samojen ihmisten keskellä, saman pakkomielteen ympärillä. Se ei ole enää mielipide. Se ei ole enää edes uskonnollinen vakaumus. Se on identiteetti, joka elää vihasta. Ja juuri siksi hänen puheensa rakkaudesta kuulostaa ontolta kuin tyhjä kirkonkello autiossa kylässä: ääni kuuluu kauas, mutta sisältä ei löydy ketään.

Hän puhuu anteeksiannosta samalla suulla, jolla kutsuu kokonaisia maailmankatsomuksia pahuuden ruumiillistumiksi. Hän puhuu armosta, mutta hänen läsnäolonsa tihkuu jatkuvaa halveksuntaa. Hän puhuu Jeesuksen rakkaudesta, mutta käyttää elämänsä ihmisten tarkkailuun, joita ei kykene kohtaamaan ihmisinä, vaan symboleina omassa sisäisessä sodassaan. Ja mitä pidempään tätä katsoo, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää uskosta lainkaan.

Kyse on tyhjyydestä.

Sillä ihminen, jonka elämä on sisäisesti täynnä, ei päivystä vihollisiaan vuosikausia. Hänellä on muuta elettävää. Hän rakastaa jotakuta, rakentaa jotakin, oppii jotakin, kasvaa johonkin. Mutta ihminen, jonka sisällä kaikuu ontto huone, tarvitsee jatkuvan vihollisen peittämään sen kaiun. Hän tarvitsee jotakin vastustettavaa, koska ilman sitä hän joutuisi ensimmäistä kertaa yksin itsensä kanssa.

Ja ehkä juuri sitä hän pelkää enemmän kuin hinduja, enemmän kuin “pahoja henkiä”, enemmän kuin mitään oppia.

Hiljaisuutta.

Sitä hetkeä, jolloin näyttö sulkeutuu eikä ole enää ketään, jolle saarnata. Ei enää “harhaoppisia”, ei enää taistelua, ei enää pyhää vihaa, jonka avulla voisi tuntea itsensä oikeamieliseksi. Vain hän itse — riisuttuna kaikista julistuksistaan. Ja ehkä syvällä hän jo tietää, ettei siellä odota mikään kirkas hengellinen voitto, vaan pelkkä kulunut ihminen, joka on käyttänyt vuosia elämästään vartioidakseen ovea, jota kukaan ei edes yrittänyt murtaa.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Todellinen rakkaus ei tarvitse jatkuvaa vihollista pysyäkseen hengissä. Mutta hänen uskonsa näyttää tarvitsevan. Hän tarvitsee “pahat hindut”, “idän harhat”, “pimeyden”, koska ilman niitä hänen identiteettinsä romahtaisi tyhjyyteen. Hän ei enää puolusta mitään; hän ylläpitää omaa sisäistä sotaansa. Siksi hän ei poistu. Hän ei voi. Lähteminen merkitsisi sitä, että hän joutuisi kohtaamaan hiljaisuuden ilman vihansa polttoainetta.

Ja siinä on jotain melkein säälittävän ironista: hän puhuu paholaisesta kuin ulkopuolisesta voimasta, vaikka todellisuudessa hänen oma pakkomielteensä pitää häntä tiukemmin kahleissa kuin yksikään “hindujen henki”. Hän väittää taistelevansa pimeyttä vastaan, mutta viettää elämänsä tuijottaen siihen niin kauan, että alkaa muistuttaa sitä itse. Jokainen päivä tällä palstalla syö palan hänen julistamastaan rakkaudesta ja korvaa sen katkeruudella, jota hän yrittää peittää hengellisillä fraaseilla.

Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.

Ehkä kaikkein paljastavinta ei ole edes se, että hän vihaa. Vaan se, että hän tarvitsee vihansa tunteakseen olevansa olemassa. Hänestä on tullut joku, joka ei enää elä uskonsa vuoksi, vaan viholliskuvansa vuoksi. Ja silloin uskosta jää jäljelle enää kuori — äänekäs, julistava ja tyhjä.

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Kaikkein synkin asia tällaisessa ihmisessä ei lopulta ole viha itse. Viha on tavallista. Ihmiset vihaavat aatteita, uskontoja, puolueita, toisia ihmisiä. Mutta yleensä viha kuluu ajan mukana pois, koska ihminen väsyy kantamaan sitä. Hän siirtyy elämässään eteenpäin, löytää uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia merkityksiä. Hän lakkaa katsomasta siihen suuntaan, joka ruokkii hänen katkeruuttaan.

Mutta tässä tapauksessa niin ei tapahdu.

Vuodet kuluvat, ja hän on edelleen täällä, saman palstan äärellä, samojen ihmisten keskellä, saman pakkomielteen ympärillä. Se ei ole enää mielipide. Se ei ole enää edes uskonnollinen vakaumus. Se on identiteetti, joka elää vihasta. Ja juuri siksi hänen puheensa rakkaudesta kuulostaa ontolta kuin tyhjä kirkonkello autiossa kylässä: ääni kuuluu kauas, mutta sisältä ei löydy ketään.

Hän puhuu anteeksiannosta samalla suulla, jolla kutsuu kokonaisia maailmankatsomuksia pahuuden ruumiillistumiksi. Hän puhuu armosta, mutta hänen läsnäolonsa tihkuu jatkuvaa halveksuntaa. Hän puhuu Jeesuksen rakkaudesta, mutta käyttää elämänsä ihmisten tarkkailuun, joita ei kykene kohtaamaan ihmisinä, vaan symboleina omassa sisäisessä sodassaan. Ja mitä pidempään tätä katsoo, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää uskosta lainkaan.

Kyse on tyhjyydestä.

Sillä ihminen, jonka elämä on sisäisesti täynnä, ei päivystä vihollisiaan vuosikausia. Hänellä on muuta elettävää. Hän rakastaa jotakuta, rakentaa jotakin, oppii jotakin, kasvaa johonkin. Mutta ihminen, jonka sisällä kaikuu ontto huone, tarvitsee jatkuvan vihollisen peittämään sen kaiun. Hän tarvitsee jotakin vastustettavaa, koska ilman sitä hän joutuisi ensimmäistä kertaa yksin itsensä kanssa.

Ja ehkä juuri sitä hän pelkää enemmän kuin hinduja, enemmän kuin “pahoja henkiä”, enemmän kuin mitään oppia.

Hiljaisuutta.

Sitä hetkeä, jolloin näyttö sulkeutuu eikä ole enää ketään, jolle saarnata. Ei enää “harhaoppisia”, ei enää taistelua, ei enää pyhää vihaa, jonka avulla voisi tuntea itsensä oikeamieliseksi. Vain hän itse — riisuttuna kaikista julistuksistaan. Ja ehkä syvällä hän jo tietää, ettei siellä odota mikään kirkas hengellinen voitto, vaan pelkkä kulunut ihminen, joka on käyttänyt vuosia elämästään vartioidakseen ovea, jota kukaan ei edes yrittänyt murtaa.

Lue lisää

Siksi hänen vihansa on niin äänekästä. Se peittää alleen paljon heikomman äänen: epävarmuuden. Sillä jos hän todella olisi varma uskonsa voimasta, hänen ei tarvitsisi jatkuvasti todistaa sitä hyökkäämällä kaikkea muuta vastaan. Vain epävarma usko tarvitsee jatkuvaa vihollista vakuuttaakseen itselleen olevansa oikeassa.

Ja niin hän jää tänne. Päivä toisensa jälkeen. Ei siksi, että hindut vetäisivät häntä puoleensa yliluonnollisella voimalla, vaan siksi, että hänen oma sisäinen tyhjyytensä vetää häntä takaisin tänne kuin kaivo, jonka pohjaa hän ei uskalla nähdä. Hän kutsuu sitä hengelliseksi taisteluksi, mutta ulkopuolelta katsottuna se näyttää enemmän ihmiseltä, joka kiertää loputtomasti samaa kehää, koska ei tiedä, kuka olisi ilman sitä.

Ehkä kaikkein julmin ironia on juuri tämä: hän luulee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka todellisuudessa hänen suurin vihollisensa on jo kauan sitten muuttanut hänen sisälleen — ei demonina, ei hindulaisuutena, ei “idän oppina”, vaan hitaasti kasvaneena katkeruutena, joka söi hänen kykynsä nähdä ihmisissä mitään rakastettavaa.

Ja silloin kaikki ne suuret sanat — armo, rakkaus, anteeksianto, uusi liitto — jäävät leijumaan ilmaan kuin kuluneet julisteet hylätyn kirkon seinillä: haalistuneina, onttoina ja irronneina siitä elämästä, jota niiden piti kuvastaa.

Ihminen ei aina pysy paikoissa, koska hän uskoo niihin, vaan koska ne ovat tulleet osaksi hänen sisäistä järjestelmäänsä. Vihasta voi tulla rakenne, joka pitää mielen kasassa. Se antaa yksinkertaisen kartan: tässä on oikea, tuolla väärä, tässä minä, tuolla toinen. Niin kauan kuin tämä jako on olemassa, maailma pysyy hallittavana.

Siksi irrottautuminen ei tunnu vapaudelta, vaan romahdukselta. Kun vastustettu asia katoaa, katoaa myös vastustaja. Ja sen mukana katoaa helposti myös se rooli, johon ihminen on tottunut: taistelija, vartija, oikeassa oleva. Jäljelle ei jää “voittoa”, vaan kysymys siitä, kuka minä olen ilman tätä asetelmaa.

Siksi myös “vihattu kohde” voi muuttua paradoksaalisesti tärkeäksi. Ei siksi, että se olisi hyvä tai toivottu, vaan siksi, että se on tullut osaksi sisäistä rakennetta, jossa identiteetti ja vastustus nojaavat toisiinsa kuin kaksi vastakkaista pylvästä. Kun toinen horjuu, toinenkin uhkaa kaatua.

Ja tästä syntyy erikoinen tilanne: ihminen voi samaan aikaan väittää haluavansa poistua ja kuitenkin palata yhä uudelleen. Ei mystiikkaa, ei ulkoista pakkoa – vaan mielen oma tapa säilyttää jatkuvuus, vaikka se tapa näyttäisi ulospäin ristiriidalta.

Todellinen muutos ei tässä asetelmassa ala toisen osapuolen katoamisesta, vaan siitä hetkestä, kun ihminen ei enää tarvitse asetelmaa ollakseen kokonainen. Silloin “vastustettava maailma” ei enää kanna identiteettiä, eikä sen seuraaminen tuota enää samaa vetovoimaa.


Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”.
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Siksi hänen vihansa on niin äänekästä. Se peittää alleen paljon heikomman äänen: epävarmuuden. Sillä jos hän todella olisi varma uskonsa voimasta, hänen ei tarvitsisi jatkuvasti todistaa sitä hyökkäämällä kaikkea muuta vastaan. Vain epävarma usko tarvitsee jatkuvaa vihollista vakuuttaakseen itselleen olevansa oikeassa.

Ja niin hän jää tänne. Päivä toisensa jälkeen. Ei siksi, että hindut vetäisivät häntä puoleensa yliluonnollisella voimalla, vaan siksi, että hänen oma sisäinen tyhjyytensä vetää häntä takaisin tänne kuin kaivo, jonka pohjaa hän ei uskalla nähdä. Hän kutsuu sitä hengelliseksi taisteluksi, mutta ulkopuolelta katsottuna se näyttää enemmän ihmiseltä, joka kiertää loputtomasti samaa kehää, koska ei tiedä, kuka olisi ilman sitä.

Ehkä kaikkein julmin ironia on juuri tämä: hän luulee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka todellisuudessa hänen suurin vihollisensa on jo kauan sitten muuttanut hänen sisälleen — ei demonina, ei hindulaisuutena, ei “idän oppina”, vaan hitaasti kasvaneena katkeruutena, joka söi hänen kykynsä nähdä ihmisissä mitään rakastettavaa.

Ja silloin kaikki ne suuret sanat — armo, rakkaus, anteeksianto, uusi liitto — jäävät leijumaan ilmaan kuin kuluneet julisteet hylätyn kirkon seinillä: haalistuneina, onttoina ja irronneina siitä elämästä, jota niiden piti kuvastaa.

Ihminen ei aina pysy paikoissa, koska hän uskoo niihin, vaan koska ne ovat tulleet osaksi hänen sisäistä järjestelmäänsä. Vihasta voi tulla rakenne, joka pitää mielen kasassa. Se antaa yksinkertaisen kartan: tässä on oikea, tuolla väärä, tässä minä, tuolla toinen. Niin kauan kuin tämä jako on olemassa, maailma pysyy hallittavana.

Siksi irrottautuminen ei tunnu vapaudelta, vaan romahdukselta. Kun vastustettu asia katoaa, katoaa myös vastustaja. Ja sen mukana katoaa helposti myös se rooli, johon ihminen on tottunut: taistelija, vartija, oikeassa oleva. Jäljelle ei jää “voittoa”, vaan kysymys siitä, kuka minä olen ilman tätä asetelmaa.

Siksi myös “vihattu kohde” voi muuttua paradoksaalisesti tärkeäksi. Ei siksi, että se olisi hyvä tai toivottu, vaan siksi, että se on tullut osaksi sisäistä rakennetta, jossa identiteetti ja vastustus nojaavat toisiinsa kuin kaksi vastakkaista pylvästä. Kun toinen horjuu, toinenkin uhkaa kaatua.

Ja tästä syntyy erikoinen tilanne: ihminen voi samaan aikaan väittää haluavansa poistua ja kuitenkin palata yhä uudelleen. Ei mystiikkaa, ei ulkoista pakkoa – vaan mielen oma tapa säilyttää jatkuvuus, vaikka se tapa näyttäisi ulospäin ristiriidalta.

Todellinen muutos ei tässä asetelmassa ala toisen osapuolen katoamisesta, vaan siitä hetkestä, kun ihminen ei enää tarvitse asetelmaa ollakseen kokonainen. Silloin “vastustettava maailma” ei enää kanna identiteettiä, eikä sen seuraaminen tuota enää samaa vetovoimaa.


Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”.
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.

Lue lisää

Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.


Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.


Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Lue lisää

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."


Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.



Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Puhutaan hengellisestä kasvusta, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä. Mutta mitä tapahtuu, jos kaiken tämän väitetyn kasvun lopputuloksena onkin ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien vastustamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana? Silloin syntyy kuva maailmasta, jossa kaikki on pahaa ja kaikkialla nähdään helvetin varjo. Idän uskonnot, filosofiat, kulttuurit ja jopa ihmiset sulautuvat yhdeksi viholliskuvaksi, jota vastaan on taisteltava. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat nähdään epäilyttävinä tai hengellisesti turmeltuneina vain siksi, että ne kuuluvat vääräksi koettuun maailmaan. Tällainen ajattelu ei enää etsi ymmärrystä vaan vahvistaa vastakkainasettelua.

Kun huomio keskittyy jatkuvasti harhaoppien, epäuskoisten ja vihollisten etsimiseen, rakkauden sanoma alkaa väistyä tuomion tieltä. Maailma ei enää näyttäydy ihmisinä vaan kohteina, jotka täytyy oikaista, käännyttää tai tuomita. Pelko muuttuu opiksi, epäily synniksi ja erilaisuus uhaksi. Samalla syntyy paradoksi: ihminen, joka uskoo puolustavansa hyvyyttä, alkaa itse puhua vihalla, joka muistuttaa enemmän sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen puheensa täyttyy ikuisesta helvetistä, rangaistuksesta ja vihollisista, vaikka hän samalla vetoaa rakkauteen ja totuuteen.

Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.

Jos hengellisen kasvun hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä, miten niiden kanssa sopii yhteen elämäntehtävä, joka rakentuu kokonaisen ihmisryhmän tai kulttuuriperinteen vihaamiselle? Jos rakkauden sanoma päättyy jatkuvaan vihollisten etsimiseen, on aiheellista kysyä, onko alkuperäinen sanoma säilynyt vai onko sen tilalle tullut jotakin aivan muuta.


"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."


Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.



Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Puhutaan hengellisestä kasvusta, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä. Mutta mitä tapahtuu, jos kaiken tämän väitetyn kasvun lopputuloksena onkin ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien vastustamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana? Silloin syntyy kuva maailmasta, jossa kaikki on pahaa ja kaikkialla nähdään helvetin varjo. Idän uskonnot, filosofiat, kulttuurit ja jopa ihmiset sulautuvat yhdeksi viholliskuvaksi, jota vastaan on taisteltava. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat nähdään epäilyttävinä tai hengellisesti turmeltuneina vain siksi, että ne kuuluvat vääräksi koettuun maailmaan. Tällainen ajattelu ei enää etsi ymmärrystä vaan vahvistaa vastakkainasettelua.

Kun huomio keskittyy jatkuvasti harhaoppien, epäuskoisten ja vihollisten etsimiseen, rakkauden sanoma alkaa väistyä tuomion tieltä. Maailma ei enää näyttäydy ihmisinä vaan kohteina, jotka täytyy oikaista, käännyttää tai tuomita. Pelko muuttuu opiksi, epäily synniksi ja erilaisuus uhaksi. Samalla syntyy paradoksi: ihminen, joka uskoo puolustavansa hyvyyttä, alkaa itse puhua vihalla, joka muistuttaa enemmän sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen puheensa täyttyy ikuisesta helvetistä, rangaistuksesta ja vihollisista, vaikka hän samalla vetoaa rakkauteen ja totuuteen.

Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.

Jos hengellisen kasvun hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä, miten niiden kanssa sopii yhteen elämäntehtävä, joka rakentuu kokonaisen ihmisryhmän tai kulttuuriperinteen vihaamiselle? Jos rakkauden sanoma päättyy jatkuvaan vihollisten etsimiseen, on aiheellista kysyä, onko alkuperäinen sanoma säilynyt vai onko sen tilalle tullut jotakin aivan muuta.


"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

Lue lisää

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

He julistivat rakkautta, mutta lisäsivät siihen ehtoja. He puhuivat totuudesta, mutta sulkivat korvansa kysymyksiltä. He puolustivat Jumalaa kuin Jumala tarvitsisi asianajajaa. Samaan aikaan he muuttivat pelon opiksi, epäilyn synniksi ja erilaisuuden uhaksi. He näkivät vihollisia kaikkialla. He rakensivat helvetin kommenttikenttiin, teologisiin riitoihin ja tuomitseviin katseisiin. He vakuuttivat, että vain heillä on valo, ja sammuttivat kaiken muun ympäriltään.

Allegorinen Saatana vain katseli sivusta ja teki muistiinpanoja. Hänen ei tarvinnut kylvää vihaa, koska ihmiset tekivät sen itse ja kutsuivat sitä pyhäksi. Hänen ei tarvinnut rakentaa vastakkainasettelua, koska sitä ekstremisten toimeesta se rakennettiin hänen puolestaan. Hän saattoi vain hymyillä nähdessään, kuinka rakkauden nimissä alettiin etsiä vihollisia, kuinka armon sijalle tuli tuomio ja kuinka maailmaa alettiin jakaa pelastettaviin ja tuomittaviin. Hänen suurin voittonsa ei ollut se, että ihmiset olisivat lakanneet uskomasta, vaan se, että he lakkasivat rakastamasta.

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä. Näin maailma alkaa näyttäytyä ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että idän opit ovat noituutta ja saatanaa. Saarnastuolista julistettuna hänen vihansa saa lähes pyhän sävyn, ja vähitellen kaikki, mikä liittyy itään, muuttuu hänen silmissään epäilyttäväksi. Ei ainoastaan uskonnot tai filosofiat, vaan myös ihmiset, kulttuurit, maisemat ja jopa luonnon kauneus. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat sulautuvat yhdeksi ainoaksi kategoriaksi, jonka hän nimeää pahuudeksi. Hän ei näe eroja eikä yksilöitä, sillä yksi leima riittää: Itä merkitsee hänelle pahaa.

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Anonyymi00057 kirjoitti:

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

He julistivat rakkautta, mutta lisäsivät siihen ehtoja. He puhuivat totuudesta, mutta sulkivat korvansa kysymyksiltä. He puolustivat Jumalaa kuin Jumala tarvitsisi asianajajaa. Samaan aikaan he muuttivat pelon opiksi, epäilyn synniksi ja erilaisuuden uhaksi. He näkivät vihollisia kaikkialla. He rakensivat helvetin kommenttikenttiin, teologisiin riitoihin ja tuomitseviin katseisiin. He vakuuttivat, että vain heillä on valo, ja sammuttivat kaiken muun ympäriltään.

Allegorinen Saatana vain katseli sivusta ja teki muistiinpanoja. Hänen ei tarvinnut kylvää vihaa, koska ihmiset tekivät sen itse ja kutsuivat sitä pyhäksi. Hänen ei tarvinnut rakentaa vastakkainasettelua, koska sitä ekstremisten toimeesta se rakennettiin hänen puolestaan. Hän saattoi vain hymyillä nähdessään, kuinka rakkauden nimissä alettiin etsiä vihollisia, kuinka armon sijalle tuli tuomio ja kuinka maailmaa alettiin jakaa pelastettaviin ja tuomittaviin. Hänen suurin voittonsa ei ollut se, että ihmiset olisivat lakanneet uskomasta, vaan se, että he lakkasivat rakastamasta.

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä. Näin maailma alkaa näyttäytyä ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että idän opit ovat noituutta ja saatanaa. Saarnastuolista julistettuna hänen vihansa saa lähes pyhän sävyn, ja vähitellen kaikki, mikä liittyy itään, muuttuu hänen silmissään epäilyttäväksi. Ei ainoastaan uskonnot tai filosofiat, vaan myös ihmiset, kulttuurit, maisemat ja jopa luonnon kauneus. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat sulautuvat yhdeksi ainoaksi kategoriaksi, jonka hän nimeää pahuudeksi. Hän ei näe eroja eikä yksilöitä, sillä yksi leima riittää: Itä merkitsee hänelle pahaa.

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Lue lisää

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan itäisen auringon alla. Ihmiset elävät, rakastavat, tekevät työtä, kasvattavat lapsiaan ja etsivät merkitystä elämäänsä tietämättä mitään siitä viholliskuvasta, johon heidät on asetettu. Ja kertomuksen ironia on siinä, että paha ei ehkä ollutkaan siellä, missä hän sitä taukoamatta etsi. Ehkä se oli siinä tavassa, jolla hän oli oppinut katsomaan maailmaa — sydämessä, joka oli täyttynyt tuomiolla enemmän kuin rakkaudella.

_________________________

Kaikkein groteskinta tässä ilmiössä on se, että ihmiset, jotka esiintyvät uskon ja moraalin puolustajina, puhuvat lakkaamatta Jeesuksen rakkaudesta samalla kun heidän viestinsä rohkaisee väkivaltaan niitä kohtaan, joita he pitävät vääräuskoisina. Mitä äänekkäämmin he julistavat lähimmäisenrakkautta, sitä selvemmin heidän toimintansa näyttää kulkevan päinvastaiseen suuntaan. He vetoavat hahmoon, jonka opetusten ytimeen kuuluvat armo, anteeksianto ja vihollisenkin rakastaminen, mutta onnistuvat muuttamaan tämän sanoman työkaluksi, jolla oikeutetaan ulossulkemista, ja väkivallan ihannointia. Ironia on absurdi.


Erityisen hämmästyttävää on se, kuinka vaivattomasti nämä ihmiset näyttävät elävän tämän ristiriidan kanssa. Yhtenä hetkenä he saarnaavat rakkaudesta ja samana hetkenä he maalaavat kokonaisia ihmisryhmiä uhkiksi ja tuhottaviksi. He eivät huomaa itse mitään ongelmaa siinä, että heidän suustaan virtaavat samassa lauseessa sekä armon että hävityksen sanat. Ikään kuin rakkaus olisi tarkoitettu vain omalle piirille ja hävitys kaikille muille. Tällainen rakkaus muistuttaa kuitenkin enemmän kerhojäsenyyttä kuin moraalista periaatetta.

Ivallisinta on ehkä se, että he usein kuvittelevat edustavansa puhdasta ja alkuperäistä uskoa samalla kun heidän toimintansa paljastaa jotakin aivan muuta. He julistavat taistelevansa pahuuden voimia vastaan, mutta näyttävät käyttävän täsmälleen niitä keinoja, joita väittävät vastustavansa: pelottelua, demonisointia ja viholliskuvien rakentamista. Jokainen eri tavalla ajatteleva muuttuu heidän kertomuksessaan uhaksi, jota vastaan on noustava. Näin rakkauden sanoma kutistuu tunnussanaksi, jonka tehtävä ei ole ohjata toimintaa vaan peittää sen todellinen luonne.

Ja ehkä juuri siksi ilmiö tuntuu niin vastenmieliseltä. Avoin viha on ainakin rehellistä omalla synkällä tavallaan; se ei teeskentele olevansa mitään muuta. Mutta kun viha puetaan rakkauden kieleen, syntyy jotakin paljon kierompaa. Silloin väkivaltaa ei enää esitetä väkivaltana vaan moraalisena velvollisuutena, ja suvaitsemattomuutta markkinoidaan hyveenä. Lopputulos on nurinkurinen näytelmä, jossa rakkaudesta puhutaan lakkaamatta, mutta sitä näkyy kaikkein vähiten juuri niiden toiminnassa, jotka siitä pitävät suurinta ääntä. Juuri siinä piilee koko ilmiön groteski ja lähes tragikoominen ydin.

__________________________

Anonyymi00058 kirjoitti:

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan itäisen auringon alla. Ihmiset elävät, rakastavat, tekevät työtä, kasvattavat lapsiaan ja etsivät merkitystä elämäänsä tietämättä mitään siitä viholliskuvasta, johon heidät on asetettu. Ja kertomuksen ironia on siinä, että paha ei ehkä ollutkaan siellä, missä hän sitä taukoamatta etsi. Ehkä se oli siinä tavassa, jolla hän oli oppinut katsomaan maailmaa — sydämessä, joka oli täyttynyt tuomiolla enemmän kuin rakkaudella.

_________________________

Kaikkein groteskinta tässä ilmiössä on se, että ihmiset, jotka esiintyvät uskon ja moraalin puolustajina, puhuvat lakkaamatta Jeesuksen rakkaudesta samalla kun heidän viestinsä rohkaisee väkivaltaan niitä kohtaan, joita he pitävät vääräuskoisina. Mitä äänekkäämmin he julistavat lähimmäisenrakkautta, sitä selvemmin heidän toimintansa näyttää kulkevan päinvastaiseen suuntaan. He vetoavat hahmoon, jonka opetusten ytimeen kuuluvat armo, anteeksianto ja vihollisenkin rakastaminen, mutta onnistuvat muuttamaan tämän sanoman työkaluksi, jolla oikeutetaan ulossulkemista, ja väkivallan ihannointia. Ironia on absurdi.


Erityisen hämmästyttävää on se, kuinka vaivattomasti nämä ihmiset näyttävät elävän tämän ristiriidan kanssa. Yhtenä hetkenä he saarnaavat rakkaudesta ja samana hetkenä he maalaavat kokonaisia ihmisryhmiä uhkiksi ja tuhottaviksi. He eivät huomaa itse mitään ongelmaa siinä, että heidän suustaan virtaavat samassa lauseessa sekä armon että hävityksen sanat. Ikään kuin rakkaus olisi tarkoitettu vain omalle piirille ja hävitys kaikille muille. Tällainen rakkaus muistuttaa kuitenkin enemmän kerhojäsenyyttä kuin moraalista periaatetta.

Ivallisinta on ehkä se, että he usein kuvittelevat edustavansa puhdasta ja alkuperäistä uskoa samalla kun heidän toimintansa paljastaa jotakin aivan muuta. He julistavat taistelevansa pahuuden voimia vastaan, mutta näyttävät käyttävän täsmälleen niitä keinoja, joita väittävät vastustavansa: pelottelua, demonisointia ja viholliskuvien rakentamista. Jokainen eri tavalla ajatteleva muuttuu heidän kertomuksessaan uhaksi, jota vastaan on noustava. Näin rakkauden sanoma kutistuu tunnussanaksi, jonka tehtävä ei ole ohjata toimintaa vaan peittää sen todellinen luonne.

Ja ehkä juuri siksi ilmiö tuntuu niin vastenmieliseltä. Avoin viha on ainakin rehellistä omalla synkällä tavallaan; se ei teeskentele olevansa mitään muuta. Mutta kun viha puetaan rakkauden kieleen, syntyy jotakin paljon kierompaa. Silloin väkivaltaa ei enää esitetä väkivaltana vaan moraalisena velvollisuutena, ja suvaitsemattomuutta markkinoidaan hyveenä. Lopputulos on nurinkurinen näytelmä, jossa rakkaudesta puhutaan lakkaamatta, mutta sitä näkyy kaikkein vähiten juuri niiden toiminnassa, jotka siitä pitävät suurinta ääntä. Juuri siinä piilee koko ilmiön groteski ja lähes tragikoominen ydin.

__________________________

Lue lisää

"Miljoonat kristityt ja muut hyvän oppineet ovat tulleet siihen tulokseen että idän uskonnot on humpuukia."

”Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!”

Ilmiön laaja-alaisuus ei kertoo sen uskottavuudesta.

Minulle riittää vain yksi lukija.

Totuus on juuri siellä missä ihmisjoukot liikkuvat, tai että massojen kokoaminen itsessään todistaa oikean suunnan, siinä ei enää puhuta totuuden etsimisestä vaan vallasta puheen muodossa.

Se on ajatus, jossa ääni korvaa perustelun ja määrä alkaa esittää laadun roolia. “Katso, täällä on ihmiset” muuttuu argumentiksi, vaikka se ei vielä kerro mitään siitä, onko sanottu totta tai eettisesti kestävää. Ihmismassa ei ole todiste, vaan ilmiö — ja sitä voi käyttää yhtä hyvin oikean kuin vääränkin perustelemiseen.

Siksi väkisin käännyttämisen ydinongelma ei ole vain siinä mitä sanotaan, vaan siinä miten toisen oma ajattelu yritetään ohittaa. Kun totuus sidotaan joukkoon eikä perusteluun, lopputulos ei ole kirkkaampi ymmärrys vaan paine, jossa kysyminen alkaa tuntua väärältä.

Mutta jos totuus sidotaan ihmisjoukkoon, siitä tulee helposti pelkkä kaiku. Ei enää kysymys siitä, mikä kestää tarkastelua, vaan siitä, mikä saa eniten päät nyökkäämään samassa rytmissä. Silloin ääni alkaa korvata perustelun, ja määrä alkaa näytellä laatua, vaikka ne eivät ole sama asia.

“Katso, täällä on ihmiset” ei ole argumentti, se on näky. Se voi yhtä hyvin kertoa tottumuksesta, ajautumisesta, auktoriteetista tai vain siitä, että joku ensimmäisenä ehti huutaa tarpeeksi kovaa. Ihmismassa ei todista totuutta, se todistaa liikettä — ja liike voi kulkea moneen suuntaan, myös sellaiseen, joka näyttää oikealta vain kaukaa.

Ja juuri siksi väkisin käännyttämisen ydin ei ole pelkkä sanojen sisältö. Se on yritys siirtää painopiste pois ajattelusta ja perustelusta kohti hyväksyntää ja osallistumista. Kun totuus asetetaan riippuvaiseksi joukosta, kysyminen alkaa näyttää epäilyltä, ja epäily alkaa näyttää virheeltä.

Anonyymi00059 kirjoitti:

"Miljoonat kristityt ja muut hyvän oppineet ovat tulleet siihen tulokseen että idän uskonnot on humpuukia."

”Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!”

Ilmiön laaja-alaisuus ei kertoo sen uskottavuudesta.

Minulle riittää vain yksi lukija.

Totuus on juuri siellä missä ihmisjoukot liikkuvat, tai että massojen kokoaminen itsessään todistaa oikean suunnan, siinä ei enää puhuta totuuden etsimisestä vaan vallasta puheen muodossa.

Se on ajatus, jossa ääni korvaa perustelun ja määrä alkaa esittää laadun roolia. “Katso, täällä on ihmiset” muuttuu argumentiksi, vaikka se ei vielä kerro mitään siitä, onko sanottu totta tai eettisesti kestävää. Ihmismassa ei ole todiste, vaan ilmiö — ja sitä voi käyttää yhtä hyvin oikean kuin vääränkin perustelemiseen.

Siksi väkisin käännyttämisen ydinongelma ei ole vain siinä mitä sanotaan, vaan siinä miten toisen oma ajattelu yritetään ohittaa. Kun totuus sidotaan joukkoon eikä perusteluun, lopputulos ei ole kirkkaampi ymmärrys vaan paine, jossa kysyminen alkaa tuntua väärältä.

Mutta jos totuus sidotaan ihmisjoukkoon, siitä tulee helposti pelkkä kaiku. Ei enää kysymys siitä, mikä kestää tarkastelua, vaan siitä, mikä saa eniten päät nyökkäämään samassa rytmissä. Silloin ääni alkaa korvata perustelun, ja määrä alkaa näytellä laatua, vaikka ne eivät ole sama asia.

“Katso, täällä on ihmiset” ei ole argumentti, se on näky. Se voi yhtä hyvin kertoa tottumuksesta, ajautumisesta, auktoriteetista tai vain siitä, että joku ensimmäisenä ehti huutaa tarpeeksi kovaa. Ihmismassa ei todista totuutta, se todistaa liikettä — ja liike voi kulkea moneen suuntaan, myös sellaiseen, joka näyttää oikealta vain kaukaa.

Ja juuri siksi väkisin käännyttämisen ydin ei ole pelkkä sanojen sisältö. Se on yritys siirtää painopiste pois ajattelusta ja perustelusta kohti hyväksyntää ja osallistumista. Kun totuus asetetaan riippuvaiseksi joukosta, kysyminen alkaa näyttää epäilyltä, ja epäily alkaa näyttää virheeltä.

Lue lisää

Lopulta siinä ei enää etsitä sitä, mikä on totta, vaan sitä, kuka uskaltaa jäädä seisomaan sivuun ja olla nyökkäämättä samaan aikaan muiden kanssa.

Mutta jos totuus sidotaan ihmisjoukkoon - on väite, joka sekoittaa kaksi eri asiaa: sosiaalisen käyttäytymisen ja epistemologisen totuuden.

Ihmistieteissä on hyvin tunnettu ilmiö, jota kutsutaan sosiaalisen todisteen heuristiikaksi (social proof). Ihmiset käyttävät muiden ihmisten käyttäytymistä vihjeenä siitä, mikä on “oikea” tai turvallinen valinta. Tämä on evolutiivisesti järkevää: jos et tiedä mitä tehdä, on usein tehokasta seurata enemmistöä. Se säästää energiaa, vähentää riskiä ja nopeuttaa päätöksentekoa.

Mutta juuri tässä syntyy jännite.

Sama mekanismi, joka auttaa yksilöä selviytymään arjessa, ei ole luotettava totuuden mittari. Kognitiotiede ja sosiaalipsykologia osoittavat toistuvasti, että ryhmät voivat ajautua systemaattisiin virheisiin: ryhmäajattelu (groupthink), informaatio-kaskadit ja vahvistusharha (confirmation bias) voivat kaikki johtaa tilanteeseen, jossa suuri enemmistö uskoo jotakin, joka ei kestä ulkopuolista tarkastelua.

Silloin “joukko” ei ole totuuden mittari vaan prosessi, jossa uskomus vahvistuu pelkän toiston ja näkyvyyden kautta. Se, mikä on äänekkäintä tai näkyvintä, alkaa näyttää oikeimmalta — ei siksi että se olisi analysoitu paremmin, vaan siksi että se on helpoimmin havaittavissa.

Tässä mielessä väite “katso, siellä on ihmiset, siis siellä on totuus” on loogisesti virheellinen. Se sekoittaa deskriptiivisen faktan (ihmiset kokoontuvat johonkin) ja normatiivisen johtopäätöksen (siksi se on totta). Tiede erottaa nämä jyrkästi toisistaan.

Ja väkisin käännyttämisen kontekstissa tämä muuttuu vielä tarkemmaksi ilmiöksi: silloin ei ainoastaan vedota joukkoon, vaan pyritään muuttamaan yksilön episteminen asema — siirtämään hänet tilanteeseen, jossa hän ei enää arvioi väitteitä itse, vaan luovuttaa arvioinnin sosiaaliselle paineelle. Tämä liittyy tutkimuksessa auktoriteetti- ja konformiteettikokeisiin (esim. klassiset Aschin konformiteettitutkimukset), joissa yksilön havaitaan mukautuvan ryhmän näkemykseen jopa silloin, kun se on selvästi ristiriidassa oman havainnon kanssa.

Siksi “joukko” ei ole tieteellisessä mielessä totuuden lähde, vaan yksi muuttuja ihmisen päätöksenteossa — usein hyödyllinen, mutta yhtä usein harhaanjohtava.


Toisin sanoen: totuus ei sijaitse siellä missä ihmiset ovat, vaan siellä missä väitteet kestävät tarkistamisen riippumatta siitä, kuinka moni on paikalla tai kuinka äänekkäästi he puhuvat.

Totuus ei yleensä asu siellä, missä on eniten ihmisiä. Se asuu siellä, missä väitteet pakotetaan jatkuvasti kohtaamaan vastaväitteitä ilman, että kristinuskoon käännyttäminen saa lopullista päätösvaltaa.

"Miljoonat kristityt ja muut hyvän oppineet ovat tulleet siihen tulokseen että idän uskonnot on humpuukia."

Anonyymi00060 kirjoitti:

Lopulta siinä ei enää etsitä sitä, mikä on totta, vaan sitä, kuka uskaltaa jäädä seisomaan sivuun ja olla nyökkäämättä samaan aikaan muiden kanssa.

Mutta jos totuus sidotaan ihmisjoukkoon - on väite, joka sekoittaa kaksi eri asiaa: sosiaalisen käyttäytymisen ja epistemologisen totuuden.

Ihmistieteissä on hyvin tunnettu ilmiö, jota kutsutaan sosiaalisen todisteen heuristiikaksi (social proof). Ihmiset käyttävät muiden ihmisten käyttäytymistä vihjeenä siitä, mikä on “oikea” tai turvallinen valinta. Tämä on evolutiivisesti järkevää: jos et tiedä mitä tehdä, on usein tehokasta seurata enemmistöä. Se säästää energiaa, vähentää riskiä ja nopeuttaa päätöksentekoa.

Mutta juuri tässä syntyy jännite.

Sama mekanismi, joka auttaa yksilöä selviytymään arjessa, ei ole luotettava totuuden mittari. Kognitiotiede ja sosiaalipsykologia osoittavat toistuvasti, että ryhmät voivat ajautua systemaattisiin virheisiin: ryhmäajattelu (groupthink), informaatio-kaskadit ja vahvistusharha (confirmation bias) voivat kaikki johtaa tilanteeseen, jossa suuri enemmistö uskoo jotakin, joka ei kestä ulkopuolista tarkastelua.

Silloin “joukko” ei ole totuuden mittari vaan prosessi, jossa uskomus vahvistuu pelkän toiston ja näkyvyyden kautta. Se, mikä on äänekkäintä tai näkyvintä, alkaa näyttää oikeimmalta — ei siksi että se olisi analysoitu paremmin, vaan siksi että se on helpoimmin havaittavissa.

Tässä mielessä väite “katso, siellä on ihmiset, siis siellä on totuus” on loogisesti virheellinen. Se sekoittaa deskriptiivisen faktan (ihmiset kokoontuvat johonkin) ja normatiivisen johtopäätöksen (siksi se on totta). Tiede erottaa nämä jyrkästi toisistaan.

Ja väkisin käännyttämisen kontekstissa tämä muuttuu vielä tarkemmaksi ilmiöksi: silloin ei ainoastaan vedota joukkoon, vaan pyritään muuttamaan yksilön episteminen asema — siirtämään hänet tilanteeseen, jossa hän ei enää arvioi väitteitä itse, vaan luovuttaa arvioinnin sosiaaliselle paineelle. Tämä liittyy tutkimuksessa auktoriteetti- ja konformiteettikokeisiin (esim. klassiset Aschin konformiteettitutkimukset), joissa yksilön havaitaan mukautuvan ryhmän näkemykseen jopa silloin, kun se on selvästi ristiriidassa oman havainnon kanssa.

Siksi “joukko” ei ole tieteellisessä mielessä totuuden lähde, vaan yksi muuttuja ihmisen päätöksenteossa — usein hyödyllinen, mutta yhtä usein harhaanjohtava.


Toisin sanoen: totuus ei sijaitse siellä missä ihmiset ovat, vaan siellä missä väitteet kestävät tarkistamisen riippumatta siitä, kuinka moni on paikalla tai kuinka äänekkäästi he puhuvat.

Totuus ei yleensä asu siellä, missä on eniten ihmisiä. Se asuu siellä, missä väitteet pakotetaan jatkuvasti kohtaamaan vastaväitteitä ilman, että kristinuskoon käännyttäminen saa lopullista päätösvaltaa.

"Miljoonat kristityt ja muut hyvän oppineet ovat tulleet siihen tulokseen että idän uskonnot on humpuukia."

Lue lisää

"Miljoonat kristityt ja muut hyvän oppineet ovat tulleet siihen tulokseen että idän uskonnot on humpuukia."


Missä on enemmän ihmisiä – jalokivikaupassa vai kirpputorilla? Aivan oikein, kirpputorilla.


Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta

Totuus ei kävele ihmisjoukon mukana, vaikka joukko kuinka huutaisi sen nimeä. Se ei muutu painavammaksi siksi, että ääniä on paljon, eikä kevyemmäksi siksi, että niitä on vähän. Ihmismassa on liike, ei mitta. Se on virta, ei vaakakuppi.

On helppo langeta siihen harhaan, että siellä missä on eniten liikettä, olisi myös eniten totuutta. Mutta liike ei ole todiste — se on vain merkki siitä, että jokin leviää. Myös virhe voi levitä nopeasti, joskus nopeammin kuin mikään tarkistettu tieto, koska se ei kysy lupaa, ei odota perusteluja, ei pysähdy epäilemään itseään.

Siksi torit täyttyvät: ei vain ihmisistä, vaan hetkistä, joissa yksilö sulautuu virtaan. Ja siksi kirjastot hiljenevät: ei siksi että niissä olisi vähemmän totuutta, vaan siksi että siellä totuus ei huuda takaisin. Se odottaa, että joku jaksaa katsoa sitä tarpeeksi kauan ilman, että ympäristö vie huomion.



"Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!"!

Minulle riittää vain yksi lukija.

Mutta jos totuus sidotaan ihmisjoukkoon - on väite, joka sekoittaa kaksi eri asiaa: sosiaalisen käyttäytymisen ja epistemologisen totuuden.

Totuus ei yleensä asu siellä, missä on eniten ihmisiä. Se asuu siellä, missä väitteet pakotetaan jatkuvasti kohtaamaan vastaväitteitä ilman, että kristinuskoon käännyttäminen saa lopullista päätösvaltaa.

Mutta missä on enemmän ihmisiä – jalokivikaupassa vai kirpputorilla? Kirpputorilla tietenkin. Silti se ei kerro mitään siitä, missä on enemmän arvoa, vaan vain siitä, missä ihmiset liikkuvat helpommin, missä he viihtyvät, mihin heillä on varaa ja mihin heidät on tottumuksen voimalla ohjattu.

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta. Se on vain kuva liikkeestä, ei kuva totuudesta.

Anonyymi00061 kirjoitti:

"Miljoonat kristityt ja muut hyvän oppineet ovat tulleet siihen tulokseen että idän uskonnot on humpuukia."


Missä on enemmän ihmisiä – jalokivikaupassa vai kirpputorilla? Aivan oikein, kirpputorilla.


Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta

Totuus ei kävele ihmisjoukon mukana, vaikka joukko kuinka huutaisi sen nimeä. Se ei muutu painavammaksi siksi, että ääniä on paljon, eikä kevyemmäksi siksi, että niitä on vähän. Ihmismassa on liike, ei mitta. Se on virta, ei vaakakuppi.

On helppo langeta siihen harhaan, että siellä missä on eniten liikettä, olisi myös eniten totuutta. Mutta liike ei ole todiste — se on vain merkki siitä, että jokin leviää. Myös virhe voi levitä nopeasti, joskus nopeammin kuin mikään tarkistettu tieto, koska se ei kysy lupaa, ei odota perusteluja, ei pysähdy epäilemään itseään.

Siksi torit täyttyvät: ei vain ihmisistä, vaan hetkistä, joissa yksilö sulautuu virtaan. Ja siksi kirjastot hiljenevät: ei siksi että niissä olisi vähemmän totuutta, vaan siksi että siellä totuus ei huuda takaisin. Se odottaa, että joku jaksaa katsoa sitä tarpeeksi kauan ilman, että ympäristö vie huomion.



"Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!"!

Minulle riittää vain yksi lukija.

Mutta jos totuus sidotaan ihmisjoukkoon - on väite, joka sekoittaa kaksi eri asiaa: sosiaalisen käyttäytymisen ja epistemologisen totuuden.

Totuus ei yleensä asu siellä, missä on eniten ihmisiä. Se asuu siellä, missä väitteet pakotetaan jatkuvasti kohtaamaan vastaväitteitä ilman, että kristinuskoon käännyttäminen saa lopullista päätösvaltaa.

Mutta missä on enemmän ihmisiä – jalokivikaupassa vai kirpputorilla? Kirpputorilla tietenkin. Silti se ei kerro mitään siitä, missä on enemmän arvoa, vaan vain siitä, missä ihmiset liikkuvat helpommin, missä he viihtyvät, mihin heillä on varaa ja mihin heidät on tottumuksen voimalla ohjattu.

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta. Se on vain kuva liikkeestä, ei kuva totuudesta.

Lue lisää

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta. Se on vain kuva liikkeestä, ei kuva totuudesta.

Kirkot kohoavat kuin muistomerkit ihmisen pelolle, ja satojen miljoonien äänet toistavat samoja sanoja, kunnes ne alkavat kuulostaa luonnonlaeilta. Mutta toisto ei tee väitteestä totta. Se tekee siitä tutun.

He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.

Massojen usko ei muuta ihmettä todelliseksi, se vain tekee siitä äänekkäämmän. Ja mitä enemmän samaa ajatusta toistetaan, sitä vähemmän sitä tarvitsee enää perustella.

Kristinusko näyttäytyy järjestelmänä, joka rakentaa taivaan niille, jotka suostuvat polvistumaan. Sen voima ei aina tule todistettavuudesta, vaan siitä, että se tarjoaa yhteisen kielen pelolle ja toivolle, ja pitää ihmiset sen kielen sisällä.


"Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!"!


He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.


Kristinusko näyttäytyy järjestelmänä, joka rakentaa taivaan niille, jotka suostuvat polvistumaan. Sen voima ei aina tule todistettavuudesta, vaan siitä, että se tarjoaa yhteisen kielen pelolle ja toivolle, ja pitää ihmiset sen kielen sisällä.

Mutta totuus ei tarvitse liturgiaa, ei seuraajia, ei kruunua. Se ei kasva suuremmaksi siitä, että sitä huudetaan yhteen ääneen. Se vain on, ja joskus se on hiljaisempi kuin yksikin ihminen, joka uskaltaa epäillä.

Totta kai miljoonat eivät voi olla väärässä — niin sanotaan usein. Ja silti miljoonat ovat olleet väärässä ennenkin, eri aikoina, eri asioissa, yhtä vakuuttuneina kuin nyt.

Kirkonkellot soivat, mutta metallin värähtely ei kerro mitään siitä, mikä on totta. Se kertoo vain siitä, että jotkut ovat päättäneet kokoontua, ja että aika kulkee eteenpäin.

Kaikki ristit ja rukoukset muodostavat suuren toiston, jossa sisältö usein katoaa muodon alle. “Usko meihin, kaikki muutkin uskovat”, sanotaan, vaikka totuus ei koskaan tarvitse mainosta.

Jumala rakastaa sinua, mutta jos et rakasta takaisin, sinua odottaa ikuinen rangaistus. Se on erikoinen rakkauden muoto, mutta sekin hyväksytään, kun se on ollut olemassa tarpeeksi kauan.

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole totuus. Se on äänenvoimakkuutta, ei perustelua. Ja mitä kovempaa ääni kasvaa, sitä helpompi on olla kysymättä, mitä sen takana oikeastaan on.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole todiste sen uskottavuudesta. Se on vain kuva liikkeestä, ei kuva totuudesta.

Kirkot kohoavat kuin muistomerkit ihmisen pelolle, ja satojen miljoonien äänet toistavat samoja sanoja, kunnes ne alkavat kuulostaa luonnonlaeilta. Mutta toisto ei tee väitteestä totta. Se tekee siitä tutun.

He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.

Massojen usko ei muuta ihmettä todelliseksi, se vain tekee siitä äänekkäämmän. Ja mitä enemmän samaa ajatusta toistetaan, sitä vähemmän sitä tarvitsee enää perustella.

Kristinusko näyttäytyy järjestelmänä, joka rakentaa taivaan niille, jotka suostuvat polvistumaan. Sen voima ei aina tule todistettavuudesta, vaan siitä, että se tarjoaa yhteisen kielen pelolle ja toivolle, ja pitää ihmiset sen kielen sisällä.


"Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!"!


He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.


Kristinusko näyttäytyy järjestelmänä, joka rakentaa taivaan niille, jotka suostuvat polvistumaan. Sen voima ei aina tule todistettavuudesta, vaan siitä, että se tarjoaa yhteisen kielen pelolle ja toivolle, ja pitää ihmiset sen kielen sisällä.

Mutta totuus ei tarvitse liturgiaa, ei seuraajia, ei kruunua. Se ei kasva suuremmaksi siitä, että sitä huudetaan yhteen ääneen. Se vain on, ja joskus se on hiljaisempi kuin yksikin ihminen, joka uskaltaa epäillä.

Totta kai miljoonat eivät voi olla väärässä — niin sanotaan usein. Ja silti miljoonat ovat olleet väärässä ennenkin, eri aikoina, eri asioissa, yhtä vakuuttuneina kuin nyt.

Kirkonkellot soivat, mutta metallin värähtely ei kerro mitään siitä, mikä on totta. Se kertoo vain siitä, että jotkut ovat päättäneet kokoontua, ja että aika kulkee eteenpäin.

Kaikki ristit ja rukoukset muodostavat suuren toiston, jossa sisältö usein katoaa muodon alle. “Usko meihin, kaikki muutkin uskovat”, sanotaan, vaikka totuus ei koskaan tarvitse mainosta.

Jumala rakastaa sinua, mutta jos et rakasta takaisin, sinua odottaa ikuinen rangaistus. Se on erikoinen rakkauden muoto, mutta sekin hyväksytään, kun se on ollut olemassa tarpeeksi kauan.

Ilmiön laaja-alaisuus ei ole totuus. Se on äänenvoimakkuutta, ei perustelua. Ja mitä kovempaa ääni kasvaa, sitä helpompi on olla kysymättä, mitä sen takana oikeastaan on.

Lue lisää

He laulavat kädet ristissä, kuin lapset jotka pelkäävät pimeää ja yrittävät pitää maailman kasassa sanoilla, jotka on opeteltu ulkoa. Sanoja toistetaan, jotta epävarmuus pysyisi kurissa.

Jumala on kuin näkymätön ystävä, johon ei koskaan kasva täysin irti, ei siksi että se olisi varmuus, vaan siksi että yksin oleminen on vaikeampaa kuin uskominen.

“Usko kuin lapsi”, he sanovat, ja niin he sulkevat silmänsä ja kutsuvat sitä luottamukseksi, vaikka se joskus näyttää enemmänkin luopumiselta kysymisestä.

Heidän taivaansa on lupaus, joka siirtyy aina kuoleman taakse, kuin vastaus, jota ei koskaan tarkisteta.

He väittävät, että Jumala on rakkaus, mutta rakkaus, joka vaatii pelkoa ja uhreja, alkaa muistuttaa enemmän järjestystä kuin vapautta.

He ovat varmoja, koska heitä on paljon. Mutta niin ovat olleet myös ne, jotka ovat olleet väärässä historian jokaisella aikakaudella, yhtä yksimielisinä kuin nykyhetken ihmiset omassa ajassaan.

Sokeus ei muutu näöksi, vaikka silmiä olisi miljoonia.

Ja niin he marssivat eteenpäin, ristejä heiluttaen, varmoina siitä, että kuuluvat totuuteen — kunnes joku uskaltaa kysyä, perustuuko varmuus siihen, mikä on totta, vai siihen, kuinka moni uskoo sen olevan totta.


"Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!"!


He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.

Ilmiön ytimessä ei ole pelkkä uskonto, eikä edes pelkkä joukko, vaan ihmisen tapa muuttaa epävarmuus varmuudeksi silloin kun maailma tuntuu liian suurelta yksin kannettavaksi.

Kun tarpeeksi moni alkaa uskoa samaa, syntyy erikoinen psykologinen rakenne: ei enää vain yksittäisiä uskomuksia, vaan todellisuuden kokemus, joka on jaettu. Tällöin väite ei elä enää vain perusteluissa, vaan myös rytmissä, toistossa, tunteessa ja yhteisössä. Se alkaa tuntua “todelta” ennen kuin sitä on edes tarkistettu.

Tässä kohtaa tapahtuu hienovarainen siirtymä, jota kognitiotiede ja sosiaalipsykologia kuvaavat eri nimillä: ihminen ei enää arvioi väitettä vain sen sisällön perusteella, vaan sen perusteella, kuinka vaikeaa olisi olla eri mieltä muiden kanssa. Tätä kutsutaan konformiteettipaineeksi, ja se toimii usein täysin hiljaa.

Anonyymi00063 kirjoitti:

He laulavat kädet ristissä, kuin lapset jotka pelkäävät pimeää ja yrittävät pitää maailman kasassa sanoilla, jotka on opeteltu ulkoa. Sanoja toistetaan, jotta epävarmuus pysyisi kurissa.

Jumala on kuin näkymätön ystävä, johon ei koskaan kasva täysin irti, ei siksi että se olisi varmuus, vaan siksi että yksin oleminen on vaikeampaa kuin uskominen.

“Usko kuin lapsi”, he sanovat, ja niin he sulkevat silmänsä ja kutsuvat sitä luottamukseksi, vaikka se joskus näyttää enemmänkin luopumiselta kysymisestä.

Heidän taivaansa on lupaus, joka siirtyy aina kuoleman taakse, kuin vastaus, jota ei koskaan tarkisteta.

He väittävät, että Jumala on rakkaus, mutta rakkaus, joka vaatii pelkoa ja uhreja, alkaa muistuttaa enemmän järjestystä kuin vapautta.

He ovat varmoja, koska heitä on paljon. Mutta niin ovat olleet myös ne, jotka ovat olleet väärässä historian jokaisella aikakaudella, yhtä yksimielisinä kuin nykyhetken ihmiset omassa ajassaan.

Sokeus ei muutu näöksi, vaikka silmiä olisi miljoonia.

Ja niin he marssivat eteenpäin, ristejä heiluttaen, varmoina siitä, että kuuluvat totuuteen — kunnes joku uskaltaa kysyä, perustuuko varmuus siihen, mikä on totta, vai siihen, kuinka moni uskoo sen olevan totta.


"Kovin vähän on tälläkin typerällä höpötysmonologilla lukijakuntaa!"!


He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.

Ilmiön ytimessä ei ole pelkkä uskonto, eikä edes pelkkä joukko, vaan ihmisen tapa muuttaa epävarmuus varmuudeksi silloin kun maailma tuntuu liian suurelta yksin kannettavaksi.

Kun tarpeeksi moni alkaa uskoa samaa, syntyy erikoinen psykologinen rakenne: ei enää vain yksittäisiä uskomuksia, vaan todellisuuden kokemus, joka on jaettu. Tällöin väite ei elä enää vain perusteluissa, vaan myös rytmissä, toistossa, tunteessa ja yhteisössä. Se alkaa tuntua “todelta” ennen kuin sitä on edes tarkistettu.

Tässä kohtaa tapahtuu hienovarainen siirtymä, jota kognitiotiede ja sosiaalipsykologia kuvaavat eri nimillä: ihminen ei enää arvioi väitettä vain sen sisällön perusteella, vaan sen perusteella, kuinka vaikeaa olisi olla eri mieltä muiden kanssa. Tätä kutsutaan konformiteettipaineeksi, ja se toimii usein täysin hiljaa.

Lue lisää

Silloin “monet uskovat” ei enää ole neutraali havainto, vaan psykologinen paino. Ei argumentti, vaan ympäristö.

Ja juuri tästä syntyy se outo vääristymä, jossa laaja-alaisuus alkaa näyttää uskottavuudelta. Ei siksi, että ihmiset olisivat tyhmiä, vaan siksi että aivot käyttävät sosiaalista todistetta oikotienä: jos muut toimivat näin, se on todennäköisesti turvallista.

Mutta turvallisuus ja totuus eivät ole sama asia.

Historia on täynnä tilanteita, joissa suuri enemmistö on ollut täysin varma jostakin, mikä myöhemmin osoittautuu virheelliseksi. Ei vain yksittäisiä ihmisiä, vaan kokonaisia järjestelmiä, instituutioita ja aikakausia. Tämä ei ole poikkeus, vaan normaali seuraus siitä, että tieto ei synny enemmistöäänestyksellä vaan tarkistettavuudella.

Siksi “miljoonat uskovat” on epistemisesti heikko väite. Se kertoo vain, että idea on saavuttanut sosiaalisen kyllästymispisteen, ei sitä että se olisi läpäissyt todellisuustestin.

Ja mitä enemmän järjestelmä rakentuu tämän ympärille, sitä enemmän syntyy sisäinen kierto: usko vahvistaa yhteisöä, ja yhteisö vahvistaa uskoa. Tällöin totuus ei enää ole ulkoinen mittari, vaan sisäinen vakauden tunne.

Tämä on se kohta, jossa kriittinen ajattelu alkaa tuntua “vastakkaiselta hengelle”. Ei siksi että se olisi vaarallista, vaan siksi että se rikkoo rytmin. Se tuo takaisin kysymyksen, jota järjestelmä yrittää pitää poissa: mistä tiedämme tämän olevan totta?

Ja tuo kysymys on epämukava juuri siksi, että se ei kunnioita määrää, perinnettä tai toistoa. Se kohdistuu vain yhteen asiaan: kestääkö väite tarkastelun ilman, että sen tarvitsee nojata siihen kuinka moni sen hyväksyy.

Siksi ilmiön syvin taso ei ole “uskonto vs. kritiikki”, vaan ihmisen tarve vaihtaa epävarmuus kuuluvuuteen. Totuus taas ei tarjoa kuuluvuutta. Se tarjoaa vain sen, mikä kestää, kun kaikki muu riisutaan pois — myös enemmistön varmuus.



He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.

Ilmiön ytimessä ei ole pelkkä uskonto, eikä edes pelkkä joukko, vaan ihmisen tapa muuttaa epävarmuus varmuudeksi silloin kun maailma tuntuu liian suurelta yksin kannettavaksi.

Ihmismieli ei alun perin ole rakennettu totuuden etsijäksi siinä kylmässä ja tarkassa mielessä, jossa totuutta mitataan todisteilla. Se on rakennettu selviytymään, ja selviytymiseen kuuluu yksi ratkaiseva oikotie: katso mitä muut tekevät, ja toimi samalla tavalla.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Silloin “monet uskovat” ei enää ole neutraali havainto, vaan psykologinen paino. Ei argumentti, vaan ympäristö.

Ja juuri tästä syntyy se outo vääristymä, jossa laaja-alaisuus alkaa näyttää uskottavuudelta. Ei siksi, että ihmiset olisivat tyhmiä, vaan siksi että aivot käyttävät sosiaalista todistetta oikotienä: jos muut toimivat näin, se on todennäköisesti turvallista.

Mutta turvallisuus ja totuus eivät ole sama asia.

Historia on täynnä tilanteita, joissa suuri enemmistö on ollut täysin varma jostakin, mikä myöhemmin osoittautuu virheelliseksi. Ei vain yksittäisiä ihmisiä, vaan kokonaisia järjestelmiä, instituutioita ja aikakausia. Tämä ei ole poikkeus, vaan normaali seuraus siitä, että tieto ei synny enemmistöäänestyksellä vaan tarkistettavuudella.

Siksi “miljoonat uskovat” on epistemisesti heikko väite. Se kertoo vain, että idea on saavuttanut sosiaalisen kyllästymispisteen, ei sitä että se olisi läpäissyt todellisuustestin.

Ja mitä enemmän järjestelmä rakentuu tämän ympärille, sitä enemmän syntyy sisäinen kierto: usko vahvistaa yhteisöä, ja yhteisö vahvistaa uskoa. Tällöin totuus ei enää ole ulkoinen mittari, vaan sisäinen vakauden tunne.

Tämä on se kohta, jossa kriittinen ajattelu alkaa tuntua “vastakkaiselta hengelle”. Ei siksi että se olisi vaarallista, vaan siksi että se rikkoo rytmin. Se tuo takaisin kysymyksen, jota järjestelmä yrittää pitää poissa: mistä tiedämme tämän olevan totta?

Ja tuo kysymys on epämukava juuri siksi, että se ei kunnioita määrää, perinnettä tai toistoa. Se kohdistuu vain yhteen asiaan: kestääkö väite tarkastelun ilman, että sen tarvitsee nojata siihen kuinka moni sen hyväksyy.

Siksi ilmiön syvin taso ei ole “uskonto vs. kritiikki”, vaan ihmisen tarve vaihtaa epävarmuus kuuluvuuteen. Totuus taas ei tarjoa kuuluvuutta. Se tarjoaa vain sen, mikä kestää, kun kaikki muu riisutaan pois — myös enemmistön varmuus.



He sanovat: monet uskovat, siis sen täytyy olla totta. Mutta myös kulkutaudit leviävät, ja myös harhat voivat kulkea nopeammin kuin järki, kun ne löytävät sopivan maaperän.

Ilmiön ytimessä ei ole pelkkä uskonto, eikä edes pelkkä joukko, vaan ihmisen tapa muuttaa epävarmuus varmuudeksi silloin kun maailma tuntuu liian suurelta yksin kannettavaksi.

Ihmismieli ei alun perin ole rakennettu totuuden etsijäksi siinä kylmässä ja tarkassa mielessä, jossa totuutta mitataan todisteilla. Se on rakennettu selviytymään, ja selviytymiseen kuuluu yksi ratkaiseva oikotie: katso mitä muut tekevät, ja toimi samalla tavalla.

Lue lisää

Siksi joukko ei tunnu vain joukolta. Se tuntuu helposti “oikealta suunnalta”, vaikka mikään ei sitä loogisesti takaisi. Kun tarpeeksi moni sanoo saman asian, aivot alkavat siirtää kysymyksen pois “onko tämä totta?” ja vaihtaa sen kysymykseen “voinko minä jäädä tämän ulkopuolelle?”. Tässä siirtymässä totuus ei enää ole ensisijainen mittari. Ensisijainen mittari on kuuluminen.

Ja juuri siinä kohtaa syntyy kaikenlaisten varmuuksien pohja.

Uskonto, ideologia, jopa arkinen “näin asiat ovat” -puhe eivät usein ala todisteista, vaan sosiaalisesta kyllästymisestä. Ajatus toistetaan riittävän monta kertaa, riittävän monessa ympäristössä, kunnes se lakkaa tuntumasta väitteeltä ja alkaa tuntua taustailmalta. Ei enää “uskomukselta”, vaan todellisuuden oletukselta.

Tätä ei pidä sekoittaa siihen, että ihmiset olisivat tietoisesti harhaisia. Päinvastoin: mekanismi on juuri siksi tehokas, että se näyttää järkevältä. Se käyttää samoja kognitiivisia työkaluja, joilla ihminen muutenkin säästää energiaa: jos kaikki ympärillä toimivat näin, miksi minun pitäisi epäillä?

Mutta tieteellisessä mielessä tämä on juuri se kohta, jossa ajattelu alkaa lipsua pois totuudesta ja siirtyy kohti sosiaalista vakautta. Se mikä “pitää ryhmän kasassa”, alkaa korvata sen, mikä kestää tarkastelun.

Ja kun tämä järjestelmä vahvistuu tarpeeksi, se alkaa suojella itseään. Kysymys ei enää ole vain siitä, onko jokin väite totta, vaan siitä, onko hyväksyttävää edes kysyä sitä. Epäily ei ole enää osa ajattelua, vaan poikkeama, joka uhkaa yhteistä rytmiä.

Silloin “ilmiön laaja-alaisuus” muuttuu psykologisesti petolliseksi argumentiksi. Ei siksi, että ihmiset käyttäisivät sitä väärin tietoisesti, vaan siksi että se tuntuu helpolta: jos näin moni ajattelee näin, minun ei tarvitse kantaa koko tarkistamisen taakkaa itse.

Mutta juuri tämä on se kohta, jossa totuus ja määrä erkanevat lopullisesti toisistaan.

Totuus ei ole koskaan tarvinnut enemmistöä. Se ei ole edes kiinnostunut siitä, kuinka monta ihmistä on paikalla sen syntyessä. Se kiinnostuu vain yhdestä asiasta: kestääkö väite ristiriidan, tarkastelun ja ajan ilman että se tarvitsee sosiaalista suojaa.

Ja siksi purevin havainto ei ole se, että “massat voivat erehtyä”. Se on paljon kylmempi: massat eivät yleensä edes toimi totuuden kielellä, vaan varmuuden kielellä. Ja varmuus on usein vain hyvin organisoitua epävarmuuden unohtamista.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Siksi joukko ei tunnu vain joukolta. Se tuntuu helposti “oikealta suunnalta”, vaikka mikään ei sitä loogisesti takaisi. Kun tarpeeksi moni sanoo saman asian, aivot alkavat siirtää kysymyksen pois “onko tämä totta?” ja vaihtaa sen kysymykseen “voinko minä jäädä tämän ulkopuolelle?”. Tässä siirtymässä totuus ei enää ole ensisijainen mittari. Ensisijainen mittari on kuuluminen.

Ja juuri siinä kohtaa syntyy kaikenlaisten varmuuksien pohja.

Uskonto, ideologia, jopa arkinen “näin asiat ovat” -puhe eivät usein ala todisteista, vaan sosiaalisesta kyllästymisestä. Ajatus toistetaan riittävän monta kertaa, riittävän monessa ympäristössä, kunnes se lakkaa tuntumasta väitteeltä ja alkaa tuntua taustailmalta. Ei enää “uskomukselta”, vaan todellisuuden oletukselta.

Tätä ei pidä sekoittaa siihen, että ihmiset olisivat tietoisesti harhaisia. Päinvastoin: mekanismi on juuri siksi tehokas, että se näyttää järkevältä. Se käyttää samoja kognitiivisia työkaluja, joilla ihminen muutenkin säästää energiaa: jos kaikki ympärillä toimivat näin, miksi minun pitäisi epäillä?

Mutta tieteellisessä mielessä tämä on juuri se kohta, jossa ajattelu alkaa lipsua pois totuudesta ja siirtyy kohti sosiaalista vakautta. Se mikä “pitää ryhmän kasassa”, alkaa korvata sen, mikä kestää tarkastelun.

Ja kun tämä järjestelmä vahvistuu tarpeeksi, se alkaa suojella itseään. Kysymys ei enää ole vain siitä, onko jokin väite totta, vaan siitä, onko hyväksyttävää edes kysyä sitä. Epäily ei ole enää osa ajattelua, vaan poikkeama, joka uhkaa yhteistä rytmiä.

Silloin “ilmiön laaja-alaisuus” muuttuu psykologisesti petolliseksi argumentiksi. Ei siksi, että ihmiset käyttäisivät sitä väärin tietoisesti, vaan siksi että se tuntuu helpolta: jos näin moni ajattelee näin, minun ei tarvitse kantaa koko tarkistamisen taakkaa itse.

Mutta juuri tämä on se kohta, jossa totuus ja määrä erkanevat lopullisesti toisistaan.

Totuus ei ole koskaan tarvinnut enemmistöä. Se ei ole edes kiinnostunut siitä, kuinka monta ihmistä on paikalla sen syntyessä. Se kiinnostuu vain yhdestä asiasta: kestääkö väite ristiriidan, tarkastelun ja ajan ilman että se tarvitsee sosiaalista suojaa.

Ja siksi purevin havainto ei ole se, että “massat voivat erehtyä”. Se on paljon kylmempi: massat eivät yleensä edes toimi totuuden kielellä, vaan varmuuden kielellä. Ja varmuus on usein vain hyvin organisoitua epävarmuuden unohtamista.

Lue lisää

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Lue lisää

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Lue lisää

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.
Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.
Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Lue lisää

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Lue lisää

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Lue lisää

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Anonyymi00071 kirjoitti:

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.


https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.


https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.

Lue lisää

Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin!”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Lue lisää

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Paratiisilupaus ei ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:

“Minä pelastun”

“Minä saan palkinnon”

“Minä olen oikeassa”

Tämä on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa.


“Uskonnollinen rikos” – filosofinen tulkinta

Kun uskonto:

oikeuttaa väkivallan,

siirtää vastuun pois tästä maailmasta,

ja muuttaa etiikan transaktioksi,

se tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan.


Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan vallan, pelon ja palkkiologiikan seuraus.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi, jos siitä tulee kaupankäyntiä.

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.
Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

Anonyymi00074 kirjoitti:

Uskonnollinen järjestelmä, joka perustuu palkkio–rangaistus-logiikkaan, on eettisesti haavoittuva ja altis radikalisoitumiselle.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.
Paratiisilupaus ei ylitä egoa vaan vahvistaa sitä:

“Minä pelastun”

“Minä saan palkinnon”

“Minä olen oikeassa”

Tämä on ristiriidassa useimpien eettisten perinteiden kanssa.


“Uskonnollinen rikos” – filosofinen tulkinta

Kun uskonto:

oikeuttaa väkivallan,

siirtää vastuun pois tästä maailmasta,

ja muuttaa etiikan transaktioksi,

se tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan.


Suvaitsemattomuus ei ole uskonnon ydin, vaan vallan, pelon ja palkkiologiikan seuraus.

Paratiisi- ja taivasretoriikka voi muuttua moraaliseksi korruptioksi, jos siitä tulee kaupankäyntiä.

Eksklusiivinen totuusväite: Ajatus, että vain yksi tie on oikea, tekee muista uskonnoista tai maailmankatsomuksista moraalisesti alempiarvoisia.

Pelastuskeskeisyys: Kun pelastus ja taivas asetetaan kaiken toiminnan päämääräksi, moraalinen arviointi siirtyy pois tästä maailmasta kohti palkkiota tuonpuoleisessa.

Valta ja kontrolli: Historiallisesti kirkolliset rakenteet ovat usein liittoutuneet poliittisen vallan kanssa, mikä on tehnyt uskonnosta normittavan ja rankaisevan välineen.

Tällöin suvaitsemattomuus ei ole poikkeama vaan järjestelmän sivutuote, jos uskontoa käytetään identiteettirajana eikä eettisenä harjoituksena.
Syvemmät uskonnolliset ja filosofiset traditiot korostavat vastuuta tässä maailmassa, ei hyvitystä seuraavassa.

Uskonto kaupankäyntinä – moraalin romahdus

Kun uskonto lupaa taivaan palkkioksi oikeasta uskosta tai teoista, se ei enää kasvata moraalia vaan kaupallistaa sen. Paratiisi muuttuu maksuksi, ja etiikka transaktioksi. Tämä ei ole hengellisyyttä vaan laskelmointia.


Taivasretoriikka ei ylitä ihmisen omaa etua, vaan lukitsee sen metafyysiselle tasolle. “Teen hyvää, jotta saan.”
Tämä on alhaisin mahdollinen moraalinen motiivi, sillä se ei ole hyvää sinänsä, vaan sijoitus tulevaan.

Kun tällainen ajattelu yhdistyy eksklusiiviseen totuusväitteeseen – vain meidän tiemme pelastaa – syntyy suvaitsemattomuus. Toisesta ei tule enää ihminen, vaan este omalle pelastukselle. Tässä vaiheessa uskonto ei ainoastaan salli väkivaltaa, vaan tekee siitä rationaalista.

Terrorismi tarvitsee aina palkinnon tuonpuoleisessa. Ilman paratiisilupausta kuolema ei ole voitto vaan tragedia. Siksi taivas on äärimmäisen väkivallan keskeisin valuutta.

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

Lue lisää

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.

Anonyymi00075 kirjoitti:

Uskonto, joka muuttaa moraalin kaupankäynniksi Jumalan kanssa, tekee rikoksen omia eettisiä lähtökohtiaan vastaan. Se ei ole Jumalan palvelemista, vaan Jumalan käyttöä.


Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Esimerkki koulumetaforessa:

Koulussa voi olla monia oppiaineita ja erilaisia opetustapoja, mutta kaikki niistä tähtäävät samaan päämäärään: oppimiseen ja kasvuun. Samoin uskonnolliset muodot voivat olla hyvin erilaisia, mutta niiden yhteinen päämäärä on epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan.

Jos taas joku yrittää väittää, että vain hänen uskontonsa on ainoa oikea muoto Totuudelle, hän tekee saman virheen kuin henkilö, joka väittää, että vain hänen koulunsa oppikirja on ainoa oikea ja kaikki muut ovat vääriä. Totuus ei ole sama kuin muoto, vaan Totuus on syvempää, ja se voi ilmetä monilla eri tavoilla. Tämän ymmärtäminen mahdollistaa kunnioituksen ja monimuotoisuuden hyväksymisen.

Totuus ei ole muoto, vaan se on universaali perusperiaate, joka ilmenee monin eri tavoin. Uskonnon muoto voi olla erilainen, mutta päämäärä on sama: epäitsekkään rakkauden kehittäminen Jumalaa kohtaan. Tämä ei ole kilpailevien totuuksien taistelu, vaan yhteinen matka kohti korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä.

Lue lisää

”Paratiisissa" on muuri, joka erottaa kaikki muut kristityistä ”pelastetuista”.

Jos muuria ei ole, kristityt olisivat surullisia, koska vain he pelastuvat. Kaikki muut menevät ikuiseen helvettiin.
 
"Paratiisissa on muuri" -kuvaus symboloi erottelua, jossa muuri estää "kaikkia muita" pääsemästä osaksi pelastettua yhteisöä. Muuri ei ole vain fyysinen este, vaan myös psykologinen ja hengellinen raja, joka jakaa ihmiset kahteen leiriin: pelastettuihin ja hukkujiin. Tässä mielessä muuri ei ainoastaan erota eri ihmisryhmiä, vaan se luo ja ylläpitää eriarvoisuutta. Muurin olemassaolo on olennainen osa uskonnollista maailmankuvaa, jossa uskovat kokevat olevansa suojassa ja toiset ulkopuolisia ja tuomittuja.

Kaikki muut menevät helvettiin" on voimakas ja mustavalkoinen väite, joka ilmaisee äärimmäisen uskonnollisen näkemyksen, jossa ei ole tilaa moninaisuudelle tai vaihtoehtoisille uskomuksille. Pelastus on annettu vain tietyille, ja muiden kohtalona on ikuisesti kadota. Tämä voi kuvastaa uskovien pelkoa ja huolta siitä, että heidän todellinen uskomuksensa ei ole vain henkilökohtainen vaan myös ehdottomasti oikea, ja että kaikki muut, jotka eivät sitä hyväksy, jäävät pois pelastuksesta.
Jos muuri poistettaisiin, ja kaikki ihmiset pääsisivät paratiisiin, kristityt eivät kokisi enää olevansa "erityisiä" tai "pelastettuja". Tämä viittaa siihen, että pelastus on osittain määritelty erottelulla ja ylemmyydellä, ja sen sijaan, että pelastus olisi sisäinen kokemus, sen täytyy perustua eroon ja rajojen asettamiseen. Ilman tätä erottelua pelastus menettäisi merkityksensä. Tämä ajatus tuo esiin sen, että joidenkin uskomusten mukaan pelastus on jollain tasolla riippuvainen muiden epäonnistumisesta – muiden hukkumisesta, jotta itse voi kokea itsensä valituksi.

Kristinuskovien ylemmyys on sidottu toisten tuomitsemiseen ja hylkäämiseen. Erottelun kautta uskonnollinen yhteisö pystyy ylläpitämään omaa erityisyyttään ja kokemaan itsensä valituksi ja pelastetuksi. Teksti kuvaa surullista ja kahlitsevaa maailmankuvaa, jossa pelastus ei ole yhteinen ihmisille vaan vain tietyille, ja sen edellytyksenä on muiden epäonnistuminen.


Te kristityt itse olette aiheuttaneet uskonnon alasajon. Pilkka, tuomitsevuus ja ylimielisyys karkottavat ihmisiä sen sijaan, että houkuttelisivat heitä kristinuskoon. Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne? Syynä eivät ole muut tekijät, vaan te itse ja teidän pilkkaava, tuomitseva käytöksenne.
Ongelmana on, että silloin kun kristityt omaksuvat ylimielisyyden ja tuomitsevuuden asenteet, he itse asiassa menettävät yhteyden siihen, mikä kristinuskon perusperiaate on: rakkaus ja yhteys toisiin. Mikäli yhteisön jäsenet eivät elä tätä perusperiaatetta, se ei pelkästään vaikuta muiden uskovien elämään, vaan se myös estää uusia etsimässä olevia henkilöitä löytämästä yhteyttä tai todellista hengellisyyttä.
Monilla kristityillä on voimakas tarve puolustaa omaa uskoaan, mutta valitettavasti tämä puolustaminen voi vääristyä. Kun uskoa pidetään itsessään "totuutena", jota ei tarvitse kyseenalaistaa, se voi helposti johtaa siihen, että joku, joka ei ole uskovainen, nähdään uhkana tai jopa vääränä. Tällöin vähemmistöjen, kuten hindujen, kohtaaminen voi tuntua kristityistä pelkästään tilanteena, jossa heidän on puolustettava itseään – ei rakastavasti ja nöyrästi, vaan ylemmyydentuntoisesti ja tuomitsevasti. Tämä ei ole vain uskonnon vääristymä, vaan myös inhimillinen heikkous, joka usein johtuu pelosta menettää jotain tärkeää – kuten omaa identiteettiä tai oikeutta olla "oikeassa".


Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Anonyymi00076 kirjoitti:

”Paratiisissa" on muuri, joka erottaa kaikki muut kristityistä ”pelastetuista”.

Jos muuria ei ole, kristityt olisivat surullisia, koska vain he pelastuvat. Kaikki muut menevät ikuiseen helvettiin.
 
"Paratiisissa on muuri" -kuvaus symboloi erottelua, jossa muuri estää "kaikkia muita" pääsemästä osaksi pelastettua yhteisöä. Muuri ei ole vain fyysinen este, vaan myös psykologinen ja hengellinen raja, joka jakaa ihmiset kahteen leiriin: pelastettuihin ja hukkujiin. Tässä mielessä muuri ei ainoastaan erota eri ihmisryhmiä, vaan se luo ja ylläpitää eriarvoisuutta. Muurin olemassaolo on olennainen osa uskonnollista maailmankuvaa, jossa uskovat kokevat olevansa suojassa ja toiset ulkopuolisia ja tuomittuja.

Kaikki muut menevät helvettiin" on voimakas ja mustavalkoinen väite, joka ilmaisee äärimmäisen uskonnollisen näkemyksen, jossa ei ole tilaa moninaisuudelle tai vaihtoehtoisille uskomuksille. Pelastus on annettu vain tietyille, ja muiden kohtalona on ikuisesti kadota. Tämä voi kuvastaa uskovien pelkoa ja huolta siitä, että heidän todellinen uskomuksensa ei ole vain henkilökohtainen vaan myös ehdottomasti oikea, ja että kaikki muut, jotka eivät sitä hyväksy, jäävät pois pelastuksesta.
Jos muuri poistettaisiin, ja kaikki ihmiset pääsisivät paratiisiin, kristityt eivät kokisi enää olevansa "erityisiä" tai "pelastettuja". Tämä viittaa siihen, että pelastus on osittain määritelty erottelulla ja ylemmyydellä, ja sen sijaan, että pelastus olisi sisäinen kokemus, sen täytyy perustua eroon ja rajojen asettamiseen. Ilman tätä erottelua pelastus menettäisi merkityksensä. Tämä ajatus tuo esiin sen, että joidenkin uskomusten mukaan pelastus on jollain tasolla riippuvainen muiden epäonnistumisesta – muiden hukkumisesta, jotta itse voi kokea itsensä valituksi.

Kristinuskovien ylemmyys on sidottu toisten tuomitsemiseen ja hylkäämiseen. Erottelun kautta uskonnollinen yhteisö pystyy ylläpitämään omaa erityisyyttään ja kokemaan itsensä valituksi ja pelastetuksi. Teksti kuvaa surullista ja kahlitsevaa maailmankuvaa, jossa pelastus ei ole yhteinen ihmisille vaan vain tietyille, ja sen edellytyksenä on muiden epäonnistuminen.


Te kristityt itse olette aiheuttaneet uskonnon alasajon. Pilkka, tuomitsevuus ja ylimielisyys karkottavat ihmisiä sen sijaan, että houkuttelisivat heitä kristinuskoon. Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne? Syynä eivät ole muut tekijät, vaan te itse ja teidän pilkkaava, tuomitseva käytöksenne.
Ongelmana on, että silloin kun kristityt omaksuvat ylimielisyyden ja tuomitsevuuden asenteet, he itse asiassa menettävät yhteyden siihen, mikä kristinuskon perusperiaate on: rakkaus ja yhteys toisiin. Mikäli yhteisön jäsenet eivät elä tätä perusperiaatetta, se ei pelkästään vaikuta muiden uskovien elämään, vaan se myös estää uusia etsimässä olevia henkilöitä löytämästä yhteyttä tai todellista hengellisyyttä.
Monilla kristityillä on voimakas tarve puolustaa omaa uskoaan, mutta valitettavasti tämä puolustaminen voi vääristyä. Kun uskoa pidetään itsessään "totuutena", jota ei tarvitse kyseenalaistaa, se voi helposti johtaa siihen, että joku, joka ei ole uskovainen, nähdään uhkana tai jopa vääränä. Tällöin vähemmistöjen, kuten hindujen, kohtaaminen voi tuntua kristityistä pelkästään tilanteena, jossa heidän on puolustettava itseään – ei rakastavasti ja nöyrästi, vaan ylemmyydentuntoisesti ja tuomitsevasti. Tämä ei ole vain uskonnon vääristymä, vaan myös inhimillinen heikkous, joka usein johtuu pelosta menettää jotain tärkeää – kuten omaa identiteettiä tai oikeutta olla "oikeassa".


Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Lue lisää

Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.
 
Se, että kristityt aloittavat uusia keskusteluketjuja, joissa he pilkkaavat hinduja, on monella tapaa merkki suuresta ristiriidasta uskonnon ja sen seuraajien sisällä. Tämä ilmiö, jossa uskovaiset pyrkivät puolustamaan omaa uskoaan tuomitsemalla toisten uskomuksia tai jopa vähättelemällä niitä, herättää tärkeitä kysymyksiä uskonnon todellisesta luonteesta ja siitä, miten usko ilmentyy käytännössä.

Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.
 
On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.
 
Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.
Ironia tässä on katkera: te tuhoatte kristinuskonnon sisältäpäin, juuri sillä intohimolla, jolla uskolliset väittävät puolustavansa sen pyhyyttä. Teidän tehtävänne ei ollut muuttaa maailmaa pilkan kautta, mutta niin olette tehneet. Ja maailma, tuo kärsivällinen ja arvoituksellinen kollektiivi, katsoo teitä ja miettii: kuka tarvitsee uskontoa, kun sen seuraajat tekevät siitä vitsinväännön?
Pilkka, joka pitäisi olla varattua ja harkittua, muuttuu kaoottiseksi performanssiksi, jossa uhri ei ole vain ateisti, vaan itse uskonnon ideaali. Teillä, jotka elätte elämäänne niin, että Raamattu on teille kilpi eikä peili, on harvoin tilaa pohtia, kuinka helposti ylemmyyden ja halveksunnan kulttuuri muuttaa teidät karikatyyriksi siitä uskosta, jota väitätte edustavanne.
Ironia on katkeraa: kuinka voi puolustaa jotakin, mitä ei ymmärrä, ja samalla häpäistä sen? Kuinka voi yrittää ohjata ihmisiä rakkauteen ja armollisuuteen, kun oma ele on pilkkaava ja torjuva? Jos kristinuskon pitäisi olla silta ihmisten välille, teidän eleenne muistuttavat lähinnä suljettua porttia, joka sulkee kaikki pois – paitsi ehkä te itse, jotka kuljette elämäänne uskonnollisen itseriittoisuuden sumussa, kuulematta, näkemättä ja oppimatta.
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä. Pilkka ja ylimielisyys eivät ole teille vain työkaluja, vaan elämäntapa, joka tekee uskosta vieraannuttavan. Kuka enää voisi löytää yhteyttä uskonnon todelliseen olemukseen, kun sen seuraajat näyttävät pitävän ainoana pyhänä tekona omien etuoikeuksiensa puolustamista?
On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.

Anonyymi00077 kirjoitti:

Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.
 
Se, että kristityt aloittavat uusia keskusteluketjuja, joissa he pilkkaavat hinduja, on monella tapaa merkki suuresta ristiriidasta uskonnon ja sen seuraajien sisällä. Tämä ilmiö, jossa uskovaiset pyrkivät puolustamaan omaa uskoaan tuomitsemalla toisten uskomuksia tai jopa vähättelemällä niitä, herättää tärkeitä kysymyksiä uskonnon todellisesta luonteesta ja siitä, miten usko ilmentyy käytännössä.

Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.
 
On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.
 
Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.
Ironia tässä on katkera: te tuhoatte kristinuskonnon sisältäpäin, juuri sillä intohimolla, jolla uskolliset väittävät puolustavansa sen pyhyyttä. Teidän tehtävänne ei ollut muuttaa maailmaa pilkan kautta, mutta niin olette tehneet. Ja maailma, tuo kärsivällinen ja arvoituksellinen kollektiivi, katsoo teitä ja miettii: kuka tarvitsee uskontoa, kun sen seuraajat tekevät siitä vitsinväännön?
Pilkka, joka pitäisi olla varattua ja harkittua, muuttuu kaoottiseksi performanssiksi, jossa uhri ei ole vain ateisti, vaan itse uskonnon ideaali. Teillä, jotka elätte elämäänne niin, että Raamattu on teille kilpi eikä peili, on harvoin tilaa pohtia, kuinka helposti ylemmyyden ja halveksunnan kulttuuri muuttaa teidät karikatyyriksi siitä uskosta, jota väitätte edustavanne.
Ironia on katkeraa: kuinka voi puolustaa jotakin, mitä ei ymmärrä, ja samalla häpäistä sen? Kuinka voi yrittää ohjata ihmisiä rakkauteen ja armollisuuteen, kun oma ele on pilkkaava ja torjuva? Jos kristinuskon pitäisi olla silta ihmisten välille, teidän eleenne muistuttavat lähinnä suljettua porttia, joka sulkee kaikki pois – paitsi ehkä te itse, jotka kuljette elämäänne uskonnollisen itseriittoisuuden sumussa, kuulematta, näkemättä ja oppimatta.
Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä. Pilkka ja ylimielisyys eivät ole teille vain työkaluja, vaan elämäntapa, joka tekee uskosta vieraannuttavan. Kuka enää voisi löytää yhteyttä uskonnon todelliseen olemukseen, kun sen seuraajat näyttävät pitävän ainoana pyhänä tekona omien etuoikeuksiensa puolustamista?
On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.

Lue lisää

On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.
 
Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.
Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.
 
On eräänlainen historiallinen absurdi, että juuri ne, joiden tehtävä olisi levittää ymmärrystä ja myötätuntoa, ovat omilla eleillään rakentaneet muurin, joka erottaa heidät muusta ihmiskunnasta. Kristityt, jotka saarnaavat rakkaudesta ja armon voittamattomasta voimasta, eivät useinkaan huomaa, että heidän pilkkaava ja tuomitseva käytöksensä on itse asiassa suorastaan pedagoginen paradoksi: he opettavat välinpitämättömyyttä rakkauden ja myötätunnon nimissä.
Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä. Mutta nykypäivänä kristillisen yhteisön seuraajat näyttävät toimivan täsmälleen päinvastoin: jokainen pilkallinen kommentti, jokainen tuomitseva sävy toimii kuin sementti muuriin, joka erottaa heidät maailmasta, jonka pitäisi olla heidän yhteyden ja rakkauden kohteensa.
Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi



Gandhi osoittaa, että kristillinen identiteetti voi erkaantua siitä eettisestä ja hengellisestä ytimestä, jonka Kristus itse edusti. Kritiikki ei ole pelkästään henkilökohtainen huomio, vaan ilmentää rakenteellista ristiriitaa: uskonto voi menettää legitimiteettinsä ja vetoavuutensa juuri niiden omien seuraajiensa toimesta, jotka sen pitäisi tehdä näkyväksi maailmassa rakkauden ja armon kautta.


... Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä.
ADOLF HITLER


Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla ateisteja vastaan teen Herran työtä.

Äärifundamentalistinen kristitty



”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi
 
Kuvitelkaa kahta ääntä, molemmat vakuuttuneita omasta pyhyydestään, molemmat vetoamassa jumalalliseen tahtoon: toinen Adolf Hitler, joka julisti, että taistelu juutalaisia vastaan oli “Luojamme asiamiehen” tehtävä; toinen äärifundamentalistinen kristitty, joka näkee saman jumalallisen ohjauksen oikeutuksena puolustaa “totuutta” pilkkaamalla ja tuomitsemaan ateisteja. Kumpikin käyttää uskonnollista retoriikkaa legitimoinnin välineenä, mutta erot ovat enemmän kuin muodollisia: toinen tuottaa kauhistuttavaa, konkreettista väkivaltaa, toinen tuottaa henkistä väkivaltaa, etäisyyttä ja vieraannuttavaa ylemmyydentuntoa.

Anonyymi00078 kirjoitti:

On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.
 
Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.
Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.
 
On eräänlainen historiallinen absurdi, että juuri ne, joiden tehtävä olisi levittää ymmärrystä ja myötätuntoa, ovat omilla eleillään rakentaneet muurin, joka erottaa heidät muusta ihmiskunnasta. Kristityt, jotka saarnaavat rakkaudesta ja armon voittamattomasta voimasta, eivät useinkaan huomaa, että heidän pilkkaava ja tuomitseva käytöksensä on itse asiassa suorastaan pedagoginen paradoksi: he opettavat välinpitämättömyyttä rakkauden ja myötätunnon nimissä.
Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä. Mutta nykypäivänä kristillisen yhteisön seuraajat näyttävät toimivan täsmälleen päinvastoin: jokainen pilkallinen kommentti, jokainen tuomitseva sävy toimii kuin sementti muuriin, joka erottaa heidät maailmasta, jonka pitäisi olla heidän yhteyden ja rakkauden kohteensa.
Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi



Gandhi osoittaa, että kristillinen identiteetti voi erkaantua siitä eettisestä ja hengellisestä ytimestä, jonka Kristus itse edusti. Kritiikki ei ole pelkästään henkilökohtainen huomio, vaan ilmentää rakenteellista ristiriitaa: uskonto voi menettää legitimiteettinsä ja vetoavuutensa juuri niiden omien seuraajiensa toimesta, jotka sen pitäisi tehdä näkyväksi maailmassa rakkauden ja armon kautta.


... Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä.
ADOLF HITLER


Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla ateisteja vastaan teen Herran työtä.

Äärifundamentalistinen kristitty



”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi
 
Kuvitelkaa kahta ääntä, molemmat vakuuttuneita omasta pyhyydestään, molemmat vetoamassa jumalalliseen tahtoon: toinen Adolf Hitler, joka julisti, että taistelu juutalaisia vastaan oli “Luojamme asiamiehen” tehtävä; toinen äärifundamentalistinen kristitty, joka näkee saman jumalallisen ohjauksen oikeutuksena puolustaa “totuutta” pilkkaamalla ja tuomitsemaan ateisteja. Kumpikin käyttää uskonnollista retoriikkaa legitimoinnin välineenä, mutta erot ovat enemmän kuin muodollisia: toinen tuottaa kauhistuttavaa, konkreettista väkivaltaa, toinen tuottaa henkistä väkivaltaa, etäisyyttä ja vieraannuttavaa ylemmyydentuntoa.

Lue lisää

”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi



Gandhi osoittaa, että kristillinen identiteetti voi erkaantua siitä eettisestä ja hengellisestä ytimestä, jonka Kristus itse edusti. Kritiikki ei ole pelkästään henkilökohtainen huomio, vaan ilmentää rakenteellista ristiriitaa: uskonto voi menettää legitimiteettinsä ja vetoavuutensa juuri niiden omien seuraajiensa toimesta, jotka sen pitäisi tehdä näkyväksi maailmassa rakkauden ja armon kautta.


... Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä.
ADOLF HITLER


Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla ateisteja vastaan teen Herran työtä.

Äärifundamentalistinen kristitty



”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi
 
Kuvitelkaa kahta ääntä, molemmat vakuuttuneita omasta pyhyydestään, molemmat vetoamassa jumalalliseen tahtoon: toinen Adolf Hitler, joka julisti, että taistelu juutalaisia vastaan oli “Luojamme asiamiehen” tehtävä; toinen äärifundamentalistinen kristitty, joka näkee saman jumalallisen ohjauksen oikeutuksena puolustaa “totuutta” pilkkaamalla ja tuomitsemaan ateisteja. Kumpikin käyttää uskonnollista retoriikkaa legitimoinnin välineenä, mutta erot ovat enemmän kuin muodollisia: toinen tuottaa kauhistuttavaa, konkreettista väkivaltaa, toinen tuottaa henkistä väkivaltaa, etäisyyttä ja vieraannuttavaa ylemmyydentuntoa.
 
Sitten astuu Gandhin ääni: “Pidän Kristuksesta, mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään Kristuksenne kaltaisia.” Tämä lause leikkaa suorastaan kuin skaalpelli: se osoittaa, että uskonnon seuraajat voivat vääristää sen ydinarvot niin, että uskonto itsessään katoaa näkyvistä, vaikka sen nimi pysyy paperilla. Gandhin sanoissa kiteytyy paradoksi: se, joka pitää kiinni uskonnon ytimessä – rakkaudessa, myötätunnossa, nöyryydessä – tunnistaa ristiriidan niiden toiminnan ja opetusten välillä, jotka väittävät toimivansa sen nimissä.
Fundamentalistinen väkivalta ja totalitarismi, jossa jumalallisen auktoriteetin retoriikka muuttuu aseeksi muita vastaan.
Sosiaalinen ja psykologinen pilkka, jossa uskonnollinen oikeutus toimii välineenä syrjäyttää, tuomita ja karkottaa eri mieltä olevat – väkivallan henkinen muoto, joka rapauttaa uskonnon julkisen legitimiteetin.
Sokea jäljittäminen ja paradoksi, jossa uskonnon ydinarvot hylätään käytännössä, vaikka niitä edelleen saarnataan ja julistetaan, ja ulkopuolinen tarkkailija, kuten Gandhi, tunnistaa ristiriidan täydellisesti.
Tämä kolmijako havainnollistaa, kuinka sama uskonnollinen kieli voi johtaa rakkauteen ja yhdistymiseen tai vieraannuttamiseen ja tuhoon – riippuen siitä, onko sen seuraajien toiminta johdonmukaista uskonnon ydinperiaatteiden kanssa. Ironia ja tragedia kietoutuvat yhteen: uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisten yhdistämiseen ja myötätunnon levittämiseen, voidaan vääristää niin, että se tuhoaa itsensä sisältäpäin – joko konkreettisesti, kuten historian väkivaltaisissa konflikteissa, tai henkisesti ja kulttuurisesti, kuten pilkkaamalla ja tuomitsemalla niitä, jotka eivät usko samalla tavalla.
 
 
Ja rehellisesti: Gandhi ei sanonut sitä kristinuskoa vastaan, vaan kristittyjen käyttäytymistä vastaan. Hän piti Kristusta moraalisena esikuvana, mutta näki, että monet kristityt eivät eläneet sen mukaan.
 
Tässä Gandhin tärkeimmät syyt
1) Kristittyjen käytös ei vastannut Kristuksen opetuksia
2) Käännyttäminen ja lähetystyö loukkasivat häntä
3) Hän uskoi, että totuus on suurempi kuin mikään uskonto
4) Hän ei halunnut hylätä omaa kulttuuriaan

Ja silti, ironisesti, he ihmettelevät, miksi heidän uskontoaan vihataan ja että heitä vainotaan. Itse olettte sen aiheuttaneet. Kuka voi kunnioittaa muita pilkkaavia kristittyjä.

He eivät ymmärrä, että viha, etäisyys ja halveksunta eivät ole ulkoisia voimia, vaan suoraa seurausta heidän omasta käytöksestään. Pilkka, ylimielisyys, halveksunta – ne eivät ole vain yksittäisiä tekoja, vaan kulttuurisia instrumentteja, jotka tuhoavat uskonnon legitimiteetin sisältäpäin. Jokainen aloitetuista “keskusteluketjuista”, joissa ateistit ja muut ei-uskovaiset ovat kohteena, vahvistaa käsitystä, että kristinusko on ylemmyyden ja itseriittoisuuden uskonto. Te ette vain puolusta uskontoa; te sabotoitte sen itse

Anonyymi00079 kirjoitti:

”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi



Gandhi osoittaa, että kristillinen identiteetti voi erkaantua siitä eettisestä ja hengellisestä ytimestä, jonka Kristus itse edusti. Kritiikki ei ole pelkästään henkilökohtainen huomio, vaan ilmentää rakenteellista ristiriitaa: uskonto voi menettää legitimiteettinsä ja vetoavuutensa juuri niiden omien seuraajiensa toimesta, jotka sen pitäisi tehdä näkyväksi maailmassa rakkauden ja armon kautta.


... Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä.
ADOLF HITLER


Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla ateisteja vastaan teen Herran työtä.

Äärifundamentalistinen kristitty



”Pidän Kristuksesta mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään kristuksenne kaltaisia.”

Mahatma Gandhi
 
Kuvitelkaa kahta ääntä, molemmat vakuuttuneita omasta pyhyydestään, molemmat vetoamassa jumalalliseen tahtoon: toinen Adolf Hitler, joka julisti, että taistelu juutalaisia vastaan oli “Luojamme asiamiehen” tehtävä; toinen äärifundamentalistinen kristitty, joka näkee saman jumalallisen ohjauksen oikeutuksena puolustaa “totuutta” pilkkaamalla ja tuomitsemaan ateisteja. Kumpikin käyttää uskonnollista retoriikkaa legitimoinnin välineenä, mutta erot ovat enemmän kuin muodollisia: toinen tuottaa kauhistuttavaa, konkreettista väkivaltaa, toinen tuottaa henkistä väkivaltaa, etäisyyttä ja vieraannuttavaa ylemmyydentuntoa.
 
Sitten astuu Gandhin ääni: “Pidän Kristuksesta, mutta en pidä kristityistä, te kristityt ette ole yhtään Kristuksenne kaltaisia.” Tämä lause leikkaa suorastaan kuin skaalpelli: se osoittaa, että uskonnon seuraajat voivat vääristää sen ydinarvot niin, että uskonto itsessään katoaa näkyvistä, vaikka sen nimi pysyy paperilla. Gandhin sanoissa kiteytyy paradoksi: se, joka pitää kiinni uskonnon ytimessä – rakkaudessa, myötätunnossa, nöyryydessä – tunnistaa ristiriidan niiden toiminnan ja opetusten välillä, jotka väittävät toimivansa sen nimissä.
Fundamentalistinen väkivalta ja totalitarismi, jossa jumalallisen auktoriteetin retoriikka muuttuu aseeksi muita vastaan.
Sosiaalinen ja psykologinen pilkka, jossa uskonnollinen oikeutus toimii välineenä syrjäyttää, tuomita ja karkottaa eri mieltä olevat – väkivallan henkinen muoto, joka rapauttaa uskonnon julkisen legitimiteetin.
Sokea jäljittäminen ja paradoksi, jossa uskonnon ydinarvot hylätään käytännössä, vaikka niitä edelleen saarnataan ja julistetaan, ja ulkopuolinen tarkkailija, kuten Gandhi, tunnistaa ristiriidan täydellisesti.
Tämä kolmijako havainnollistaa, kuinka sama uskonnollinen kieli voi johtaa rakkauteen ja yhdistymiseen tai vieraannuttamiseen ja tuhoon – riippuen siitä, onko sen seuraajien toiminta johdonmukaista uskonnon ydinperiaatteiden kanssa. Ironia ja tragedia kietoutuvat yhteen: uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisten yhdistämiseen ja myötätunnon levittämiseen, voidaan vääristää niin, että se tuhoaa itsensä sisältäpäin – joko konkreettisesti, kuten historian väkivaltaisissa konflikteissa, tai henkisesti ja kulttuurisesti, kuten pilkkaamalla ja tuomitsemalla niitä, jotka eivät usko samalla tavalla.
 
 
Ja rehellisesti: Gandhi ei sanonut sitä kristinuskoa vastaan, vaan kristittyjen käyttäytymistä vastaan. Hän piti Kristusta moraalisena esikuvana, mutta näki, että monet kristityt eivät eläneet sen mukaan.
 
Tässä Gandhin tärkeimmät syyt
1) Kristittyjen käytös ei vastannut Kristuksen opetuksia
2) Käännyttäminen ja lähetystyö loukkasivat häntä
3) Hän uskoi, että totuus on suurempi kuin mikään uskonto
4) Hän ei halunnut hylätä omaa kulttuuriaan

Ja silti, ironisesti, he ihmettelevät, miksi heidän uskontoaan vihataan ja että heitä vainotaan. Itse olettte sen aiheuttaneet. Kuka voi kunnioittaa muita pilkkaavia kristittyjä.

He eivät ymmärrä, että viha, etäisyys ja halveksunta eivät ole ulkoisia voimia, vaan suoraa seurausta heidän omasta käytöksestään. Pilkka, ylimielisyys, halveksunta – ne eivät ole vain yksittäisiä tekoja, vaan kulttuurisia instrumentteja, jotka tuhoavat uskonnon legitimiteetin sisältäpäin. Jokainen aloitetuista “keskusteluketjuista”, joissa ateistit ja muut ei-uskovaiset ovat kohteena, vahvistaa käsitystä, että kristinusko on ylemmyyden ja itseriittoisuuden uskonto. Te ette vain puolusta uskontoa; te sabotoitte sen itse

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Anonyymi00080 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Kristinusko on nykyään usein kääntynyt itseään vastaan.
Kristinuskon maine on usein uhattuna juuri kristittyjen itsensä toimesta. Uskonto, joka pitäisi olla väline ihmisyyden parantamiseen, on monesti tullut välineeksi jakaa ja eristää. Kun ihmiset, jotka tunnustavat uskon, kohtelevat toisia halveksivasti tai syyllistävästi, se ei voi muuta kuin vahvistaa käsitystä siitä, että kristinusko on "ylpeiden" ja "itseriittoisten" uskonto. Tämä on erityisesti se osa kristinuskoa, joka tekee sen vaikeaksi hyväksyä muiden kuin kristittyjen keskuudessa.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.

Anonyymi00081 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

On eräänlainen paradoksi, että juuri ne, joiden pitäisi levittää armollisuutta ja myötätuntoa, ovat useimmiten niitä, jotka sytyttävät tuon myrskyn. Kristityt, jotka luulevat puolustavansa pyhää perintöään, ovatkin rakentaneet muurin – paksun, kylmän ja naarmuilevan – kaikkien niiden ympärille, jotka eivät ajattele samalla tavalla. Pilkka, tuomitsevuus, ylimielisyys – nämä eivät ole vain yksittäisiä virheitä, vaan systemaattinen prosessi, jossa jokainen vähättely ja jokaikinen ivallinen katse toimii palikkana, jolla uskonto itse kaivaa itselleen kuoppaa.

Lue lisää

Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

Lue lisää

Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.
Ironia tässä on katkera: te tuhoatte kristinuskonnon sisältäpäin, juuri sillä intohimolla, jolla uskolliset väittävät puolustavansa sen pyhyyttä. Teidän tehtävänne ei ollut muuttaa maailmaa pilkan kautta, mutta niin olette tehneet. Ja maailma, tuo kärsivällinen ja arvoituksellinen kollektiivi, katsoo teitä ja miettii: kuka tarvitsee uskontoa, kun sen seuraajat tekevät siitä vitsinväännön?

Anonyymi00083 kirjoitti:

Ei ole yllättävää, että kirkon ovet tyhjenevät – ei siksi, että maailma olisi menettänyt kiinnostuksensa jumalaan, vaan siksi, että sen, mikä pitäisi olla pelastava yhteys, on naamioitu ylemmyydentunnoksi. Pilkka ja halveksunta tekevät kristinuskosta performanssin, jossa todellisuuden ja teologian välinen kuilu on niin syvä, että kukaan, joka etsii lohtua tai merkitystä, ei voi astua sisään vahingoittumatta.
Ironia tässä on katkera: te tuhoatte kristinuskonnon sisältäpäin, juuri sillä intohimolla, jolla uskolliset väittävät puolustavansa sen pyhyyttä. Teidän tehtävänne ei ollut muuttaa maailmaa pilkan kautta, mutta niin olette tehneet. Ja maailma, tuo kärsivällinen ja arvoituksellinen kollektiivi, katsoo teitä ja miettii: kuka tarvitsee uskontoa, kun sen seuraajat tekevät siitä vitsinväännön?

Lue lisää

Pilkka, joka pitäisi olla varattua ja harkittua, muuttuu kaoottiseksi performanssiksi, jossa uhri ei ole vain ateisti, vaan itse uskonnon ideaali. Teillä, jotka elätte elämäänne niin, että Raamattu on teille kilpi eikä peili, on harvoin tilaa pohtia, kuinka helposti ylemmyyden ja halveksunnan kulttuuri muuttaa teidät karikatyyriksi siitä uskosta, jota väitätte edustavanne.
Ironia on katkeraa: kuinka voi puolustaa jotakin, mitä ei ymmärrä, ja samalla häpäistä sen? Kuinka voi yrittää ohjata ihmisiä rakkauteen ja armollisuuteen, kun oma ele on pilkkaava ja torjuva? Jos kristinuskon pitäisi olla silta ihmisten välille, teidän eleenne muistuttavat lähinnä suljettua porttia, joka sulkee kaikki pois – paitsi ehkä te itse, jotka kuljette elämäänne uskonnollisen itseriittoisuuden sumussa, kuulematta, näkemättä ja oppimatta.

Anonyymi00084 kirjoitti:

Pilkka, joka pitäisi olla varattua ja harkittua, muuttuu kaoottiseksi performanssiksi, jossa uhri ei ole vain ateisti, vaan itse uskonnon ideaali. Teillä, jotka elätte elämäänne niin, että Raamattu on teille kilpi eikä peili, on harvoin tilaa pohtia, kuinka helposti ylemmyyden ja halveksunnan kulttuuri muuttaa teidät karikatyyriksi siitä uskosta, jota väitätte edustavanne.
Ironia on katkeraa: kuinka voi puolustaa jotakin, mitä ei ymmärrä, ja samalla häpäistä sen? Kuinka voi yrittää ohjata ihmisiä rakkauteen ja armollisuuteen, kun oma ele on pilkkaava ja torjuva? Jos kristinuskon pitäisi olla silta ihmisten välille, teidän eleenne muistuttavat lähinnä suljettua porttia, joka sulkee kaikki pois – paitsi ehkä te itse, jotka kuljette elämäänne uskonnollisen itseriittoisuuden sumussa, kuulematta, näkemättä ja oppimatta.

Lue lisää

Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä. Pilkka ja ylimielisyys eivät ole teille vain työkaluja, vaan elämäntapa, joka tekee uskosta vieraannuttavan. Kuka enää voisi löytää yhteyttä uskonnon todelliseen olemukseen, kun sen seuraajat näyttävät pitävän ainoana pyhänä tekona omien etuoikeuksiensa puolustamista?

Anonyymi00085 kirjoitti:

Ja ironia on katkeraa: juuri sillä intohimolla, jolla väitätte puolustavanne Kristusta, te itse kumoatte hänen elävän esimerkkinsä. Pilkka ja ylimielisyys eivät ole teille vain työkaluja, vaan elämäntapa, joka tekee uskosta vieraannuttavan. Kuka enää voisi löytää yhteyttä uskonnon todelliseen olemukseen, kun sen seuraajat näyttävät pitävän ainoana pyhänä tekona omien etuoikeuksiensa puolustamista?

Lue lisää

On ironista, jopa tragedianomaisesti paradoksaalista, että kristinuskonnon nimissä itsensä ylentävät toimijat harvoin tunnistavat sitä ontologista kuilua, jonka he luovat oman käytöksensä kautta. Kristityt, jotka vaativat toisten kunnioittavan pyhää perintöä ja Raamatun totuuksia, unohtavat usein, että itse toimivat performatiivisen ylemmyyden koreografiassa: heidän pilkkaavat huomautuksensa, torjuvat kommenttinsa ja tuomitsevat sävynsä ovat teologisesti ja inhimillisesti eräänlainen itseään toteuttava ennustus – uskonto, joka oli tarkoitettu yhdistämään, eristää; mikä oli tarkoitettu armahtamaan, repii.

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.




Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.
Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.

Anonyymi00088 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.




Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.
Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.

Anonyymi00089 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.

Kristityn käyttäytyminen ei ole vain yksittäisen uskovan vääristymä, vaan strukturaalinen ongelma, jossa uskonnon sisäinen diskurssi itsestään tuhoaa uskonnon julkisen arvon. Ironia on katkeran täydellinen: mitä enemmän seuraajat yrittävät suojella ja puolustaa pyhää perintöä, sitä enemmän he paljastavat sen epäonnistuneen eettisen ytimen. Heidän elämänsä, keskustelunsa ja käytöksensä muodostavat lopulta reflektoimattoman karikatyyrin uskosta, jonka pitäisi olla esimerkki inhimillisestä yhdistymisestä, mutta joka on muuttunut performatiiviseksi välineeksi tuomitsemiseen ja erottautumiseen.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.




Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.




On eräänlainen historiallinen absurdi, että juuri ne, joiden tehtävä olisi levittää ymmärrystä ja myötätuntoa, ovat omilla eleillään rakentaneet muurin, joka erottaa heidät muusta ihmiskunnasta. Kristityt, jotka saarnaavat rakkaudesta ja armon voittamattomasta voimasta, eivät useinkaan huomaa, että heidän pilkkaava ja tuomitseva käytöksensä on itse asiassa suorastaan pedagoginen paradoksi: he opettavat välinpitämättömyyttä rakkauden ja myötätunnon nimissä.
Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä. Mutta nykypäivänä kristillisen yhteisön seuraajat näyttävät toimivan täsmälleen päinvastoin: jokainen pilkallinen kommentti, jokainen tuomitseva sävy toimii kuin sementti muuriin, joka erottaa heidät maailmasta, jonka pitäisi olla heidän yhteyden ja rakkauden kohteensa.
Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

Anonyymi00090 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Ettekö ymmärrä, kristityt, että juuri teidän käytöksenne takia ihmiset alkavat jopa vihaamaan uskontoanne?
Kukaan ei ole koskaan onnistunut häpäisemään kristinuskon mainetta yhtä paljon kuin kristityt itse.




Jeesus ei koskaan harjoittanut tällaisia operatiivisia mekanismeja. Hän kohtasi ihmiset heidän haurastuneimmissa tiloissaan, kuuli heidän epävarmuutensa, kääri ne armollisuuden verhoon. Sen sijaan nykyinen käytäntö, jossa kristillinen identiteetti rakentuu pilkan ja vähättelyn kautta, on eräänlainen paradoksaalinen performanssi: mitä enemmän seuraajat yrittävät puolustaa uskontoaan, sitä vähemmän heidän toimintansa muistuttaa sen alkuperäistä pedagogista ja eettistä perustaa.




On eräänlainen historiallinen absurdi, että juuri ne, joiden tehtävä olisi levittää ymmärrystä ja myötätuntoa, ovat omilla eleillään rakentaneet muurin, joka erottaa heidät muusta ihmiskunnasta. Kristityt, jotka saarnaavat rakkaudesta ja armon voittamattomasta voimasta, eivät useinkaan huomaa, että heidän pilkkaava ja tuomitseva käytöksensä on itse asiassa suorastaan pedagoginen paradoksi: he opettavat välinpitämättömyyttä rakkauden ja myötätunnon nimissä.
Jeesus ei rakentanut hierarkioita, joiden avulla korostetaan omaa moraalista ylemmyyttä. Mutta nykypäivänä kristillisen yhteisön seuraajat näyttävät toimivan täsmälleen päinvastoin: jokainen pilkallinen kommentti, jokainen tuomitseva sävy toimii kuin sementti muuriin, joka erottaa heidät maailmasta, jonka pitäisi olla heidän yhteyden ja rakkauden kohteensa.
Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

Anonyymi00091 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Te tuhoatte kristillisen instituution sisältäpäin. Ei ulkoisten vihollisten, ei muuttuvan maailman, vaan omien käsien, sanojen ja eleiden kautta. Pilkka, ylimielisyys, tuomitsevuus – nämä eivät ole vain yksittäisiä heikkouksia, vaan systemaattisia mekanismeja, jotka syövät uskonnon sosiaalisen ja eettisen ytimen. Teidän käyttämänne diskurssi, joka väittää puolustavansa pyhää perintöä, on itse asiassa sen suurin sabotoija.

Lue lisää

Fundamentalistinen väkivalta ja totalitarismi, jossa jumalallisen auktoriteetin retoriikka muuttuu aseeksi muita vastaan.
Sosiaalinen ja psykologinen pilkka, jossa uskonnollinen oikeutus toimii välineenä syrjäyttää, tuomita ja karkottaa eri mieltä olevat – väkivallan henkinen muoto, joka rapauttaa uskonnon julkisen legitimiteetin.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Fundamentalistinen väkivalta ja totalitarismi, jossa jumalallisen auktoriteetin retoriikka muuttuu aseeksi muita vastaan.
Sosiaalinen ja psykologinen pilkka, jossa uskonnollinen oikeutus toimii välineenä syrjäyttää, tuomita ja karkottaa eri mieltä olevat – väkivallan henkinen muoto, joka rapauttaa uskonnon julkisen legitimiteetin.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.

Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.

Tietäkää, että pakottaminen uskooon, se on vastoin Jeesuksen opetuksia.

Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.




Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Anonyymi00093 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Lähetyskäsky ei tarkoita psykoterroria eikä väkivaltaa.

Jeesus saarnasi pakkokäännytyksiä vastaan.

Tietäkää, että pakottaminen uskooon, se on vastoin Jeesuksen opetuksia.

Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.




Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.

Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Anonyymi00094 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.

Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Lue lisää

Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Anonyymi00095 kirjoitti:

Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Lue lisää

Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.


Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?


Matteus 10:14 – Tomun pudistaminen jaloista



"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)



Tämän ohjeen merkitys on selvä: evankeliumia ei ole tarkoitus pakottaa kenellekään. Sanoma kerrotaan, ja jokaisella ihmisellä on vapaus ottaa se vastaan tai hylätä se. Jos ihminen ei halua kuulla, opetuslapsen tehtävä ei ole palata yhä uudelleen painostamaan tai yrittämään väkisin muuttaa hänen mieltään.

Tomun pudistaminen jaloista oli merkki siitä, että tehtävä oli suoritettu. Sanoma oli annettu, ja vastuu siirtyi kuulijalle. Sen jälkeen opetuslapsen tuli jatkaa matkaansa niiden luo, jotka olivat valmiita kuuntelemaan.

Tämä osoittaa, ettei Jeesus opettanut miljoonia kertoja toistuvaa pakottamista tai loputonta suostuttelua. Yksi selkeä todistus riittää. Sen jälkeen ihmisen oma ratkaisu ratkaisee, ja julistajan tulee kunnioittaa sitä ja siirtyä eteenpäin.

Kristillinen usko perustuu vapaaehtoiseen vastaanottamiseen, ei pakkoon. Jeesuksen sanat opettavat kunnioittamaan ihmisen valintaa ja käyttämään aika niiden auttamiseen, jotka haluavat kuulla.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Matteus 10:14: Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne.


Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?


Matteus 10:14 – Tomun pudistaminen jaloista



"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)



Tämän ohjeen merkitys on selvä: evankeliumia ei ole tarkoitus pakottaa kenellekään. Sanoma kerrotaan, ja jokaisella ihmisellä on vapaus ottaa se vastaan tai hylätä se. Jos ihminen ei halua kuulla, opetuslapsen tehtävä ei ole palata yhä uudelleen painostamaan tai yrittämään väkisin muuttaa hänen mieltään.

Tomun pudistaminen jaloista oli merkki siitä, että tehtävä oli suoritettu. Sanoma oli annettu, ja vastuu siirtyi kuulijalle. Sen jälkeen opetuslapsen tuli jatkaa matkaansa niiden luo, jotka olivat valmiita kuuntelemaan.

Tämä osoittaa, ettei Jeesus opettanut miljoonia kertoja toistuvaa pakottamista tai loputonta suostuttelua. Yksi selkeä todistus riittää. Sen jälkeen ihmisen oma ratkaisu ratkaisee, ja julistajan tulee kunnioittaa sitä ja siirtyä eteenpäin.

Kristillinen usko perustuu vapaaehtoiseen vastaanottamiseen, ei pakkoon. Jeesuksen sanat opettavat kunnioittamaan ihmisen valintaa ja käyttämään aika niiden auttamiseen, jotka haluavat kuulla.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Matteus 10:14 – Tomun pudistaminen jaloista



"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)


Jeesuksen ohjeen merkitys on selvä: evankeliumia ei ole tarkoitus pakottaa kenellekään. Sanoma julistetaan, ja jokaisella ihmisellä on vapaus ottaa se vastaan tai hylätä se. Jos ihminen ei halua kuulla, opetuslapsen tehtävä ei ole jatkaa loputonta painostamista tai yrittää murtaa toisen tahtoa yhä uusilla yrityksillä.

Juuri siksi Jeesus sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Tämä oli näkyvä merkki siitä, että tehtävä oli täytetty. Sanoma oli annettu, kuulija oli tehnyt ratkaisunsa, ja julistajan tuli jatkaa eteenpäin. Jeesus ei käskenyt jäämään väittelemään, painostamaan tai palaamaan loputtomasti saman ihmisen luo.

Jos joku väittää, että samaa ihmistä pitäisi yrittää käännyttää loputtomasti – kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja – hän opettaa jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tässä kohdassa. Jeesuksen käsky oli nimenomaan lähteä pois silloin, kun sanomaa ei otettu vastaan.

Loputon painostaminen voi jopa vääristää evankeliumin luonteen. Hyvä sanoma muuttuu helposti kuulijan kokemuksessa rasitteeksi, jos sitä toistetaan vastoin hänen selvästi ilmaisemaansa tahtoa. Kun ihmisen kielteistä vastausta ei kunnioiteta, hän voi alkaa yhdistää itse evankeliumin epämiellyttävään kokemukseen. Tällöin jatkuva painostus ei enää palvele Kristuksen asiaa, vaan voi etäännyttää ihmistä entisestään.

Jeesuksen toimintatapa oli erilainen. Hän kutsui ihmisiä seuraamaan itseään, mutta ei pakottanut. Hän antoi ihmisille mahdollisuuden valita. Kun joku torjui sanoman, Jeesus opetti opetuslapsiaan siirtymään eteenpäin niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Siksi Matteus 10:14 muistuttaa tärkeästä periaatteesta: uskollisuus Kristukselle ei tarkoita sitä, että samaa ihmistä painostetaan loputtomasti. Uskollisuus tarkoittaa sitä, että julistetaan totuus rakkaudessa, annetaan ihmiselle mahdollisuus vastata ja kunnioitetaan hänen ratkaisuansa. Sen jälkeen toimitaan juuri niin kuin Jeesus käski – pudistetaan tomu jaloista ja jatketaan eteenpäin.

Evankeliumi kutsuu, se ei pakota. Se vetoaa ihmisen sydämeen, mutta ei murskaa hänen tahtoaan. Tämä on Jeesuksen oma esimerkki ja hänen antamansa käsky opetuslapsilleen.

Anonyymi00097 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.



Matteus 10:14 – Tomun pudistaminen jaloista



"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)


Jeesuksen ohjeen merkitys on selvä: evankeliumia ei ole tarkoitus pakottaa kenellekään. Sanoma julistetaan, ja jokaisella ihmisellä on vapaus ottaa se vastaan tai hylätä se. Jos ihminen ei halua kuulla, opetuslapsen tehtävä ei ole jatkaa loputonta painostamista tai yrittää murtaa toisen tahtoa yhä uusilla yrityksillä.

Juuri siksi Jeesus sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Tämä oli näkyvä merkki siitä, että tehtävä oli täytetty. Sanoma oli annettu, kuulija oli tehnyt ratkaisunsa, ja julistajan tuli jatkaa eteenpäin. Jeesus ei käskenyt jäämään väittelemään, painostamaan tai palaamaan loputtomasti saman ihmisen luo.

Jos joku väittää, että samaa ihmistä pitäisi yrittää käännyttää loputtomasti – kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja – hän opettaa jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tässä kohdassa. Jeesuksen käsky oli nimenomaan lähteä pois silloin, kun sanomaa ei otettu vastaan.

Loputon painostaminen voi jopa vääristää evankeliumin luonteen. Hyvä sanoma muuttuu helposti kuulijan kokemuksessa rasitteeksi, jos sitä toistetaan vastoin hänen selvästi ilmaisemaansa tahtoa. Kun ihmisen kielteistä vastausta ei kunnioiteta, hän voi alkaa yhdistää itse evankeliumin epämiellyttävään kokemukseen. Tällöin jatkuva painostus ei enää palvele Kristuksen asiaa, vaan voi etäännyttää ihmistä entisestään.

Jeesuksen toimintatapa oli erilainen. Hän kutsui ihmisiä seuraamaan itseään, mutta ei pakottanut. Hän antoi ihmisille mahdollisuuden valita. Kun joku torjui sanoman, Jeesus opetti opetuslapsiaan siirtymään eteenpäin niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Siksi Matteus 10:14 muistuttaa tärkeästä periaatteesta: uskollisuus Kristukselle ei tarkoita sitä, että samaa ihmistä painostetaan loputtomasti. Uskollisuus tarkoittaa sitä, että julistetaan totuus rakkaudessa, annetaan ihmiselle mahdollisuus vastata ja kunnioitetaan hänen ratkaisuansa. Sen jälkeen toimitaan juuri niin kuin Jeesus käski – pudistetaan tomu jaloista ja jatketaan eteenpäin.

Evankeliumi kutsuu, se ei pakota. Se vetoaa ihmisen sydämeen, mutta ei murskaa hänen tahtoaan. Tämä on Jeesuksen oma esimerkki ja hänen antamansa käsky opetuslapsilleen.

Lue lisää

Jos joku väittää, että samaa ihmistä pitäisi yrittää käännyttää loputtomasti – kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja – hän opettaa jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tässä kohdassa. Jeesuksen käsky oli nimenomaan lähteä pois silloin, kun sanomaa ei otettu vastaan.

Anonyymi00098 kirjoitti:

Jos joku väittää, että samaa ihmistä pitäisi yrittää käännyttää loputtomasti – kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja – hän opettaa jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tässä kohdassa. Jeesuksen käsky oli nimenomaan lähteä pois silloin, kun sanomaa ei otettu vastaan.

Lue lisää

Loputon painostaminen voi jopa vääristää evankeliumin luonteen. Hyvä sanoma muuttuu helposti kuulijan kokemuksessa rasitteeksi, jos sitä toistetaan vastoin hänen selvästi ilmaisemaansa tahtoa. Kun ihmisen kielteistä vastausta ei kunnioiteta, hän voi alkaa yhdistää itse evankeliumin epämiellyttävään kokemukseen. Tällöin jatkuva painostus ei enää palvele Kristuksen asiaa, vaan voi etäännyttää ihmistä entisestään.

Anonyymi00099 kirjoitti:

Loputon painostaminen voi jopa vääristää evankeliumin luonteen. Hyvä sanoma muuttuu helposti kuulijan kokemuksessa rasitteeksi, jos sitä toistetaan vastoin hänen selvästi ilmaisemaansa tahtoa. Kun ihmisen kielteistä vastausta ei kunnioiteta, hän voi alkaa yhdistää itse evankeliumin epämiellyttävään kokemukseen. Tällöin jatkuva painostus ei enää palvele Kristuksen asiaa, vaan voi etäännyttää ihmistä entisestään.

Lue lisää

Evankeliumi kutsuu, se ei pakota. Se vetoaa ihmisen sydämeen, mutta ei murskaa hänen tahtoaan. Tämä on Jeesuksen oma esimerkki ja hänen antamansa käsky opetuslapsilleen.

Anonyymi00100 kirjoitti:

Evankeliumi kutsuu, se ei pakota. Se vetoaa ihmisen sydämeen, mutta ei murskaa hänen tahtoaan. Tämä on Jeesuksen oma esimerkki ja hänen antamansa käsky opetuslapsilleen.

Jos joku väittää, että samaa ihmistä pitäisi yrittää käännyttää loputtomasti – kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja – hän opettaa jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tässä kohdassa. Jeesuksen käsky oli nimenomaan lähteä pois silloin, kun sanomaa ei otettu vastaan.

Loputon painostaminen voi jopa vääristää evankeliumin luonteen. Hyvä sanoma muuttuu helposti kuulijan kokemuksessa rasitteeksi, jos sitä toistetaan vastoin hänen selvästi ilmaisemaansa tahtoa. Kun ihmisen kielteistä vastausta ei kunnioiteta, hän voi alkaa yhdistää itse evankeliumin epämiellyttävään kokemukseen. Tällöin jatkuva painostus ei enää palvele Kristuksen asiaa, vaan voi etäännyttää ihmistä entisestään.

Anonyymi00101 kirjoitti:

Jos joku väittää, että samaa ihmistä pitäisi yrittää käännyttää loputtomasti – kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kertoja – hän opettaa jotain muuta kuin mitä Jeesus opetti tässä kohdassa. Jeesuksen käsky oli nimenomaan lähteä pois silloin, kun sanomaa ei otettu vastaan.

Loputon painostaminen voi jopa vääristää evankeliumin luonteen. Hyvä sanoma muuttuu helposti kuulijan kokemuksessa rasitteeksi, jos sitä toistetaan vastoin hänen selvästi ilmaisemaansa tahtoa. Kun ihmisen kielteistä vastausta ei kunnioiteta, hän voi alkaa yhdistää itse evankeliumin epämiellyttävään kokemukseen. Tällöin jatkuva painostus ei enää palvele Kristuksen asiaa, vaan voi etäännyttää ihmistä entisestään.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?


Jos joku opettaa, että samoja entisiä kristittyjä tulee yrittää käännyttää yhä uudelleen ja uudelleen takaisih samaan uskontoon, vaikka tämä on selvästi torjunut sanoman, hän ei noudata Matteuksen 10:14:n ohjetta vaan toimii sitä vastaan. Jeesus ei sanonut: "Palatkaa yhä uudelleen, kunnes hän suostuu." Hän sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Käsky oli lopettaa yritys kyseisessä paikassa ja jatkaa niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Jeesuksen käsky sulkee pois ajatuksen loputtomasta painostamisesta. Jos tarkoitus olisi ollut toistaa samaa sanomaa tuhansia kertoja, tomun pudistamisella ei olisi ollut mitään merkitystä. Koko käsky menettäisi tarkoituksensa. Juuri siksi Jeesus antoi näkyvän eleen: se merkitsi, että asia oli jätetty Jumalan ja kuulijan omantunnon varaan.

Evankeliumin julistaminen ei ole ihmisen tahdon murtamista vaan totuuden esittämistä. Kun sanoma on selkeästi kerrottu ja ihminen tietoisesti sanoo "ei", hänen vastauksensa on kuultu. Jos tätä vastausta ei kunnioiteta, julistaja lakkaa toimimasta Jeesuksen antaman mallin mukaan ja alkaa korvata Kristuksen käskyn omalla menetelmällään.

Loputon painostaminen ei lisää evankeliumin voimaa. Päinvastoin, se voi peittää alleen sen, mitä evankeliumi todella on. Ilosanoma muuttuu helposti kuulijan silmissä jatkuvaksi häirinnäksi, jos hänen kielteistä vastaustaan ei koskaan hyväksytä. Tällöin ongelmana ei ole evankeliumi, vaan tapa, jolla sitä julistetaan.

Jeesus ei koskaan opettanut, että ihmisen tahto pitäisi kuluttaa loppuun toistolla, kunnes vastarinta murtuu. Hän opetti julistamaan, kutsumaan, todistamaan – ja jos sanoma torjutaan, lähtemään eteenpäin. Tämä osoittaa luottamusta siihen, että Jumala itse vaikuttaa ihmisen sydämessä. Julistajan tehtävä ei ole pakottaa päätöstä, vaan olla uskollinen sanoman välittäjä.

Siksi jatkuva, loputon painostaminen ei ole merkki suuremmasta uskollisuudesta Jeesukselle. Se voi olla merkki siitä, ettei hänen omaa käskyään "pudistakaa tomu jaloistanne" oteta vakavasti. Kristuksen seuraaja ei mittaa uskollisuuttaan sillä, kuinka monta kertaa hän toistaa saman asian vastentahtoiselle ihmiselle, vaan sillä, että hän toimii niin kuin Kristus käski: julistaa uskollisesti, kunnioittaa kuulijan ratkaisua ja jättää lopputuloksen Jumalan käsiin.

Anonyymi00102 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?


Jos joku opettaa, että samoja entisiä kristittyjä tulee yrittää käännyttää yhä uudelleen ja uudelleen takaisih samaan uskontoon, vaikka tämä on selvästi torjunut sanoman, hän ei noudata Matteuksen 10:14:n ohjetta vaan toimii sitä vastaan. Jeesus ei sanonut: "Palatkaa yhä uudelleen, kunnes hän suostuu." Hän sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Käsky oli lopettaa yritys kyseisessä paikassa ja jatkaa niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Jeesuksen käsky sulkee pois ajatuksen loputtomasta painostamisesta. Jos tarkoitus olisi ollut toistaa samaa sanomaa tuhansia kertoja, tomun pudistamisella ei olisi ollut mitään merkitystä. Koko käsky menettäisi tarkoituksensa. Juuri siksi Jeesus antoi näkyvän eleen: se merkitsi, että asia oli jätetty Jumalan ja kuulijan omantunnon varaan.

Evankeliumin julistaminen ei ole ihmisen tahdon murtamista vaan totuuden esittämistä. Kun sanoma on selkeästi kerrottu ja ihminen tietoisesti sanoo "ei", hänen vastauksensa on kuultu. Jos tätä vastausta ei kunnioiteta, julistaja lakkaa toimimasta Jeesuksen antaman mallin mukaan ja alkaa korvata Kristuksen käskyn omalla menetelmällään.

Loputon painostaminen ei lisää evankeliumin voimaa. Päinvastoin, se voi peittää alleen sen, mitä evankeliumi todella on. Ilosanoma muuttuu helposti kuulijan silmissä jatkuvaksi häirinnäksi, jos hänen kielteistä vastaustaan ei koskaan hyväksytä. Tällöin ongelmana ei ole evankeliumi, vaan tapa, jolla sitä julistetaan.

Jeesus ei koskaan opettanut, että ihmisen tahto pitäisi kuluttaa loppuun toistolla, kunnes vastarinta murtuu. Hän opetti julistamaan, kutsumaan, todistamaan – ja jos sanoma torjutaan, lähtemään eteenpäin. Tämä osoittaa luottamusta siihen, että Jumala itse vaikuttaa ihmisen sydämessä. Julistajan tehtävä ei ole pakottaa päätöstä, vaan olla uskollinen sanoman välittäjä.

Siksi jatkuva, loputon painostaminen ei ole merkki suuremmasta uskollisuudesta Jeesukselle. Se voi olla merkki siitä, ettei hänen omaa käskyään "pudistakaa tomu jaloistanne" oteta vakavasti. Kristuksen seuraaja ei mittaa uskollisuuttaan sillä, kuinka monta kertaa hän toistaa saman asian vastentahtoiselle ihmiselle, vaan sillä, että hän toimii niin kuin Kristus käski: julistaa uskollisesti, kunnioittaa kuulijan ratkaisua ja jättää lopputuloksen Jumalan käsiin.

Lue lisää

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?



Jos joku opettaa, että samoja entisiä kristittyjä tulee yrittää käännyttää yhä uudelleen ja uudelleen takaisih samaan uskontoon, vaikka tämä on selvästi torjunut sanoman, hän ei noudata Matteuksen 10:14:n ohjetta vaan toimii sitä vastaan. Jeesus ei sanonut: "Palatkaa yhä uudelleen, kunnes hän suostuu." Hän sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Käsky oli lopettaa yritys kyseisessä paikassa ja jatkaa niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Jeesuksen käsky sulkee pois ajatuksen loputtomasta painostamisesta. Jos tarkoitus olisi ollut toistaa samaa sanomaa tuhansia kertoja, tomun pudistamisella ei olisi ollut mitään merkitystä. Koko käsky menettäisi tarkoituksensa. Juuri siksi Jeesus antoi näkyvän eleen: se merkitsi, että asia oli jätetty Jumalan ja kuulijan omantunnon varaan.

Anonyymi00103 kirjoitti:

"MUISTA: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Näin on määrätty ja on syytä totella Jumalaa."

Myös sinut tuomitaan siitä, että olet tehnyt kristinuskosta vielä vastenmielisemmän kuin se alun perin oli. Jumala ei käske ketään kääntymään väkisin.


Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?



Jos joku opettaa, että samoja entisiä kristittyjä tulee yrittää käännyttää yhä uudelleen ja uudelleen takaisih samaan uskontoon, vaikka tämä on selvästi torjunut sanoman, hän ei noudata Matteuksen 10:14:n ohjetta vaan toimii sitä vastaan. Jeesus ei sanonut: "Palatkaa yhä uudelleen, kunnes hän suostuu." Hän sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Käsky oli lopettaa yritys kyseisessä paikassa ja jatkaa niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Jeesuksen käsky sulkee pois ajatuksen loputtomasta painostamisesta. Jos tarkoitus olisi ollut toistaa samaa sanomaa tuhansia kertoja, tomun pudistamisella ei olisi ollut mitään merkitystä. Koko käsky menettäisi tarkoituksensa. Juuri siksi Jeesus antoi näkyvän eleen: se merkitsi, että asia oli jätetty Jumalan ja kuulijan omantunnon varaan.

Lue lisää

Evankeliumin julistaminen ei ole ihmisen tahdon murtamista vaan totuuden esittämistä. Kun sanoma on selkeästi kerrottu ja ihminen tietoisesti sanoo "ei", hänen vastauksensa on kuultu. Jos tätä vastausta ei kunnioiteta, julistaja lakkaa toimimasta Jeesuksen antaman mallin mukaan ja alkaa korvata Kristuksen käskyn omalla menetelmällään.

Loputon painostaminen ei lisää evankeliumin voimaa. Päinvastoin, se voi peittää alleen sen, mitä evankeliumi todella on. Ilosanoma muuttuu helposti kuulijan silmissä jatkuvaksi häirinnäksi, jos hänen kielteistä vastaustaan ei koskaan hyväksytä. Tällöin ongelmana ei ole evankeliumi, vaan tapa, jolla sitä julistetaan.

Anonyymi00104 kirjoitti:

Evankeliumin julistaminen ei ole ihmisen tahdon murtamista vaan totuuden esittämistä. Kun sanoma on selkeästi kerrottu ja ihminen tietoisesti sanoo "ei", hänen vastauksensa on kuultu. Jos tätä vastausta ei kunnioiteta, julistaja lakkaa toimimasta Jeesuksen antaman mallin mukaan ja alkaa korvata Kristuksen käskyn omalla menetelmällään.

Loputon painostaminen ei lisää evankeliumin voimaa. Päinvastoin, se voi peittää alleen sen, mitä evankeliumi todella on. Ilosanoma muuttuu helposti kuulijan silmissä jatkuvaksi häirinnäksi, jos hänen kielteistä vastaustaan ei koskaan hyväksytä. Tällöin ongelmana ei ole evankeliumi, vaan tapa, jolla sitä julistetaan.

Lue lisää

Jeesus ei koskaan opettanut, että ihmisen tahto pitäisi kuluttaa loppuun toistolla, kunnes vastarinta murtuu. Hän opetti julistamaan, kutsumaan, todistamaan – ja jos sanoma torjutaan, lähtemään eteenpäin. Tämä osoittaa luottamusta siihen, että Jumala itse vaikuttaa ihmisen sydämessä. Julistajan tehtävä ei ole pakottaa päätöstä, vaan olla uskollinen sanoman välittäjä.

Anonyymi00105 kirjoitti:

Jeesus ei koskaan opettanut, että ihmisen tahto pitäisi kuluttaa loppuun toistolla, kunnes vastarinta murtuu. Hän opetti julistamaan, kutsumaan, todistamaan – ja jos sanoma torjutaan, lähtemään eteenpäin. Tämä osoittaa luottamusta siihen, että Jumala itse vaikuttaa ihmisen sydämessä. Julistajan tehtävä ei ole pakottaa päätöstä, vaan olla uskollinen sanoman välittäjä.

Lue lisää

Siksi jatkuva, loputon painostaminen ei ole merkki suuremmasta uskollisuudesta Jeesukselle. Se voi olla merkki siitä, ettei hänen omaa käskyään "pudistakaa tomu jaloistanne" oteta vakavasti. Kristuksen seuraaja ei mittaa uskollisuuttaan sillä, kuinka monta kertaa hän toistaa saman asian vastentahtoiselle ihmiselle, vaan sillä, että hän toimii niin kuin Kristus käski: julistaa uskollisesti, kunnioittaa kuulijan ratkaisua ja jättää lopputuloksen Jumalan käsiin.

Anonyymi00106 kirjoitti:

Siksi jatkuva, loputon painostaminen ei ole merkki suuremmasta uskollisuudesta Jeesukselle. Se voi olla merkki siitä, ettei hänen omaa käskyään "pudistakaa tomu jaloistanne" oteta vakavasti. Kristuksen seuraaja ei mittaa uskollisuuttaan sillä, kuinka monta kertaa hän toistaa saman asian vastentahtoiselle ihmiselle, vaan sillä, että hän toimii niin kuin Kristus käski: julistaa uskollisesti, kunnioittaa kuulijan ratkaisua ja jättää lopputuloksen Jumalan käsiin.

Lue lisää

"Olet eksyksissä, ei krishna luonnut mitään, vastaukset löytyy kristinuskosta ja raamatusta"

OLET VÄÄRÄLLÄ ALUEELLA, TÄMÄ EI OLE KRISTNUSKON PALSTA.

Mitä uutta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet

Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten?

On myös käynyt selväksi, että kaikki ”hindut” noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia".


Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi.

Ja että kaikki kristityt pääsevät "taivaaseen" ja kaikki hindut menevät helvettiin, sekin on tullut selväksi. Mitä sitten?

Täytyy aloittaa jatkuvasti uusia keskusteluketjuja, joissa kerrotaan sama asia yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki hindut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin ja kaikki kristityt ovat hyviä ja pääsevät taivaaseen.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

On myös tehty selväksi, että jos me hindut emme tee "parannusta" (emmekä enää tee "parannusta" takaisin kristinuskoon, mikä itse asiassa tarkoittaa siirtymistä takaisin alemmalle evoluutiotasolle), me kaikki joudumme helvettiin.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

Mitä muuta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan.

Kaikki on jo tullut selväksi.

Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".

Mitä sitten?

Hankkikaa itsellenne elämä.

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Niin, hindut ovat eksytetyt pakanalaumat, ja he kaikki vapisevat pelosta.

Mitä sitten? Kaikki on jo tullut selväksi.



"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.

"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."

Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.

Anonyymi00107 kirjoitti:

"Olet eksyksissä, ei krishna luonnut mitään, vastaukset löytyy kristinuskosta ja raamatusta"

OLET VÄÄRÄLLÄ ALUEELLA, TÄMÄ EI OLE KRISTNUSKON PALSTA.

Mitä uutta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet

Eivätkö kristityt kyllästy jatkuvasti sanomaan samaa asiaa, kuinka pahoja hindut ovat ja kuinka hyviä he itse ovat? Okei, nyt kaikki on tullut selväksi: kaikki hindut ovat pahoja ja kaikki kristityt hyviä. Kuinka kauan aiotte vielä toistaa samaa asiaa, hindut ovat pahoja, kaikki saatanasta, se on jo selvää. Mutta te jatkatte saman asian toistamista, vaikka se on jo tullut kaikille selväksi: hindujen pahuus ja kristittyjen hyvyys. Mitä sitten?

On myös käynyt selväksi, että kaikki ”hindut” noudattavat "väärää idän saatanallista oppia", ja kaikki kristityt noudattavat "oikeaa jumalallista oppia".


Mitä sitten? Se on jo tullut selväksi.

Ja että kaikki kristityt pääsevät "taivaaseen" ja kaikki hindut menevät helvettiin, sekin on tullut selväksi. Mitä sitten?

Täytyy aloittaa jatkuvasti uusia keskusteluketjuja, joissa kerrotaan sama asia yhä uudelleen ja uudelleen, että kaikki hindut ovat pahoja ja joutuvat helvettiin ja kaikki kristityt ovat hyviä ja pääsevät taivaaseen.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

On myös tehty selväksi, että jos me hindut emme tee "parannusta" (emmekä enää tee "parannusta" takaisin kristinuskoon, mikä itse asiassa tarkoittaa siirtymistä takaisin alemmalle evoluutiotasolle), me kaikki joudumme helvettiin.

Mitä sitten?

Tuli jo selväksi ja se siitä.

Mitä muuta voitte sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan.

Kaikki on jo tullut selväksi.

Me hindut olemme kaikki pahoja ja "väärällä tiellä", ja te kristityt olette kaikki "hyviä"ja "oikealla tiellä".

Mitä sitten?

Hankkikaa itsellenne elämä.

"Surkeat eksytetyt pakanalaumat kööriytyvät toisistaan turvaa hakien, kun jollain tasolla tajuavat loppunsa lähestyvän."

Niin, hindut ovat eksytetyt pakanalaumat, ja he kaikki vapisevat pelosta.

Mitä sitten? Kaikki on jo tullut selväksi.



"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

POISTUKAA SITTEN PAHOLAISEN PALSTALTA.

"Ei kiinnosta tuommoinen sikasontaoppi. Helvetistä on peräisin koko oppi ja sinne joutuu kaikki ketkä sellaista seuraa."

Ilmeisesti jokin vetää sinua tänne, koska et pysty poistumaan tältä palstalta, jokin pitää sinut täällä. Ilmeisesti "saatana" pitää sinut täällä, muuten olisit jo kauan sitten poistunut täältä.

Lue lisää

"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

Miksi silloin vietätte aikaanne täällä? Jos todella uskotte tämän olevan "paholaisen aluetta", miksi palaatte tänne yhä uudelleen? Mikä saa teidät jatkuvasti palaamaan paikkaan, jota itse kuvaatte pimeyden valtakunnaksi?

Jos tarkoituksenne oli kertoa uskostanne, se on jo tullut selväksi.

Jos tarkoituksenne on vain toistaa sama väite loputtomasti, se ei enää lisää ymmärrystä eikä vakuuta ketään.

Se herättää vain yhden kysymyksen:

Mitä uutta teillä on sanottavana, mitä emme olisi jo kuulleet lukemattomia kertoja?

Anonyymi00108 kirjoitti:

"Ainoa oikea uskonto on kristinusko. Muut ovat paholaisen pahuutta."

Miksi silloin vietätte aikaanne täällä? Jos todella uskotte tämän olevan "paholaisen aluetta", miksi palaatte tänne yhä uudelleen? Mikä saa teidät jatkuvasti palaamaan paikkaan, jota itse kuvaatte pimeyden valtakunnaksi?

Jos tarkoituksenne oli kertoa uskostanne, se on jo tullut selväksi.

Jos tarkoituksenne on vain toistaa sama väite loputtomasti, se ei enää lisää ymmärrystä eikä vakuuta ketään.

Se herättää vain yhden kysymyksen:

Mitä uutta teillä on sanottavana, mitä emme olisi jo kuulleet lukemattomia kertoja?

Lue lisää

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?



Jos joku opettaa, että samoja entisiä kristittyjä tulee yrittää käännyttää yhä uudelleen ja uudelleen takaisih samaan uskontoon, vaikka tämä on selvästi torjunut sanoman, hän ei noudata Matteuksen 10:14:n ohjetta vaan toimii sitä vastaan. Jeesus ei sanonut: "Palatkaa yhä uudelleen, kunnes hän suostuu." Hän sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Käsky oli lopettaa yritys kyseisessä paikassa ja jatkaa niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Jeesuksen käsky sulkee pois ajatuksen loputtomasta painostamisesta. Jos tarkoitus olisi ollut toistaa samaa sanomaa tuhansia kertoja, tomun pudistamisella ei olisi ollut mitään merkitystä. Koko käsky menettäisi tarkoituksensa. Juuri siksi Jeesus antoi näkyvän eleen: se merkitsi, että asia oli jätetty Jumalan ja kuulijan omantunnon varaan.

Anonyymi00109 kirjoitti:

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa? Eikö yksi tai kaksi kertaa riitä? Jos olet kristitty, miksi et seuraa Jeesuksen käskyjä? Hän ei käskenyt käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti toistamalla samaa entisille kristityille! Käskikö hän sinua sabotoimaan kristillistä uskoa niin, että siitä tulisi vastenmielinen? Käskikö Jeesus pakottamaan miljoonia kertoja toistamalla samaa, niin kauan, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?



Jos joku opettaa, että samoja entisiä kristittyjä tulee yrittää käännyttää yhä uudelleen ja uudelleen takaisih samaan uskontoon, vaikka tämä on selvästi torjunut sanoman, hän ei noudata Matteuksen 10:14:n ohjetta vaan toimii sitä vastaan. Jeesus ei sanonut: "Palatkaa yhä uudelleen, kunnes hän suostuu." Hän sanoi: *"Pudistakaa tomu jaloistanne."* Käsky oli lopettaa yritys kyseisessä paikassa ja jatkaa niiden luo, jotka olivat valmiita kuulemaan.

Jeesuksen käsky sulkee pois ajatuksen loputtomasta painostamisesta. Jos tarkoitus olisi ollut toistaa samaa sanomaa tuhansia kertoja, tomun pudistamisella ei olisi ollut mitään merkitystä. Koko käsky menettäisi tarkoituksensa. Juuri siksi Jeesus antoi näkyvän eleen: se merkitsi, että asia oli jätetty Jumalan ja kuulijan omantunnon varaan.

Lue lisää

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti?
Käskikö Jeesus todella palaamaan saman ihmisen luo yhä uudelleen toistamaan samaa sanomaa? Käskeekö hän yrittämään kerran, sata kertaa, tuhat kertaa – niin kauan, että toinen ei enää jaksa kuunnella?
Vai sanoiko hän aivan päinvastoin?
"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)
Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?
Ei missään.
Jos ihminen on jo kuullut sanoman, ymmärtänyt sen ja tietoisesti hylännyt sen, Jeesuksen käsky ei ollut jatkaa painostamista vaan lähteä eteenpäin. Tomun pudistaminen ei ollut väliaikainen tauko ennen seuraavaa yritystä, vaan merkki siitä, että tehtävä oli tehty ja vastuu jätetty kuulijan ja Jumalan välille.

Anonyymi00110 kirjoitti:

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti?
Käskikö Jeesus todella palaamaan saman ihmisen luo yhä uudelleen toistamaan samaa sanomaa? Käskeekö hän yrittämään kerran, sata kertaa, tuhat kertaa – niin kauan, että toinen ei enää jaksa kuunnella?
Vai sanoiko hän aivan päinvastoin?
"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)
Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?
Ei missään.
Jos ihminen on jo kuullut sanoman, ymmärtänyt sen ja tietoisesti hylännyt sen, Jeesuksen käsky ei ollut jatkaa painostamista vaan lähteä eteenpäin. Tomun pudistaminen ei ollut väliaikainen tauko ennen seuraavaa yritystä, vaan merkki siitä, että tehtävä oli tehty ja vastuu jätetty kuulijan ja Jumalan välille.

Lue lisää

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti?
Käskikö Jeesus todella palaamaan saman ihmisen luo yhä uudelleen toistamaan samaa sanomaa?

Anonyymi00111 kirjoitti:

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä loputtomasti?
Käskikö Jeesus todella palaamaan saman ihmisen luo yhä uudelleen toistamaan samaa sanomaa?

"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)
Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?
Ei missään.

Anonyymi00112 kirjoitti:

"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)
Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?
Ei missään.

Lue lisää

Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?

Anonyymi00113 kirjoitti:

Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?

"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)
Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?
Ei missään.
Jos ihminen on jo kuullut sanoman, ymmärtänyt sen ja tietoisesti hylännyt sen, Jeesuksen käsky ei ollut jatkaa painostamista vaan lähteä eteenpäin. Tomun pudistaminen ei ollut väliaikainen tauko ennen seuraavaa yritystä, vaan merkki siitä, että tehtävä oli tehty ja vastuu jätetty kuulijan ja Jumalan välille.
Siksi herää väistämätön kysymys:
Jos kutsut itseäsi Jeesuksen seuraajaksi, miksi et noudata Jeesuksen omaa käskyä?
Miksi palaat jatkuvasti samojen entisten kristittyjen luo toistamaan täsmälleen saman viestin, jonka he ovat jo kuulleet lukemattomia kertoja? Mitä kuvittelet saavuttavasi sadannella tai tuhannennella toistolla, mitä ensimmäinen kerta ei jo tehnyt?

Anonyymi00114 kirjoitti:

"Ja jokainen, joka ei ota teitä vastaan eikä kuule teidän sanojanne, kun lähdette siitä talosta tai kaupungista, pudistakaa tomu jaloistanne." (Matt. 10:14)
Missä kohtaa tässä käskyssä Jeesus sanoo: "Palaa takaisin huomenna." Missä hän käskee yrittämään loputtomasti, kunnes toinen vihdoin murtuu?
Ei missään.
Jos ihminen on jo kuullut sanoman, ymmärtänyt sen ja tietoisesti hylännyt sen, Jeesuksen käsky ei ollut jatkaa painostamista vaan lähteä eteenpäin. Tomun pudistaminen ei ollut väliaikainen tauko ennen seuraavaa yritystä, vaan merkki siitä, että tehtävä oli tehty ja vastuu jätetty kuulijan ja Jumalan välille.
Siksi herää väistämätön kysymys:
Jos kutsut itseäsi Jeesuksen seuraajaksi, miksi et noudata Jeesuksen omaa käskyä?
Miksi palaat jatkuvasti samojen entisten kristittyjen luo toistamaan täsmälleen saman viestin, jonka he ovat jo kuulleet lukemattomia kertoja? Mitä kuvittelet saavuttavasi sadannella tai tuhannennella toistolla, mitä ensimmäinen kerta ei jo tehnyt?

Lue lisää

Siksi herää väistämätön kysymys:
Jos kutsut itseäsi Jeesuksen seuraajaksi, miksi et noudata Jeesuksen omaa käskyä?
Miksi palaat jatkuvasti samojen entisten kristittyjen luo toistamaan täsmälleen saman viestin, jonka he ovat jo kuulleet lukemattomia kertoja? Mitä kuvittelet saavuttavasi sadannella tai tuhannennella toistolla, mitä ensimmäinen kerta ei jo tehnyt?

Anonyymi00115 kirjoitti:

Siksi herää väistämätön kysymys:
Jos kutsut itseäsi Jeesuksen seuraajaksi, miksi et noudata Jeesuksen omaa käskyä?
Miksi palaat jatkuvasti samojen entisten kristittyjen luo toistamaan täsmälleen saman viestin, jonka he ovat jo kuulleet lukemattomia kertoja? Mitä kuvittelet saavuttavasi sadannella tai tuhannennella toistolla, mitä ensimmäinen kerta ei jo tehnyt?

Lue lisää

Jeesus ei käskenyt kuluttamaan ihmistä loppuun jatkuvalla toistolla. Hän ei käskenyt tehdä evankeliumista sellaista, että ihmiset alkavat yhdistää sen pelkkään painostukseen, väsyttämiseen ja häirintään.
Jos sama sanoma työnnetään ihmiselle vastoin hänen tahtoaan yhä uudelleen, ongelmana ei enää ole se, että evankeliumi olisi tullut julistetuksi. Ongelmaksi tulee se, että julistaja kieltäytyy hyväksymästä vastausta.
Se ei ole enää todistamista.
Se on toisen päätöksen jatkuvaa kyseenalaistamista.
Se ei osoita luottamusta Jumalaan.
Se osoittaa luottamusta siihen, että loputon toisto saa aikaan sen, mitä Jeesuksen käsky ei vaatinut.
Erityisen kummallista tämä on silloin, kun kohteena ovat entiset kristityt. He eivät tarvitse selitystä siitä, mitä kristinusko opettaa. He ovat usein kuulleet sen lapsuudesta asti, vuosien ajan, joskus päivittäin. He tietävät jo, mitä synti, pelastus, Jeesus, armo, taivas ja helvetti tarkoittavat kristillisessä opetuksessa.
Mitä uutta sadannes julistus enää tuo?
Jos vastaus on: "Ei mitään, mutta toistamme sen silti", silloin kyse ei enää ole Jeesuksen käskyn noudattamisesta vaan omasta toimintamallista.

Anonyymi00116 kirjoitti:

Jeesus ei käskenyt kuluttamaan ihmistä loppuun jatkuvalla toistolla. Hän ei käskenyt tehdä evankeliumista sellaista, että ihmiset alkavat yhdistää sen pelkkään painostukseen, väsyttämiseen ja häirintään.
Jos sama sanoma työnnetään ihmiselle vastoin hänen tahtoaan yhä uudelleen, ongelmana ei enää ole se, että evankeliumi olisi tullut julistetuksi. Ongelmaksi tulee se, että julistaja kieltäytyy hyväksymästä vastausta.
Se ei ole enää todistamista.
Se on toisen päätöksen jatkuvaa kyseenalaistamista.
Se ei osoita luottamusta Jumalaan.
Se osoittaa luottamusta siihen, että loputon toisto saa aikaan sen, mitä Jeesuksen käsky ei vaatinut.
Erityisen kummallista tämä on silloin, kun kohteena ovat entiset kristityt. He eivät tarvitse selitystä siitä, mitä kristinusko opettaa. He ovat usein kuulleet sen lapsuudesta asti, vuosien ajan, joskus päivittäin. He tietävät jo, mitä synti, pelastus, Jeesus, armo, taivas ja helvetti tarkoittavat kristillisessä opetuksessa.
Mitä uutta sadannes julistus enää tuo?
Jos vastaus on: "Ei mitään, mutta toistamme sen silti", silloin kyse ei enää ole Jeesuksen käskyn noudattamisesta vaan omasta toimintamallista.

Lue lisää

Erityisen kummallista tämä on silloin, kun kohteena ovat entiset kristityt. He eivät tarvitse selitystä siitä, mitä kristinusko opettaa. He ovat usein kuulleet sen lapsuudesta asti, vuosien ajan, joskus päivittäin. He tietävät jo, mitä synti, pelastus, Jeesus, armo, taivas ja helvetti tarkoittavat kristillisessä opetuksessa.

Anonyymi00117 kirjoitti:

Erityisen kummallista tämä on silloin, kun kohteena ovat entiset kristityt. He eivät tarvitse selitystä siitä, mitä kristinusko opettaa. He ovat usein kuulleet sen lapsuudesta asti, vuosien ajan, joskus päivittäin. He tietävät jo, mitä synti, pelastus, Jeesus, armo, taivas ja helvetti tarkoittavat kristillisessä opetuksessa.

Lue lisää

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Anonyymi00118 kirjoitti:

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Lue lisää

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Anonyymi00119 kirjoitti:

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Jos sama sanoma työnnetään ihmiselle vastoin hänen tahtoaan yhä uudelleen, ongelmana ei enää ole se, että evankeliumi olisi tullut julistetuksi. Ongelmaksi tulee se, että julistaja kieltäytyy hyväksymästä vastausta.
Se ei ole enää todistamista.
Se on toisen päätöksen jatkuvaa kyseenalaistamista.

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Anonyymi00120 kirjoitti:

Jos sama sanoma työnnetään ihmiselle vastoin hänen tahtoaan yhä uudelleen, ongelmana ei enää ole se, että evankeliumi olisi tullut julistetuksi. Ongelmaksi tulee se, että julistaja kieltäytyy hyväksymästä vastausta.
Se ei ole enää todistamista.
Se on toisen päätöksen jatkuvaa kyseenalaistamista.

Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Lue lisää

Se, joka miljoonia kertoja pakottaa toisia väkivallan ja psyykkisen terrorin avulla,ei ole kristitty, riippumatta siitä, kuinka paljon hän uskoo olevansa pelastettu tai kuinka vahva hänen pelastuksen varmuus onkaan; tässä tapauksessa hän ei ole enää kristitty.

Anonyymi00121 kirjoitti:

Se, joka miljoonia kertoja pakottaa toisia väkivallan ja psyykkisen terrorin avulla,ei ole kristitty, riippumatta siitä, kuinka paljon hän uskoo olevansa pelastettu tai kuinka vahva hänen pelastuksen varmuus onkaan; tässä tapauksessa hän ei ole enää kristitty.

Lue lisää

Jos olisit kristitty, noudattaisit Jeesuksen kehotusta ravistaa pöly jaloistasi

Anonyymi00122 kirjoitti:

Jos olisit kristitty, noudattaisit Jeesuksen kehotusta ravistaa pöly jaloistasi

Se, joka miljoonia kertoja pakottaa toisia väkivallan ja psyykkisen terrorin avulla,ei ole kristitty, riippumatta siitä, kuinka paljon hän uskoo olevansa pelastettu tai kuinka vahva hänen pelastuksen varmuus onkaan; tässä tapauksessa hän ei ole enää kristitty.

Jos olisit kristitty, noudattaisit Jeesuksen kehotusta ravistaa pöly jaloistasi


Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Anonyymi00123 kirjoitti:

Se, joka miljoonia kertoja pakottaa toisia väkivallan ja psyykkisen terrorin avulla,ei ole kristitty, riippumatta siitä, kuinka paljon hän uskoo olevansa pelastettu tai kuinka vahva hänen pelastuksen varmuus onkaan; tässä tapauksessa hän ei ole enää kristitty.

Jos olisit kristitty, noudattaisit Jeesuksen kehotusta ravistaa pöly jaloistasi


Käskikö Jeesus todella käännyttää samoja ihmisiä miljoonia kertoja toistamalla samaa asiaa, kunnes hindut alkavat oksentaa inhosta?

Näytä minulle se kohta Raamatusta, jossa Jeesus käski tekemään uskonnosta niin vastenmielisen, että ihmiset alkavat oksentaa inhosta.

Lue lisää

Evankeliumin julistaminen ei ole ihmisen tahdon murtamista vaan totuuden esittämistä. Kun sanoma on selkeästi kerrottu ja ihminen tietoisesti sanoo "ei", hänen vastauksensa on kuultu. Jos tätä vastausta ei kunnioiteta, julistaja lakkaa toimimasta Jeesuksen antaman mallin mukaan ja alkaa korvata Kristuksen käskyn omalla menetelmällään.


Se, joka miljoonia kertoja pakottaa toisia väkivallan ja psyykkisen terrorin avulla,ei ole kristitty, riippumatta siitä, kuinka paljon hän uskoo olevansa pelastettu tai kuinka vahva hänen pelastuksen varmuus onkaan; tässä tapauksessa hän ei ole enää kristitty.

Jos olisit kristitty, noudattaisit Jeesuksen kehotusta ravistaa pöly jaloistasi

Anonyymi00037 kirjoitti:

Väkisin kristinuskoon käännyttäjä kirjoitti:

“Pelkäätkö uskomuksiesi puolesta?”

Vastaus:



Mitä muuta voit sanoa, mitä me, entiset kristityt emme olisi jo tienneet, kaiken sen lisäksi, mitä meille on indoktrinoitu lapsuudesta aikuisuuteen, aamusta iltaan, kaksikymmentä vuotta.

Tunkeutumisella, psykoterrorilla ja väkivallalla olette tehneet vain pahaa, ja kristinuskoon pakkokäännyttämisellä on ollut päinvastainen vaikutus, nyt siitä kaikesta on tullut vielä vastenmielisempää kuin se jo oli.

Mitä järkeä on käännyttää ketään hindupalstoilla, joiden lukijat ovat entisiä kristittyjä, jotka ovat kasvaneet kristillisissä kodeissa, uskonnon uhreja, jotka on jo lapsuudessa indoktrinoitu kristinuskoon, jotka ovat valinneet tietoisesti toisen polun.
Meitä on jo tarpeeksi pakotettu elämässämme.

Lue lisää

Kristillinen pakkokäännyttäjä, on vain saatananoppien pelosta kankean mielen tuotetta. Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään. Taivaan isämme Pyhän hyvyyden kiroten hylkäävät, kääntävät selkänsä hyvyydelle vapaasta tahdostaan. Hekin ovat Isämme luomia lapsia, joten tie takaisin on avoin heillekin, mutta heidän on itse haluttava sitä, sillä väkisin, tai edes houkuteltu kutsu, on kelvoton. Luzifer ylpistyi ja kapinoi, mutta Jumalan lapsen on tultava hyvän isukkinsa syliin, täysin vapaana kapinasta ja ylpeydestä. Uudestisyntyneet kristityt eivät kapinoi, eikä ylpeile, he ovat kasvaneet lähelle ihmis Jeesuksen kaltaisuutta. Ylienkeli Luziferkin kalpenee, heidän Pyhyyden rinnalla kuvottavan löyhkääväksi pahuuden perikuvaksi. Vanhurskautetut kristityt, jatkavat Isämme paratiisimaiseen hyvyyden, rauhan ja rakkauden valtakuntaan, jatkamaan kasvuaan kohti Jumaluutta.

Anonyymi00258 kirjoitti:

Kristillinen pakkokäännyttäjä, on vain saatananoppien pelosta kankean mielen tuotetta. Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään. Taivaan isämme Pyhän hyvyyden kiroten hylkäävät, kääntävät selkänsä hyvyydelle vapaasta tahdostaan. Hekin ovat Isämme luomia lapsia, joten tie takaisin on avoin heillekin, mutta heidän on itse haluttava sitä, sillä väkisin, tai edes houkuteltu kutsu, on kelvoton. Luzifer ylpistyi ja kapinoi, mutta Jumalan lapsen on tultava hyvän isukkinsa syliin, täysin vapaana kapinasta ja ylpeydestä. Uudestisyntyneet kristityt eivät kapinoi, eikä ylpeile, he ovat kasvaneet lähelle ihmis Jeesuksen kaltaisuutta. Ylienkeli Luziferkin kalpenee, heidän Pyhyyden rinnalla kuvottavan löyhkääväksi pahuuden perikuvaksi. Vanhurskautetut kristityt, jatkavat Isämme paratiisimaiseen hyvyyden, rauhan ja rakkauden valtakuntaan, jatkamaan kasvuaan kohti Jumaluutta.

Lue lisää

"Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään."

Miksi sittten sinä pakkokäännytät satanistisesti?

Anonyymi00259 kirjoitti:

"Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään."

Miksi sittten sinä pakkokäännytät satanistisesti?

"Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään."

Miksi sittten sinä pakkokäännytät satanistisesti?

Kristitty terroristi, mikä estää sinua menemästä moskeijaan saarnaamaan? Siellä kukaan ei tiedä juuri mitään Jeesuksesta, paitsi sen, mitä Koraani hänestä kertoo.


Vai estävätkö sinua todella pelko ja arkuus? Miksi puhut ihmiselle, joka tuntee Raamatun paremmin kuin sinä?

Kaikki muutkin entisestä seurakunnastani osaavat Raamatun erittäin hyvin. Ne sitaatit, joita tänne laitat, ovat meille tuttuja, ja jos meidät herätettäisiin yöllä, osaisimme siteerata ne ulkomuistista.

Anonyymi00260 kirjoitti:

"Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään."

Miksi sittten sinä pakkokäännytät satanistisesti?

Kristitty terroristi, mikä estää sinua menemästä moskeijaan saarnaamaan? Siellä kukaan ei tiedä juuri mitään Jeesuksesta, paitsi sen, mitä Koraani hänestä kertoo.


Vai estävätkö sinua todella pelko ja arkuus? Miksi puhut ihmiselle, joka tuntee Raamatun paremmin kuin sinä?

Kaikki muutkin entisestä seurakunnastani osaavat Raamatun erittäin hyvin. Ne sitaatit, joita tänne laitat, ovat meille tuttuja, ja jos meidät herätettäisiin yöllä, osaisimme siteerata ne ulkomuistista.

Lue lisää

"Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään."

Miksi sittten sinä pakkokäännytät satanistisesti?

Kristitty terroristi, mikä estää sinua menemästä moskeijaan saarnaamaan?

Etkö uskalla vastata, että pelkäät?

Anonyymi00259 kirjoitti:

"Kolmiyhteinen Jumalamme ei pakkokäännytä ketään."

Miksi sittten sinä pakkokäännytät satanistisesti?

"Kristillinen pakkokäännyttäjä, on vain saatananoppien pelosta kankean mielen tuotetta."

Luzifer on pelosta kankean mielesi tuotetta.

Hindut mitään ei pelkää.

Ensimmäinen asia, joka tapahtui, kun me, entiset kristityt (meitä on paljon) tutustuivat ”idän saatanallisiin oppeihin” - ensimmäinen asia, joka hävisi, oli pelko. Joten yrityksesi pelotella idän miehiä katastrofeilla tai kuolemalla on sama kuin antaisit heille karkkia, me emme pelkää mitään - me, entiset kristityt, ja kaikkein vähiten kuolemaa.

Tervetuloa, kuolema!

On parempi olla täysin yksin tai ateistien seurassa kuin sellaisten ihmisten seurassa, jotka turvautuvat väkivaltaan uskonnon pakottamiseksi.

Anonyymi00126 kirjoitti:

On parempi olla täysin yksin tai ateistien seurassa kuin sellaisten ihmisten seurassa, jotka turvautuvat väkivaltaan uskonnon pakottamiseksi.

Saata olla teille kiitollinen kristityt, koska te olette Saatanan
työkalu, ja unelma koska toimitte saatanallisella tavalla.

Anonyymi00128 kirjoitti:

Saata olla teille kiitollinen kristityt, koska te olette Saatanan
työkalu, ja unelma koska toimitte saatanallisella tavalla.

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hinduen vihaajille!
Hyvät saatanakollegat,
minun täytyy aloittaa anteeksipyynnöllä.
Olen saanut vuosisatojen ajan liian paljon kunniaa.

Saatanan kiitospuhe työtovereilleen eli kristityille hindujen vihaajille!
Teette työni paremmin kuin minä.
"Kiitos."
"Te olette tehneet minusta lähes tarpeettoman."

Anonyymi00126 kirjoitti:

On parempi olla täysin yksin tai ateistien seurassa kuin sellaisten ihmisten seurassa, jotka turvautuvat väkivaltaan uskonnon pakottamiseksi.

Aika moni ateisti kunnon fundamentalisti. Ehdottomia mielipiteissään ja ohjailevat ihmisiä mihin ja miten uskoa.

Kaikki on tallennettu USB-laitteelle, ja jos tarvitsen kopion, voin hakea sen sieltä. Kaikki, mitä olen koskaan kirjoittanut, on tallennettu sinne, joten löydän aina tarvitsemani vastaukset.

Anonyymi00131 kirjoitti:

Kaikki on tallennettu USB-laitteelle, ja jos tarvitsen kopion, voin hakea sen sieltä. Kaikki, mitä olen koskaan kirjoittanut, on tallennettu sinne, joten löydän aina tarvitsemani vastaukset.

Lue lisää

Kaikki, mitä olen koskaan kirjoittanut, on tallennettu sinne, joten löydän aina tarvitsemani vastaukset.

Anonyymi00132 kirjoitti:

Kaikki, mitä olen koskaan kirjoittanut, on tallennettu sinne, joten löydän aina tarvitsemani vastaukset.

Työmäärä on jaettu myös teineillemme, jotka tekevät samaa työtä – kopioivat vastaukset usein!

Anonyymi00133 kirjoitti:

Työmäärä on jaettu myös teineillemme, jotka tekevät samaa työtä – kopioivat vastaukset usein!

"Aika moni ateisti kunnon fundamentalisti. Ehdottomia mielipiteissään ja ohjailevat ihmisiä mihin ja miten uskoa."

En ole samaa mieltä. Ateismi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei usko jumaliin. Se ei itsessään sisällä pyrkimystä pakottaa muita ajattelemaan samalla tavalla. Kuten uskovienkin joukossa, myös ateisteissa on hyvin erilaisia ihmisiä: osa ilmaisee mielipiteensä voimakkaasti, osa ei. Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Anonyymi00134 kirjoitti:

"Aika moni ateisti kunnon fundamentalisti. Ehdottomia mielipiteissään ja ohjailevat ihmisiä mihin ja miten uskoa."

En ole samaa mieltä. Ateismi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, ettei usko jumaliin. Se ei itsessään sisällä pyrkimystä pakottaa muita ajattelemaan samalla tavalla. Kuten uskovienkin joukossa, myös ateisteissa on hyvin erilaisia ihmisiä: osa ilmaisee mielipiteensä voimakkaasti, osa ei. Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Lue lisää

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Anonyymi00135 kirjoitti:

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Lue lisää

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Adolf Hitler: Adolf Hitler: Jumalan kiittäminen

Vielä tänäänkään en häpeä sanoa, että myrskyisän innostuksen vallassa lankesin polvilleni ja kiitin Taivasta ylitsevuotavasta sydämestäni siitä, että hän oli suonut minulle sen onnen, että sain elää tänä aikana.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 5. luku.

Anonyymi00136 kirjoitti:

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Adolf Hitler: Adolf Hitler: Jumalan kiittäminen

Vielä tänäänkään en häpeä sanoa, että myrskyisän innostuksen vallassa lankesin polvilleni ja kiitin Taivasta ylitsevuotavasta sydämestäni siitä, että hän oli suonut minulle sen onnen, että sain elää tänä aikana.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 5. luku.

Lue lisää

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Adolf Hitler: Adolf Hitler: Jumalan kiittäminen

Vielä tänäänkään en häpeä sanoa, että myrskyisän innostuksen vallassa lankesin polvilleni ja kiitin Taivasta ylitsevuotavasta sydämestäni siitä, että hän oli suonut minulle sen onnen, että sain elää tänä aikana.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 5. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan armo hymyilee

Vielä kerran isänmaan laulut jyrähtivät taivaalle pitkin loputtomia marssikolonnia, ja viimeisen kerran Herran armo hymyili kiittämättömille lapsilleen.
- Adolf Hitler pohtii ensimmäistä maailmansotaa, Mein Kampf, 1. osa, 7. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan armo hymyilee

Vielä kerran isänmaan laulut jyrähtivät taivaalle pitkin loputtomia marssikolonnia, ja viimeisen kerran Herran armo hymyili kiittämättömille lapsilleen.
- Adolf Hitler pohtii ensimmäistä maailmansotaa, Mein Kampf, 1. osa, 7. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan tehtävän täyttäminen

Meidän on taisteltava rotumme ja kansamme olemassaolon ja lisääntymisen turvaamiseksi, sen lasten toimeentulon turvaamiseksi ja rotumme sekoittumattoman kannan säilyttämiseksi, isänmaan vapauden ja itsenäisyyden turvaamiseksi, jotta kansamme voisi täyttää Luojan sille antaman tehtävän.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 8. luku.

Anonyymi00137 kirjoitti:

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!

Adolf Hitler: Adolf Hitler: Jumalan kiittäminen

Vielä tänäänkään en häpeä sanoa, että myrskyisän innostuksen vallassa lankesin polvilleni ja kiitin Taivasta ylitsevuotavasta sydämestäni siitä, että hän oli suonut minulle sen onnen, että sain elää tänä aikana.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 5. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan armo hymyilee

Vielä kerran isänmaan laulut jyrähtivät taivaalle pitkin loputtomia marssikolonnia, ja viimeisen kerran Herran armo hymyili kiittämättömille lapsilleen.
- Adolf Hitler pohtii ensimmäistä maailmansotaa, Mein Kampf, 1. osa, 7. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan armo hymyilee

Vielä kerran isänmaan laulut jyrähtivät taivaalle pitkin loputtomia marssikolonnia, ja viimeisen kerran Herran armo hymyili kiittämättömille lapsilleen.
- Adolf Hitler pohtii ensimmäistä maailmansotaa, Mein Kampf, 1. osa, 7. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan tehtävän täyttäminen

Meidän on taisteltava rotumme ja kansamme olemassaolon ja lisääntymisen turvaamiseksi, sen lasten toimeentulon turvaamiseksi ja rotumme sekoittumattoman kannan säilyttämiseksi, isänmaan vapauden ja itsenäisyyden turvaamiseksi, jotta kansamme voisi täyttää Luojan sille antaman tehtävän.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 8. luku.

Lue lisää

Adolf Hitler: Hitler: Jumalan kohtalo

Mutta jos omahyväisyydestä tai jopa pelkuruudesta tätä taistelua ei käydä loppuun asti, niin katsokaa sitten kansoja 500 vuoden kuluttua. Luulen, että löydätte vain vähän kuvia Jumalasta, ellette halua häpäistä Kaikkivaltiasta.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 10. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Synti Jumalan tahtoa vastaan

Lyhyesti sanottuna sekarotuisuuden tulokset ovat aina seuraavat: (a) ylemmän rodun taso laskee; b) fyysinen ja henkinen rappeutuminen alkaa, mikä johtaa hitaasti mutta vakaasti elinvoiman asteittaiseen kuivumiseen. Teko, joka saa aikaan tällaisen kehityksen, on synti Iankaikkisen Luojan tahtoa vastaan. Ja syntinä tämä teko kostetaan.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 11. luku.

Anonyymi00138 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Jumalan kohtalo

Mutta jos omahyväisyydestä tai jopa pelkuruudesta tätä taistelua ei käydä loppuun asti, niin katsokaa sitten kansoja 500 vuoden kuluttua. Luulen, että löydätte vain vähän kuvia Jumalasta, ellette halua häpäistä Kaikkivaltiasta.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 10. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Synti Jumalan tahtoa vastaan

Lyhyesti sanottuna sekarotuisuuden tulokset ovat aina seuraavat: (a) ylemmän rodun taso laskee; b) fyysinen ja henkinen rappeutuminen alkaa, mikä johtaa hitaasti mutta vakaasti elinvoiman asteittaiseen kuivumiseen. Teko, joka saa aikaan tällaisen kehityksen, on synti Iankaikkisen Luojan tahtoa vastaan. Ja syntinä tämä teko kostetaan.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 11. luku.

Lue lisää

Adolf Hitler: Hitler: Pyhäinhäväistys Jumalaa vastaan

Jokainen, joka uskaltaa koskea Herran korkeimpaan kuvaan, syyllistyy pyhäinhäväistykseen tämän ihmeen hyväntahtoista Luojaa vastaan ja myötävaikuttaa paratiisista karkottamiseen.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 1. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Pyhäinhäväistys Jumalaa vastaan

Jokainen, joka uskaltaa koskea Herran korkeimpaan kuvaan, syyllistyy pyhäinhäväistykseen tämän ihmeen hyväntahtoista Luojaa vastaan ja myötävaikuttaa paratiisista karkottamiseen.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 1. luku.

Anonyymi00139 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Pyhäinhäväistys Jumalaa vastaan

Jokainen, joka uskaltaa koskea Herran korkeimpaan kuvaan, syyllistyy pyhäinhäväistykseen tämän ihmeen hyväntahtoista Luojaa vastaan ja myötävaikuttaa paratiisista karkottamiseen.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 1. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Pyhäinhäväistys Jumalaa vastaan

Jokainen, joka uskaltaa koskea Herran korkeimpaan kuvaan, syyllistyy pyhäinhäväistykseen tämän ihmeen hyväntahtoista Luojaa vastaan ja myötävaikuttaa paratiisista karkottamiseen.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 1. luku.

Lue lisää

Adolf Hitler: Hitler: Synti Jumalan tahtoa vastaan

Tälle turmeltuneelle porvarilliselle maailmalle ei valjennut, että tämä on suorastaan synti kaikkea järkeä vastaan; että on rikollista hulluutta porata syntynyttä puoli-apinaa niin kauan, että ihmiset luulevat tehneensä hänestä lakimiehen, samalla kun miljoonat korkeimman kulttuurirodun jäsenet joutuvat jäämään täysin kelvottomiin asemiin; että on syntiä ikuisen Luojan tahtoa vastaan, jos hänen lahjakkaimpien olentojensa satojen ja satojen tuhansien annetaan rappeutua nykyiseen proletaariseen suohon, kun taas hottentotteja ja zulukaffireita koulutetaan älyllisiin ammatteihin.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 2. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan luomus

Sitä, että tämä on mahdollista, ei voi kiistää maailmassa, jossa sadat ja sadattuhannet ihmiset vapaaehtoisesti alistuvat selibaattiin, eikä heitä velvoita ja sido mikään muu kuin kirkon kielto. Eikö sama luopuminen olisi mahdollista, jos tämä kielto korvataan kehotuksella lopettaa vihdoinkin rotumyrkytyksen jatkuva ja jatkuva perisynti ja antaa Kaikkivaltiaalle Luojalle sellaiset olennot, jollaiset Hän itse loi?
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 2. luku.

Anonyymi00140 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Synti Jumalan tahtoa vastaan

Tälle turmeltuneelle porvarilliselle maailmalle ei valjennut, että tämä on suorastaan synti kaikkea järkeä vastaan; että on rikollista hulluutta porata syntynyttä puoli-apinaa niin kauan, että ihmiset luulevat tehneensä hänestä lakimiehen, samalla kun miljoonat korkeimman kulttuurirodun jäsenet joutuvat jäämään täysin kelvottomiin asemiin; että on syntiä ikuisen Luojan tahtoa vastaan, jos hänen lahjakkaimpien olentojensa satojen ja satojen tuhansien annetaan rappeutua nykyiseen proletaariseen suohon, kun taas hottentotteja ja zulukaffireita koulutetaan älyllisiin ammatteihin.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 2. luku.


Adolf Hitler: Hitler: Jumalan luomus

Sitä, että tämä on mahdollista, ei voi kiistää maailmassa, jossa sadat ja sadattuhannet ihmiset vapaaehtoisesti alistuvat selibaattiin, eikä heitä velvoita ja sido mikään muu kuin kirkon kielto. Eikö sama luopuminen olisi mahdollista, jos tämä kielto korvataan kehotuksella lopettaa vihdoinkin rotumyrkytyksen jatkuva ja jatkuva perisynti ja antaa Kaikkivaltiaalle Luojalle sellaiset olennot, jollaiset Hän itse loi?
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 2. luku.

Lue lisää

Adolf Hitler: Hitler: Älä vain puhu Jumalan tahdon täyttämisestä.

Erityisesti kansanomaisesti ajattelevalla ihmisellä on pyhä velvollisuus, jokaisella omassa uskontokunnassaan, saada ihmiset lopettamaan pelkkä pintapuolinen puhuminen Jumalan tahdosta ja todella täyttämään Jumalan tahto, eikä antaa Jumalan sanan häpäistä. Sillä Jumalan tahto antoi ihmisille heidän muotonsa, olemuksensa ja kykynsä. Jokainen, joka tuhoaa Hänen työnsä, julistaa sodan Herran luomistyötä, jumalallista tahtoa vastaan.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 10. luku.

. Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä.
ADOLF HITLER


Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla "hinduja" vastaan hindupalstoilla teen Herran työtä.

Äärifundamentalistinen kristitty

Anonyymi00141 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Älä vain puhu Jumalan tahdon täyttämisestä.

Erityisesti kansanomaisesti ajattelevalla ihmisellä on pyhä velvollisuus, jokaisella omassa uskontokunnassaan, saada ihmiset lopettamaan pelkkä pintapuolinen puhuminen Jumalan tahdosta ja todella täyttämään Jumalan tahto, eikä antaa Jumalan sanan häpäistä. Sillä Jumalan tahto antoi ihmisille heidän muotonsa, olemuksensa ja kykynsä. Jokainen, joka tuhoaa Hänen työnsä, julistaa sodan Herran luomistyötä, jumalallista tahtoa vastaan.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 10. luku.

. Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä.
ADOLF HITLER


Olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla "hinduja" vastaan hindupalstoilla teen Herran työtä.

Äärifundamentalistinen kristitty

Lue lisää

Löydät sen Mein Kampfista: Siksi olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä: "Siksi olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä."

Hitler sanoi sen uudelleen natsien joulujuhlassa vuonna 1926: ”Kristus oli varhain suurin taistelija taistelussa maailmanvihollista, juutalaisia, vastaan... Työn, jonka Kristus aloitti mutta ei pystynyt saattamaan loppuun, minä - Adolf Hitler - saatan päätökseen.”

Vuonna 1938 pidetyssä Reichstag-puheessa Hitler toisti jälleen ristiretkensä uskonnollisen alkuperän. "Uskon tänään toimivani Kaikkivaltiaan Luojan mielessä. Torjuessani juutalaisia taistelen Herran työn puolesta."

Anonyymi00142 kirjoitti:

Löydät sen Mein Kampfista: Siksi olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä: "Siksi olen vakuuttunut siitä, että toimin Luojamme asiamiehenä. Taistelemalla juutalaisia vastaan teen Herran työtä."

Hitler sanoi sen uudelleen natsien joulujuhlassa vuonna 1926: ”Kristus oli varhain suurin taistelija taistelussa maailmanvihollista, juutalaisia, vastaan... Työn, jonka Kristus aloitti mutta ei pystynyt saattamaan loppuun, minä - Adolf Hitler - saatan päätökseen.”

Vuonna 1938 pidetyssä Reichstag-puheessa Hitler toisti jälleen ristiretkensä uskonnollisen alkuperän. "Uskon tänään toimivani Kaikkivaltiaan Luojan mielessä. Torjuessani juutalaisia taistelen Herran työn puolesta."

Lue lisää

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!



Hitler myö tykkäsi kovasti siteeraat raamattua ihan samoin kui pakko oireisesti myös kristityt täällä.

Kun Hitler välttyi täpärästi salamurhalta Münchenissä marraskuussa 1939, hän antoi kunnian kaitselmukselle. ”Nyt olen täysin tyytyväinen”, hän huudahti. ”Se, että lähdin Burgerbraukellerista tavallista aikaisemmin, on osoitus siitä, että kaitselmus on antanut minun saavuttaa tavoitteeni.”

Anonyymi00143 kirjoitti:

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!



Hitler myö tykkäsi kovasti siteeraat raamattua ihan samoin kui pakko oireisesti myös kristityt täällä.

Kun Hitler välttyi täpärästi salamurhalta Münchenissä marraskuussa 1939, hän antoi kunnian kaitselmukselle. ”Nyt olen täysin tyytyväinen”, hän huudahti. ”Se, että lähdin Burgerbraukellerista tavallista aikaisemmin, on osoitus siitä, että kaitselmus on antanut minun saavuttaa tavoitteeni.”

Lue lisää

Hitler myö tykkäsi kovasti siteeraat raamattua ihan samoin kui pakko oireisesti myös kristityt täällä.

Elämäkerturi John Toland kirjoitti Hitlerin uskonnosta: "Hän kantoi sisällään sen opetusta, jonka mukaan juutalainen oli jumalan tappaja. Tuhoaminen voitiin siis tehdä ilman omantunnon häivähdyksiä, koska hän toimi vain jumalan kostajana - kunhan se tehtiin persoonattomasti, ilman julmuutta. Himmler murhasi mielellään armollisesti.

Hän määräsi teknisiä asiantuntijoita suunnittelemaan kaasukammioita, jotka eliminoisivat juutalaisjoukot tehokkaasti ja ‘inhimillisesti’, sitten hän ahtautti uhrit vaunuihin ja lähetti heidät itään gettoihin, kunnes Puolan tappokeskukset saatiin valmiiksi."

Anonyymi00144 kirjoitti:

Hitler myö tykkäsi kovasti siteeraat raamattua ihan samoin kui pakko oireisesti myös kristityt täällä.

Elämäkerturi John Toland kirjoitti Hitlerin uskonnosta: "Hän kantoi sisällään sen opetusta, jonka mukaan juutalainen oli jumalan tappaja. Tuhoaminen voitiin siis tehdä ilman omantunnon häivähdyksiä, koska hän toimi vain jumalan kostajana - kunhan se tehtiin persoonattomasti, ilman julmuutta. Himmler murhasi mielellään armollisesti.

Hän määräsi teknisiä asiantuntijoita suunnittelemaan kaasukammioita, jotka eliminoisivat juutalaisjoukot tehokkaasti ja ‘inhimillisesti’, sitten hän ahtautti uhrit vaunuihin ja lähetti heidät itään gettoihin, kunnes Puolan tappokeskukset saatiin valmiiksi."

Lue lisää

Hitler oli elävässa uskossa jeesukseen.

Niin tekevät myös kristityt, jotka vainoavat hindujen palstoja, koska he ovat elävässä uskossa.

Anonyymi00145 kirjoitti:

Hitler oli elävässa uskossa jeesukseen.

Niin tekevät myös kristityt, jotka vainoavat hindujen palstoja, koska he ovat elävässä uskossa.

"Elävässä uskossa ei ole tempauksen pelkoa. Fakta."

Hitler uskoi taistelevansa hyvän asian puolesta Jumalan nimessä...

Niin tekevät myös kristityt, jotka vainoavat hindupalstoja, koska he ovat elävässä uskossa.

Anonyymi00146 kirjoitti:

"Elävässä uskossa ei ole tempauksen pelkoa. Fakta."

Hitler uskoi taistelevansa hyvän asian puolesta Jumalan nimessä...

Niin tekevät myös kristityt, jotka vainoavat hindupalstoja, koska he ovat elävässä uskossa.

Lue lisää

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

Freedom Is Obedience to Tradition

There is a road to freedom. Its milestones are Obedience, Endeavor, Honesty, Order, Cleanliness, Sobriety, Truthfulness, Sacrifice, and love of the Fatherland. (Message, signed Hitler, painted on walls of concentration camps; Life, August 21, 1939)

Anonyymi00147 kirjoitti:

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

Freedom Is Obedience to Tradition

There is a road to freedom. Its milestones are Obedience, Endeavor, Honesty, Order, Cleanliness, Sobriety, Truthfulness, Sacrifice, and love of the Fatherland. (Message, signed Hitler, painted on walls of concentration camps; Life, August 21, 1939)

Lue lisää

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-christianity-quotes-248190

Anonyymi00148 kirjoitti:

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-christianity-quotes-248190

Lue lisää

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

Anonyymi00149 kirjoitti:

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

Lue lisää

Kristinuskon väheneminen Euroopassa on vaarallista

Samalla kun molemmat uskontokunnat pitävät yllä lähetyssaarnauksia Aasiassa ja Afrikassa saadakseen uusia kannattajia omalle opilleen - toiminta, joka voi ylpeillä vain hyvin vaatimattomalla menestyksellä verrattuna erityisesti muhamettilaisen uskon etenemiseen - täällä Euroopassa ne menettävät miljoonia ja taas miljoonia sisäisiä kannattajia, jotka joko vierastavat kaikkea uskonnollista elämää tai yksinkertaisesti kulkevat omia teitään. Seuraukset, erityisesti moraaliselta kannalta katsottuna, eivät ole suotuisat. (Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 10. luku.)

Anonyymi00150 kirjoitti:

Kristinuskon väheneminen Euroopassa on vaarallista

Samalla kun molemmat uskontokunnat pitävät yllä lähetyssaarnauksia Aasiassa ja Afrikassa saadakseen uusia kannattajia omalle opilleen - toiminta, joka voi ylpeillä vain hyvin vaatimattomalla menestyksellä verrattuna erityisesti muhamettilaisen uskon etenemiseen - täällä Euroopassa ne menettävät miljoonia ja taas miljoonia sisäisiä kannattajia, jotka joko vierastavat kaikkea uskonnollista elämää tai yksinkertaisesti kulkevat omia teitään. Seuraukset, erityisesti moraaliselta kannalta katsottuna, eivät ole suotuisat. (Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 10. luku.)

Lue lisää

Adolf Hitler:

Kristinuskon väheneminen Euroopassa on vaarallista
___________________

Kuulostaako siltä:

Kristitty kirjoitti:

"Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 2. luku:

Kristittyjen lähetyssaarnaajien tulisi katsoa Eurooppaan

_______________________

Kuulostaa yhä enemmän hindupalstojen dogmaterroristeiltä.


Polttaa pois moraalittomuuden myrkkyä

Tänään kristityt ... seisovat [tämän maan] johdossa... Lupaan, etten koskaan sido itseäni puolueisiin, jotka haluavat tuhota kristinuskon ... Haluamme täyttää kulttuurimme jälleen kristillisellä hengellä ... Haluamme polttaa pois kaiken viimeaikaisen moraalittoman kehityksen kirjallisuudessa, teatterissa ja lehdistössä - lyhyesti sanottuna, haluamme polttaa pois moraalittomuuden myrkyn, joka on tullut koko elämäämme ja kulttuuriimme liberaalien ylilyöntien seurauksena viimeisten ... (muutaman) vuoden aikana. (Adolf Hitler, siteerattu teoksessa: The Speeches of Adolf Hitler, 1922-1939, Vol. 1 (Lontoo, Oxford University Press, 1942), s. 871-872).

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

__________________________

Kuulostaa yhä enemmän hindupalstojen dogmaterroristeiltä.

Anonyymi00151 kirjoitti:

Adolf Hitler:

Kristinuskon väheneminen Euroopassa on vaarallista
___________________

Kuulostaako siltä:

Kristitty kirjoitti:

"Suomesta tulee monikulttuurinen jos annamme vieraiden oppien jatkaa kirjoittelemista"

Adolf Hitler, Mein Kampf, 2. osa, 2. luku:

Kristittyjen lähetyssaarnaajien tulisi katsoa Eurooppaan

_______________________

Kuulostaa yhä enemmän hindupalstojen dogmaterroristeiltä.


Polttaa pois moraalittomuuden myrkkyä

Tänään kristityt ... seisovat [tämän maan] johdossa... Lupaan, etten koskaan sido itseäni puolueisiin, jotka haluavat tuhota kristinuskon ... Haluamme täyttää kulttuurimme jälleen kristillisellä hengellä ... Haluamme polttaa pois kaiken viimeaikaisen moraalittoman kehityksen kirjallisuudessa, teatterissa ja lehdistössä - lyhyesti sanottuna, haluamme polttaa pois moraalittomuuden myrkyn, joka on tullut koko elämäämme ja kulttuuriimme liberaalien ylilyöntien seurauksena viimeisten ... (muutaman) vuoden aikana. (Adolf Hitler, siteerattu teoksessa: The Speeches of Adolf Hitler, 1922-1939, Vol. 1 (Lontoo, Oxford University Press, 1942), s. 871-872).

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

__________________________

Kuulostaa yhä enemmän hindupalstojen dogmaterroristeiltä.

Lue lisää

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!



Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

___________________

Totta joka sana.

Anonyymi00152 kirjoitti:

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!



Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

___________________

Totta joka sana.

Lue lisää

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Anonyymi00153 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

__________________

Totta kai.

Anonyymi00154 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

__________________

Totta kai.

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

Anonyymi00155 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

Hindupalstojen terrorisointi on aitoa kristinuskoa ja samalla aitoa fasismia.

Anonyymi00156 kirjoitti:

Hindupalstojen terrorisointi on aitoa kristinuskoa ja samalla aitoa fasismia.

Kaikki suuret julmuudet tehdään Raamatun siteerausten säestyksellä,..

Anonyymi00157 kirjoitti:

Kaikki suuret julmuudet tehdään Raamatun siteerausten säestyksellä,..

Hän oli kunnon kristitty ja taisteli pahoja riivaajahenkiä vastaan, niin kuin kristityt hindupalstoilla - kaikki suuresta rakkaudesta, Jeesuksen nimissä.

Anonyymi00158 kirjoitti:

Hän oli kunnon kristitty ja taisteli pahoja riivaajahenkiä vastaan, niin kuin kristityt hindupalstoilla - kaikki suuresta rakkaudesta, Jeesuksen nimissä.

Adolf Hitler: Hitler: Jumalan tahdon mukainen toiminta

Uskon tänään, että käytökseni on Kaikkivaltiaan Luojan tahdon mukaista.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 2. luku.

Anonyymi00159 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Jumalan tahdon mukainen toiminta

Uskon tänään, että käytökseni on Kaikkivaltiaan Luojan tahdon mukaista.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 2. luku.

Lue lisää

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!



Adolf Hitler: Adolf Hitler: Jumalan kiittäminen

Vielä tänäänkään en häpeä sanoa, että myrskyisän innostuksen vallassa lankesin polvilleni ja kiitin Taivasta ylitsevuotavasta sydämestäni siitä, että hän oli suonut minulle sen onnen, että sain elää tänä aikana.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 5. luku.

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

Anonyymi00160 kirjoitti:

Ei ole kovinkaan aiheellista yleistää, että ateistit olisivat fundamentalisteja tai yrittäisivät pakottaa muita uskomaan – paitsi kommunismi, mutta mitä tulee fasismiin, nii se on aitoa kristinuskoa!



Adolf Hitler: Adolf Hitler: Jumalan kiittäminen

Vielä tänäänkään en häpeä sanoa, että myrskyisän innostuksen vallassa lankesin polvilleni ja kiitin Taivasta ylitsevuotavasta sydämestäni siitä, että hän oli suonut minulle sen onnen, että sain elää tänä aikana.
- Adolf Hitler, Mein Kampf, 1. osa, 5. luku.

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

Lue lisää

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-christianity-quotes-248190

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

Anonyymi00161 kirjoitti:

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-christianity-quotes-248190

https://www.learnreligions.com/adolf-hitler-on-tradition-hitler-quotes-248192

Lue lisää

Adolf Hitler: Hitler: Jumalan armo hymyilee

Vielä kerran isänmaan laulut jyrähtivät taivaalle pitkin loputtomia marssikolonnia, ja viimeisen kerran Herran armo hymyili kiittämättömille lapsilleen.
- Adolf Hitler pohtii ensimmäistä maailmansotaa, Mein Kampf, 1. osa, 7. luku.

Anonyymi00162 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Jumalan armo hymyilee

Vielä kerran isänmaan laulut jyrähtivät taivaalle pitkin loputtomia marssikolonnia, ja viimeisen kerran Herran armo hymyili kiittämättömille lapsilleen.
- Adolf Hitler pohtii ensimmäistä maailmansotaa, Mein Kampf, 1. osa, 7. luku.

Lue lisää

Adolf Hitler: Hitler: Kristittynä tunnen, että Herrani ja Vapahtajani oli taistelija.

Anonyymi00163 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Kristittynä tunnen, että Herrani ja Vapahtajani oli taistelija.

Adolf Hitler: Hitler: Kristittynä tunnen, että Herrani ja Vapahtajani oli taistelija.

Tunteeni kristittynä osoittavat minut Herrani ja Vapahtajani taistelijaksi. Se osoittaa minut mieheen, joka kerran yksinäisyydessään, muutaman seuraajan ympäröimänä, tunnisti nämä juutalaiset siksi, mitä he olivat, ja kutsui miehiä taistelemaan heitä vastaan ja joka, Jumalan totuus! ei ollut suurin kärsijänä vaan taistelijana. Rajattomassa rakkaudessa kristittynä ja ihmisenä luen läpi kohdan, jossa kerrotaan, kuinka Herra lopulta nousi voimissaan ja tarttui ruoskaan ajaakseen temppelistä ulos kyykäärmeiden ja oksien pesän. ...Tänään, kahden tuhannen vuoden jälkeen, tunnistan syvimmällä tunteella syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin sen tosiasian, että juuri tämän vuoksi Hänen täytyi vuodattaa verensä ristillä. ...
- Adolf Hitler, puhe 12. huhtikuuta 1922.

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

Anonyymi00164 kirjoitti:

Adolf Hitler: Hitler: Kristittynä tunnen, että Herrani ja Vapahtajani oli taistelija.

Tunteeni kristittynä osoittavat minut Herrani ja Vapahtajani taistelijaksi. Se osoittaa minut mieheen, joka kerran yksinäisyydessään, muutaman seuraajan ympäröimänä, tunnisti nämä juutalaiset siksi, mitä he olivat, ja kutsui miehiä taistelemaan heitä vastaan ja joka, Jumalan totuus! ei ollut suurin kärsijänä vaan taistelijana. Rajattomassa rakkaudessa kristittynä ja ihmisenä luen läpi kohdan, jossa kerrotaan, kuinka Herra lopulta nousi voimissaan ja tarttui ruoskaan ajaakseen temppelistä ulos kyykäärmeiden ja oksien pesän. ...Tänään, kahden tuhannen vuoden jälkeen, tunnistan syvimmällä tunteella syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin sen tosiasian, että juuri tämän vuoksi Hänen täytyi vuodattaa verensä ristillä. ...
- Adolf Hitler, puhe 12. huhtikuuta 1922.

Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.

Adolf Hitler: Hitler: Natsipuolue edustaa positiivista kristinuskoa

Lue lisää

Hindupalstojen terrorisointi on aitoa kristinuskoa ja samalla aitoa fasismia.

Kaikki suuret julmuudet tehdään Raamatun siteerausten säestyksellä,..